Hallitus täysin pihalla mamutuksen seurauksista!

Eivät tajua miten mamut koteututetaan! Miten asutetaan ja muka työllistetään? Vartiainenkin Höpisi ihan päättömiä kolmosen terveessä!
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sipilä ei sulje rajoja, vaikka miljoona tulisi?

Äänestä

Ei mamut ole ainoa asi, joissa hallitus on täysin pihalla.
Stup kehui, että eläkeläisten asuntotuen leikkaus parantaa
työttömyyttä. MILLÄ HEL VETIN OPILLA?

Äänestä

Koska suomen hallitus ryhtyy noudattamaan lakia? Turvallisesta maasta, Ruotsista tai Saksasta, Tanskasta tulee koko ajan lisää mamuja, ruotsi työntää irkailaiset suomeen, Sipilä valittaa että valtiolla on velkaa ja ottaa koko ajan lisää mamuja, vaikka rajan voisi laittaa kiinni, kun eivät ole turvapaikan hakijoita, onko RUOTSI vaarallinen maa?
Rikollisuus on poliiisin mukaan lisääntynyt irakilaisten tultua, koska Suomen hallitus ryhtyy pitämään suomalaisten puolta, leikataan kyllä työttömiltä ja eläkeläisiltä, islamin uskoisille täysi ylöspito ja asuntojonossa suomalsien ohitse, tätä on siis Sipilän hallituksen politiikka.
Kuinka kauan Suomen kantokyky riittää tähän? Eiko oman maan veronmaksjat ole etusijalla, eikä vieras kulttuuri.

Äänestä

Tulleet mamut jää.. Saako turvapaikan tai ei.. Mäkinen lupasi kirkon huolehtivan käännytetyistä?

Äänestä

Tuntuu hallitus olevan pihalla muutenkin ja odotankin vaan kun mamut (eli seassaan tulleet isis-porukat) saa suunnitelmansa valmiiksi (terrori-iskuaan varten). Toivottavasti kohteena on vaan kyseinen pihalla oleva "älypää porukka" eikä tavallinen suomen kurjistettu kansa.

Äänestä

Missä on Orpon, Sipilän Stubbin järki, Islam täyttää maamme ja laittomalla maahantulolla, raja pitää laittaa kiinni, Ruotsi on turvallinen maa kuten saksa ja tanska ja sieltä tullaan hengenhädässä tänne, koska Suomi maksaa parhaat tuet ja Orpo sanoo, että tukia ei voi pienentää.....
Sipilä valittaa että suomi velkaantuu, leikkaan työttömiltä ja eläkeläisiltä ja pienipalkkaisilta samaan aikaan toivottaa tervetulleeksi nuoret miehet vieraan julman kulttuurin ja uskonnon edustajat ja heidät elättää valtio verorahoilla ei mene oikein-Nyt on noudatettava Duplinin sopimusta, kuka sen kertoo Suomen hallitukselle, eikö oman kansan etua enää ole, kuka teidät on sinne äänestänyt..
Voiko viera kansa ryöstää suomen ja hallitus ei tee mitään.

Äänestä

Ne ei tosiaankaan työllisty!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hakusessatäysin kirjoitti:

Eivät tajua miten mamut koteututetaan! Miten asutetaan ja muka työllistetään? Vartiainenkin Höpisi ihan päättömiä kolmosen terveessä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu