susi kaadettiin poik­keus­lu­val­la Kärsämäellä

Maatilojen ympärillä liikkunut susi kaadettiin poik­keus­lu­val­la Kärsämäellä

POHJOIS-SUOMI 28.9.2015 9:30 | PÄIVITETTY 28.9.2015 9:36 STT,

Kärsämäellä Pohjois-Pohjanmaalla kaadettiin naarassusi poikkeusluvalla maanantain vastaisena yönä. Riistakeskus oli myöntänyt poikkeusluvan kolmen maatilan ja niiden lähiympäristön alueelle Kärsämäelle ja Haapavedelle syyskuun puolivälissä, sillä alueella liikkuneet sudet olivat käyttäytyneet poikkeuksellisen pelottomasti. Sudet olivat käyneet toistuvasti laitumilla tappaen karjaa ja lampaita.

Poikkeusluvalla kaadettu eläin toimitetaan luonnonvarakeskukselle tutkittavaksi.

Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa tehdään tällä hetkellä poikkeuksellisen paljon susihavaintoja. Reilu viikko sitten myös Sievissä kaadettiin naarassusi poikkeusluvalla. Sudet olivat tappaneet Sievissäkin karjaa ja lampaita usealla tilalla.

Lauantaina kerrottiin, että Utajärvellä ammuttiin pantasusi. Mies ampui koiraansa seuraamaan lähteneen suden lähietäisyydeltä.
19<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Oisko ne susia ? Vaikea uskoa.

Äänestä
  • tais olla konsultteja mitä ampuivat? nIITÄ kun pyörii kärsämäessä pilvinpimein ja nekin pistelee lampaita kh-kv poskeen. Tai ainakin panee halvalla

    Äänestä

  • Monikin kuvittelee näkevänsä suden. Ei se aitosusi ole, vaan koirasusi tai sitten irrallaan juoksenteleva naapurin koira, seefferi, saksanseisoja, joka näyttää sudelta.

    Äänestä

  • Kärsämäellä on päätöksenteossa lampaita, olisiko jo sudetkin kiinnostuneet.

    Äänestä

  • hallanperänen kirjoitti:

    Kärsämäellä on päätöksenteossa lampaita, olisiko jo sudetkin kiinnostuneet.

    "lampailla on jo yksi susi, joka kaitsee ja ärjyy "saatanan lampaat"

    Äänestä

Miksi ne nyt suden menivät ampumaan.

Äänestä

Poikasilla on poikasten leikit.

Äänestä

Miksi tuotantoeläimillä ei ole turvanaan petoaitoja?

Äänestä
  • Mulleki passaa että pedot aidataan, saavat kaupunkilaist vihervasuripiipertäjät käyvä niitä ihhailemassa!

    Äänestä

paree on että muutama lammas uhrataan niin susikaato tapahtuu oikeeaan yksilöön, tosin valtion pitäisi korvata tuotantoeläimen uhraus koko sen menetettyjen tuottovuosien ajalta

Äänestä
  • Parenpi että pijetään ne sujet kaukana asutuksista siellä erämaassa mihn ne kuuluukin, tulee yhteiskunnalle ja niille jotka joutuu niistä kärsimään paljon halvenmaksi!

    Äänestä

  • ei-yhtään-uhria-susille kirjoitti:

    Parenpi että pijetään ne sujet kaukana asutuksista siellä erämaassa mihn ne kuuluukin, tulee yhteiskunnalle ja niille jotka joutuu niistä kärsimään paljon halvenmaksi!

    oikein, mutta mitenpä pijät ne erämaissa, aitaa ei voi, ampua et saa, noitumisella ei tehoa, ne tulee ja sitten neon korvamerkitty/t

    Äänestä

  • Eihän tuo nyt muutama mullinraato vuojesa ihmeitä tee. Maksetaanhan niitä tukiaisia muutenkin, kyllä se valtio korvaa tuonki vertasen.

    Äänestä

meidän pitäisi tehdä yhteistyötä metsästäjien ja maanviljelijöiden maanviljelijät syyttävät metsästäjiä ettei hirviä ammuta taarpeeksi paljon syövät meidän taimikot sitten kun hirvet vähenee pyytävät metsästäjiä apuun kun sudet tulevat tappamaan kotieläimiä.

Äänestä

tuo on dilemma, kuitenkin on muistettaa tärkein, eli liikenneturva, hirvet on siinä mielessä hirveätappaja ja sitä voi ja kiitos metsästäjille, vähentää, ilman h-metsästystä h-kolareita ja kuolemia olisi liikenteessä varmaan satoja enemmän

Äänestä
  • Susiin käy sama, kun niitä on vähemmän niin ne aiheutaa tuhoja vähemmän!

    Äänestä

  • sujet-siperiaan kirjoitti:

    Susiin käy sama, kun niitä on vähemmän niin ne aiheutaa tuhoja vähemmän!

    aivan, kun hirvet vähenee sujet tulee näkyville ja siten niitä vähenneään, h-jokinen oli oikiassa, että ei muutaman kymmenen lampaan takia kannata surra, mutta susille ruokaa hirviä säästäen, on h-kolarissa kuollut veronmaksaja miljoonien arvoinen vahinko ja inhimillinen kärsimys ja menetys sureville rahalla mittaamaton menetys, metsäntaimikoille hirvi on peto syö 5-15 vuoden taimikot piloille, sekin menee veronmaksajan pussiin, susia tulee riitämään niitä ei tarvii suojella enempää

    Äänestä

  • Onko sen raukan nimi tiedossa joka sen suden meni ampumaan?

    Äänestä


Kommentoi aloitusta


28.9.2015 kirjoitti:

Maatilojen ympärillä liikkunut susi kaadettiin poik­keus­lu­val­la Kärsämäellä

POHJOIS-SUOMI 28.9.2015 9:30 | PÄIVITETTY 28.9.2015 9:36 STT,

Kärsämäellä Pohjois-Pohjanmaalla kaadettiin naarassusi poikkeusluvalla maanantain vastaisena yönä. Riistakeskus oli myöntänyt poikkeusluvan kolmen maatilan ja niiden lähiympäristön alueelle Kärsämäelle ja Haapavedelle syyskuun puolivälissä, sillä alueella liikkuneet sudet olivat käyttäytyneet poikkeuksellisen pelottomasti. Sudet olivat käyneet toistuvasti laitumilla tappaen karjaa ja lampaita.

Poikkeusluvalla kaadettu eläin toimitetaan luonnonvarakeskukselle tutkittavaksi.

Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa tehdään tällä hetkellä poikkeuksellisen paljon susihavaintoja. Reilu viikko sitten myös Sievissä kaadettiin naarassusi poikkeusluvalla. Sudet olivat tappaneet Sievissäkin karjaa ja lampaita usealla tilalla.

Lauantaina kerrottiin, että Utajärvellä ammuttiin pantasusi. Mies ampui koiraansa seuraamaan lähteneen suden lähietäisyydeltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu