Tänään ollaan tilanteessa, missä puoli miljoonaa suomalaista on eronnut kirkosta. Mitä mieltä?
Tänään saavutetaan rajapyykki
27
<50
Vastaukset
- liha_käryää
Helvettiin riittää tunkua.
- 8765
Ensimmäinen helvetillä uhkailija näköjään ilmoittautui. Enempiä odotellessa...
- liha_käryää.Pösseli
Onkos Pösse rikki kun olet nyt noin vihainen? Lestadiolaisen pölynimuri seksilelu siis, josta hän on puhunut useasti kun palliensa nuukimisesta.
TE, olet typerä vihainen lestadiolainen, iniset kuin nainen.
- ihmettelevä2
Uskonnonvapauslaki tuli voimaan 01. 01. 1923.
Nyt eletään vuotta 2015, eli menikö ihmisillä 2015-1923 = 92 vuotta tajutakseen kirkosta eroamisen mahdollisuuden?- 8765
Suurin osa ei näköjään vieläkään ole tajunnut.
8765 kirjoitti:
Suurin osa ei näköjään vieläkään ole tajunnut.
Ja osa on eronnut vääristä syistä. Ovat yhä jumalharhaisia jopa siinä määrin, että pitävät kirkon linjaa vääräoppisena.
- vm41
Eihän kirkosta ole pakko erota.
Saahan ihminen nyt hyvänen aika luulla olevansa uskovainen.
Voi mennä ehtoolliselle, saada palan purtavaa, sekä hörpyn punkkua.
Tärkeintä on kuitenkin tehdä vaikutus tuttaviin, ollen muka kunnon kansalainen, juopotteluistaan kessutteluistaan, vieraissa käymisistää, akan pieksemisistään, lapsiin sekaantumisistaan ym, ym, ym, huolimatta.
Näitä fariseuksia, kaksoismoralisteja, sekä takinkääntäjiä on kirkonkirjoissa suurimmillaan 98%.- holy-atheism
"Saahan ihminen nyt hyvänen aika luulla olevansa uskovainen"
En minä mitään usko, minä olen tapa-ateisti. Ateismin ajatus ja sanoma ei ole puhutellut eikä koskaan oikein tavoittanut minua, mutta minusta on vain kiva kuulua ateistien joukkoon, koska se saa minut tuntemaan itseni nykyaikaiseksi ja älykkääksi. Sitä paitsi Silta ja Putous on vähän verran tärkeempiä mun elämässä kun joku kysymys siitä, onko jotakin Jumalaa vai ei. Kun tietysti se on, muuten ei olis mitään muutakaan. - Kerrokerrokerro
holy-atheism kirjoitti:
"Saahan ihminen nyt hyvänen aika luulla olevansa uskovainen"
En minä mitään usko, minä olen tapa-ateisti. Ateismin ajatus ja sanoma ei ole puhutellut eikä koskaan oikein tavoittanut minua, mutta minusta on vain kiva kuulua ateistien joukkoon, koska se saa minut tuntemaan itseni nykyaikaiseksi ja älykkääksi. Sitä paitsi Silta ja Putous on vähän verran tärkeempiä mun elämässä kun joku kysymys siitä, onko jotakin Jumalaa vai ei. Kun tietysti se on, muuten ei olis mitään muutakaan.Kerropas lisää tästä "ateismin sanomasta". En ole moisesta tietoinen ja nyt kiinnostaisi kovasti.
- hjkhps
Joskus oli pakko liittyä eikä saanut erota.
Nyt ei kukaan pakota eroamaan, vaikka jotkut uskovaiset niin kuvittelevat. Mutta liityminen ei ole edelleenkään suurella enemmistöllä suomalaisista vapaaehtoista, vaan perustuu raamatunvastaiseen vauva-/pirunkasteeseen, eikä kristillisen kastekäsityksen mukaiseen aikuis-/uskovan kasteeseen.
Kirkolle tärkeämpää kuin oppikysymykset on jäsenmäärän ja kirkkoverotuoton maksimointi.
Kirkkoon kuuluvista vain korkeintaan komasosa uskoo kirkkonsa Jumalaan joten ne kirkkoon kuulumisen syyt ovat jotain maallisempaa.
Oletan, että suurin syy on se, että kirkko on onnistunut uskottelemaan kansallle, että ollaksesi kunnon kansalainen olet luterilainen ja kuulut kirkkoon.
Kun ne kirkkoon kuulumisen syyt ovat enemmän sosiaalisia, niin ne eroamisen (teko)syytkin usein ovat. Kun kansa sai Päivi Räsäsestä sopivan tekosyyn erota, niin montakymmentä tuhatta erosi ja kertoi syyksi Päivi Räsäsen. Siis mitä ihmettä.
Mutta loppujen lopuksi on yhdentekevää miksi erotaan, kunhan erotaan. Ja tärkeää tuo eroaminen on siksi, että siten kirkon yhteiskunnallinen valta vähenee. Kirkkossahan on kaikki seurakunnat, poislukien Helsinki, konservatiivien hallussa eli kirkko on konservatiivien megafoni, joka voitaisiin sulkea.- lukisit.Raamattua
Niinpä niin, pakkomielteiseen jääräpäisyyteen on tietenkin paras vastaus olla itsekin pakkomielteinen jääräpää.
Who ever cares konservatiiveista ja niiden mielipiteistä yhtään sen enempää kuin sinunkaan? Sait haavan, joka vieläkin vuotaa ja huutaa kostoa?
On teissä ateisteissa tosiaan outoja tyyppejä. - lukisit.Raamattua
Harrastukseni on pakanoiden milestä outoa:
Eli mun Jeesuksen Oma Pölynimuri Pösse the Sucker ja Manovar-tyylinen Jeesus sydämmessäni. Odotan kurkku pyllyssäni uutta Jumalan Kamelin luomaa päivää, jonka Pillerinpyörittäjä Ra-Jeesus on minulle antava. Ellei anna, annan Jeesukselle selkään Taivaassa.. ja pakotan täikylpyyn Hänet, ja housukauppaan
https://www.youtube.com/watch?v=QnhMZkCjr9A - terv.hoitaja
lukisit.Raamattua kirjoitti:
Harrastukseni on pakanoiden milestä outoa:
Eli mun Jeesuksen Oma Pölynimuri Pösse the Sucker ja Manovar-tyylinen Jeesus sydämmessäni. Odotan kurkku pyllyssäni uutta Jumalan Kamelin luomaa päivää, jonka Pillerinpyörittäjä Ra-Jeesus on minulle antava. Ellei anna, annan Jeesukselle selkään Taivaassa.. ja pakotan täikylpyyn Hänet, ja housukauppaan
https://www.youtube.com/watch?v=QnhMZkCjr9AMuistaa vielä pölynimurin, ateismi ei vielä ole edennyt destruktiivisen dementian vaiheeseen.
Siitäkin huolimatta, että tapahtuu ylilyöntejä niin demokratiaa ja sananvapautta arvostan suuresti.
Yhtä lailla kensalaisaloite saisi suuren määrän allekirjoittajia jos joku panee pystyyn esim. seuraavanaloitteen.
Auton polttoaineet saa maksaa enintään 0,49€/litra.- gdfgfdgdfg
"Auton polttoaineet saa maksaa enintään 0,49€/litra."
Kannatan! Missä voi allekirjoittaa, Vihreitten sivuilta linkkiä?
- fda
Hyvä juttu. Toivottavasti eroaa toinen mokoma puolessa ajassa.
Nyt näyttää eroakirkosta.fi puolta miljoonaa eronnutta.
- siitä.ne.tunnistaa
SekulaariSavolainen kirjoitti:
Raja saavutettiinkin näköjään jo monta tuntia sitten
Ateisti iloitsee toisen ahdingosta.
- fda
siitä.ne.tunnistaa kirjoitti:
Ateisti iloitsee toisen ahdingosta.
Mitä ahdinkoa se sinulle aiheuttaa, että ihmiset viisastuvat?
- minä.otan.osaa
fda kirjoitti:
Mitä ahdinkoa se sinulle aiheuttaa, että ihmiset viisastuvat?
Minulle? Minä suren kirkon puolesta, joka on joutunut ahdinkoon eroaallon vuoksi.
Minä katsos voin tuntea empatiaa. Sinä kai sitten et. Se ei ehkä johdu ateismistasi, mutta ateismisi voi johtua siitä, välittävän tekijän kautta. - Reddington
minä.otan.osaa kirjoitti:
Minulle? Minä suren kirkon puolesta, joka on joutunut ahdinkoon eroaallon vuoksi.
Minä katsos voin tuntea empatiaa. Sinä kai sitten et. Se ei ehkä johdu ateismistasi, mutta ateismisi voi johtua siitä, välittävän tekijän kautta.Ja niin mihin ahdinkoon? Eivät voi tuottaa verovaroilla yhtä paljon tv-ohjelmia ja rampata alvariinsa pornomessuilla?
- Epäjumalienkieltäjä
Eronneita on paljon enemmän. Puoli miljoonaa on Eroakirkosta.fi -palvelun kautta eronneiden määrä. Palvelu avattiin vasta vuoden 2003 lopulla ja meitä ennen vuotta 2003 kirkosta eronneitakin on.
Kuitenkin jo tuo 500.000 on kunnioitettava määrä. Se merkitsee kirkolle noin 150 miljoonan euron vuotuisia verotulojen menetyksiä. - Ukk0mies
No miten on? Onko Suomi nyt paremmassa vedossa kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten? Voiko esim. sananvapaus paremmin?
Näyttää siltä että muslimit ovat hyvinkin innokkaita täyttämään kristinuskon jättämän tyhjiön. Miltä se ateistista tuntuu saada muslimeita kristittyjen tilalle? Tuskin lähtee Suomi nousuun sillä.- juujoojaa
Ei minustakaan näiden 10 vuoden aikana kyllä Suomi kokonaisuutena ole viisastunut juurikaan. Sanoisin, että päinvastoin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k693769On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole382381Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi712348Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä602228Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.331994Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma711584- 761497
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?581061Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?681012Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi40929