Miksi me kitsukat emme parane???

Olenvieläkinskitso

Xiina
26.11.2011 19:05
Sulje
Kysymys: Voiko kaksisuuntainen itse tajuta sairastavansa ko tautia ?
Vastaukseni: Ei välttämättä
Olen itse myös perheenäiti . Eräänä päivänä ruokaostosten sijaan työpäiväni jälkeen ostinkin asuntovaunun, ilman, että olin puhunut asiasta etukäteen mitään miehelleni. Onneksi mieheni ei hermostunut, koska itsekin tuhlailee rahaa mm musiikkilaitteisiin.
Vuosia myöhemmin sain potkut töistä, kun en millään oppinut uusia työtehtäviä, jotka minulle määrättiin. Työni menetyksen ja masennuksen vuoksi minut ohjattiin psykiatriseen hoitoon. Psykiatrilleni kerron, että lievittääkseni masennusta olen mm ostanut asuntovaunun tms muita suurempia hankintoja, mitä mies ei hyväksy. Kertomani perusteella sain bipo-diagnoosin ja olin silloin jo yli 50-vuotias.
Tietämättäni olin koko-ikäni sairastanut maanis-depressiota. Yksi turha ostamani asuntovaunu, tai muutkaan suuret hankintani eivät kaataneet perheemme taloutta. Mutta jos olisimme olleet köyhä perhe, olisivat raha vaikeudet varmasti saattaneet minut hoitoon jo vuosia aiemmin. Suuret projektini päättyi usein huonosti, kun en jaksanut hoitaa niitä loppuun.

8

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • erttkkl

      Ktll se on vain yksisuuntaista, joko ylös tai alespäin, eli maanisdepressiivinen käytös, ts. toisinaan iloinen ja toinsinaan vakava..

      • KokemustaPalstalta

        Mutta todellisuudentaju puuttuu aina.


      • nfgnjkf

        Siltä vaikuttaa.


    • Neith-statue

      Ei mistään psyykkisestä sairaudesta parane. Kaikki diagnoosit ovat peruuttamattomia, ne ovat aivan yhtä peruuttamattomia, kuin uhrin antaminen missä tahansa muussakin uskonnossa, eihän uhrilla muuten olisi mitään virkaa, sehän on uskonnon perusta, ja annetaan syntien sovittamiseksi, miten muuten esimerkiksi valehtelija tai puolisoaan pettänyt voisi tässä nykyajan väkevimmässä uskonnossa lopulta puolustautua, kuin vakuuttamalla että: En minä nyt sentään sairas ole. Sama pätee homoihin nykyään. Tämä esitetään psykologiassa itsessään projisointina, mutta koska se on uskonnon eräs perusta, ei siinä mainita olevan mitään väärää tai sairasta sinänsä.

      Diagnoosi on FUNDAMENTAALINEN, miten se voisi olla jotakin muuta. Uskonto menettäisi voimansa.

      Sillä ei ole merkitystä, vaikka diagnoosi itsessään aiheuttaisi oireita, kostonhalua ja masennusta, sekä antaisi vain näennaisen oikeutuksen muualta tuleville kosto ja syytösröpyille, juuri edellä mainitusta syystä.

      En yhtään ihmettele, vaikka joku tappaisi umpimähkäisesti väkeä kaikkien mahdollisien oikeuksien viemisien jälkeen vain siksi, että syvällä sisällään tuntee, että jokainen ihminen on häntä vastaan, eikä voi hänen oikeuksiaan palauttaa, sillä juuri niin se on.

      Ainoa, mikä hänen pitäisi ymmärtää, on tietysti se, että se ei tuo hänelle olikeuksia, (josko nyt juuri viekään) mutta ennenkaikkea se ei poista vääryyttä maailmasta.

      Se vähenee toisella tavalla, vaikka sotaankin on oikeutuksensa.

      • 54325324

        Miksi ei parane?


      • Rakkaat uskon siskot ja veljet !

        Keskustelen jatkuvasti tuosta aiheesta . . . Jumalan kanssa !

        ******** KIRJOITIT:

        "Ei mistään psyykkisestä sairaudesta parane. Kaikki diagnoosit ovat peruuttamattomia, ne ovat aivan yhtä peruuttamattomia, kuin uhrin antaminen missä tahansa muussakin uskonnossa, eihän uhrilla muuten olisi mitään virkaa, sehän on uskonnon perusta, ja annetaan syntien sovittamiseksi, miten muuten esimerkiksi valehtelija tai puolisoaan pettänyt voisi tässä nykyajan väkevimmässä uskonnossa lopulta puolustautua, kuin vakuuttamalla että: En minä nyt sentään sairas ole. Sama pätee homoihin nykyään. Tämä esitetään psykologiassa itsessään projisointina, mutta koska se on uskonnon eräs perusta, ei siinä mainita olevan mitään väärää tai sairasta sinänsä."

        Miksi ei parane?

        ******** VASTAAN:

        Jumalan tahto toteutuu . . . EI IHMISEN.

        Ihminen ei voi määrätä - Jumalan tahdon - toteutumista, siis . . .

        . . . PARANEEKO - vai - EI PARANE . . . :)

        JOKAISELLA IHMISELLÄ, JOKA YMMÄRTÄÄ ÄLYNSÄ PUOLESTA JUMALAN SANAA, ON MAHDOLLISUUS TEHDÄ PARANNUS JA SAADA SYNTINSÄ ANTEEKSI !

        --------

        TOTEUTAN - Jumalan tahtoa . . . PUHUN ja TEEN TEKOJA . . . Jumalan nimissä.

        Jumala YKSIN on minut nimittänyt tehtävääni 12.06.2015 alkaen . . . TOTEUTAN . . . SIIS . . . Jumalan tahtoa . . . edustan Kaikkivaltiasta Jumalaa.

        --------

        TODISTAN - JUMALAN - OLEMASSA OLON . . . TEKEMÄLLÄ IHMEPARANTUMISIA.

        SAMALLA TODISTAN - RAAMATUN - TAPAHTUMIA TOSIKSI . . . TEKEMÄLLÄ IHMEPARANTUMISIA.

        KAIKKI KEINOT SALLITTU . . . MYÖS RAAMATULLISTEN IHMEIDEN, JOITA JEESUS TEKI, TEKEMINEN ON SALLITTUA JA MAHDOLLISTA . . . JUMALAN NIMISSÄ !

        NIIN ON JUMALA SANONUT . . . SE ON HERRAN TAHTO . . . !

        Palaan asiaan . . . :)

        ******** -------- ********

        MESSIAS on tulossa, ISÄ tulee lihaksi . . . Jeesus Kristuksen toinen tuleminen on lähellä, mutta sitä ennen on lähetyskäsky suoritettava loppuun.

        Jeesus paransi ihmisiä, muinaisina aikoina . . . Raamattu = Jumalan sana . . . kertoo millaisia ihmetekoja Jeesus teki ihmisille . . . IHMEPARANTUMISIA.

        Jeesuksen Raamatullisia ihmetekoja tullaan kohta tekemään myös suuremmalle ihmismäärälle, ei pelkästään minulle.

        Niitä on siis kohta tulossa lisää . . . SE ON JUMALAN TAHTO !

        Minun tehtäväni on . . . TODISTAA JUMALAN OLEMASSA OLO.

        Minun tehtäväni on . . . TODISTAA RAAMATUN TAPAHTUMIA TOSIKSI.

        Toivottavasti USKOT . . . KUN NÄET TODISTEET.

        ******** JUMALAN ainoa poika, JEESUS KRISTUS=JUMALA ********

        Evankeliumi Johanneksen mukaan, Joh. 1:1, 14, 18 ---> Sana tuli ihmiseksi

        Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.

        Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.

        Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet.

        ************************************************************************

        Kirjoitin nyt Jumalan tahdon, niin kuin Hän tahtoi.

        Mikä on ilmoitettu . . . se on Jumalan nimissä ilmoitettu !

        "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään." Matt. 5:17

        Mitä et tiedä . . . se joskus kerrotaan.

        Siunausta ja Herran rauhaa !


      • 342324

        4312


      • gfdgfff

        Mikä tilanne nyt?


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue

      Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää
      Maailman menoa
      205
      5104
    2. Olen väsynyt tähän

      En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy
      Ikävä
      41
      4575
    3. Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?

      Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas
      Maailman menoa
      202
      2749
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      135
      2328
    5. Olenko mies sinun mielestä outo?

      Saat vastata rehellisesti.
      Ikävä
      65
      1962
    6. Maailman laiskin eläin: persu

      Persu ei ole eläessään laittanut rikkaa ristiin itsensä elättämiseen. Luonnossa tuollainen ei olisi mahdollista, mutta s
      Maailman menoa
      112
      1841
    7. Millasia unelmia sulla on?

      onko unelmia...?
      Ikävä
      67
      1794
    8. Miten usein toivot

      Tai olet toivonut että olisimme lähekkäin vai toivotko ollenkaan?
      Ikävä
      208
      1674
    9. Miksi et voi tutustua minuun irl?

      Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.
      Ikävä
      152
      1232
    10. Martina tienaa itse rahansa

      Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      241
      964
    Aihe