Hallituksen askekuviot vaikeita SAK:lle..

Maanantai toi taas uusia käänteitä reippaana käyneeseen keskusteluun Suomen talouden kuntoonpanosta. Hallitus oli kuunnellut kritiikkiä ja muuttanut esityksiään.
Silti se antoi työmarkkinajärjestöille vielä yhden mahdollisuuden sopia keskenään toisenlaisistakin keinoista – kunhan tavoitteeseen päästään Hallitus osoittautui kovemmaksi pelimieheksi kuin mitä moni osasi odottaakaan. Jos työmarkkinajärjestöt eivät pääse sopuun, hallitus ajaa suunnitelmansa voimaan.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Työtaistelujohtaja Rinteelle hallituksen päättäväisyys on myrkkyä. Jopa SDP:n kävelevän tornin Eero Heinäluoman polvet notkahti, kun Sipilä luki hallituksen madonluvut pöytään. Salissa alkoi välittömästi nuijasota, jossa vasemmistonuijta puivat nyrkkiä ja lauloivat lastenlauluja.

Äänestä
  • mitä se on tekemässä...

    Äänestä

yhä selkeä ja ankarakin. Mutta niin pitää ollakin. Vastuu maan asioista on hallituksen ja eduskunnan. Hallituksen pitää toimia, jos muut osapuolet pelkäävät.

Äänestä

soisi loppuvan, lait voimaan ja suomi nousuun.

Äänestä
  • tapahtuukin.

    Äänestä

  • Näin kirjoitti:

    tapahtuukin.

    Mitä tapahtuu ja milloin, vain Herra yksin tietää. Sipilän lait on niin pitkissä puissa "että kurki kuolee, ennen kuin suo sulaa". Ensimmäiset mahdollisista laista astuvat voimaan aikaisintaan 2017, revi siitä kuinka homma on "vatulointia".

    Äänestä

  • ReviSiitä kirjoitti:

    Eihän siihen ole aikaa enää kuin vuosi ja kolme kuukautta kun on vuosi 2017. Ei se niin pitkä aika lopulta ole.

    Äänestä

Olisko sittenkin pitänyt puutua lisiin...sillä onhan se käsittämätöntä,että samasta työstä toinen saa 800e parempaa palkkaa kuin toinen.
Ja sitä paitsi,ei kukaan menetä vuorotyössä vapaataan,se tulee arkeen.Ei asioita voi hoitaa viikonloppuna,kun kaikki on kiinni,olispa kiva olla arkivapaa.Ja aikankin meidän puljussa viikonlopputyöntekijät näyttävät istuskelevan aika reippaasti kansliassa,hommia ei voi tehdä niin kuin arkena,koska paikat on kiinni.
Mölyhän tästä nousee,mutta kiltti verottaja...tasaa sinä jotenkin sitä,että samasta työstä saisi jollakin lailla saman verran käteen.Kiitos.

Äänestä

SAKlle kunnon vastus!

Äänestä

pylly taas kuvioissa heh heh,,,,,,,,

Äänestä

ja vatkuttaa, mikään ei sovi heille..

Äänestä
  • ay-liitot maalaisliitto ja mtk,

    ne on hoitanut sulle, pienellä vaivalla pulskan elintason,

    yrittäjä muka, lomailussakin pitää tukea,

    millos tukipummit osallistuu talkoisiin,

    luopuu saavutetuista eduista...

    ikl ja lapuanliike fasisteilla haaveissa,

    jutut on repästy 30luvulta...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mistävoisilakkoilla kirjoitti:

Maanantai toi taas uusia käänteitä reippaana käyneeseen keskusteluun Suomen talouden kuntoonpanosta. Hallitus oli kuunnellut kritiikkiä ja muuttanut esityksiään.
Silti se antoi työmarkkinajärjestöille vielä yhden mahdollisuuden sopia keskenään toisenlaisistakin keinoista – kunhan tavoitteeseen päästään Hallitus osoittautui kovemmaksi pelimieheksi kuin mitä moni osasi odottaakaan. Jos työmarkkinajärjestöt eivät pääse sopuun, hallitus ajaa suunnitelmansa voimaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu