Erosin exästä jo kakskyt vuotta sitten, mutta ollaan annettu toisillemme joululahjat ja käyty joululounaalla tai joulukahvilla silti joka vuosi.
Alkuvuosien ketunhäntälahjat on nyttemmin sivistyneet taka-ajatuksettomiksi ihan oikeiksi lahjoiksi, ja kerran vuodessa toistuvat tapaamiset ovat todella mukavia hetkiä.
Tapaatteko muut exiänne joulun tiimoilta? Suosittelen.
x-lahjat
9
792
Vastaukset
- yopollo
ja tyttö osti äidilleen mattopiiskan, en minä.
- pst, pst
Lasten juhlissa tapaamme, esim yo-juhlassa isä piti maljapuheen. Lapset ovat jo niin isoja, että hoitavat yhteydenpidon itse. Onneksi!
- nainen55
ex-älle ruokapaketin ja jotain tarpeellista jotka lapset sitten vie hänelle.
Tapaamiset olen lopettanut, terapeuttini oli sitä mieltä että se on mulle parhaaksi. - Hessu
tapaamme toisemme Joulupaivana Ja otetaan muutama
joulu kalja ja illallinen- Mies 50+
Helyjä on jo niin paljon,että menee niska köyryyn,ja yöpaitoja kaappi täys.
- murusi
Sinä sentään olet saanut varmaankin jo aviossa ollessasikin joululahjan puolisoltasi ja nykyisin saat x:ltä. Tein joka vuosi aviossa ollessani silloiselle miehelleni, nykyiselle x:lle omin käsin joululahjan, mutta en kertaakaan saanut häneltä mitään lahjaa, en jouluna, en syntymäpäivänä, en hääpäivänä, puhumattakaan, että olisi tuonut joskus kukkasia tai suklaata. Joten en halua enää ikinä nähdä häntä enkä kuulla hänestä yhtikäs mitään. En halua tavata jouluna, en juhannuksena, en halua hänen pilaavan yhtäkään tuntia elämästäni. Onneksi ei ole edes yhteistä lasta. Joten minulle ei kyseistä järjestelyä voi suositella, todennäköisesti ex saisi kaulimestani eikä se ole muovinen. Ei, ei, ei, en, en en ikinä.
tavata, lahjota eikä puhuta.
- tamperetar
Miksi ostaisin ex:lle lahjoja? Jos haluaisin hänelle lahjoja ostella, en olisi hänestä aikoinaan eronnutkaan.
- Optimisti Orvokki
Tapaamme muutamia kertoja vuodessa ystävällisissä merkeissä, vaikka lapsemme ovat jo aikuisia.
Joululahjat olemme antaneet toisillemme joka vuosi jo lähes 20 vuoden ajan.
Hyvää joulua kaikille!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492318- 262143
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271535Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161454- 1241417
- 191083
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71974Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut117944Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89934Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333883