Maaseudun Tulevaisuus 20.12,2004. sivu 2:
Murennetaanko omistusoikeus?
Tukioikeuden jääminen vuokraajalle omistusoikeuden uhka
Viime aikoina on kyselty, mitä tapahtuu pellonvuokrasopimuksille vuodenvaihteessa 2005-2006. Eräiden tukioikeuksien sanotaan jäävän pysyvästi omaisuudeksi sille, jolla on tietyn peltolohkon hallintaoikeus 1.1.2006 esimerkiksi vuokrasopimuksen nojalla.
Maatalousministeri virkamiehineen on tyynnytellyt viljelijöitä. Viljelijöiden etujärjestö MTK on vain suositellut vuokrasopimuksiin mainintaa vuokramiehen sitoutumisesta myymään tukioikeutensa takaisin vuokranantajalle vuokrasuhteen päättyessä nimellisestä hinnasta.
Hallinto ja etujärjestö eivät näytä ainakaan avoimesti vastustaneen muutosta sinänsä.
Onko uudistuksessa kyse maan hinnannousun ehkäisemisestä, yleiseurooppalaisesta harmonisoinnista vaiko peräti ulkoisella painostuksella tapahtuvasta omaisuuden ryöstöstä?
Tosiasia on, että eri yhteiskunnissa omistusoikeuden käsite, sisältö ja laajuus eriävät jonkin verran toisistaan. Myös vähittäistä kehitystä tapahtuu sekä heikentyvään että joskus myös vahvistuvaan suuntaan. Kaavoitus-, soranotto- ja yleinen ympäristölainsäädäntö ovat esimerkkejä edellisestä, jälkimmäisestä sopii palauttaa mieliin vanhassa maanvuokralaissa olleen sellaisen säännöksen kumoaminen, jonka nojalla vuokramiehellä oli oikeus jopa pakkolunastaa vuokra-alue tietyin edellytyksin omaan omistukseensa. Viime mainitun katsottiinkin tehokkaasti ehkäisseen maanvuokrauksen yleistymistä maassamme, eikä nykyinen laki sellaiseen enää oikeuta.
Nyttemmin pellon vuokraus onkin nopeasti meillä yleistynyt suhteellisen lyhyillä, mutta maatalouden rakennerationalisoinnin kannalta riittävänpituisiksi osoittautuneilla sopimuksilla.
Maanvuokrauksen traditiot ovat hyvin erilaisia Euroopan eri maissa. Britanniassa ovat 50-100 vuotta kestävät, periytyvät vuokraoikeudet yleisiä aatelislinnojen perinteessä. Jo tästä vertailusta voi päätellä, että viljelyn pinta-alatukien kohdentaminen olisi eri jäsenmaissa räätälöitävä vallitseviin maanomistusoloihin ja -kulttuureihin sopivaksi.
Tukioikeudesta
kauppatavaraa?
Tähänastisessa keskustelussa on esiintynyt tietoja tai ainakin otaksumia, että tukioikeus 1.1.2006 irtoaisi peltolohkosta ja tukioikeuden haltija voisi myydä ne osapuolelle. Tukioikeudesta muodostuisi siis arvopaperi, jolla olisi myös jälkimarkkinat. Kehitys on useimmille kovin yllättävä, ja yllättävä se on tiettävästi ollut myös siitä tiedon tuoneille virkamiehille.
Voi aiheesta kysyä onko esityksen sisältö ja seuraukset tulleet täysin ymmärretyksi niille, jotka ovat siitä neuvotelleet ja sitä Suomen puolesta olleet hyväksymässä.
Pellon viljeleminen, omistaminen ja vuokraaminen ovat maatalouteen kuuluvaa taloudellista toimintaa. Siihen on kuulunut ainakin Suomessa pellon ja koko viljelmän kunnon sekä arvon kasvattaminen. Nykyisessä integraatiossa tämä on mahdollista ainoastaan kaikkien voimassa olevien tukien avulla. Jos tuet, tai osakin niistä, irtoavat peltolohkosta, alkaa tämä peltolohko varmasti ennen pitkää pusikoitua. Tuettomia peltolohkoja tuskin kauan viljellään meidän ilmasto-oloissamme.
Voisiko tämä itse asiassa ollakin joidenkin tahojen tai jopa EU:n komission tavoite?
Tuettomaksi jääneen pellon omistajalla olisi mahdollisuus ostaa markkinoilta peltolohkolleen taas tukioikeudet. Jos ei kysyntätilanteesta johtuen ostettavaa olisi tarjolla, hänen tulisi nostaa tarjoustaan kunnes myyjä löytyisi. Näinhän markkinamekanismi toimii. Tällainen prosessi itsessään olisi omiaan nostamaan pellon hintaa.
Kuka saisi hyödyn? Mahdollisesti, ja jopa todennäköisesti markkinaspekulantti, joka on 1.1.2006 sattunut saamaan vuokramiehenä näitä oikeuksia, mutta lakannut viljelemästä tai ostamalla kerännyt oikeuksia markkinoilta. Nykyaikana ei olisi ihme, vaikka kaikki markkinoille tarjotut oikeudet nopeasti päätyisivät harvoihin tai jopa yksiin käsiin. Tällöin niiden hinta arvattavasti tuntuvasti kohoaisi.
Käynnistyykö
uusi maareformi?
Maanomistusoloja on yhteiskunnissa historian varrelle muutettu eli uudistettu . Suomessa on vieläkin hyvin muistissa vapaussodan jälkeinen torpparilaki. Sitä valmisteltiin tosin jo ennen vapaussotaa. Kaikki yhteiskuntapiirit pitivät perusteltuna yksityisen omistusoikeuden huomioonottamista ja korvausperiaatetta uudistusta toteutettaessa.
Samat olivat periaatteet siirtoväkeä asutettaessa. Ajan melskeistä johtuen ei täyden korvauksen toteuttamisessa noina aikoina aivan poikkeuksetta onnistuttu. Nyt tilanteen ei pitäisi ajaa yhteiskuntaamme hätiköiden omistusoikeuden loukkauksiin.
Omistusoikeutensa loukkauksena uudistusta 1.1.2006 pitää sellainen pellonomistaja, jolla on vuokramiehensä kanssa irtisanomisklausuuliltaankin yli tuon päivämäärän jatkuva aivan tavanomainen pellonvuokrasopimus.
Jos omistaja haluaisi tekemänsä sopimuksen päättyessä ryhtyä itse viljelemään peltojaan tai haluaisi vaihtaa vuokramiestä mahdollisen tyytymättömyytensä tai muun hyväksyttävän syyn takia, tai haluaisi kilpailuttaa peltojensa vuokrauksen tai haluaisi myydä peltonsa, joutuisi hän toteamaan omaisuutensa arvon alentuneen tai mahdollisten potentiaalisten vuokramiesten piirin pienentyneen ja vuokratarjousten alentuneen.
Omistaja siis menettäisi omaisuutensa arvoa tai tuottoa tai molempia. Pellon hinta alenisi ja maatalouspolitiikan teoreetikot olisivat tyytyväisiä niin kotimaassa kuin Brysselissäkin.
Kuka saisi edun,
kenelle kärsijän osa?
Edunsaaja ei nyt olisi vähäväkinen torppari tai evakkoon joutunut siirtoviljelijä, vaan useimmiten vuokranantajaansa huomattavasti suurempaa tilakokonaisuutta viljelevä maatalousyrittäjä. Siis juuri sellainen, joiden komissio toivoo jatkossa vastaavan EU:n maataloustuotannosta.
Jos tukioikeudet menettäneen pellon omistaja vielä tilanteen paineessa tarjoaisi peltonsa hänelle ostettavaksi ja pellon hinta yleisestikin alenisi, olisi hänen edullisempaa ostaa vielä lisääkin maata ja sukupolvenvaihdoksessa hänen olisi rahoituksellisesti helpompaa siirtää tila jatkajalle. Tuottajien etujärjestö on näiden laajentavien viljelijöiden asialla ja vaikenee - ehkä ei kylläkään niin viisaasti - muutoksen epäkohdista.
Menettäjänä muutoksessa on useimmiten omin käsin ja puutteellisilla välineillä peltonsa raivannut pientilallinen tai muita elinkeinoja itselleen kehittänyt, joka on uskonut omistuksestaan koituvan vanhuuden lisäturvaa ja jotakin perintöä elämäntyöstä jätettäväksi.
Kyse näyttääkin nyt olevan tulonsiirrosta pienemmältä viljelijältä suuremmalle. Tulonsiirto on lisäksi suurelta osin maatalouden sisäinen, eikä ilmeisesti tästä syystä ole nostattanut isompia intohimoja eduskunnassakaan, vaikka vuokranantajissa on oletettavasti paljon myös sellaisia, jotka eivät voi pitää tätä muutosta ainoastaan maatalouden sisäisenä asiana.
Oikeusoppineiden luulisi kiinnostuvan aina kun omistusoikeuden sisältöä ja kattavuutta rajoitetaan. Toistaiseksi ei tällaisia puheenvuoroja ole pellonvuokrauksesta esitetty. Puheenvuoroja ja keskustelua soisi syntyvän, ennen kuin on liian myöhäistä.
Suomalaisen oikeustajun mukaan vuokrasopimuksella luovutettu hallinta-ja nautintaoikeus peltoon palautuu kokonaisuudessaan vuokranantajalle kun sopimus päättyy. Useimmat vuoden 2006 puolelle jatkuvat sopimukset on ilmeisesti tehty EU-jäsenyyden aikana sopimusosapuolten ollessa tietoisia vuokrauksen kohteena olevaan peltoon kohdistuvista pinta-alaperusteisista tukioikeuksista. Ne eivät voine vaihtaa vastikkeetta omistajaa vastoin vuokranantajan tahtoa vuokra-aikana ilman Suomen eduskunnan asian edellyttämässä järjestyksessä hyväksymää lainsäädäntöä.
Usko hallintoon ja
EU:hun heikkenisivät
Tukioikeuksista syntyvä uusi arvopaperimarkkina ja siihen liittyvä spekulointi olisi uusi piirre maataloudessa. Sen seurauksena pellon kokonaishinta aktiiviviljelijälle todennäköisesti nousisi.
Vuokranantaja ja vuokralainen ovat usein naapureita tai ainakin lähiseudun saman ammatin harjoittajia. Hallintotietä aikaansaatu tulonsiirto heidän välillään ei ole omiaan hyvien naapuruussuhteiden kannalta. Maaseudulla hermot ovat jo nyt usein liian kireällä.
EU:n imago Suomen maaseudulla luultavasti heikkenisi nykyisestäänkin, samoin luottamus alan hallintoon. Juuri maa-ja metsätaloudessa yksityinen omistusoikeus on tähän asti pyritty pitämään kunniassa.
Talonpoikainen omistusoikeus on suomalaisen yhteiskunnan tärkeimpiä peruskiviä. Sen horjuttaminen tai murentaminen on jo sinänsä vaarallista, tuomittavaa ja arveluttavaa. Keskivertosuomalaiselle olisi aivan yllättävää, että hiipivä sosialisointi uhkaisikin EU:n suunnasta.
Täyden nautinnan peltoon tuova omistusoikeus on myös maatalouden ja pellon viljelykelpoisena säilymisen kannalta ratkaisevan tärkeää. Viljelysmaa ei oloissamme säily hyvässä viljelykunnossa ilman huolenpitoa. Esimerkiksi salaojitus ei oloissamme ole ikuinen, vaikka sitä hyvin hoidettaisiinkin. Yhä suurenevat koneet rasittavat maan rakennetta ja vaativat mm. ojitukselta yhä enemmän.
Jos yhteiskunta kaventaa pellon omistajan osaa, tullaan tilanteeseen, jossa mm. putkistojen rikkoutumisten seurauksena syntyneet, korjaamatta jääneet vaikeasti viljeltävät silmäkkeet ja pehmeiköt laajenevat. Tällöin vuokramies jättää ne pois maksupinta-alastaan, samoin EU-tukivalvoja ja kierre on valmis. Lopulta jäljellä on pajuttuva alue ja viljeltävä peltoalakiintiö pienenee.
Brysselin näkökulmasta se ei ehkä ole niinkään huono kehitys, mutta Suomen virkamiesten ja neuvottelijoiden tulee taistella maatalouden harjoittamisedellytysten säilyttämiseksi Suomessa.
Suomen oloissa ei viljelyn tukia tulisi irrottaa peltoalasta, eikä luoda viljelyn tukioikeuksista kauppatavaraa.
Ratkaisuun
tarvitaan eduskuntaa
Suomi on EU-liittymissopimuksessa sitoutunut noudattamaan unionin yhteistä maatalouspolitiikkaa, eikä Suomi virkamiehistöltä saatujen tietojen mukaan ole asettunut EU:ssa estämään ongelmatilanteeseen johtaneen päätöksen syntymistä.
Maa-ja metsätalousministeriön ja -ministerin omat voimat eivät välttämättä enää riitä syntyneestä pattitilanteesta ulospääsyyn. Ministeriön olisi pyydettävä eduskuntaa säätämään maanvuokralain muutos, jolla viljelysmaan vuokranantaja oikeutetaan halutessaan irtisanomaan pidemmälle kuin 31.12.2005 kestävät vuokrasopimukset, jotta tämä voisi lisätä niihin haluamansa ehdot tukioikeuksien palauttamisesta vuokrasuhteen päättyessä.
Tällä saataisiin aikaan laillinen mahdollisuus kaikille vuokranantajille turvata oikeutensa ja ehkäistäisiin spekulatiivisten maanhintaa nostavien tukioikeusmarkkinoiden syntymistä. Komission huiskaisuun tarvitaan eduskunnan kansallinen täsmäkorjaus.
Voitto Koskenmäki
Kirjoittaja on maanviljelysneuvos, joka on toiminut useissa elintarviketalouden johto- ja asiantuntijatehtävissä ja on eläkkeellä olevien Nestor-Partnereiden hallituksen jäsen.
Murennetaanko omistusoikeus?
Tukioikeuden jääminen vuokraajalle omistusoikeuden uhka
Viime aikoina on kyselty, mitä tapahtuu pellonvuokrasopimuksille vuodenvaihteessa 2005-2006. Eräiden tukioikeuksien sanotaan jäävän pysyvästi omaisuudeksi sille, jolla on tietyn peltolohkon hallintaoikeus 1.1.2006 esimerkiksi vuokrasopimuksen nojalla.
Maatalousministeri virkamiehineen on tyynnytellyt viljelijöitä. Viljelijöiden etujärjestö MTK on vain suositellut vuokrasopimuksiin mainintaa vuokramiehen sitoutumisesta myymään tukioikeutensa takaisin vuokranantajalle vuokrasuhteen päättyessä nimellisestä hinnasta.
Hallinto ja etujärjestö eivät näytä ainakaan avoimesti vastustaneen muutosta sinänsä.
Onko uudistuksessa kyse maan hinnannousun ehkäisemisestä, yleiseurooppalaisesta harmonisoinnista vaiko peräti ulkoisella painostuksella tapahtuvasta omaisuuden ryöstöstä?
Tosiasia on, että eri yhteiskunnissa omistusoikeuden käsite, sisältö ja laajuus eriävät jonkin verran toisistaan. Myös vähittäistä kehitystä tapahtuu sekä heikentyvään että joskus myös vahvistuvaan suuntaan. Kaavoitus-, soranotto- ja yleinen ympäristölainsäädäntö ovat esimerkkejä edellisestä, jälkimmäisestä sopii palauttaa mieliin vanhassa maanvuokralaissa olleen sellaisen säännöksen kumoaminen, jonka nojalla vuokramiehellä oli oikeus jopa pakkolunastaa vuokra-alue tietyin edellytyksin omaan omistukseensa. Viime mainitun katsottiinkin tehokkaasti ehkäisseen maanvuokrauksen yleistymistä maassamme, eikä nykyinen laki sellaiseen enää oikeuta.
Nyttemmin pellon vuokraus onkin nopeasti meillä yleistynyt suhteellisen lyhyillä, mutta maatalouden rakennerationalisoinnin kannalta riittävänpituisiksi osoittautuneilla sopimuksilla.
Maanvuokrauksen traditiot ovat hyvin erilaisia Euroopan eri maissa. Britanniassa ovat 50-100 vuotta kestävät, periytyvät vuokraoikeudet yleisiä aatelislinnojen perinteessä. Jo tästä vertailusta voi päätellä, että viljelyn pinta-alatukien kohdentaminen olisi eri jäsenmaissa räätälöitävä vallitseviin maanomistusoloihin ja -kulttuureihin sopivaksi.
Tukioikeudesta
kauppatavaraa?
Tähänastisessa keskustelussa on esiintynyt tietoja tai ainakin otaksumia, että tukioikeus 1.1.2006 irtoaisi peltolohkosta ja tukioikeuden haltija voisi myydä ne osapuolelle. Tukioikeudesta muodostuisi siis arvopaperi, jolla olisi myös jälkimarkkinat. Kehitys on useimmille kovin yllättävä, ja yllättävä se on tiettävästi ollut myös siitä tiedon tuoneille virkamiehille.
Voi aiheesta kysyä onko esityksen sisältö ja seuraukset tulleet täysin ymmärretyksi niille, jotka ovat siitä neuvotelleet ja sitä Suomen puolesta olleet hyväksymässä.
Pellon viljeleminen, omistaminen ja vuokraaminen ovat maatalouteen kuuluvaa taloudellista toimintaa. Siihen on kuulunut ainakin Suomessa pellon ja koko viljelmän kunnon sekä arvon kasvattaminen. Nykyisessä integraatiossa tämä on mahdollista ainoastaan kaikkien voimassa olevien tukien avulla. Jos tuet, tai osakin niistä, irtoavat peltolohkosta, alkaa tämä peltolohko varmasti ennen pitkää pusikoitua. Tuettomia peltolohkoja tuskin kauan viljellään meidän ilmasto-oloissamme.
Voisiko tämä itse asiassa ollakin joidenkin tahojen tai jopa EU:n komission tavoite?
Tuettomaksi jääneen pellon omistajalla olisi mahdollisuus ostaa markkinoilta peltolohkolleen taas tukioikeudet. Jos ei kysyntätilanteesta johtuen ostettavaa olisi tarjolla, hänen tulisi nostaa tarjoustaan kunnes myyjä löytyisi. Näinhän markkinamekanismi toimii. Tällainen prosessi itsessään olisi omiaan nostamaan pellon hintaa.
Kuka saisi hyödyn? Mahdollisesti, ja jopa todennäköisesti markkinaspekulantti, joka on 1.1.2006 sattunut saamaan vuokramiehenä näitä oikeuksia, mutta lakannut viljelemästä tai ostamalla kerännyt oikeuksia markkinoilta. Nykyaikana ei olisi ihme, vaikka kaikki markkinoille tarjotut oikeudet nopeasti päätyisivät harvoihin tai jopa yksiin käsiin. Tällöin niiden hinta arvattavasti tuntuvasti kohoaisi.
Käynnistyykö
uusi maareformi?
Maanomistusoloja on yhteiskunnissa historian varrelle muutettu eli uudistettu . Suomessa on vieläkin hyvin muistissa vapaussodan jälkeinen torpparilaki. Sitä valmisteltiin tosin jo ennen vapaussotaa. Kaikki yhteiskuntapiirit pitivät perusteltuna yksityisen omistusoikeuden huomioonottamista ja korvausperiaatetta uudistusta toteutettaessa.
Samat olivat periaatteet siirtoväkeä asutettaessa. Ajan melskeistä johtuen ei täyden korvauksen toteuttamisessa noina aikoina aivan poikkeuksetta onnistuttu. Nyt tilanteen ei pitäisi ajaa yhteiskuntaamme hätiköiden omistusoikeuden loukkauksiin.
