uskonnollisessa perheessä, jossa ihmiset ovat luotettavia ja nöyriä, niin tämä normi ihmisten meininki on joskus sellaista, että sitä vaan ihmettelee, että mitä ihmettä nämä nyt oikein duunaa.
Jos kasvaa syvästi
Kulttuurishokkipäällä
16<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
No mä en kyllä oo todellakaan kasvanut hyvin uskonnollisessa perheessä
Omien kokemuksien mukaan asia on välillä kyllä täysin päinvastoin. Monet tuntemani uskovaiset ovat pahantahtoisimpia ihmisiä keitä tunnen. Niin täynnä vihaa. Niin tuomitsevaisia.
Älä ainakaan ihastu sellaseen. Tässä puhutaan nyt vain taustasta, joka on eri asia kuin henkilön senhetkinen moraalinen tila.
Ahahaha. Joo. Tiedän aika paljon uskovaisia miehiä jotka panee vaimolta salassa muita naisia tai ylipäätään perheessä salaillaan toisilta asioita ja esitetään pyhempää ku pyhälehmä.
Olet erehtynyt, ei täällä seuroja pidetä. Täällä on vain orgioita ja pettämista valehtelua.
En tiedä miten on.
Ja meno ei kun pahenee... Luotettavuus ja nöyryys eivät ole kovassa kurssissa muuttuvassa maailmassa, jossa Minä-Minä -ihmisillä on yhä kasvavampi osuus.
Nuo ominaisuudet on ylivertainen ase vieraalle käyttää hyväksi.
Joillekin luotettavuus ja nöyryys toisessa on vain heikkoutta. Sitä saakin käyttää hyväksi, joka antaa siihen mahdollisuuden ja tyhmäksi katsotaan ja halveksitaan, jos ei niin toimi.
Hieman samaa mieltä tässä :)
Joo mä tunnen tyypin joka ihan oikeesti on kusessa noitten juttujensa kaa.Tekee kaike mitä muut siltä pyytää.Vähänkö säälittävä tyyppi.Ei se uskonnollisesta oo lähtösi,sillä vaan iso perhe lapsuudesta ja jääny ilmeisesti itekseen kasvamaan ja huomioimaa muut.ottas ny hitossa itteensä niskasta kii.
Voi vitsi kjn eihän toi ole mitenkään sidottu uskonnollisuuteen toikaan juttu...
Eipä kyllä ole, tai näin näkisin. Ei tarvitse olla liian kuuliainen kellekään. Tässä maailmassa kaikilla uskonnon jne. Vapaus ja vapauksia.
Olen uskonnollinen ja yritän olla nöyrä ja toteuttaa kristinuskon oppeja. Se lannistaa, kun huomaa, ettei oikein tunne ajatusmaailmaltaan yhteenkuuluvuutta niin uskovien kuin ei-kristinuskoistenkaan kanssa.
Mä en oo uskovainen eikä koko perhe. Oltii kaikki luotettavia ja ollaan vieläkin. Ja rakastetaan toisiamme täysillä. Mitä tekemistä sillä on uskon kanssa?
Tuosta tulee olo että näet itsesi parempana kuin muut koska et ymmärrä biologiaa tai järkeä vaan uskot jeesusjuttuihin..
Sun ongelma on se, että sä olet liian tuomitseva ja sä et oo vieläkään aloittanu omaa elämää. Etkä nähny maailman pahuutta tai edes hyvyyttä. Oot kasvanu tynnyrissä.
Vaikka olenkin rakastavasta perheestä niin huomasin lapsena et kaikki ei ole. Ja se on ongelma! Ja sä vasta aikuisena ihmettelet.. Miten joku voi olla noin typerä? Hemmoteltu penikka.
Miksi noin ilkkuva sävy? Eihän se ole lapsen vika missä kasvaa. Että millaiseksi se maailmankuva muodostuu. Alkkariperheen lapsilla varmaan päinvastainen kuva ja kova opetteleminen uskomaan turvaan ja hyvään. Riitaisten eroperheiden lapsilla ehkä ykspuolinen kuva parisuhteesta. Rikkaiden lapset ei kestä köyhyyttä eikä köyhien lapset osaa elää rahojen kanssa, alkuunsa. Uskonnollisten lapsille oma vapaus voi olla liikaa, vapaamielisten lapsille rajat. Kasvamista se varmaan vaatii mut ei silti oma vika vaikkei heti osaiskaan...
Toisen posken kääntäminen ja pahaan vastaaminen hyvällä eivät ole inhimillisen mielen mukaan hyviä vaihtoehtoja. Vahvemmat jyräävät heikommat, nopeat syö hitaat, näin sanotaan. Armoton on luonnon laki.
Ihailen kuitenkin pyyteettömyyttä, aina hätkähdän havaitessani "heikkoudessa" ns. sisäistä vahvuutta.
Miksi sodat jatkuvat, miksi ihminen ajaa vain omia etujaan, niin miksi?