Rakastumisen- vai onnellisuuden tunteen, kumpi?
Jos saisit valita vain toisen
dr.feelings
41<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Ehd.onnellisuus.
No onnellisuus tietenkin
Onnellisuuden
Rakastumisen koska onnellisuus tulee samassa ;)
Eiii välttämättä. Minä en ole koskaan ollut niin onneton kuin silloin kun parisuhteessa meni huonosti, tehtiin eroa ja lopulta erottiin. Rakkaus ei todellakaan ole aina onnellista
Niin mut rakastuminen ja rakastaminen on eri asioita.
Rakastuminen menee ohi 2 vuodessa.
Ai,minä Rakastuin 15 vuotta sitten ja yhdessä vielä
Rakastuminen kestää 2 v rakastaminen on eriasia. Etkö äsken niin sanonut jos ot edellinen.
No miten kauan onnellisuus kestää? Mun valinta osuu edelleen rakastumis sektoriin
Ja täähän oli retorinen kysymys, ei kukaan voi määritellä onnellisuuden kestoa.
Rakastuminen vie järjen ja onni tuo rauhan sieluun ja sytämeen
Niin miksi siis rakastua jos voisi vaan olla itsekkäästi onnellinen.
Vaikea... Ehkä kuitenkin rakastumisen. Rakastuminen tuo upeita ääripään tunteita ja tuntee elävänsä. Onnellisuus on hmm tasaisempaa. Tyhmää näin valita eikä kauaskantoista (parisuhteesta tulisi joko tosi ihana jossa rakastuttais uudelleen ja uudelleen aina vain, tai tosi lyhyt jos ei) mutta silti.. Kaipaisin ainakin nyt tunnetta elossa olemisesta. Eihän se ole kuitenkaan yksi takastuminen per ihmiselämä. Mutta mistä se onnellisuus sitten tulisi, eikö rakastumisesta tai rakastamisesta. Rakastamisen ottaisin ennen rakastumista.
Totta, että jos on onnellinen,kannattaa pysyä erossa rakastumisen huumasta.Mutta jos on onneton,niin miksipä ei.Toisille se tulee pyytämättäkin,ei vain voi mitään.Ja voi kestää kauankin,kuulin yhestä jolla meni viis vuotta selvitä erosta.Ja ei se lopettanu senkään jälkeen,ikävöintiä.Muistoissaan eläny ihminen.Mutta kyllä se siitä selvii.Siis jos se ei sitä saanu.Se tietää,varsin hyvin,että elämä on suurelta osin luopumista.Eikä se rakastumisvaihe kestä ikuisuutta,mutta rakkaus voi kestää.
Onnellisuus ehdottomasti.......
Kiitollisuuden.
Sitä paitsi, olis tosi tylsää eikä kovin itseäänkehittävää, olla koko ajan onnellinen;)
Kyllä suhteessa pitää voida ennen kaikkea olla oma aito itsensä.Toisen täytyy nähdä toinen kaikkine vikoineen,sinne asioitten "taakse" kun kurkistaa,voi nähdä hyvin paljon.Mutta tutustuminen,se on tärkeää.Vasta vuoden,parin päästä voi jo sanoa tuntevansa toisen.Eihän se tae ole onnistumiselle,mutta auttaa kummasti asiaa.Mikä kiire ihmisillä on?Eikö voi vain olla ja nauttia pienistä onnen oloista,ilman sen suurempaa suunnitelmaa.Laulutkin käsittelevät usein,erotakko vaiko jatkaa matkaa yhdessä.
Miten vastasi kysymykseen?
Vai onko aina onnellinen ihminen jopa pelottava, psykoottista? Esim. joku läheisen kuolema, joo ei tunnu missään olen onnellinen. Jos ois aina rakastunut ei varmaan nukkuis paljookaan ja ei pystyis paljon muihin läheisiin keskittymään, ehkä jopa itsekkäästi.
Riippuu seurasta
Rakkaus tekee minut onnelliseksi..
Rakastuminen, kaipaus ja ikävöinti. Kaikki itsekkäitä tuntemuksia, ensimmäinen jopa harhaa. Onnellisuus lähtee itsestä, ei riippuvainen muiden tekemisestä, olemisesta tai olemassaolosta.
Onnellinen
Sanoisin, että ilman rakkautta ei voi olla onnellinen. Rakkautta on kuitenkin monenlaista, joku rakastaa työtään, joku rakastaa lapsiaan, joku rakastaa puolisoaan, joku rakastaa harrastustaan. Mikään näistä ei kuitenkaan sulje pois rakastaakseen vielä jotain aivan muutakin. Mitä sitten rakastaa eniten, ohjaa toimintaamme haluttuun suuntaamme. Eli toisin sanoen, mitä asioita arvostaa eniten, saa meidät toimimaan eniten niiden puolesta. Näen asian niin, että mitä enemmän toimii omien arvojensa suuntaisesti, sitä onnellisempi on. Eli valitsen onnellisuuden, koska sitä ei ole ilman rakkautta. Eikä mielestäni rakkautta ole ilman rakastumista.
Jos olen onnellinen joskus kännissä, niin olenko silloin rakastunut viinaan? Voi olla onnellinen jos on saanut vaikkapa velkansa maksettua. Ei siinä mun mielestä rakkauden kanssa mitään tekemistä.
Rakastatko viinaa vai sen tuomaa hetkellistä mielihyvää? Tuoko se onnellisuutta pitkällä tähtäimellä? Rakastaisitko sitä tunnetta, että saisit velkasi maksettua, koska tietäisit tehneesi tuolloin oikein vai mikä siinä toisi tunteen onnellisuudesta? Rakastaisitko itseäsi enemmän velkojen kanssa vai ilman, onko sillä mitään väliä? Rakastaisitko itseäsi tehdessäsi jotain omien sen hetkisten arvojesi vastaisesti? Mitkä ovat sinun tämän hetkiset arvosi? Vaikuttaako ne toimintaasi, jos vaikuttaa, tuoko toimintasi itsellesi paremman olon? Olisiko sinun omasta mielestäsi syytä muuttaa omaa toimintaasi vai ei? Ja, jos ei, niin minkätakia? Oletko onnellinen nyt? Voisitko olla onnellisempi? Mitä voisit tehdä ollaksesi onnellisempi tai onko tarvetta olla onnellisempi? Rakastatko itseäsi ja vaikuttaako se onnellisuuteesi?
Joo ehkä sekoitin tuon onnelisuuden onnistumiseen ja mielihyvän onnellisuuteen.
Voitko olla onnellinen ilman onnistumista tai ilman mielihyvää?
Jos olen onnelinen, olen pyyteettömästi rakastettu, joten saan molemmat.
Kaikki löytyy samasta paketista, itsestä.
Itse nautin alkoholista hyvässä seurassa,yksin en edes juuri koskaan ota jotenkin tylsää.Eli en rakasta viinaa.Mutta iloa ja sitä kautta onnellisuutta hyvässä seurassa.Velan maksetuksi saaminen olisi minulle jonkinlainen keventävä asia ei tuo onnellisuutta itsessään.Tietysti jos velanmaksu kävisi jossain vaiheessa jostain syystä vaikeaksi sen saaminen silloin maksetuksi toisi varmaan ainakin hetkellisesti onnen tunteen.Ei velan määrällä ole merkitystä siihen kuinka paljon itsestäni pidän,sillä on miten asiani saan hoidettua.En ehkä juuri sillä hetkellä rakastaisi tilanteeseen vaikuttaa, mikä sai minut tekemään arvojani vastaan.Oliko kuitenkin oma päätös,jos oli silloin kyllä kannan myös arvottomuuden tunteen ja häpeän mikä siitä seuraa.Jos tekoni loukkaa muita se on vaikeampi hyväksyä ja antaa itselleen anteeksi.Arvot lapset,terveys,rakkaus ja hyvä olo,yritän jotenkin elää etten jättäisi kauheaa tuhoa jälkeeni,joskus vaikeaa.Toiminnan kanssa pitäisi päästä balanssiin.Minun pitäisi kuunnella itseäni enemmän,mikä saa minut onnelliseksi.Mutta minulla on myös vahvana se etten halua loukata ihmisiä,olen tehnyt sitä ja teen varmasti jatkossakin,mutta toivottavasti vähenevissä määrissä.Voisin olla onnellisempi,nykyään suoritan enemmän elämääni kuin elän.Sanotaanko,että yritän olla armollisempi itselleni,ei minun tarvitse "kerjätä"hyväksyntää.Riittää,että yritän elää niin että voin rakastaa itseäni.Tiettyä ristiriitaa elämässäni on.
Rakastuminen ei välttämättä ole tietoinen valinta, vaan se voi tapahtua yllättäin. Onnellisuutta voin saada silloin, kun ajattelen asioita muiden kannlta ja ikäänkuin sivutuotteena "hyvälle työlleni". Jokaisena päivänä voin olla onnellinen pienistä hetkistä, sillä niitä suuria onnenhetkiä on harvoin - ja silloinkin niiden arvon ymmärrän usein vasta jälkikäteen. Iloa jokaiselle tänään . .
Voiko sinun mielestä ajatella, että ajattelet asioita muiden ihmisten kannalta, koska rakastat heitä kaikkia? Voiko sinun mielestä sanoa, että rakastat sitä, kun heräät aamulla, kun saat aamukahvia, kun saat tehtyä työsi hyvin, kun saat osoittaa muille kuinka tärkeitä he ovat, kun saat tehtyä hyvää ruokaa ja keksit miten siitä saisi vielä parempaa..? Rakastatko sitä rakkauden tunnetta, jos rakastut? Olisitko onnellinen, jos rakastuisit, muttet voisi olla "kohteesi" lähellä? Tai olisitko onnellisempi jakaessasi nämä pienet asiat jonkun toisen kanssa vai kokiessasi ne yksin? (Haluan näkökantoja omaan aiempaan kommenttiini.)
onnellisuuden tunteen,
öitä
Koska olen yleensä onnellinen
Valitsen rakastumisen
Ehkä tämän jälkeen olen extra
ONNELLINEN
Tällä hetkellä haluaisin tuntea kumpaakin. Mutta, koska rakkaus ei tunnu olevan minua varten, toivoisin edes pientä onnea.
Miksei voisi yhdistää kumpaakin: rakkautta ja onnellisuutta. Minusta ne liittyy yhteen. Lisäksi kannattaa muistaa että vaikka olosuhteet voi tuntua mahdottomalta rakkauden ja yhdessä olon saavuttamiseksi sen kanssa ketä haluaisi niin hyvien asioiden saavuttaminen voi vaatia vaivannäköä ja työtä. Onnellisuudenkin saavuttaminen voi vaatia sitä, mutta olisiko lopputulos sen arvoinen?
No, onnellisuus on itseisarvo, joten kysymys on helppo.
Tosin, on aivan ilmeistä, etten ole onnellinen ilman häntä. Minulle hän = onnellisuus.
Tänään olin hetken onnellinen.
Inhottaa jos ihminen vastaa kysymyksiin kysymällä eikä vastaa mitään?