niin vaikeaa silloin kun on huono itseluottamus? Muistan silloin joskuskin vaan miettineeni miten huono ja kamalan näköinen olen, Häpesin itseäni enkä tajunnut nostaa katsettani ympäristööni. Nenän edessä kai se vastaus mutta mä vain epäilin/epäilen hänen kiinnostustaan ja oloni on kurja. Epäilen vain enemmän jos sattuu jotain sellasta mikä vahvistaa jo muutenkin negatiiviseen kääntyvää ajatteluani.. Miten itsetuntoa pystyy kohottaan ? Tuntuu etten onnistu siinä vaikka kuinka kovasti yritän.
Miksi kaikki on
ItseluottamusPaskana
9<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos elämä on pilalla, tippunut korkeelta rakkaus mennyt tai siitä ota selvää ympäristö viestii. Monia syitä eikä ne aina ole huonosta itsetunnosta vaan jostain muusta paskamaisuudesta.
Miten nousen takas ylös ja pystyn taas huomioimaan realistisemmin ympäristöä lannistumatta ihan masennukseen asti jokaisesta vastoinkäymisestä. Lamaannun ja pelästyn ja on osaa enää toimia. Jotenkin itseluottamukseni kasvaa ja sitten taas romahtaa ihan pohjiin. Aaltoilee kokemuksien mukaan. Lannistun, kun saan sitä nostettua ja sitten taas tipahdan kun jotain tapahtuu.
En pääse eteenpäin.. Olen aika keinoton ja tunnen että tarvitsen jo ukopuolista apua että pystyn näkeen asioita realistisesti enkä oman "olen huono, ei kukaan voi minua rakastaa. Rakastaa toista" verhon läpi.
En enää tiedä mitä tehdä itseni kanssa.
Suosittelen terapiaa, siitä olen saanut itse apua. Todennäköisesti raahaat mukanasi kivirekeä, joka juontaa jo lapsuusajalta. Jos ei ole saanut omalta äidiltä hyväksyntää, miten sen voisi itseltään saada? Puhun itsestäni. Kovaa hommaa tää elämä välillä, ilman ystäviä ja lapsia en jaksais. Voimia sulle, et ole yksin. :)
Kiitos. Kiva kun täällä mukaviakin ihmisiä :) Syynä on lähiaikojen kokemukset jotka kirvelee vieläkin. (eikä tämä palsta tosiaan ole paras paikka silloin kun yrittää itsetuntoaan nostaa) Terapia saa oloni kurjemmaksi. Oikeastaan laskee itsetuntoni vielä pohjempaan koska se tuntuu ihan epäonnistumisen multihuipentumalta!
En vain tiedä miten tästä nousen.. ystävien avulla ja paljon pitäisi saada hyvä kokemuksia tähän päälle mutta kun en pysty suodattaan elämän matkalta epäonnistumisia ja huonoja kokemuksia pois sillä ne kulkee rinnalla myös niin sitten mennään ylös ja palataan taas alas ainakin muutaman kerroksen verran. Kai joku ulkopuolinen voisi nähdä edistystä enemmänkin mutta itse näen vain plus miinus nolla tilanteen.
Katson kaikkea synkän verhon läpi ja asia pahenee aina vastoinkäymisten vastaan tullessa. Samalla muuttuu aremmaksi ja ujommaksikin kun se itseluottamus vain väheneee vähenemistään.
Pitäis keksiä jokin uusi keino jota en ole vielä kokeillut..
sama juttu, huomasin et masennun ku oon äidin luona kun se hylkäs mut jo 11 vuotiaana ja sain pahat traumat siitä etten voi rakastaa itteeni koskaa
Voisin mennä terapiaan kultani kanssa.
Joku katto pään päälle
Tuttua huttua. Olen normaalisti ihan tyytyväinen itseeni ja tasapainossa, mutta ihastuminen suistaa aina jonnekin itseinhon hetteikköön. Oma olemus ja tunteet alkavat hävettää, ja jostain sisältä alkaa kuukua ääni, jolla on todella häijyjä asioita sanottavana minusta itsestäni. En tiedä miksi se menee aina niin. En tiedä miksi juuri minun pitäisi hävetä kaikkea itsessäni niin kauheasti. Jotain minussa on varmasti pielessä mutta en tiedä mikä - ilmeisesti kaikki.
Ei terapia ole se ainoa keino, eikä kaikkien ammatti-ihmistenkään kanssa kemiat kohtaa. Nyt mulle on osunut todella hyvä kohdalle. Mutta onneksi sulla on kuitenkin ystäviä, toivottavasti myös joku sellainen, jonka kanssa pystyy niitä ikäviä kokemuksia jakamaan. Vertaistuki on tosi tärkeää. Mulla on erilaisia ystäviä, muutamalla samankaltaisia kokemuksiakin jopa ja heidän kanssaan voin olla just se kun olen, enkä tule hylätyksi. On kaiken lisäks sydän menny "rikki" taannoin ja haen just ystävien seurasta niitä hyviä kokemuksia, mitkä kantaa eteenpäin elämässä. Selvää on etten ole "haku päällä", koska en ole valmis vastaanottamaan uutta kumppania, tai mitään sinne päinkään vielä. Koitan nähdä elämässäni niitä pieniä hyviä asioita, joita ympäriltä löytää. Tykkään puuhastella kaikkea pientä kivaa, kuten laittaa kotiani kauniiksi ja patikoida luonnonhelmassa etsien hiljaisuutta ja rauhaa, mikä on sopivaa vastapainoa arjen hektisyydelle. Nyt on aika hiljentyä ja kerätä voimia mun kohdalla. Ja toivon aidosti muutosta elämääni, koska entinen ei enää toimi. Pienin askelin ja pikkuhiljaa. En kuvittele, että muutos tulisi nopeasti, vaan yritän ottaa vastaan sitä hyvää, mitä on mahdollisuus löytää. Mutta en vielä vähän aikaa sitten olisi näistä asioista kyennyt nauttimaan. Oli aika, usean kuukauden mittainen, kun en voinut kuin itkeä. No ne itkut meni ohi sillä, kun itki. Joten toivon ja uskon että myös muut "elämän runtelemat"voi löytää uudestaan sen ilon elämäänsä, joka niin pitkään on voinut olla hukassa. Antaa kaikkien tunteiden tulla ja mennä. Joskus se paha olokin loppuu ja pystyy taas lapsen uteliaisuudella kiinnostumaan elämästä, havannoimaan ympäristöään uudistunein mielin ja kirkkain silmin ottamaan vastaan kaiken hyvän, sen hyvän minkä me kaikki yhtälailla ansaitsemme.