Opiskeluista johtuvat matkakulut

Moikka, Onko muille tullut hylätty veropäätös matkakuluista?
Minulla seuraavanlainen tilanne eli opiskelin 2 v 3 kk ja 2 vuodelta on hyväksytty kaikki matkakulut verotuksessa ja nyt yhtäkkiä 3 viimeiseltä koulutuskuukaudelta hylätään ja kaikki vaan sillä perusteella että olen saanut koulutuksen jälkeen kelan päivärahaa.
Ja siis kyseessähän on työvoimapoliittinen koulutus jolloin on matkakulu vähennysoikeus.
Olen nyt selvityksien selvityksiä toimittanut ja aina vaan tulee samat kysymykset lisäselvityspyynnössä. Ja aina on ollut virkailijan ohjeistamilla sanamuodoilla kirjoitettu vastaus selvityksessä.

Haluaisin tietää pompotellaanko muitakin samalla tavalla verottajan puolelta...
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei pompotella. Minä en tuollaista peliä viitsi muutaman euron tähden.

Äänestä

Pompotellaan, tee vaan kunnon valitus perusteluineen, se mitä koulun jälkeen tapahtuu ei poista matkavähennysoikeutta opiskeluajalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


verottajaan_kyllästynyt kirjoitti:

Moikka, Onko muille tullut hylätty veropäätös matkakuluista?
Minulla seuraavanlainen tilanne eli opiskelin 2 v 3 kk ja 2 vuodelta on hyväksytty kaikki matkakulut verotuksessa ja nyt yhtäkkiä 3 viimeiseltä koulutuskuukaudelta hylätään ja kaikki vaan sillä perusteella että olen saanut koulutuksen jälkeen kelan päivärahaa.
Ja siis kyseessähän on työvoimapoliittinen koulutus jolloin on matkakulu vähennysoikeus.
Olen nyt selvityksien selvityksiä toimittanut ja aina vaan tulee samat kysymykset lisäselvityspyynnössä. Ja aina on ollut virkailijan ohjeistamilla sanamuodoilla kirjoitettu vastaus selvityksessä.

Haluaisin tietää pompotellaanko muitakin samalla tavalla verottajan puolelta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu