Niin pohjalla kuin vain voi olla

Tuska on niin kova, että nukutuksikaan saa. Jälleen kerran, yön valvoneena, olen entistä väsyneempi ja masentuneempi elämästä. Ahdistuksen määrää ei voi millään tavalla mitata, nyt ollaan niin pohjalla että ei tiedä miten käy.

Olen aiemmin kirjoitellut tänne tunteistani, ahdistus-osiossa. Mutta nyt on niin suuri mielenterveys-ongelma, että ei tiedä minne tätä kirjoittaa. Siksi päätin tähän.

Lyhyt esittely, olen nuori aikuisiän saavuttanut mies, joka on kärsinyt viimeiset 5 vuotta pelkästä alamäestä. Kärsin keskivaikeasta/vaikeasta masennuksesta, ahdistuksesta, paniikkihäiriöistä, alhaisesta itsetunnosta, itsetuhoisuudesta, kaikesta mahdollisesta mielenterveydellisestä ongelmasta. Selkäni on jo nyt paskana, muusikon unelman olen joutunut heittämään unholaan sormien motoriikan vaurioitumisen vuoksi, olen ylipainoinen, yksinkertaisesti vain surkea ihminen.

Olen aikanaan ollut koulukiusatttu peruskoulussa, yllätys yllätys, ylipainon ja erilaisuuden vuoksi. Luulin silloin, ettei se kiusaaminen voi satuttaa minua niin, mutta väärässä olin. Nyt aikuisiän saavuttamisen jälkeen olen vasta tajunnut millaisen arven se minuun jätti.

En pysty arvostamaan itseäni, koska olen pilannut itseni. Minulla ei ole motivaatiota laihduttaa saati korjata itseäni. En tunne itseäni minään, olo on kuin olisin tuomittu jostain syystä. En onnistu missään, epäonnistun aina, ei yhtään onnea missään vaan aina kaikki menee epäonnen puolelle, yksinkertaisesti mikään ei onnistu niinkuin olen ajatellut. Siksi en tällä hetkellä uskalla ajatella edes mistään paremmasta, koska tämä epäonnistumisien määrä on aivan liikaa ollut.

Olen viimeiset 3 vuotta yrittänyt kuitenkin korjata itseäni, edes lähimmäisteni takia. Olen käynyt psykiatrit, mielenterveyslääkkeet, lääkärit ynnä muut läpi, huonoin tuloksin. Psykiatrissa menin vain alaspäin, koska en kokenut sitä itselle sopivaksi ja lopussa se meni jo negatiiviseksi, lääkkeet eivät toimineet mitä testasin ja viimeisimmän lääkkeen sivuvaikutuksen vuoksi olin tehdä itsemurhan, lääkärit eivät lähde näin kuvatuttamaan selkääni, koska eivät usko että se ei ole muuta kuin lihaksessa oleva vika, joka ei pidä paikkaansa.

Koulunkäynti on yhtä tuskaa, peruskoulun jälkeen ollut yhtä tyhjää polkemista. Ensimäinen vuosi lukiossa ei toiminut, olisin ehkä pystynyt sen käymään, mutta se alkoi tuntumaan niin kalliilta koulukirjojen ja -materiaalien vuoksi ja niin pakottamiselta lukea kokoajan että päätin vaihtaa amattiopistoon, tuntui paljon hyödyllisemmältä. Oman asuinalueeni ammattiopistossa oli tasan yksi ala, joka edes hieman kiinnosti, mutta turhaa. Vaihdoin sitten toisen kerran koulua, nyt sitten kauas kotoa. Tuli niin pakottava tarve karistella kotipölyt pois, jättää ne karmeat muistot lapsuudesta taakse ja suunnata uusiin maisemiin, nyt kun täysi-ikäisenä tuet saa täytenä ja opintolainaa saan. Mutta ei, täällä vain omassa kämpässäni istun ahdistuneena päivät pitkät, kun koulumatkat ynnä muut takkuaa.

En tiedä mitä tehdä, kuka pystyisi auttamaan. Psykiatriin en ole nyt suostunut, enkä lääkkeisiin, mutta tuska alkaa olemaan liian suuri että kohta on pakko suostua jo.

Olen sinkku, mutta haluaisin olla parisuhteessa. Miksi, siihen on todella hyvä syy. Elämänkumppanin kautta en olisi tässä tilanteessa. Jos löytäisin jostain elämänkumppanin, saisin hänen kauttaan itseluottamusta ja syytä elää. Henkilö jonka kanssa elää, sellaisesta haaveilen. Mutta turhaa, tämän ongelmani takia kukaan ei minua ole huolinut, kaikki yritykset ovat olleet ihan turhia. Kukaan nainen/tyttö ei minuun edes halua tutustua ulkonäkönin näkemisen jälkeen. Se jos mikä raastaa sisintäni. Tietäisin olevani luonteeltaan oiva puoliso, kuulostaa kyllä itsekehulta. Mutta totta, olen huomaavainen, auttavainen, rehellinen, kaikkea mitä parisuhteessa luonteelta vaatisi. Mutta ei, kun ulkonäköön tyssää heti.

Tämä kaikki tuska, kukaan joka ei tätä ole kokenut ei voi tietää miten tämä voi rasittaa sisimmässä. Tämä tuska on kuin tikittävä aikapommi, jossain vaiheessa tuska tulee olemaan liian suuri kestettäväksi. Vaikka en haluaisi kuvitellakkaan itsemurhaa, en tietäisi muuta keinoa päästä pois tätä tuskaa jos tämä vielä menisi pahempaan suuntaan.

Ainoa asia mikä on minut vielä elossa pitänyt on perhe. Vanhempani, siskoni, lemmikkini, ilman heitä olisin jo vainaa. Siksi olenkin kiitollinen että joku asia on edes hyvin, mutta laiha lohtu.

Kiitos ja anteeksi kaikille, jotka lukivat tämän. Tämä oli sellainen jonkunlainen tunteenpurkaus, jolla yritän helpottaa oloani. Aiemmin helpotti hieman kirjoittaa tuskasta, tiedä tehoaako nyt...
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Thedoomed kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu