Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Olen elämäni aikana tavannut kaksi naista joilla

narsistiko

on ollut valtava merkitys elämääni, heillä on jopa sama etunimi. OLen itsekin nainen.
Ensimmäisen tuttavuuteni tapasin työn merkeissä. Minua kyllä varoitettiin naisesta. Häneen ei kannattaisi luottaa. Minä emapaattisena ihmisenä kuuntelin , lohdutin. Hänellä ero meneillään. En ymmärtänyt ihmisiä jotka varottelivat koska mielestäni nainen ei ollut sellainen mitä hänestä puhuttiin. Kutsuin hänet kotiini jaoin asioita kanssaan. Meistä tuli ystävät. Sitten eräs kaunis päivä, kun itse pitkän sairasloman jälkeen olin palaamassa töihin niin hän olikin työpaikallani ottamassa minun työni. MInä olin silmissään törkimys jolla ei mitään arvoa. Jouduin siihen astisen elämäni pahimpaan hullunmyllyyn joka päättyi siihen että lähin työpaikastani. Tuosta on jo 15 vuotta, nainen sai paikkani ja on siellä edelleen.
Toinen nainen sitten tuli ja esittäytyi silloisen puolisoni rakastajattareksi. Suhde oli kestänyt jo yli vuoden kun nainen esittäytyi. (ex) mies ei halunnut erota vaan käski naisen häipyä. Siitä alkoi elämäni toinen kaaos josta selviämiseen on kulunut vuosia.
Tämänkin nainen haki tukea minulta, aivankuin tietäen minun olevan erittäin pehmeä, ymmärtäväinen, anteeksiantava. liian empaattinen. Toivoin hänelle hyvää olin vihainen puolisolleni tämän tekojen vuoksi. Ja kuinka kävikään. Jostain kumman syystä kääntyi asiat jälleen kerran niin että minä olen väärässä, minä olin tehnyt kaiken väärin,, minä olin häiriköinyt. Vaikka asiat oli juuri päinvastoin. Minusta vain ei ollut sanomaan kyllin voimakkaasti kuinka asiat oikeesti olivat.
Jouduin antaan periksi aivankuin edellisen tuttavani kanssa. Nyt päästin miehen menmään. HE ovat nykyisin naimisissa.
Mistä oikein johtuu että minua aina petetään. oli mies tai nainen niin aina saan pettyä.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vanha-totuus

      nainen on naiselle susi

    • ftftxutfutdud

      Sinut on kastettu pienenä, olet lapsena uskonut Jumalaan.
      Vanhempana olet erkaantunut Jumalasta ja kenties käännyt vielä Jumalan puoleen kun tarvitset jotain, mutta suhde on muuttunut yksipuoliseksi.

      Maallisessa maailmassa on vaikea ymmärtää ja hyväksyä, että taustalla on oikeasti henkimaailma ja sen taistelu.

      Sinulla on sisällä pelastuksen siemen, koska paha näkee niin paljon vaivaa tuhotakseen sinut, saattaakseen sinut kuntoon josta et palaisi Jumalan luo, tilaan missä jumitut katkeruuteesi.

      Ihminen elää yleensä alle 30 000 päivää, joka on oikeasti todella vähän. Meistä jokainen tietää kuinka nopeasti vuorokausi kiitää ohitse, jopa viikkokin. Ainoa asia, millä on oikeasti merkitystä on siinä mitä on tuon 30 000 päivän jälkeen.

      Uskon, että jos alat lukemaan Matteuksen Evankeliumia ja menet muutaman kerran Ortodoksimessuun tai Katolilaiseen messuun, niin elämässäsi alkaa tapahtumaan hyviä asioita

      Siunausta sinulle

    • Jokonun

      Sinun kaltaisiasi hyväsydämmisiä, empaattisia, (sinisilmäisiä,naiiveja) ihmisiä peitetään aina, koska olet helppo uhri.. Tiedän kokemuksesta.. On vaan pakko opetella pitämään puoliaan. Jos sinulle on hankalaa sanoa asiat suoraan tarpeeksi pontevasti niin perimmälläsi on kuitenkin pelko "syödyksi" tulemisesta ja koet tarvetta kohdella ihmisiä silkkihansikkain.. Rakastat ihmisiä niin paljon, etkä halua uskoa kenestäkään pahaa vaan löydät kaikista ihmisistä hyvää viimeiseen asti.. En tiedä osuuko kuvaus sinusta sinuun mutta minusta siltä vaikuttaa.. Sinun täytyy vain oppia pitämään varasi ja harkita tarkkaan kenen kanssa vietät aikaasi.. Niitä hyviä maanläheisiä ihmisiä jotka arvostavat kiltteyttäsi on harvassa.

    • narsunnarinaa

      Olet oppinut kokemuksen kautta, miten narsisti jyrää. Kun joku vaikuttaa aivan liian hyvältä ollakseen totta, hän tod.näk. esittää ja pyrkii shownsa avulla johonkin päämäärään. Muista saamasi opetukset. Muista myös, että samainen narsisti voi yllättäen tulla luoksesi ja jutella lämpimästi kuin ei mitään olisi tapahtunut. Narsisti voi myös olla pyytävinään anteeksi. Hän haluaa olla ystäväsi, kuulla kuulumisesi. Jos et suostu kertomaan, hän vinkkaa sinun olevan katkera ja pitkävihainen. Älä antaudu enää koskaan hänen juttusilleen. Hän haluasi vain pyyhkiä kenkänsä sinuun.

