Kantaako Sipilä vastuunsa

Pian ollaan rikollisten kynsissä ja tavallinen kansalainen tulee vielä maksamaan terveydellään ja hengellään käynnissä olevan rikollisista koostuvan nykyisen maahanryntääjien vyöryn.
Yksiselitteisesti vastuu lankeaa nykyisellä pönttöpäistä koostuvasta hallituksesta joka ideologisista syistään pitää rajat auki tässä poikkeustilanteessa.

Onko kukaan ajatellut sen että ikävintä tässä järjettömyydessä on se että uhreiksi valikoituu ne heikoimmassa asemassa olevat naiset, lapset, vanhukset sekä invalidit.

Rikollisuus on nyt huomattavasti lisääntynyt kun irakilaisista koostuva mieslauma alkoi vapaasti rynnätä ruotsista maahamme ja rajavalvonta katsoo kädetlevällään vain päältä.
4163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei Tumpelo Sipilä jouda nyt vastuuta kantamaan. Tumpelo on kiilottamassa Häkämiehen kenkiä.

Äänestä

Elintasopakolaiset alkavat jo lakkoilemaan kun eivät saa haluamaansa ruokaa ja lisäksi asunnot on heille kelpaamattomia. Kinkkua pöytiin niin eiköhän ala kelpaamaan pommipäille ruokakin.

Äänestä

Nämä kamelinpaskapakolaiset tulee tänne ruikuttumaan ruuasta?
Suomalaiset köyhätihmiset joutuvat seisomaan leipäjonoissa josta saavat kuivialeipiä ja jos edes niitäkään. Nämä maahamme tunkeutuneet terroristisotilaat saa lämmintä ruokaa neljästi päivässä ja sekään ei heille kelpaa vaan haukkuvat sitä koiranruuaksi? Suomi on täysin hölmöläistenmaa jossa elintasoloisia kestitään kuin porhoja ja missä on se kunnioitus kun näille tarjottu ruoka heitetään jätteisiin vaikka sille olisi käyttöä omille köyhille ja eläkeläisille?
Eikö tässä maasta löydy järkeviä päättäjiä jotka tekisivät lopun tuosta inhottavasta touhusta mihin kansamme on nyt alistettu ja mitä tuleekaan jatkossa tapahtumaan?

Päämisteri Sipilä on pönttöpää joka tulee jäämään historiaan tyhmimpänä mitä koskaan on ollut maataan johtamassa. Hän on mies joka houkutteli näitä terroristeja oikein esittelemällä miten hyvä maa tämä suomi on antamalla talonsa terroristien käyttöön.

Äänestä

Me olemme kansalaisina antaneet valtuudet näille pönttöpäille ja nyt on täysin selvinnyt että poliittinen eliittimme ei ole täysijärkistä vaan ovat täysiä pönttöpäitä koko lauma. Mitä tarkoittaa että kansalta kiristetään jo kaikesta ja samalla elätetään maahamme tunkeutuneita rikollisia joista kukaan tiedä mitä he ovat?
Onko pönttöpäillä niin onttoa pöntöissä että siellä vain kumisee tyhjyys muuta ei tästä järjettömyydestä pysty sanomaan. Onko ikein että hädänalaiseksi pakolaiseksi itseään merkkaava partajermu alkaa vaatimaan ja määräilemään siitä mitä ruokaa ja asuintiloja hänelle on tarjolla? Suomalaisen työtekijän työmoraalia kysytään että hän käsittää miten hänen työstä saamansa rahat menevätkin näille huuhaapakolaisille joille pitää tarjota mitä he haluavat?
Kansan pitää nousta nyt vastarintaan tätä järjettömyyttä vastaan ja pantava massat liikkeelle järjestettävä semmoiset vastaukset että nämä pönttöpäät näkevät mitä on kansan mielipide.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KukaKantaaVastuun kirjoitti:

Pian ollaan rikollisten kynsissä ja tavallinen kansalainen tulee vielä maksamaan terveydellään ja hengellään käynnissä olevan rikollisista koostuvan nykyisen maahanryntääjien vyöryn.
Yksiselitteisesti vastuu lankeaa nykyisellä pönttöpäistä koostuvasta hallituksesta joka ideologisista syistään pitää rajat auki tässä poikkeustilanteessa.

Onko kukaan ajatellut sen että ikävintä tässä järjettömyydessä on se että uhreiksi valikoituu ne heikoimmassa asemassa olevat naiset, lapset, vanhukset sekä invalidit.

Rikollisuus on nyt huomattavasti lisääntynyt kun irakilaisista koostuva mieslauma alkoi vapaasti rynnätä ruotsista maahamme ja rajavalvonta katsoo kädetlevällään vain päältä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu