Medioissa voimakas Venäjänvastaine rasismi

Toimittajille kaikki kelpaa, Venäjän vastaiseksi uutisoinniksi.
Nämä tekopyhät variseukset, on täysin Yhdysvaltain ohjauksessa ja demokratiakin myyntitavaraa !
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Syy siihen on selvä! Valtamedia on svekojen eli ruotsinmielisten hallussa. Venäjän uhalla pelottelu on aina ollut svekojen taktiikkaa, koska he laskevat sen lähentävän Suomea skandimaihin ja erityisesti Ruotsiin.

Äänestä

Venäjä on parempi kuin Arabia. Se on saletti voissakin paistettuna.

Äänestä

Venäjällä ja arabimaille on yhteistä yksilön kuinnioittamattomuus.
Tosin täysin eri syistä. Venäjällä syy on hyvin kaukainen perustuen
500 vuotiseen orjuuteen. Orja osaa parhaiten orjuuttaa.
Arabimaissa se perustuu uskontoon ja sosiaaliturvan puutteeseen.

Äänestä

Se ei ole muotisanasi mukaista rasismia. On vain niin, että venäläinen media valehtelee aamusta iltaan. Mitä rasistista siinä on, jos kaikki tietävät, että venäläiset toimittajat ovat Pavlovin koiria.

Äänestä

Helsingin Sanomat painoi Obaman puheen YK:n kokouksessa sanasta sanaan, Putinin puheesta vain lyhyt maininta.

Äänestä
  • Ei kannata lukea hesaria ja sama asia koskee kaikkia päivä ja iltapäivälehtiä.
    Pätee poliittisiin kuvioihin....koskee koko länsimediaa...Kazan hivittävä verilöylykin näytti vain harmittomalta kahakalta.

    Äänestä


Ihmettelen samaa. Minulla on YLE,n uutisappi ja esimerkiksi tällä viikolla oli eräänä päivänä 6 viimeistä uutista kymmenestä venäjänvastainen!
Sehän on varma että ruotsissa on vahvasti juurtunut ikivanha ryssäfobia ( kirvelee ne vanhat sotatappiot ja menetetty StorSverige).
Itse lueskelen monen uutistoimiuston uutisia ja yksi niistä on RT - ei se ole sen kummempi kuin mikään muukaan uutistoimisto mutta "pakollinen" jos haluaa muuta kuin meidän länsimaiden main stream mediaa.

Äänestä
  • Miksijaat linkin johonkin leffaan?

    Äänestä

Kirjoittelin eräällä kristillisellä foorumilla, jossa jatkuvasti levitetään Venäjän vastaista propagandaa ja kaikki myönteinen kirjoittelu Venäjästä tuomitaan.

Sain jatkuvasti huomautuksia itse USA:n vastaisesta, sekä muslimeja kristisoivasta kirjoittelusta, sekä näistä syistä pitkiä banneja, jolla olen myös parastaikaa.

Sain viimeisimmän bannin kun esitin varoituksia muslimien selkeästi ennustettavissa olevasta massahyökkäyksestä EU:n alueelle. Päämode ilmoitti että olen maahanmuuttovastainen ja tästä syystä bannattu. Kaipa tuo pappisfoorumi nyt iloitsee, kun estivät kaiken varoittavan kirjoittelun, silloin kun vielä oli aikaa varoittaa. Samaten myöskään mm. IS ei julkaissut varoittelevia kirjoituksia.

Nämä mediat kantakoot vastuun siitä, että omalta osaltaan rajoittivat kirjoittajien sananvapautta silloin kun vaara oli vielä kaukana. Nyt se on myöhäistä. On ihan sama mitä nyt saa kirjoittaa, tai olla kirjoittamatta, Nyt Suomessa on lähes sotatilaan verrattava tilanne ja anarkian uhka, sillä mediasensuurista johtuen Suomenkansa on muuta kautta lähetellyt savumerkkejään ja tämä on aikaansaanut anarkistista liikehdintää.

Syy anarkialle on yksin siinä, että Suomessa ei ole tsapuolista ja rehellistä uutisointia, vaan sananvapautta on rajoitettu, missä o kyetty. Tietenkin sana kiertää sellaisten foorumeiden kautta, jotka ovat, voisiko sanoa yhden asian foorumeita. Näin viranomaiset ja media itse salailuillaan ja sananvapauden rajoittamisillaan sytyttivät anarkian.

Samaan aikaan kuin rkp:läiset levittivät Venäjän vastaista sotapropagandaansa, Ruotsi hääräsi sotatoimiaan Suomen rajalle ja alkoi junalasteittaan rahdata ylijäämäarabejaan Haaparantaan. Vihollinen siis jälleen tulee Ruotsista.

Ainiin. Olen ollut bannattu jopa Hommafoorumilla, kun olen kirjoittanut Ruotsia ja ruotsalaisuutta vastaan. Kirjoittanut, että ainoa tosivihollisemme on aina ollut Ruotsi, eikä se tässä asiassa koskaan petä, kuten tänäkin päivänä näemme. Homman RKP-väki hankki itselleni banneja, sillä ruotsalaisten jo tehtyjä rikoksia, kuten rikollisia aikeitaan ei ole saanut julkituoda. Homman ruotsalaisten laumakiusaaminen johti siihen, että itse poistin tunnukseni lopullisesti. Puljuun ei voi enää luottaa. Hommafoorum ei ole suomalaismielinen media, vaan täysin hurrien valvonnassa.

Venäläisiä vaan ei näy missään. Kiitos teille, että te kunnioitatte kansaamme. Spasiiba.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Abrahamm kirjoitti:

Toimittajille kaikki kelpaa, Venäjän vastaiseksi uutisoinniksi.
Nämä tekopyhät variseukset, on täysin Yhdysvaltain ohjauksessa ja demokratiakin myyntitavaraa !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu