Terveystarkastus

Nyt Suomeen tulee monia eri uusia kansalaisia. Voivatko he tulla sellaiselta alueelta, jossa on esim. sellaisia sairauksia olemassa, että aluksi tarvittaisiin tietty karanteeni ja terveystarkastus? Koska, jos voi tulla ilman, että terveys on tarkastettu, voi tilanne käydä vaaralliseksi. Jos esim. käy illalla yökerhossa ja virtsaa johonkin, johon pikkulapsi voi mennä konttaamaan. Esim, Pikkukakkosen puisto ei ole nimestään huolimatta tarkoitettu yöllisen oksentelun, virtsaamisen tai muun kyykistelyn suorittamispaikaksi, ei paikallisille, eikä uusille.
Kuten ei tietenkään katu, puisto, istutukset puiston puut, puistonpenkkien ympärykset, pihat, torit tai muutkaan julkisen paikat, joihin kaikki pääsevät.
Nyt jos koskaan olisi erittäin tärkeä, että virtsa ja ulostekuria nostettaisiin vielä yhdellä asteella Tampereella. Ja siitä voitaisiin tiedottaa esim. pakolaisten ensikotien seinällä monella eri kielelle.
Sanomattakin lienee selvää, että karjahtelu, mölinä, elvistely ja monet muut asiat ovat sellaisia, että ilman niitäkin pärjää.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kun niitä ruokapapereita ja laatikoita levitellään, niin tulee lokkeja, naakkoja, variksia ja muita lintuja. Ja, kun ne syövät niille väärää ruokaa, niin ne lopulta voivat pahoin. Ja sotkevat myös paikkoja. Iltaisin ja öisin ulostulevat rotat, jotka etsivät ruokapapereista ruokaa. Rotta on yleinen tuhoeläin ja niitä on Tampereellakin enemmän kuin ihmisiä. Voi olla, että Tampere on melkein miljoonakaupunki, kun lasketaan rotat ja hiiret mukaan.
Myöskin syljeskely ja räkiminen pitää lopettaa. Ja ottaa käyttöön riittävän monta nenäliinaa, että ne riittävät vuorokaudeksi. Sairaudet ja taudit voivat levitä myös ihmisten räkimisen ja syljeskelyn seuraamuksina.
Roskat laitetaan astiaan. Ja silloin, kun astioita ei ole, niin ne säilytetään, joko suljetussa tilassa, tai asuinhuoneistossa, kunnes niille tarkoitetus astiat on tyhjennetty. Roskapusseja ei levitellä muualle. Eikä niistä saa tehdä isoja kasoja. Rotat ja hiiret hakevat ravintoaan roskien keskeltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jaapuli kirjoitti:

Nyt Suomeen tulee monia eri uusia kansalaisia. Voivatko he tulla sellaiselta alueelta, jossa on esim. sellaisia sairauksia olemassa, että aluksi tarvittaisiin tietty karanteeni ja terveystarkastus? Koska, jos voi tulla ilman, että terveys on tarkastettu, voi tilanne käydä vaaralliseksi. Jos esim. käy illalla yökerhossa ja virtsaa johonkin, johon pikkulapsi voi mennä konttaamaan. Esim, Pikkukakkosen puisto ei ole nimestään huolimatta tarkoitettu yöllisen oksentelun, virtsaamisen tai muun kyykistelyn suorittamispaikaksi, ei paikallisille, eikä uusille.
Kuten ei tietenkään katu, puisto, istutukset puiston puut, puistonpenkkien ympärykset, pihat, torit tai muutkaan julkisen paikat, joihin kaikki pääsevät.
Nyt jos koskaan olisi erittäin tärkeä, että virtsa ja ulostekuria nostettaisiin vielä yhdellä asteella Tampereella. Ja siitä voitaisiin tiedottaa esim. pakolaisten ensikotien seinällä monella eri kielelle.
Sanomattakin lienee selvää, että karjahtelu, mölinä, elvistely ja monet muut asiat ovat sellaisia, että ilman niitäkin pärjää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu