Paniikkiolo rytmihäiriö

yleinen oire, harmiton fyysisesti.

Anna rytmihäiriön ym mitä kehosi antaa tulla ja lakkaa taistelemasta vastaan. Et kuole paniikkikohtaukseen.

Tunne on kamala, itsellä tuli myös kun alkoi paniikkihäiriön oireita tulemaan. Sain lääkitykseksi venlafaxin 75mg, nyt rytmihäiriö kadonnut.

Osaan rytmihäiriöistä syy löytyy myös vähäisen liikunnan määrästä, sillä kroppa purkaa ylimääräistä energiaa keinolla millä hyvänsä (hikoilu, sydämen hakkaus, yms)

Eli liike on lääke/apu :)

Moi! Reipas liikunta. Käy vaikka uimassa. Ja laita itseä vähän likoon. Itsellä oli kamalaa kun kovassa rasituksessa sydän hakkasikin kovempaa. Mutta kohta helpotti ja urheilun jälkeen olo oli mahtava : )

Sinulle voisi auttaa lääke nimeltä Propral noihin fyysisiin oireisiin.

Itse kuntoilen rankasti ja usein ja sain sillä pahimmat "rytmihäiriöt" loppumaan. Nykyään kärsin edelleen paniikkikohtauksista ja rankkaa on välillä. Kaiken tutkimusten ja lekurissa ravaamisten jälkeen edelleen epäilen omaa terveyttäni välillä koska ei vaan voi muuta. Kai sekin on jokin oire. Lääkkeitä kokeilun aluksi mutta totesin että parempi kärsiä kovaa sen hetken kun olla päivän zombi ja kärsiä sit darraa lääkkeistä yms. Joten taistelen ilman ns. Apuja. Ehkä siksi kokeilen jospa kokemusten vaihto auttaisi. Koska totuus on se että todellista vaaraa ei ole vaikka se siltä kovastikkin tuntuisi. Paras lääke on saada se painettua niin syvälle kaaliin että se ei ensimmäisen kohtauksen tullessa taas pääse unohtumaan.sitä mä haen :)

Muutama rytmihäiriöiden aiheuttajia tai pahentajia
- energiajuomat
- kofeiini
- nikotiini
- jatkuva tai usein toistuva jännittyneisyys
- ruokatorvi- ja vatsaperäiset ongelmat
- psyykkiset ongelmat
- stressi
- valvominen, huono unen laatu
- huono ruokavalio
- alkoholi
- jotkut lääkkeet
- niskahartiaseudun jännitys
- jne

...eli kun alatte miettimään omia rytmihäiriöitänne, niin googlettakaa noita rytmihäiriöiden syitä ja pistäkää rasti jokaisen kohdan perään, jonka toteatte olevan osa omaa elämäänne. Sen jälkeen ei tarvitse enää pähkäillä. Ja lääkkeet on vain yksi apukeino. Tärkein apukeino on niiden rastien poistaminen siitä omasta listastanne.

Kyllä ja samalla voi lähteä myös paniikkihäiriö, kun ylläolevia alkaa poistelemaan.

sitten jos ei pysty poistamaan?

Jokainen taapertaa tyylillään, mut jos haluaa parantua jotain pitää itsekin tehdä.

Paniikki loppuu,kun lopettaa sekoilut ihan kokonaan ja keskittyy tekemään elämästään mahdollisimman hyvän,sellaisen jota haluaa ja jossa hyvä olla..En näe muuta vaihtoehtoa.Äärilaidasta äärilaitaan menee monella täällä,ikävöidään,vihataan,kehutaan ja haukutaan.Ja kukaan tiedä varmuudella kuka ja kellekkin,epäilystä tulvillaan.Mää lopetan ainaskin,tää palstahomma,sopii harvoille ja valituille,ei mulle.Jatkoja,nyt häippäsen.

Tämä mielen oikkuilu on melko kummallinen juttu. En edes muista kuinka kauan olen kärsinyt panikoinnista, ahdistumisesta ja kuolemanpelosta.

Jokin aika sitten koin aika oudon kokemuksen tämän mieleni kanssa. Koirani loukkaantui selästä ja halvaantui. En voinut kestää ajatusta, että silmäteräni ja ystäväni olisi kohta pois. Kurkkua kuristi, itketti, masensi ja pelotti ajatus, että hän kuolee tai hänet joudutaan lopettamaan. Monta yötä valvoin ja kyyneleet valui. Kalliin leikkausoperaation jälkeen sain vihdoin koirani takaisin kotiin. Siitä alkoi jokapäiväinen työ koiran kanssa. Fysioterapiaa, akupunktiota ja monenlaista muuta liikuntaharjoitetta. Joka päivä on pitänyt tyhjentää käsin hänen rakkonsa ja auttaa ulosteet pois. Pesulla käydään joka päivä, jottei omia aikojaan valuva pissa ja kakka pääse aiheuttamaan tulehduksia. Lähes joka päivä tulee paitsi iloisia fiiliksiä, kun koirani henki säilyi, myös ikäviä fiiliksiä, että hänelle kävi moinen kohtalo. Nyt koirani kunto on jo edistynyt.

Jossain vaiheessa sitten tajusin, että tapahtuman jälkeen ja hoitojen aikana, noin kuukauden puolentoista aikana, en ole saanut ainuttakaan paniikkikohtausta, en ole kuulostellut kehoani ja oireitani, en ole tuntenut kuolemanpelkoa. Jollain lailla tämä huoli ja pelko koirastani sai mielessäni asiat erilaiseen arvojärjestykseen, ja varmaankin myös jollain lailla tajuamaan, että omat pelkoni on täysin aiheettomia tämän koirani kohdalla tapahtuneen aiheellisen pelon rinnalla. Nyt kohta varmaankin kolme kuukautta mennyt eikä yhtään kohtauksia, tai omien tuntemuksiensa kyttäämistä ja ajattelua, että mikä tuo oli, onko tuo vaarallista, mikä tuo kihelmöinti on jne. Viimepäivät on toki vasemmalla puolella kehossa tuntunut sellaista puutumisen kaltaista kihelmöintiä, mutta se ei ole herättänyt minkäänlaisia tuntemuksia. Nyt juuri en tunne minkäänlaista kuolemanpelkoa tai huolta terveydestä. Jos olisin ammattilainen, osaisin varmaan "diagnosoida" tämän tilanteen, mutta nyt tavallisena pulliaisena vain ihmettelen, ja olen myös toisaalta iloinen, vaikkakin ristiriitaisissa tunnelmissa edelleen. Mutta sen tiedän, että nuo paniikkikohtaukset, kuolemanpelot, terveyden menettämisen pelot jne. on täysin omasta kuupasta peräisin olevaa täysin turhaa itsensä kiusaamista. Tajusin myös sen, että jos panikoit ja pelkäät, niin miksi et yhtähyvin voisi olla panikoimatta ja pelkäämättä.