Kuuleeko pressa

Miksi te ette tee mitään pakolaisten tulon lopettamiseksi?

Teidät on valittu hoitamaan maan asioita, eikä mitään tapahdu.

Vaikea on mummoa ja vaaria saada rauhoittumaan, ettei ne

pakolaiset sinne mummonmökkiin tunkeudu. Jospa olisi sen verran sivussa.

Lapsi on niin iso, että ymmärtää jo mediasta tulevan tiedon. Kysyy, että

joudutaanko me kaikki vangeiksi, kun noita pakolaisia tulee.

Aikuisena pelkään omassa kotimaassani.

Ei se voi olla oikein!

Raja kiinni ja helpottaisi hieman.

Maassa olevat pakolaiset takaisin kotimaahansa,

suurin osa kun elintasopakolaisia.




Ilmianna
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Presidenttimme toivotti pakolaiset tervetulleeksi. Nyt televisiolähetyksessä antoi vakavan varoituksen että tunnepurkauksissa sanomisista voi joutua kärsimään loppuelämänsä. Suomen kansa joutuu kärsimään kun pakolaistulva on näin valtava.

Toivottavasti presidentimme vastaa tervetulotoivotuksestaan ja ottaa vastuun sa-
noistaan.
Joutaisi linna ja kesäasunto antaa pakolaisten käyttöön ja kuka toivottaa tervetulleeksi, osallistukoon myös elatukseen.
Muutenkin maallamme on velkaa omiksi tarpeiksi ettei olisi enää vara velaksi elättää pakolaisia.

Joudumme pian Eu:n holhouksen alle ellei velanotto taitu ja miten taittuisi, kun
pakolaisille on kaikki ilmaista.
Omille kansaisillekaan ei ole kaikille asuntoa niin riittääpä pakolaisille asuntoja.
Hyväkuntoisennäköisiä nuoria miehiä suurin osa, lähteneet vaan etsimään parem-
paa elintasoa.

On oltava varovainen sanoissaan !
Presidentin toivoisi näyttävän esimerkkiä !

On helppo muita varoittaa vakavasti kun itse on toivottanut tervetulleeksi maahamme. Irakilaisia on yli 30 miljoonaa ja Ruotsi ei ota vastaan yhtään irakilaista.

Äänestä
  • Europarlamentti
    Hallitus
    Iltakoulu
    Kansainvälinen politiikka
    Kansanedustajat
    Liberaalit
    Presidentti
    Puolueet
    Pääministeri
    Ulkopolitiikka
    Vaalit
    Yleistä politiikasta

    Keskustelu24 Yhteiskunta Politiikka MITÄ JOS IDÄSTÄ HYPPII RAJAN YLI 0,5 MILJ ASYYLIA

    MITÄ JOS IDÄSTÄ HYPPII RAJAN YLI 0,5 MILJ ASYYLIA

    SUOMELLAEIRAJAVALVONTAA

    4.10.2015 0:56

    HYPOTEESI: VLAD SUURI LÄHETTÄÄ 500000 TURVAPAIKANHAKIJAA ITÄRAJAN YLI

    MITÄ SUOMEN PÄÄTTÄJÄT TEKEVÄT:

    1. PÄÄMINISTERI TARJOAA KESÄRANNAN PAKOLAISPERHEEN KÄYTTÖÖN

    2. STUBB ILAHTUU SUUNNATTOMASTI JA VARAA HAIKON KARTANON PAKOLAISTEN MAJOITUKSEEN GOURMET ATERIOILLA JA KUTSUU KOKO VÄEN SATEENKAARI MIELENOSOITUKSEEN

    3. SOINI LÄHTEE PARIISIN ILMASTOKOKOUKSEEN JA PELASTAA JÄÄVUORET

    4. S NIINISTÖ PITÄÄ JÄLLEEN PUHEEN JA TOTEAA, ETTÄ ASIALLE EI VOI MITÄÄN JA KEHOITTAA KANSALAISIA MENEMÄÄN KOTIINSA JA JUOMAAN PÄÄ TÄYTEEN

    Äänestä

Joutaisi lopettaa koko presidentin virka. Siinä säästettäisiin tosi paljon.
Aivan turhaa päällekkäisyyttä vaan. Ja vielä linna mokomalle..!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Johannaäiti kirjoitti:

Miksi te ette tee mitään pakolaisten tulon lopettamiseksi?

Teidät on valittu hoitamaan maan asioita, eikä mitään tapahdu.

Vaikea on mummoa ja vaaria saada rauhoittumaan, ettei ne

pakolaiset sinne mummonmökkiin tunkeudu. Jospa olisi sen verran sivussa.

Lapsi on niin iso, että ymmärtää jo mediasta tulevan tiedon. Kysyy, että

joudutaanko me kaikki vangeiksi, kun noita pakolaisia tulee.

Aikuisena pelkään omassa kotimaassani.

Ei se voi olla oikein!

Raja kiinni ja helpottaisi hieman.

Maassa olevat pakolaiset takaisin kotimaahansa,

suurin osa kun elintasopakolaisia.




Ilmianna

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu