Epäisänmaallinen veroparatiisiammattilainen Anne Berner on myymässä Suomen kansallisomaisuutta ulkomaisille miljardööreille. Lue tästä ja herää unesta:
Bernerin joutuessa eroamaan paine siirtyy Sipilään.
0Äänestä
Soininenko
Mitä täällä virkisette,nyt on hallitus jonka äänestäjät halusivat ja jälki on sen mukaista. Persut eivät vieläkään myy persettään. Typeryydestä sakotetaan.
Bernerin eroa täällä vaaditaan. Sipilä menee samalla, koska ovat kettingillä kiinni toisissaan.
0Äänestä
Kauppamiehiä
Onhan siellä hallituksessa nyt persut,joten kaikki asiat kyllä hoituu niinkuin soini aikoinaan lupasi. Alku on ainakin tosi lupaava. Köyhät kyykkyyn kerta heitolla ja veroparatiisit kunniaan.
0Äänestä
Tietäjä1
Ja jos yhtään olet asiaan perehtynyt, niin huomaat että KEPU-Kokoomuspolitiikkaa toteutetaan, koska PS-ei ole suurin puolue. Mietipä, millaista jälkeä olisi esimerkiksi pakolaiskysymyksen kohdalla, jos hallituksessa olisi vasemmisto-vihreät. Ei riittäisi lomarahan alentaminen, jotta saataisiin mamut maksettua=ei saada kustannusloikkaa aikaan, kun rahat menevät irakilaisten elättämiseen = 1mrde/vuosi.
voi myös tähdätä peräsuoleen, ja jos on ripuli, niin luisto iäkkäämmälläkin hyvä.... tuppi susittelee peräreikää, katainen luikki pakoon, sipilä ei ymm'ärrä, berner on ahne ja kai luistaa just ahneus peräsuolesta ?
0Äänestä
Täällähän_on
luistaasekin kirjoitti:
voi myös tähdätä peräsuoleen, ja jos on ripuli, niin luisto iäkkäämmälläkin hyvä.... tuppi susittelee peräreikää, katainen luikki pakoon, sipilä ei ymm'ärrä, berner on ahne ja kai luistaa just ahneus peräsuolesta ?
sivistyneitä ihmisiä mukana keskustelussa. Hienoa että palstan taso nousee.
0Äänestä
peräreikämalli
Täällähän_on kirjoitti:
sivistyneitä ihmisiä mukana keskustelussa. Hienoa että palstan taso nousee.
Onko ahne riistäjä, jumalaton anne berner ja kumppanit sivistyneitä ahneita ??? eikös enemmän heidän ahneuttaan ja tekojaan kuvaa juuri peräreikä ?
0Äänestä
teotjasanatsopii
ahneuspolitiikasta ja veroparatiisi ahneus politiikasta pitää keskustella syvään jumalattomaan ahneuteen sopivalla kieelellä. - eli , aanus, persreikä, visvainen ahneus, syvä peräreikä, ahne taloushomoilu jne...
0Äänestä
sdpköyhyys
työttömillä ei ole sijoitaa veroparatiisiin piiloon, kaikki menee ruokaan. anne beerneeer ei tällaista ymmärrä
0Äänestä
haluttumalli
työttömät ja massa-työttömyys on ahneiden rikkaiiden etu. työttömyys on kokoomus eu taloudessa tavoiteltu ilmiö.
0Äänestä
Osaava_osaa
Uusin tieto on se, että Bernerin oma yhtiö nettoaa mukavasti lastensairaalalla. Kukaan ei näytä puuttuvan asiaan, vähemmästäkin on tehty välikysymyksiä.
0Äänestä
Mikä_uusin
Olihan sen joku linkannut tänne jo 3 viikkoa sitten. Löytyy tuolta ylempää.
0Äänestä
Maalaisliitto
En ikinä osta yhtään Vallilan tuotetta kaupasta,koska berner omistaa yhtiön. Loikkasi kepuun että pääsi ministeriksi ilman mitään kokemusta politiikasta aiemmin. Sipilän junailema juttu. Tyypillistä kepulaista suhmurointia.
0Äänestä
Kokemus_politiikassa
on minun mielestäni pitkä miinus, esimerkiksi Tavja Halonen, Paavo Väyrynen ja Mauri Pekkarinen parhaita esimerkkejä ns. kokemuksesta. Puolueisiin en tässä puutu vaan henkilöihin jotka ovat aiheuttaneet tuhoa ja kärsimystä kansalle. Ja sitten epämääräinen vihervasurien joukko. Onhan siellä vielä muitakin mutta tuossa yllä nuo pahimmat.
0Äänestä
Siinä.muutamia.lisää
Kokemus_politiikassa kirjoitti:
on minun mielestäni pitkä miinus, esimerkiksi Tavja Halonen, Paavo Väyrynen ja Mauri Pekkarinen parhaita esimerkkejä ns. kokemuksesta. Puolueisiin en tässä puutu vaan henkilöihin jotka ovat aiheuttaneet tuhoa ja kärsimystä kansalle. Ja sitten epämääräinen vihervasurien joukko. Onhan siellä vielä muitakin mutta tuossa yllä nuo pahimmat.
Vastaukset 21
Vanhimmat
on joku sairas reppana postannut eri palstoille äkkiä arvioiden satakunta kertaa. Sehän on hulluudessaan kuin Pia Rask konsanaan.
Anne on aito kepulainen. Sitä mannaa on luvassa jälleen.
Ei Berner yksin mitään myy, sillä on Soinin, Sipilän ja Stubbin antama valtakirja, hallitusohjelmassa hyväksytty.
Bernerin joutuessa eroamaan paine siirtyy Sipilään.
Mitä täällä virkisette,nyt on hallitus jonka äänestäjät halusivat ja jälki on sen mukaista. Persut eivät vieläkään myy persettään. Typeryydestä sakotetaan.
Bernerin eroa täällä vaaditaan. Sipilä menee samalla, koska ovat kettingillä kiinni toisissaan.
Onhan siellä hallituksessa nyt persut,joten kaikki asiat kyllä hoituu niinkuin soini aikoinaan lupasi. Alku on ainakin tosi lupaava. Köyhät kyykkyyn kerta heitolla ja veroparatiisit kunniaan.
Ja jos yhtään olet asiaan perehtynyt, niin huomaat että KEPU-Kokoomuspolitiikkaa toteutetaan, koska PS-ei ole suurin puolue. Mietipä, millaista jälkeä olisi esimerkiksi pakolaiskysymyksen kohdalla, jos hallituksessa olisi vasemmisto-vihreät. Ei riittäisi lomarahan alentaminen, jotta saataisiin mamut maksettua=ei saada kustannusloikkaa aikaan, kun rahat menevät irakilaisten elättämiseen = 1mrde/vuosi.
: https://suulas.wordpress.com/2015/09/18/lastensairaala-on-suuri-kusetus/
vagisan emätinvoide, niin vanhakin lyuistaa......
voi myös tähdätä peräsuoleen, ja jos on ripuli, niin luisto iäkkäämmälläkin hyvä....
tuppi susittelee peräreikää, katainen luikki pakoon, sipilä ei ymm'ärrä, berner on ahne ja kai luistaa just ahneus peräsuolesta ?
sivistyneitä ihmisiä mukana keskustelussa. Hienoa että palstan taso nousee.
Onko ahne riistäjä, jumalaton anne berner ja kumppanit sivistyneitä ahneita ??? eikös enemmän heidän ahneuttaan ja tekojaan kuvaa juuri peräreikä ?
ahneuspolitiikasta ja veroparatiisi ahneus politiikasta pitää keskustella syvään jumalattomaan ahneuteen sopivalla kieelellä.
- eli , aanus, persreikä, visvainen ahneus, syvä peräreikä, ahne taloushomoilu jne...
työttömillä ei ole sijoitaa veroparatiisiin piiloon, kaikki menee ruokaan.
anne beerneeer ei tällaista ymmärrä
työttömät ja massa-työttömyys on ahneiden rikkaiiden etu. työttömyys on kokoomus eu taloudessa tavoiteltu ilmiö.
Uusin tieto on se, että Bernerin oma yhtiö nettoaa mukavasti lastensairaalalla. Kukaan ei näytä puuttuvan asiaan, vähemmästäkin on tehty välikysymyksiä.
Olihan sen joku linkannut tänne jo 3 viikkoa sitten. Löytyy tuolta ylempää.
En ikinä osta yhtään Vallilan tuotetta kaupasta,koska berner omistaa yhtiön. Loikkasi kepuun että pääsi ministeriksi ilman mitään kokemusta politiikasta aiemmin. Sipilän junailema juttu. Tyypillistä kepulaista suhmurointia.
on minun mielestäni pitkä miinus, esimerkiksi Tavja Halonen, Paavo Väyrynen ja Mauri Pekkarinen parhaita esimerkkejä ns. kokemuksesta. Puolueisiin en tässä puutu vaan henkilöihin jotka ovat aiheuttaneet tuhoa ja kärsimystä kansalle. Ja sitten epämääräinen vihervasurien joukko. Onhan siellä vielä muitakin mutta tuossa yllä nuo pahimmat.
: http://jormajaakkola.fi/Valtiopetokset Suomessa