Omistusoikeutensa loukkauksena uudistusta 1.1.2006 pitää sellainen pellonomistaja, jolla on vuokramiehensä kanssa irtisanomisklausuuliltaankin yli tuon päivämäärän jatkuva aivan tavanomainen pellonvuokrasopimus.
Jos omistaja haluaisi tekemänsä sopimuksen päättyessä ryhtyä itse viljelemään peltojaan tai haluaisi vaihtaa vuokramiestä mahdollisen tyytymättömyytensä tai muun hyväksyttävän syyn takia, tai haluaisi kilpailuttaa peltojensa vuokrauksen tai haluaisi myydä peltonsa, joutuisi hän toteamaan omaisuutensa arvon alentuneen tai mahdollisten potentiaalisten vuokramiesten piirin pienentyneen ja vuokratarjousten alentuneen.
Omistaja siis menettäisi omaisuutensa arvoa tai tuottoa tai molempia. Pellon hinta alenisi ja maatalouspolitiikan teoreetikot olisivat tyytyväisiä niin kotimaassa kuin Brysselissäkin.
Kuka saisi edun,
kenelle kärsijän osa?
Edunsaaja ei nyt olisi vähäväkinen torppari tai evakkoon joutunut siirtoviljelijä, vaan useimmiten vuokranantajaansa huomattavasti suurempaa tilakokonaisuutta viljelevä maatalousyrittäjä. Siis juuri sellainen, joiden komissio toivoo jatkossa vastaavan EU:n maataloustuotannosta.
Jos tukioikeudet menettäneen pellon omistaja vielä tilanteen paineessa tarjoaisi peltonsa hänelle ostettavaksi ja pellon hinta yleisestikin alenisi, olisi hänen edullisempaa ostaa vielä lisääkin maata ja sukupolvenvaihdoksessa hänen olisi rahoituksellisesti helpompaa siirtää tila jatkajalle. Tuottajien etujärjestö on näiden laajentavien viljelijöiden asialla ja vaikenee - ehkä ei kylläkään niin viisaasti - muutoksen epäkohdista.
Menettäjänä muutoksessa on useimmiten omin käsin ja puutteellisilla välineillä peltonsa raivannut pientilallinen tai muita elinkeinoja itselleen kehittänyt, joka on uskonut omistuksestaan koituvan vanhuuden lisäturvaa ja jotakin perintöä elämäntyöstä jätettäväksi.
Kyse näyttääkin nyt olevan tulonsiirrosta pienemmältä viljelijältä suuremmalle. Tulonsiirto on lisäksi suurelta osin maatalouden sisäinen, eikä ilmeisesti tästä syystä ole nostattanut isompia intohimoja eduskunnassakaan, vaikka vuokranantajissa on oletettavasti paljon myös sellaisia, jotka eivät voi pitää tätä muutosta ainoastaan maatalouden sisäisenä asiana.
Oikeusoppineiden luulisi kiinnostuvan aina kun omistusoikeuden sisältöä ja kattavuutta rajoitetaan. Toistaiseksi ei tällaisia puheenvuoroja ole pellonvuokrauksesta esitetty. Puheenvuoroja ja keskustelua soisi syntyvän, ennen kuin on liian myöhäistä.
Suomalaisen oikeustajun mukaan vuokrasopimuksella luovutettu hallinta-ja nautintaoikeus peltoon palautuu kokonaisuudessaan vuokranantajalle kun sopimus päättyy. Useimmat vuoden 2006 puolelle jatkuvat sopimukset on ilmeisesti tehty EU-jäsenyyden aikana sopimusosapuolten ollessa tietoisia vuokrauksen kohteena olevaan peltoon kohdistuvista pinta-alaperusteisista tukioikeuksista. Ne eivät voine vaihtaa vastikkeetta omistajaa vastoin vuokranantajan tahtoa vuokra-aikana ilman Suomen eduskunnan asian edellyttämässä järjestyksessä hyväksymää lainsäädäntöä.
Usko hallintoon ja
EU:hun heikkenisivät
Tukioikeuksista syntyvä uusi arvopaperimarkkina ja siihen liittyvä spekulointi olisi uusi piirre maataloudessa. Sen seurauksena pellon kokonaishinta aktiiviviljelijälle todennäköisesti nousisi.
Vuokranantaja ja vuokralainen ovat usein naapureita tai ainakin lähiseudun saman ammatin harjoittajia. Hallintotietä aikaansaatu tulonsiirto heidän välillään ei ole omiaan hyvien naapuruussuhteiden kannalta. Maaseudulla hermot ovat jo nyt usein liian kireällä.
EU:n imago Suomen maaseudulla luultavasti heikkenisi nykyisestäänkin, samoin luottamus alan hallintoon. Juuri maa-ja metsätaloudessa yksityinen omistusoikeus on tähän asti pyritty pitämään kunniassa.
Talonpoikainen omistusoikeus on suomalaisen yhteiskunnan tärkeimpiä peruskiviä. Sen horjuttaminen tai murentaminen on jo sinänsä vaarallista, tuomittavaa ja arveluttavaa. Keskivertosuomalaiselle olisi aivan yllättävää, että hiipivä sosialisointi uhkaisikin EU:n suunnasta.
Täyden nautinnan peltoon tuova omistusoikeus on myös maatalouden ja pellon viljelykelpoisena säilymisen kannalta ratkaisevan tärkeää. Viljelysmaa ei oloissamme säily hyvässä viljelykunnossa ilman huolenpitoa. Esimerkiksi salaojitus ei oloissamme ole ikuinen, vaikka sitä hyvin hoidettaisiinkin. Yhä suurenevat koneet rasittavat maan rakennetta ja vaativat mm. ojitukselta yhä enemmän.
Jos yhteiskunta kaventaa pellon omistajan osaa, tullaan tilanteeseen, jossa mm. putkistojen rikkoutumisten seurauksena syntyneet, korjaamatta jääneet vaikeasti viljeltävät silmäkkeet ja pehmeiköt laajenevat. Tällöin vuokramies jättää ne pois maksupinta-alastaan, samoin EU-tukivalvoja ja kierre on valmis. Lopulta jäljellä on pajuttuva alue ja viljeltävä peltoalakiintiö pienenee.
Brysselin näkökulmasta se ei ehkä ole niinkään huono kehitys, mutta Suomen virkamiesten ja neuvottelijoiden tulee taistella maatalouden harjoittamisedellytysten säilyttämiseksi Suomessa.
Suomen oloissa ei viljelyn tukia tulisi irrottaa peltoalasta, eikä luoda viljelyn tukioikeuksista kauppatavaraa.
Ratkaisuun
tarvitaan eduskuntaa
Suomi on EU-liittymissopimuksessa sitoutunut noudattamaan unionin yhteistä maatalouspolitiikkaa, eikä Suomi virkamiehistöltä saatujen tietojen mukaan ole asettunut EU:ssa estämään ongelmatilanteeseen johtaneen päätöksen syntymistä.
Maa-ja metsätalousministeriön ja -ministerin omat voimat eivät välttämättä enää riitä syntyneestä pattitilanteesta ulospääsyyn. Ministeriön olisi pyydettävä eduskuntaa säätämään maanvuokralain muutos, jolla viljelysmaan vuokranantaja oikeutetaan halutessaan irtisanomaan pidemmälle kuin 31.12.2005 kestävät vuokrasopimukset, jotta tämä voisi lisätä niihin haluamansa ehdot tukioikeuksien palauttamisesta vuokrasuhteen päättyessä.
Tällä saataisiin aikaan laillinen mahdollisuus kaikille vuokranantajille turvata oikeutensa ja ehkäistäisiin spekulatiivisten maanhintaa nostavien tukioikeusmarkkinoiden syntymistä. Komission huiskaisuun tarvitaan eduskunnan kansallinen täsmäkorjaus.
Voitto Koskenmäki
Kirjoittaja on maanviljelysneuvos, joka on toiminut useissa elintarviketalouden johto- ja asiantuntijatehtävissä ja on eläkkeellä olevien Nestor-Partnereiden hallituksen jäsen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.