Hallituksen

Mihin johtaa Sipilän tietymättömyys.esim lomarahoista
Ei hallitus niistä päätä.
Mikä on lomaraha

Lomaraha, mitä kutsutaan myös lomaltapaluurahaksi, on erityinen lisäpalkkio, jota käytetään useimmissa työsuhteissa ja työpaikoissa. Se ei ole laissa määrätty palkkio vaan ylimääräinen käytäntö. Siitä määritellään työehtosopimuksessa, työntekijän työsopimuksessa tai työpaikan yleisissä käytännöissä. Tämän takia oikeus lomarahaan perustuukin omiin sopimuksiin eikä lakiin. Työnantajan täytyy lomarahaa kuitenkin maksaa, jos siitä on kerran sovittu.
Lomarahalla on omat ehtonsa, joista kerromme tarkemmin myöhemmin. Nekin kuitenkin vaihtelevat sopimusten ja käytäntöjen mukaisesti. Suurimmat haasteet aiheuttavat väärinkäsitykset lomarahan lakisääteisyydestä (mitä ei ole) sekä esimerkiksi irtisanomistilanteet, joissa ei ole varmuutta, että pitäisikö työntekijän saada lomaraha, vaikka ei lomalta enää töihin palaisikaan. Yritämme tuoda näihin asioihin selvyyttä.
Kuka saa lomarahaa

Lomarahaa voi saada käytännössä kuka vain työ – tai virkasuhteessa oleva henkilö. Sen saaminen kuitenkin riippuu työpaikasta, omasta työsopimuksesta sekä oman alan työehtosopimuksesta. Lomaraha ei ole lakisääteinen asia, joten siitä pitää sopia erikseen.

Voi siis olla, että alallasi, yrityksessäsi tai työsopimuksessasi ei lomarahaa tunneta, joten et sitä voi saada. Suomessa se on kuitenkin hyvin yleinen, joten todennäköisesti se sinulle kuuluu. Asia kannattaa kuitenkin tarkistaa omista sopimuksista ja työnantajan käyttämistä yleisistä käytännöistä. Voit myös itse sopia lomarahasta työsopimusta tehdessä ja silloin onkin paras aika tuoda se pöytään.

Käytännössä siis ylläolevaan kysymykseen ei ole tarkkaa vastausta, koska lomarahaan ei ole henkilöön liittyviä määritelmiä vaan se riippuu muista tekijöistä, joihin kuitenkin itse voi vaikuttaa.
Lomarahan ehdot

Lomarahalla saattaa olla ehtoja riippuen käytännöistä ja sopimuksista. Normaalisti nämä koskevat lomarahan maksua eli mistä sitä maksetaan ja milloin se maksetaan. Käytännössä suurin haaste on tietää, että saako lomarahan automaattisesti kun on kerryttänyt vuosilomia vai saako sen vasta kun on pitänyt loman ja palannut takaisin töihin.

Nämä asiat kannattaa ensisijaisesti tarkistaa omasta työehtosopimuksesta, missä lomaraha normaalisti määritellään.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Toisin kuin työläiset kautta linjan suloisesti uskovat, ei lomaraha ole mikään lainkirjaama oikeus jokaiselle työntekijälle, vaan täysin riippuvainen työehtosopimuksen sisällöstä tai työpaikan vakiintuneista käytännöistä.

Ei Sipilän päätettävissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lommaarahaa kirjoitti:

Mihin johtaa Sipilän tietymättömyys.esim lomarahoista
Ei hallitus niistä päätä.
Mikä on lomaraha

Lomaraha, mitä kutsutaan myös lomaltapaluurahaksi, on erityinen lisäpalkkio, jota käytetään useimmissa työsuhteissa ja työpaikoissa. Se ei ole laissa määrätty palkkio vaan ylimääräinen käytäntö. Siitä määritellään työehtosopimuksessa, työntekijän työsopimuksessa tai työpaikan yleisissä käytännöissä. Tämän takia oikeus lomarahaan perustuukin omiin sopimuksiin eikä lakiin. Työnantajan täytyy lomarahaa kuitenkin maksaa, jos siitä on kerran sovittu.
Lomarahalla on omat ehtonsa, joista kerromme tarkemmin myöhemmin. Nekin kuitenkin vaihtelevat sopimusten ja käytäntöjen mukaisesti. Suurimmat haasteet aiheuttavat väärinkäsitykset lomarahan lakisääteisyydestä (mitä ei ole) sekä esimerkiksi irtisanomistilanteet, joissa ei ole varmuutta, että pitäisikö työntekijän saada lomaraha, vaikka ei lomalta enää töihin palaisikaan. Yritämme tuoda näihin asioihin selvyyttä.
Kuka saa lomarahaa

Lomarahaa voi saada käytännössä kuka vain työ – tai virkasuhteessa oleva henkilö. Sen saaminen kuitenkin riippuu työpaikasta, omasta työsopimuksesta sekä oman alan työehtosopimuksesta. Lomaraha ei ole lakisääteinen asia, joten siitä pitää sopia erikseen.

Voi siis olla, että alallasi, yrityksessäsi tai työsopimuksessasi ei lomarahaa tunneta, joten et sitä voi saada. Suomessa se on kuitenkin hyvin yleinen, joten todennäköisesti se sinulle kuuluu. Asia kannattaa kuitenkin tarkistaa omista sopimuksista ja työnantajan käyttämistä yleisistä käytännöistä. Voit myös itse sopia lomarahasta työsopimusta tehdessä ja silloin onkin paras aika tuoda se pöytään.

Käytännössä siis ylläolevaan kysymykseen ei ole tarkkaa vastausta, koska lomarahaan ei ole henkilöön liittyviä määritelmiä vaan se riippuu muista tekijöistä, joihin kuitenkin itse voi vaikuttaa.
Lomarahan ehdot

Lomarahalla saattaa olla ehtoja riippuen käytännöistä ja sopimuksista. Normaalisti nämä koskevat lomarahan maksua eli mistä sitä maksetaan ja milloin se maksetaan. Käytännössä suurin haaste on tietää, että saako lomarahan automaattisesti kun on kerryttänyt vuosilomia vai saako sen vasta kun on pitänyt loman ja palannut takaisin töihin.

Nämä asiat kannattaa ensisijaisesti tarkistaa omasta työehtosopimuksesta, missä lomaraha normaalisti määritellään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu