Etusivu Talous TTIP-sopimus globaalien yritysten ja investoijien etuvartiona
TTIP-sopimus globaalien yritysten ja investoijien etuvartiona
Talous
Markku Juutinen 23.9.2015
16 1148
Transatlanttista kauppa- ja investointikumppanuussopimusta (TTIP) neuvotellaan parhaillaan Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välille. Sopimus esitellään välineeksi kaupan vapauttamiseen, turhan byrokratian poistamiseen ja sääntelyn joustavuuden lisäämiseen.
Johdanto
Tässä kirjoituksessa käsittelen EU:n ja Yhdysvaltojen välille neuvoteltavaa TTIP-kauppasopimusta (Transatlantic Trade and Investment Partnership) kansainvälisten suuryritysten ja globaalien investoijien etuvartiona, jossa keskitytään muun muassa julkisen säätelyvallan heikentämiseen sekä tullien ja muiden turvatakeiden poistamiseen. Tämä protektionismin alasajo aiheuttaa pienyrityksille ylitsepääsemättömiä vaikeuksia selviytyä kilpailukykyisenä maailmanmarkkinoilla. Kiinnitän myös huomiota geenimuunteluun (GM), ympäristöuhkiin sekä välimiesoikeuteen investointisuojan takaajana.
Otsikon ilmaiseman totalitaarisuuden lisäksi jo sopimuksen syntyprosessi muodostaa hyvin vakavan ongelman, koska neuvotteluiden etenemisestä vaietaan ja niitä käydään suljettujen ovien sisäpuolella. Kuitenkin neuvotteluprosessi koskettaa kansalaisia, sillä kyseessä ovat julkiset palvelut, energiantuotanto, Euroopan unioniin ja sen yksittäisiin jäsenvaltioihin kytkeytyvä lainsäädäntö, raaka-aineet ja elintarvikkeet. Muitakin otsakkeita löytyisi.
Kilpailu markkinoista litistää pienemmät yrittäjät
TTIP:n kannattajat antavat sopimuksesta positiivisen kuvan. Euroopan komission laskelmien mukaan TTIP-sopimuksen aikaansaama hyöty olisi Euroopassa 120 miljardia, Yhdysvalloissa 90 ja muissa osissa maailmaa 100 miljardia euroa vuodessa. Mutta esimerkiksi Kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi ei hyväksy näitä laskelmia ja pitää niitä kiistanalaisina.1
Säätelyvaltaan liittyen on syytä huomata, että aikaisemmissa vapaakauppasopimuksissa markkinoille on asetettu rajoitteita. Esimerkiksi GATS-sopimuksen (palvelukauppa) kohdalla globaaleille markkinoille pääsy ja kansallinen kohtelu määriteltiin tapauskohtaisesti sopimuksen jäsenmaiden itse laatimien listojen mukaisesti.2
Mutta TTIP-sopimuksessa ei ole yhtä vahvoja rajoituksia kuin esimerkiksi GATS:issa. TTIP:n kohdalla kauppaa koskevat rajoitteet minimoitaisiin ja mahdolliset kaupan rajoitteet kirjattaisiin sopimukseen erityisinä poikkeuksina.3
GATS-sopimus liitti palvelukaupan vapautumisen, säätelyjen purkamisen ja tullien ulkopuolisten esteiden poistamisen kolmeen oikeusperiaatteeseen: suosituimmuus, markkinoillepääsy ja kansallinen kohtelu.4 Ne eivät silti olleet yleispäteviä sääntöjä, vaan pätevät vain edellä mainittujen listojen mukaisesti. Näitä listoja voidaan muuttaa ainoastaan valtioiden tekemillä uusilla sopimuksilla.
TTIP-sopimuksessa rajoitteita on mahdollisimman vähän. Lisäksi jäljelle mahdollisesti jääviä rajoitteita voidaan muuttaa jälkikäteen ”sääntely-yhteistyön avulla”. Corporate Europe Observatory kirjoittaa asiasta näin:
”’Sääntely-yhteistyö’ kuulostaa harmittomalta, mutta nykymuodossaan se siirtäisi TTIP:n kiistanalaisimpia kohtia julkisen valvonnan ulottumattomiin, kohti läpinäkymättömiä keskusteluja sekä kassakaappisopimuksia jotka voitaisiin lyödä lukkoon vuosia TTIP-sopimuksen hyväksymisen jälkeen.” 5
EU:n ja Yhdysvaltojen välinen kauppasopimus ei tulisi olemaan tavoitteiltaan tavallinen ”vapaakauppasopimus”, vaan kunnianhimoinen moderni sopimus, joka pyrittäisiin sulauttamaan sopivasti yhteen tiettyjen WTO:n periaatteiden, kuten syrjimättömyys ja läpinäkymättömyys, kanssa. Niin muodoin TTIP edistäisi keskenään limittäisiä ja yhteen nivoutuvia strategioita mahdollisimman laajassa kokonaisuudessa. TTIP-sopimuksen kerrotaan purkavan tullit ja tullin ulkopuoliset kaupan esteet teollisuuteen ja maatalouteen liittyvien tavaroiden ja palveluiden kaupassa, eliminoivan työllisyyttä tukevien sijoitusten haitat, avaavan julkisten hankintojen markkinat aiempaa laajemmin, poistavan julkisen sääntelyn aiheuttamat vastukset, piristävän innovaatioita ja rohkaisevan ihmisten ja kykyjen virtausta yli Atlantin.6
Juuri yllä mainitussa selvisi TTIP-sopimuksen raadollisuus ja sen tuhoisa vaikutus nykyisin paljon puhutuille demokratian ihanteille. Sopimus tulisi olemaan totalitäärinen investoijien ja suuryritysten etuvartio, joka survoisi jalkoihinsa kaikki pienemmät yritykset ja samalla kaventaisi yksityisten valtioiden itsemääräämisoikeutta, kuten jäljempänä välimiesoikeuksia koskevassa osassa selviää.
Geenimuuntelu (GM) ja ympäristöuhat
Yhtenä uhkakuvana TTIP-sopimuksessa ovat geenimuunnellut tuotteet. Esimerkiksi USA:ssa viljellään

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.