Heippa!
haluaisin tiedustella onko kenelläkään vastaavanlaisia kokemuksia :)
Eli siis ehkäisyä olen käyttänyt noin yhdeksän vuotta. Muutama ensimmäinen vuosi käytössä oli yasmin, sitten hetken yaz, kolmisen vuotta nuvaring ja viimeisenä cerazette minipillerit noin neljä kuukautta. Mulla siitä syystä vaihdeltu välillä ehkäisyä kun olen alkanut tiputtelemaan kuukautisten välissä.
No nää minipillerit oli sitten kuitenkin viimeinen niitti. Aiheutti mulle raskausoireita ja itseasiassa luulinkin että oon raskaana, tein testin joka oli nega, noin ehkä 6vk sitten. Oireina oli, hiusten ja naaman rasvoittuminen, hiusten lähtö (siis oikeesti pieniä tuppoja) finnejä ja alavatsakipuja. Suurin syy lopetukseen oli kuitenkin jatkuva tiputtelu! lopetin pillerit 5 vk sitten ja se ensimmäinen tyhjennysvuoto alkoikin sitten heti ja oli aika runsaan puoleinen ja kesti viikon. Sen tyhjennys vuodon alkamispäivästä pari viikkoa eteenpäin, tiputtelin pari päivää, vuoto oli kuitenkin sen verran niukkaa että tamppoonia ei voinut käyttää. Nyt sitten viikko sitten torstaina olisi uusien menkkojen kuulunut alkaa, mutta ei näy ei kuulu! Testin tein maanantaina töiden jälkeen ja nega oli.
Uutena oireena mulla on tullut pahoinvointi ja edelleen noi muut oireet ei oo hävinneet. Toki lopetuksesta on vasta se viis viikkoa, joten ehkä siitäkin syystä kärsin vielä niistä oireista mitä silloin kun päätin ne pillerit lopettaa. Plus valkovuotoa on alkaut nyt viikon verran tulemaan aika runsaan puoleisesti ja oonkin koko ajan ravannut vessassa kun luulen että kuukautiset alkavat. Mulla on ollut myös viime viikonlopusta lähtien menkkamaista mahakipua ja sekin aiheuttaa, että luulen niiden menkkojen koko ajan alkaneen.
Tiedostan myös että ihmismieli alkaa kehittelemään kaikkia oireitä pään sisällä ja jopa saakin niitä, ja voihan se olla että mä kuvittelen niitä kanssa, koska mietin mahdollista raskautta. AInoa fakta on kuitenkin menkkojen pois jääminen ja runsas kirkas valkovuoto.
Mainittakoot vielä että raskaus olisi siis alkanut silloin kun söin vielä pillereitä, eli ei nyt tällä ensimmäisellä kuulla jonka olen ilman pillereitä viettänyt! Onko muilla känyt vastaavaa pillereiden lopettamisen jälkeen, että kierto ollut aivan sekaisin vai voiko olla mahdollista että olen raskaana ja testit eivät sitä vaan näytä?
Neuvolaan soitin eilen, mutta käskivät vain odottamaan ja jos seuraavia kuukautisia ei kuulu niin sitten varata aikaa lääkärille. Vähän tässä mietityttää että mikähän vikana.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.