sanoo, että turvapaikanhakijoiden on mahdotonta sopeutua Suomeen.
Cyrus Jebraeil tuli Tornioon kiintiöpakolaisena yksitoista vuotta sitten kristinuskoon kääntymisen vuoksi. Hän on sitä mieltä, että isolla osalla tänne tulevista turvapaikanhakijoista on todella vaikeaa, ellei mahdotonta sopeutua tänne, uutisoi YLE.
“Moni näkee, että tämä on se kriisi nyt. Tämä on vasta jäävuoren huippu. Silloin tulee olemaan hankalaa, kun halutaan kotouttaa heitä.”
Tämä vain syvenee, ja se on pelottavaa. Suomalaiset ovat ihania, mutta auttaminen ei ole ollut järjenmukaista.
“Maailmat ovat kaukana tosistaan. Tämä tulee olemaan heille hirveän hankalaa. Monet heistä – en sano, että kaikki – ovat tulleet tänne huhujen perusteella. Heidän odotuksensa ja jossain vaiheessa vaatimuksensa eivät ole, mitä pitäisi olla. He tulevat pettymään.”
“Tämä on aivan valtava haaste heille. Ja myös meille.”
Suomalaisille anteeksi antaminen on perusasia, mutta toisissa kulttuureissa sitä ei ymmärretä. Rehellisyys, läpinäkyvyys ja ahkeruus ovat suomalaisia arvoja. Ne ovat kristillisiä arvoja. Suomen kansasta pieni osa käy kirkossa, mutta arvojen pohja on Raamatussa, jossa on kehotettu tekemään työtä.”

Vastaukset 5
Vanhimmat
Meidän tulee lopettaa rasistinen hörhöily ja auttaa hädässä olevia ihmisiä sopeutumaan yhteiskuntaamme. Myös sotaveteraanit ja lotat vetoavat tämän puolesta päivän lehdessä.
Satavuotiaista veteraaneista ja lotista vain pieni osa tietää / ymmärtää tämän nykymaailman menoa. Nämä pakolaiset eivät ole entisajan mukaisia hädänalaisia ja köyhiä, vaan osa on rikkaita ja suurin osa on huijareita, ylimielisiä ja kaiken vaativia. Kukin kusettaa toistaan minkä osaa, nauravat takanapäin suomalaisten tyhmyydelle ja hyväuskoisuudelle.
Eivätpä veteraanit ihmettele, että sota-alueelta nuoret miehet pakkautuvat Eurooppaan, jättäen naiset, lapset ja vanhukset oman onnensa nojaan. Kun Suomessa oli sota, miesten kunnia-asia oli puolustaa perheitään ja vanhuksiaan.
Uskotko tosiaan itse tuohon, vai provoiletko vaan?
No missäs niiden perheet ovat kun eivät ole mukana?
Tähän on tultu: nykysukupolvi jolle kaikki on kannettu valmiina nenän eteen rupeaa arvostelemaan heitä jotka joutuivat taistelemaan ja uhrasivat kaiken vapaan Suomen puolesta.