Hiukkavaarassa sata kiloa ruokaa roskiin – turvapaikanhakijat jatkavat valitusvirttään
Oulun Hiukkavaaran hätämajoituskeskuksessa syömättä jäänyt ruoka aiotaan heittää roskiin.
Noin sata kiloa ruokaa joudutaan heittämään pois, koska suurin osa turvapaikanhakijoista jätti tänään päiväruoan syömättä.
“Täällä ei ole kunnon keittiötä, joten ei voida jäähdyttää ruokaa. Eli se menee sitten roskiin”, kertoo Serviisin palvelutuotantopäällikkö Pauliina Värttö MTV:lle.
Turvapaikanhakijat ovat protestoineet Oulussa heille tarjotun ruoan laatua. Eilen turvapaikanhakijat osoittivat asiasta mieltä Oulun poliisitalon edessä.
Tänään hätämajoituskeskuksessa aloitettiin syömälakko. MTV Uutisten saamien tietojen mukaan syömässä kävivät vain lapset ja muutama aikuinen.
Värttöä ruoan hukkaan meno harmittaa.
“Tuntuu käsittämättömältä. Meidän tavoite on, että ruokajätettä tulisi mahdollisimman vähän. Vähän tuntuu tuhlaukselta.”
Tilanne on ikävä myös hätämajoituskeskuksen apulaispäällikkö Janne Salmivaaran mielestä.
“Tässä on kaikki tehnyt parhaansa, että täällä ruokapalvelu toimisi mahdollisimman hyvin ja että ruoka olisi sellaista, että kaikki sitä syö. Mutta ei me voida ketään pakottaa syömään.” http://mvlehti.net/2015/10/01/hiukkavaarassa-sata-kiloa-ruokaa-roskiin-turvapaikanhakijat-jatkavat-valitusvirttaan/

Vastaukset 12
Vanhimmat
antakaa niiden olla syömättä jos ei apu kelpaa,sillähän ne lähtee millä ovat tulleetkin.
Yksinkertaista, olkoot syömättä sitten , vittu.ako hyysäri enää vatuloi noitten elintasopakolaisten kanssa. Huijareita koko porukka, takaisin vaan sinne mistä ovat tulleetkin!
Jumalauta, nämä ulkolaiset käpykaartilaiset eivät tyydy mihinkään. Unkarissa viranomaiset antoivat kumiluoteja, kyynelkaasua ja patukkaa. Mitä meidän pitäisi antaa.
Ja kaikkein tärkeintä: Me veronmaksajat maksamme nuo kaikki kaatopaikoille menevän ruuan, mikä noille ylimielisille änkyröille ei kelpaa. Tässä näkyy selkeänä heidän asenne: me olemme heidän alapuolellaan olevaa väkeä. He saavat kohdella meitä, miten itse haluavat. Meidän tehtävämme on alistua heidän tahtoonsa ja palvella heitä heidän vaatimustensa mukaan. He ovat ylempää rotua: He eivät siivoa, laitaa ruokaa , pese pyykkiään, he eivät tee mitään. Kaikki tuo kuuluu meille, heidän alapuolellaan olevalle väelle, joka saa maksaa ja tehdä kaiken heidän edestään. Tällaiseen alistumiseen meillä riittää pilvin pimein väkeä, rusoposket punakoina, tekemään kaikkensa noiden ylimielisten öykkäröijien hyväksi.
Mikä siihen onkaan syynä? Ei voi muuta syytä ymmärtää kuin sen, että kaikki heidän tähänastinen vuohotuksensa tasa-arvosta ja oikeuksistaan on sittenkin ollut pelkkää teatteria ja silmänlumetta heidän todellisille haluilleen: He näyttävätkin nyt todellisuudessa kiihkeästi hamuavan ja haluavan rajua alistamista, halventamista, nöyryyttämistä ja alempiarvoisena palvelijana olemista.
Miten muutoin tätä hulluutta voisi selittää ja ymmärtää?
Juuri näin . osasit kirjoittaa sen , mitä itsekin ajattelin.
Sipilän ottopojat on ykkösporukkaa.
Suomalaiset työttömät ja vähävaraiset tulee kaukana heidän jälkeen.
Perheet tulee kuuleman mukaan jo ennen Joulua,porukka moninkertaistuu vielä Suomen valtio maksaa heidän kyydityksen tänne.
Irakilaiset luulee että täällä on kaikki orpoja kun sisäministeri on.
ruoan tähteitä ruokkisi useammankin porsaan, se antaisi hyvää täydennystä ankeaan ruoksvalioon.
Kaupat pistävät joka päivä satoja kiloja ruokaa roskiin, mutta tämä ei rasisteja kiinnosta koska eivät pääse lyömään toista ihmistä.
Pistävät pistävät, mutta nyt onkin kyse äärimmäisen epäkohteliaasta ja törkeästä turvapaikanhakijoiden käyttäytymisestä.
Pitäisi nyt jotain rotia olla käyttäytymisessä kun maahan tullaan anomaan turvapaikkaa.
Mitenkä arvelet itseäsi kohdeltavan jos painelet arabimaahan ja alat ladella siellä vastaavaa?
Kaikki Suomen koulut, laitokset ja muut pistävät joka päivä ruokaa roskiin.
Sekin sata kiloa kunnollista ruokaa oltaisiin voitu jakaa Lieksan ryyppyporukoille.
Ne olisikin ottaneet sen kiitollisina vastaan toisin kuin mamut!