Kun hallituksen ministerit sanovat lupaustensa pitävänsä tulevaisuudessakin, niin oikeasti lupaukset eivät pidä paikkaansa pidemälle kuin ainoastaan seuraavaan hallitukseen asti.
Kun uuden hallituksen ministeri astuu virkaansa, niin hän jatkaa ns. "puhtaalta pöydältä" siitä kohtaan, mihin edellinen ministeri toimikautensa jätti.
Eli kun edellinen ministeri lupasi, ettei kaikkia yrityksiä Suomessa yksityistetä, niin tämä lupaus on tasan tarkkaan vain niin pitkään voimassa kuin ministerikin on virassa.
Usein yksityistäminen tehdään portaittain hallituskaudelta seuraavalle, eli tämä ministeri pitää osittaisen lupauksensa omana aikakautenaan ja seuraava ministeri ottaa seuraavan askeleen ja pitää sanansa omana aikanaan.
Pikkuhiljaa on Suomen yritykset syöty pala palalta jokaisen hallituksen ministerien toimesta, ja ministerit ovat tästä huolimatta pitäneet sen, mitä ovat luvanneet, mutta HUOM !, vain omana toimikautenaan.
Edellinen ministeri ei voi ottaa vastuuta siitä, mitä seuraava ministeri lupaa ja tekee.
Tällaisella toiminnalla ei ole jatkuvuutta suomalaisen infrastruktuurin kannalta, kun lupaukset ja sopimukset ovat vain hallituksen toimikauden mittaisia.
Ministereitä kansanedustajista nostavat "takapirut" eli rikkaat sponsorit suunnittelevat pitkällä tähtäimellä Suomen asioita, ja tähän kuuluu yritysten toiminnan säätely monen hallituksen aikana samaan suuntaan tehtävien muutosten seurauksena.
Kun yritystoimintaa ja infrastruktuuria muutetaan monen hallituksen aikana, eivät ihmiset näe kokonaiskuvaa ja suunnittelevia ihmisiä muutostöiden takana, vaan syyttävät hallitusten senhetkisiä ministereitä "vääristä" valinnoista.
Ministerit vastaavat syytöksiin senhetkisillä "pakottavilla tarpeilla", jotka on tehtävä, että kurssia voidaan muuttaa oikeaan suuntaan.
Ja ministerit saavat aina palkkansa niistä pienistä muutostöistä, joita he virassaan suostuvat toteuttamaan vallassaolevien ihmisten sanelemina, ja suostuvat myös ottamaan rahaa vastaan sen kritiikin, mikä nousee ihmettelevän kansan taholta.
Kansaa tarvitaan vain äänestämään ne kansanedustajat, joista vallassaolevat tahot valitsevat oikeina suunnitelmiaan varten pitämänsä edustajat minstereiksi, jotka toteuttavat rikkaiden tahdon rahaa vastaan.
Tässä kohtaa kansan tekemä demokraattinen valintaprosessi kohtaa demokratiavajeen, kun kansa tyytyy niihin ministerivalintaprosesseihin, jotka päätetään kansalta salassa ja suuren rahan voimalla.
Kansalle sanotaankin, että kansa on äänestänyt, demokratia on toteutunut, ja nyt pulinat pois, kun hallitusta muodostetaan siihen valittujen, kykenevien ja tärkeinä pidettävien ihmisten toimesta.
Kuitenkin totuus demokraattisesta valintaprosessista hallitusta muodostettaessa on toinen, mitä kansalle median taholta syötetään.
Kun uuden hallituksen ministeri astuu virkaansa, niin hän jatkaa ns. "puhtaalta pöydältä" siitä kohtaan, mihin edellinen ministeri toimikautensa jätti.
Eli kun edellinen ministeri lupasi, ettei kaikkia yrityksiä Suomessa yksityistetä, niin tämä lupaus on tasan tarkkaan vain niin pitkään voimassa kuin ministerikin on virassa.
Usein yksityistäminen tehdään portaittain hallituskaudelta seuraavalle, eli tämä ministeri pitää osittaisen lupauksensa omana aikakautenaan ja seuraava ministeri ottaa seuraavan askeleen ja pitää sanansa omana aikanaan.
Pikkuhiljaa on Suomen yritykset syöty pala palalta jokaisen hallituksen ministerien toimesta, ja ministerit ovat tästä huolimatta pitäneet sen, mitä ovat luvanneet, mutta HUOM !, vain omana toimikautenaan.
Edellinen ministeri ei voi ottaa vastuuta siitä, mitä seuraava ministeri lupaa ja tekee.
Tällaisella toiminnalla ei ole jatkuvuutta suomalaisen infrastruktuurin kannalta, kun lupaukset ja sopimukset ovat vain hallituksen toimikauden mittaisia.
Ministereitä kansanedustajista nostavat "takapirut" eli rikkaat sponsorit suunnittelevat pitkällä tähtäimellä Suomen asioita, ja tähän kuuluu yritysten toiminnan säätely monen hallituksen aikana samaan suuntaan tehtävien muutosten seurauksena.
Kun yritystoimintaa ja infrastruktuuria muutetaan monen hallituksen aikana, eivät ihmiset näe kokonaiskuvaa ja suunnittelevia ihmisiä muutostöiden takana, vaan syyttävät hallitusten senhetkisiä ministereitä "vääristä" valinnoista.
Ministerit vastaavat syytöksiin senhetkisillä "pakottavilla tarpeilla", jotka on tehtävä, että kurssia voidaan muuttaa oikeaan suuntaan.
Ja ministerit saavat aina palkkansa niistä pienistä muutostöistä, joita he virassaan suostuvat toteuttamaan vallassaolevien ihmisten sanelemina, ja suostuvat myös ottamaan rahaa vastaan sen kritiikin, mikä nousee ihmettelevän kansan taholta.
Kansaa tarvitaan vain äänestämään ne kansanedustajat, joista vallassaolevat tahot valitsevat oikeina suunnitelmiaan varten pitämänsä edustajat minstereiksi, jotka toteuttavat rikkaiden tahdon rahaa vastaan.
Tässä kohtaa kansan tekemä demokraattinen valintaprosessi kohtaa demokratiavajeen, kun kansa tyytyy niihin ministerivalintaprosesseihin, jotka päätetään kansalta salassa ja suuren rahan voimalla.
Kansalle sanotaankin, että kansa on äänestänyt, demokratia on toteutunut, ja nyt pulinat pois, kun hallitusta muodostetaan siihen valittujen, kykenevien ja tärkeinä pidettävien ihmisten toimesta.
Kuitenkin totuus demokraattisesta valintaprosessista hallitusta muodostettaessa on toinen, mitä kansalle median taholta syötetään.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.