Koska en tunne puolisoani kohtaan muuta kuin kaveruutta.
pyörittelen eroa mielessäni
kunhan.sylkäisin.ulos
24<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Pthyi vaan
Olet sitten onnellinen. Minä en tunne enää yhtikäs mitään.
Ei kiva ei.
päätöksen jälkeen, ei kai ole enää paluuta entiseen, joten harkitse tarkkaan.
Ei ole ei... Tätä on kuitenkin jatkunut jo niin monta vuotta.
Tiedätkö mitä puolisosi tuntee?
Kaiken tään jälkeen en halua pitää puolisoon mitään yhteyttä.
Tiedän toki, hän rakastaa kyllä ja se sattuu...
Usein se suhde muuttuu kaveruudeksi. Eihän se voi olla pelkkää intohimoa. Alkuhuuman jälkeen astuu arki. Tosin, jos ei ole intohimoakin, miksi jatkaa? Eikö sitä intohimoa voisi sytytellä jotenkin uudestaan, jos ei muuta ongelmaa ole?
Elikkä teidän pitää vaan löytää uudelleen se yhteinen sävel. Kahdestaan jonnekkin, ja vain olette toisianne varten.
Kuulostaa lähinnä huvittavalta. Sori nyt vaan. jos mitään tunteita ei ole ollut moneen vuoteen, niin ei ne kahdestaan olemalla enää syty. Monet hetket on tosin kahdestaankin vietetty.
Empä ole eroa kokenut. Tai olihan sekin ero, mutta häntä ei enää ole, hän nukkui pois, ja hän on vain muisto niistä vuosista mitkä ei unohdu koskaan.
Ystävyys on mielestäni hyvä tunne suhteessa. Minusta suhteen tulee perustua myös ystävyydelle. rakkaus ja intohimokin olisi tärkeää. Mutta, jos suhde perustuu negatiivisille tunteille niin sitten on huonoa. Joo, ja itse mietin asiat kanssa kunnolla ja jos suhde päättyy niin se on forever goodbye. Jos on yritetty ja yritetty niin ei silloin enää.
Ystävyys vois säilyä erosta huolimatta. Joskus vain kasvaa suhteesta ulos. Muututaan ihmisinä, toiveet ovat erilaisia, suunta ei vain käy toiselle. Ei se ole kenenkään vika.
Ei suhdetta kannata jatkaa pelkän ystävyyden perusteella. Kyllä rakkaus on tavoittelemisen arvoinen tunne. Se saa arjen aherruksen tuntumaan helpolta.
Luottamus saa avautumaan, kun on ongelmia. Tuntee olevansa turvasa vaikka mikä uhkaisi. Tietää ettei toinen luovuta taistelutta koskaan. Tukee kun tarvitaan, antaa kaikkensa, aina kun tarve on. Ystävyys ei vaan riitä antamaan tätä kaikkea.
Parhaatkaan ystävät eivät voi tarjota samaa kuin tosirakas. Sitä tunnetta että rakastuu joka päivä syvemmin toiseen. Kaverin kanssa, ei ole pakko asua yhdessä, rakkaan kanssa, et voi olla erossa.
hyvin todettu.
Tuo oli niin satuttavan totta erilaisetodotukset. Rakkauden tuomaa tukea ja turvaakaan ei pysty mikään korvaamaan, jos se todella sitä tuo. Iloitsen muiden onnelta hehkuvista parisuhteista, mutta kyllä se oikeasti itkua mieleen tuo, kun tuollaisen suhteen puuttumista miettii. Kai tämän kaatuminen on vain niin iso juttu, että satuttaa, avun antajakin todennut että kumppanini ei todennäköisesti koskaan pysty minua onnelliseksi saamaan, ehkä tuo onnellinen on väärä sana, mutta you know.
Itse en ole ikinä jäänyt ystäväksi exilleni, koska se on ollut mahdotonta lähinnä siksi, että jos toinen on jäänyt siihen kaipaukseen kiinni eikä tahdo uskoa, että suhde on loppu ja vielä elättelee toiveita, vaikka itsellä tunteet ovat jo kuolleet ja on tehnyt mielessään päätöksen suhteen lopettamisesta. Olen siis itse ollut jättäjä, mutta myös jätetty ja jätettynä on vain aikaa kulunut liian kauan omien tunteiden käsittelyyn ja tapahtuneen hyväksymiseen, ettei enää pitkän ajan näkemättömyyden jälkeen ole ollut mitään järkeä alkaa ystävyyttä hieromaan. Aika paljon merkitsee myös millaisessa suhteessa on ollut ja minkälainen se toinen ihminen on ollut ihmisenä, jos suhde on ollut myrskyisä tai on tullut petetyksi niin ei luonnollisestikaan edes ajattele ystävyyttä.
Onhan se vaikeaa elää yhdessä mukamas parisuhteessa, jos toinen on kuin sisko, tai veli. Ei ole mikään pakko. Tässä elämässä ei ole muuta pakkoa, kuin kuolla jossain vaiheessa. Miksi siis haaskata ainutkertainen elämänsä johonkin jossa ei ole onnellinen? Elä itsellesi, ellei sulla ole huollettavia, joiden vuoksi olisi paras pitää edes ne kulissit. Vaikka sekin voi olla vahingollista lapsille- teeskentely.
Ja kuinka vahingollista se on ihmiselle itselleen lopulta? Onko lasten takia uhrauduttava?
Kyllä lapsetkin aistii, jos puolisoiden välinen suhde ei ole kunnossa. Vaikka lapseton olenkin, niin suosittelen, että se ero parempi vaihtoehto lastenkin kannalta pidemmän päälle, jos puolisoiden välistä suhdetta ei pysty mitenkään korjaamaan tai heillä ei ole sitä halua jatkaa.
On se pitkään jatkuessaan vahingollista... raskasta elää kulissia, jossa ei ole tunteita tai on vain negatiivisia tunteita ja ongelmia. Todella verottaa jaksamista, niin omaa kuin muiden.
Tsemppiä teille kulisseille. Itse en ole koskaan pitänyt kulisseja koossa. Enkä tule myöskään kulisseissa elämään. Mitäs minä siitä saan. Minä kun tiedän mitä haluan, siinä ei juuri muill ole sanottavaa.
Itse sä tiedät vastaukset omaan elämääsi parhaiten.
Kuuntele sisintäsi.
Jospa hän juuri sen on täällä tehnyt, avannut sisimpänsä.