      Ilmeisesti sydäntäsärkevät avautumiset avioerosta ja sen jälkiseuraamuksista, vuosikymmenten takaisista aborteista, yksinhuoltajuudesta sekä alkoholisti-isästä ja -miehestä kuuluvat naisnarsistien perusohjelmistoon. Tuntemani naisnarsisti hankki viikoittain uusia sydänystäviä tarinoimalla juuri noista aiheista.

      • narsistiko

        Kiitos kommenteista. Olen todellakin vuosia miettinyt että mikä minussa mättää. "Jonkomum" "Jos sinulle on hankalaa sanoa asiat suoraan tarpeeksi pontevasti niin perimmälläsi on kuitenkin pelko "syödyksi" tulemisesta ja koet tarvetta kohdella ihmisiä silkkihansikkain". Noin todellakin. minulla on aina ollut pelko siitä että jos nyt sanon jotain niin pilaan kaiken.
        OLen yleensäkin kokenut että niin tapahtuu sillä olen aivan liian pitkään hiljaa ja sitten kun sanon niin asiat ovat jo niin pitkällä että sanomiseni on se piste III:n päällä. Ehkä toinen sitä juuri odottaakin.

        Tuo narsistiksi nimittely oli uutta minulle. En eläissäni ollut kuullut sanaa narsisti ja kun aikoinaan se ns hyljätty kakkonen alkoi laittaan minulle tietoa narsisimista väittäen silloisen mieheni olevan sitä olin täysin puulla päähän lyöty. Vielä enemmän olin asioista pihalla kun hän erottuamme menikin narsistksi nimittelemänsä ihmisen kanssa naimisiin ja alkoi nimittelemään minua narsistiksi.

        Noiden kahden naisen teot ovat muovanneet täysin elämäni. Narsisti leiman kans olen vuosia yrittänyt parannella itsetuntoani.
        Olenkin tullut siihen tulokseen, että en luota enää kehenkään, olen melkeinpä alkanut käyttäytyyn kuin narsisti vain suojellakseni itseäni samanlaisilta "ystäviltä".


      • tuttukuvio

        Olen moasti miettinyt tätä kuviota. Ystävät varoittelevat, yrittävät kuitenkin hyväksyä tekemäsi päätökset jatkaessasi ystävyyttä epäilyttävän henkilön kanssa. Sitten kun asia levähtää käsiin niin ystävätkin jättää. USeaasti ovat jopa vaihtaneet puolta ja säestävät ihmistä joka on juuri syössyt uhrinsa suohon.

        Juurikin tuo saa jattelamaan että kummassakin tapauksessa olisi kysymyksessä narsisti. ensin pitää huolen että uhri on kiinni jonka jälkeen manipuolidaan uhrin ystävät hoviinsa mätkimään puolestaan uhriaan itse hykerrellessä taustalla.


      • narsunnarinoita
        narsistiko kirjoitti:

        Kiitos kommenteista. Olen todellakin vuosia miettinyt että mikä minussa mättää. "Jonkomum" "Jos sinulle on hankalaa sanoa asiat suoraan tarpeeksi pontevasti niin perimmälläsi on kuitenkin pelko "syödyksi" tulemisesta ja koet tarvetta kohdella ihmisiä silkkihansikkain". Noin todellakin. minulla on aina ollut pelko siitä että jos nyt sanon jotain niin pilaan kaiken.
        OLen yleensäkin kokenut että niin tapahtuu sillä olen aivan liian pitkään hiljaa ja sitten kun sanon niin asiat ovat jo niin pitkällä että sanomiseni on se piste III:n päällä. Ehkä toinen sitä juuri odottaakin.

        Tuo narsistiksi nimittely oli uutta minulle. En eläissäni ollut kuullut sanaa narsisti ja kun aikoinaan se ns hyljätty kakkonen alkoi laittaan minulle tietoa narsisimista väittäen silloisen mieheni olevan sitä olin täysin puulla päähän lyöty. Vielä enemmän olin asioista pihalla kun hän erottuamme menikin narsistksi nimittelemänsä ihmisen kanssa naimisiin ja alkoi nimittelemään minua narsistiksi.

        Noiden kahden naisen teot ovat muovanneet täysin elämäni. Narsisti leiman kans olen vuosia yrittänyt parannella itsetuntoani.
        Olenkin tullut siihen tulokseen, että en luota enää kehenkään, olen melkeinpä alkanut käyttäytyyn kuin narsisti vain suojellakseni itseäni samanlaisilta "ystäviltä".

        Tuo ettet nyt luota kehenkään on yksi vaihe tervehtymisessä. Itsekin luulin aikoinaan, etten koskaan luottaisi enää kehenkään. Epäilin lähes kaikkia ja kaikkea, vaikkakin ymmärsin ylireagoivani. Sittemmin suhtautumiseni on normalisoitunut niin, että ainoastaan työpaikan akkalauma on epäluotettavaien listalla ja muutoin osaan toimia tilanteen mukaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2485
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2183
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1847
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1621
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1586
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1575
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1528
    8. 63
      1415
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      93
      1336
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe