Pakollisen autokoulun voisi lakkauttaa aikansa eläneenä.
Käytännössä kaikki pojat osaavat auton hallinnan paljon ennen täysi-ikäisyyttä, koska ajoharjoitusta tulee pelloilla ja jääradoilla ajellessa. Liikennesäännöt voidaan opettaa peruskoulussa, sillä sääntöjen hallinta kuuluu kansalaistaitohin, eivätkä liikennesäännöt koske pelkästään autolla ajavia.
Halukkaat saavat toki maksaa "opetuksesta" edelleenkin, jos kokevat sen tarpeelliseksi. Mutta autolla ajaminen ei todellakaan ole mitään suuria älynlahjoja vaativaa toimintaa, jonka vuoksi kaikkien pitäisi saada ylimääräistä maksullista "opetusta".
Kun suorittaa hyväksytysti kirjallisen kokeen ja insinööriajon, niin silloin on riittävän pätevä ajamaan autoa. Kaikki muu on rahastusta, jos kaikki tarvittavat taidot ovat hallussa.
Opettaminen rakettitiedettä?
16
<50
Vastaukset
- FFESS
Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Ja eihän nykyisiä automaattivaihteisia autoja enää edes ajeta. Mihin tarvitaan kallista opetusta?
- darwinawards
Opetusalan ammatit ovat yleensä suojatyöpaikkoja, jotka sopivat kaavoihin kangistuneille. Hauki on kala. Hauki oli kala eilenkin ja hauki on kala huomennakin. Jos tykkää jankuttaa samaa, niin silloin sopii opettajaksi.
Autokoulun opettajat voisi siirtää opettamaan ensimmäistä tai toista kotimaista maahanmuuttajille. Silloin he tekisivät jotain yhteiskunnalle hyödyllistä.
Seuraavaksi nämä yksityiset autokouluyrittäjät, jotka ovat mielestään virkamiehiä, vaativat varmaankin kaikille pakollista polkupyöräkorttia. Polkupyöräkin on vaarallinen laite "osaamattomalle". Onneksi tandem-pyörään voi laittaa apupyörät, jos opettaja ei muuten pysy pystyssä opetettavan kanssa.
- Jotain_opetusta_sentään
Kun minä olin teini, silloin tosiaan opittiin ajamisen perusteet pelloilla ja jääradoilla. Mahdollisuuksia oli joka puolella, mutta ne hävisivät sitä mukaa kuin vihreä liike kasvoi. Jääradoiltahan "menee lyijyä kaloihin", vaikka nykyisin ei bensassa enää lyijyä olekaan.
Maajusseilla on omaa peltoa, mutta missä kaupunkilaiskakara nyt voisi harjoitella? Enkä ole ihan vakuuttunut, että nuorten keskinäinen pyöriminen jossain radalla olisi riittävää koulutusta muuten kuin ajoneuvon hallinnan osalta. Liikenteessä tarvitaan sujuvan laitteiden käytön lisäksi muitakin taitoja. Nämä kyllä voi oppia muuallakin kuin autokoulusta. Opetusluvalla minäkin korttini sain ja hyvin on mennyt yli 30 vuotta.- HyväRatti
"Liikenteessä tarvitaan sujuvan laitteiden käytön lisäksi muitakin taitoja. Nämä kyllä voi oppia muuallakin kuin autokoulusta."
Niinpä. Kuten mainitsin, niin liikenteessä ei olla välttämättä laitteiden avustamana. Laitteiden häiritsemänä siellä kyllä nykyisin ollaan. Korvanapit päässä kävelevä nuori on kuin zombi kävellessään omissa ajatuksissaan. Huonolla tuurilla jää vielä raskaamman kulkijan alle, kun kaikki aistit eivät ole valppaina esimerkiksi tietä ylittäessä.
Johan sitä kotona opetettiin, että katso ensin vasemmalle, sitten oikealle ja vielä uudelleen vasemmalle, kun lähdetään ylittämään tietä.
Autokoulussa ei näitä perustaitoja enää opi, jos asenne on jo valmiiksi väärä. Ei vaikka maksaisi 1000 euroa, tai kaksi.
Liikennesäännöt pitää opettaa jo lapsena. Yläasteikäinen on riittävän kypsä omaksumaan myös auton kuljettamiseen tarvittavat säännöt, koska he liikkuvat myös mopoilla ja nykyisin jopa mopoautoilla.
Kun liikennesääntöjen opettaminen siirretään peruskouluun, niin ei tule sellaista tilannetta, jossa osa väestöstä on jäänyt vaille liikennesääntökoulutusta.
Autokoulu on jäänne kansa- ja oppikouluajoilta. Joissakin maissa koulutus maksaa, mutta suomalainen tyyli on ollut jo 70-luvulta saakka opettaa perustaidot kaikille. Maksuttomasta koulutuksesta on pidettävä kiinni ja perusopetuksen pitää olla myös kaikille maksutonta – jos ei muuten, niin ainakin paremman liikenneturvallisuuden vuoksi.
Nykyiset autokoulut tuovat mieleeni yliopistojen valmennuskurssit. Maksavat aivan kauheasti, mutta rahalle ei saa välttämättä vastinetta. Et saa välttämättä investoinnillasi opiskelupaikkaa, mutta et välttämättä myöskään ajokorttia.
Lisäopetuksesta saa toki maksaa, mutta lahjakkaampien ei pitäisi joutua maksamaan sellaisesta, jota ilmankin ovat tarpeeksi päteviä.
- sokratelainen
Olisko tuo? Aatelkaapa, jos tuo nujakin (esi,esi,.........esi-isien käyttämä väline) pitäs keksiä aina uuvvestaan evvään kellistämiseen, niin olisi se varmaan monen nälän takana. Ja aika vänkeemise takana.
Joku esi-isistä on varmaan jossain vaiheessa tuumannut ja hokannut, jotta jos vähän neuvoisi tuota jälkeläisen tumpeloa kellistämmään evvään vähän helpommin ku ite ja paremmalla vehkeellä, ni siitä vois evästä jäähä itellekin.
Siis kätevämpi nuija ja parempi tekniikka helpottas elämää ja olisi jopa vähemmän henkenpäälle käyvvää.
Jot sit sil viisii ei kait se opettamine ole mittään rakettitiijettä, vaa ihan vaan käytännön kokemukseen ja järjen (terveen ) sellaiseen perustuvaa kokemusta tai siis tovellisen uskomiseen perustuvaa näkemystä ja ossaamista. - pauli4
Minullekaan ei opetettu autokoulussa eläimen lopettamista, vaikka opetettiin ajamaan eläinten yli. Eläin pitää kuitenkin tappaa hengiltä, jos on päättänyt ajaa sen yli. Miten tapat esimerkiksi jalka poikki olevan ahman rengasraudalla, käynnistyskammella tai tunkilla?
Miksi ei eläimen lopettamista ei opetettu?
http://yle.fi/uutiset/ajoitko_supikoiran_tai_janiksen_paalle_saatoit_tehda_rikoksen/8342357- Mossenaapuriniostisen
Käynnistyskammella... 50-luvullako ajat vielä?
- 2102
Ladasta ei edes unelmoitu vielä 50-luvulla.
- Viisastenkerho
Kyllä tätä ketjua lukiessa tulee mieleen, että mikähän viisasten kerho täällä onkaan kommentoinut asioita. Voi hyvänen aika sentään.
- Multamustamaija93
Joo ehkä suurin osa osaa ajaa autoa ja hallita sitä suht koht hyvin, mutta kumminkaan 80% autoilijoista ei osaa ajaa liikenteessä vaikka he ovat käyneet "muka" autokoulun. jos ei autokoulua olisi niin autoilijoitten idioottimaisuus liikenteessä osuus nousisi ainakin 90-95% asti, josta seuraisi sairaasti enemmän kuolon uhjeja, kolareita, läheltä piti tilanteita huomattavasti enemmän niin selkään et uskalla edes ulos lähteä pyörällä että joku idiootti joka osaa ehkä 20% kaikista väistämis velvollisuuksista ja liikenne säännöistä vedä sua päin 140km/h kaupunkin keskustassa.
- epe-
Kivoja nuo mielikuvitus prosentit.
- VajaaAnkkurit
epe- kirjoitti:
Kivoja nuo mielikuvitus prosentit.
NE on todistettu ja faktaa, kun saat ajokortin ja ajanut pari vuotta niin huomaat kyllä itsekin että ainakin 80% autoilijoista ei osaa ajaa liikenteessä, toki jos itse olet tämmöinen autoileja idiootti et varmaan sitä huomaa ja luulet että kaikki on täydillista vaikka ajat muitten lailla idiootisti liikenteen seassa.
- bunchofidiots
Itsestään oppivat ovat idiootteja. Propagandakoulutuksen käyneet lampaat puolestaan neroja. Näinhän se menee?
- epe-
VajaaAnkkurit kirjoitti:
NE on todistettu ja faktaa, kun saat ajokortin ja ajanut pari vuotta niin huomaat kyllä itsekin että ainakin 80% autoilijoista ei osaa ajaa liikenteessä, toki jos itse olet tämmöinen autoileja idiootti et varmaan sitä huomaa ja luulet että kaikki on täydillista vaikka ajat muitten lailla idiootisti liikenteen seassa.
"NE on todistettu ja faktaa" ja sitten jotain muuta tietoa, kuin sinun mielikuvituksesi.
Tuosta idiootista lähin versio löytynee peilistäsi. Ja onhan se sanomattakin selvää, että sinä kuulut tuohon armoitettuun joukkoon, joka osaa ajaa oikein liikenteessä. Ai niin kortti ollut 31 vuotta.
- Perämettänedut
Missähän kaupunkilainen pääsee ajamaan alaikäisenä, ei ole peltoa ja kaikki jääradat on kielletty kortin omaaviltakin meillä päin.
Mutta siellä pellolla ei opita sääntöjä, liikennekäyttäytymistä ja oikeaa asennetta.- kehä3.14159
Kaupunkilainen ei tarvitse autonajokorttia. Fillarointisäännöt tulee kaupunkilaistenkin hallita. Polkupyöränkuljettajilla on suuria vaikeuksia sopeutua liikenneympäristöön.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?
Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta852258- 501954
Tietysti jokainen ansaitsee
Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt231838Jotain puuttuu
Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu80170850+ naiset kyl
Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin101598- 771522
hieman diabetes...
Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo241403Välitän sinusta mies
Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv61362- 721331
Hei A, osaatko
sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en361326