Stubukka siteerasi Rinnettä, mutta Heinäluoman siteeraus Sipilän sanoista ennen vaaleja oli paljon messevämpi heitto.
Heinäluoma voitti sitaattikilpailun eduskunnassa
hyvä.eero
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sipilän ja Soinin ennen vaaleja lausumissa sanoissa riittää messevää siteerattavaa koko vaalikauden ajaksi.
Heinäluoma-Voldemort voitti tyhmyyskilpailun. Surullista katseltavaa kun mylvivällä oppositiolla ei ole käytöstapoja.
Kierolauma varmistaa että hänen johtamaassa puoluetta ei kukaan otya mukaan tekemään päätöksiä.
Rinne on pelkkä ryyppäävä keulakuva.
Nyt Suomessa istuu kautta-aikojen valehtelija- ja takinkääntöhallitus. Paavo Väyrysen takinkäännöt ja lupaamiset ovat kyllä minimaalisia tähän verrattuna. Hallitus on kooste valehtelijoista ja ei sanansamittaisista ministereistä. Eikös tällaiset politiikot ole poliittisiahuoria tai -huorapukkeja? Jotenkin on Suomessa tullut tavaksi tuo politiikojemme valehtelu ennen vaaleja. Vai ovatko ne niin horiskoja, että eivät muista mitä eilen sanoivat tai tekivät?