Pohjois Euroopan tyhmin poliitikko on Timo Soini

Tuo pystyyn nostettu kävelevä rasvatukkainen silava ei tainnut tajuta yksinkertaisinta asiaa mitä äänestäjät häneltä odottivat, eli linjan pitämistä muuttumattomana.

Kreikka, Maahanmuutto...

Persuja äänestämään erehtyneet valitsivat suomen poliittisen kentän haisevalta tunkiolta muka vähiten löyhkäävän puolueen. Perus Suomalaiset ja protestiäänesti sitä.

Jytky. Hallituspaikka, Takinkääntö, Lupausten pettäminen, Hallituspaikan aiheuttama harha ylivertaisuudesta, Ylimielisyys, Äänestäjille annettujen lupausten pettäminen

Äänestäjät kostavat seuraavissa vaaleissa siten että persuille äänensä antaneet liikkuvat äänestäjän antavat äänensä nyt oppositiossa olevalle SDP:lle joka on täsmälleen yhtä huono vaihtoehto edellisillä vaalikausilla paidanhelmansa likaiseksi paskonut vaalilupausten pettäjä ja köyhien riistäjä kuin Persut mutta näyttää optisesti muita puolue-paskasäkkejä puhtaammalta pullahdettuaan vaaleissa ulos opposito-pesukoneesta jossa se kieppui kuluvan vaalikauden puhdistumassa
1575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Perustele miten SDP petti lupaukset?

Äänestä
  • Demulien lupaukset tiedetään.

    Äänestä

Kyllä tyhmiä on suomalaiset! Ensi vaalien alla persut antavat jälleen sellaisia lupauksia että kansa uskoo taas ihan kaikki. Kyllä Soini kumppaneineen selittää itsensä tästä ulos ja kansa uskoo. Katsotaan vaan!

Äänestä

Kyllä teitä nyt vituttaa Persujen hallituspaikka ja se, että te Derkkulit olette oppositiossa. Onhan se ison harmituksen paikka ja sekös se ottaa pannuun, kun oikein Stubbin voimin Persuja kehutaan luotettavuudesta hallitustyöskentelyssä. Persut eivät ole siis koko ajan yrittäneet livetä hallituksen sisällä sovituista asioista, kuten Derkkulit ovat aina tehneet. Kyllä se Persujen kannatus nousee takaisin, kun pakolaisasiat saadaan jollain tapaa järjestykseen ja maan talouden pahin kurimus hellittää.
Veikkaan, että Derkkuleilla on vaikeuksia mahtua hallitukseen seuraavallakaan kierroksella, kun muut isot puolueet ovat jo huomanneet, kuinka hyvä on työskennellä yhdessä luotettavan toimijan eli Perussuomalaisten kanssa.

Äänestä

PerusSuomalaisten täytyy oivaltaa olevansa kuljettajan paikalla eli niitä asioita pitää tehdä, joista aikaisemmin on puhuttu. Oppositiosta valtiomiehiksi ja -naisiksi on iso harppaus henkisellä tasolla, joka täytyy uskaltaa ottaa.

Maan hallitus toimii ja ratkoo maan ja kansalaisten ongelmia. Kaikki kortit katsotaan.

Äänestä

Demarit juhlii vaalivoittoo.

Äänestä
  • Paskat, demareitahan ei nykymaailmassa enää ole, kun uskotaan ja toivotaan Kiinaankiin siirretyn työn tuovan hyvinvointia.

    Äänestä

Ei Soini nyt ihan tyhmä ole. Onhan hän kuitenkin saanut itselleen ja kavereilleen ihan kohtuupalkkaisia hommia. Tulevaisuudessa persut on mukana myös suojatyöpaikkojen jaossa. Ketä nyt joidenkin äänestäjien mielipide kiinnostaa?

Äänestä

Kyllähän jokainen aikuinen ihminen ymmärtää tilanteen, kun hallituspuolueita on nyt kolme, niin mikään puolueista ei saa valtaosaa omista vaatimuksistaan läpi eli jokainen saa vain osan omalla vaaliagendalle olleista päämääristä läpi. Paljon joutuu tekemään kompromisseja ja antamaan tilaa toisten näkökulmille, jotta voi saada tuotua osan omista näkökulmista päätöksien sisällöissä esille.

Kausi on Persuille kovaa opettelua, koska heillä ei ole vanhaa kokemusta hallitustyöskentelystä. Se on totta, että Persut tulivat kansan suosioon valtalinjasta monesti poikkeavilla näkemyksillä, mutta monipuoluehallituksessa jyrkät kulmat hioutuvat sileämmiksi pakostakin. Demokratian kannalta on erittäin terveellistä, että yhden totuuden politiikkaa ei pidetä hyveenä, koska se tappaa todellisen kehityksen ja kansailaisten välisen tarpeellisen debatin.

Sitä on kenekään turha yrittää kiistää, etteikö nykyinen hallitus olisi osoittanut yllättävänkin yhtenäistä linjaa ulospäin. Luottamus toisiin osapuoliin on säilynyt ilmeisen hyvin, ainakin tähän asti. Hallitus on ottanut selkeästi aktiivisen otteen, jolloin toimintaa on syntynyt, mikä on erittäin positiivista verrattuina edellisiin Kataisen Stubbin lyhyen hallituksiin, jotka olivat ja elivät täydellisessä koomassa eivätkä kyenneet toimimaan lainkaan tilanteen vaatimalla tavalla.

Talouden hyvinä ja pulleina vuosina meno oli letkeää ja yhtä hymyä. Katainen paistatteli median kirkkaissa valoissa ja kansainvälisten lehtien etusivuilla voittajan elkein ja keräsi pääosin ansaitsemattomia irtopisteitä talouden hyvästä sujumisesta Suomessa. Totuus Kataisen heikosta johtajuudesta paljastui, kun talous alkoi sakata v. 2007. Tällöin pääministeri yritti todistella kansalaisille mediassa, että lama ei tule Suomeen ja se ei koske meitä. Myöhemminkin Katainen selitteli sitä valtavaa toimenpiteiden määrää, mitä mukamas oli tehty velkaantumisen estämiseksi ja hidastamiseksi, mutta peli oli jo menetetty siinä vaiheessa. Silmät oli ummistettu valtavilta ongelmilta ja laskun maksun aika holtittomasta taloudenpidosta oli alkanut. Lopulta Kataisen kantti loppui ja pääministeri siirtyi rintamakarkuriksi EU:hun henkilökohtaisten panosten loputtua ja turhautumisen myötä. On erittäin poikkeuksellista, että istuva pääministeri lähtee tehtävästään tällaisen talouskurimuksen aikana ja vielä omasta tahdostaan. Presidentti Niinistön lausunnot Kataisen ja hänen hallituksensa lapatossumaisesta toiminnasta osoittautuivat siis aivan naulan kantaan osuneiksi.

Kataisen aikana kokoomus romutti perinteisesti sille kuuluneen tiukan taloudenpidon politiikan ja siirtyi kulutusjuhlien ruokkimiseen. Kokoomus näki velkaantumisella kustannettua kasvua ja toivoa siellä, missä kukaan muu ei sitä enää nähnyt. Rahankäyttö ja virkamiesten määrä valtionhallinnossa sekä valtion omistamissa yrityksissä ja liikelaitoksissa oli kasvanut järjettömyyksiin. Tälläinen toimintakulttuuri on sen jälkeen omaksuttu myös kunnallisella tasolla asti.

Tällainen taloudenpidon toimintakulttuurin rappio on nähtävissä kristallinkirkkaasti myös meidän omassa rakkaassa kotikaupungissa Hämeenlinnassa, jossa poliittinen johto mälvää veronmaksajilta nyljettyjä rahoja aivan liikaa turhuuksiin, mm. utopistisiin ja vailla realismia oleviin "elinvoimahankkeisiin" ja jättää peruspalvelujen tuottamisen aivan toissijaiseen velipuolen asemaan. Poliittisen johdon ymmärrys ja heidän arvomaailma on etääntynyt kauas tavanomaisen kansan perustarpeiden ja palveluiden tarpeista.

Äänestä
  • Terve vaan Kari! Ottaako pahasti päästä?

    Äänestä

  • Kyllä minusta suomen tyhmin politiikko on Erkki Tuomioja! Olisitte olleet kuuntelemassa vanhusta kun hän perusteli maahanmuuton ihanuuksia Viisarilla, ääni vavisten. Eläkkeelle juoksujalkaa kiiruusti, juna meni jo.

    Äänestä

Tapahtumapuisto työllistää nuoret.

Äänestä
  • ..Ja Can-Pack työllistää heidän vanhempansa.

    Äänestä

Soinilla oli tilaisuutensa kaataa Kreikka ja panna alulle talouden tervehtyminen. Etsikkoaika on ohi ja se on menoa nyt.

Äänestä

Soini pelasi väärin. Oli ihan oikea päätös mennä lopulta hallitukseen ja ottaa vastuuta mutta, siinä vaiheessa kun muut hallituspuolueet pakottivat Soinin syömään sanansa äänestäjilleen niin Soinin olisi pitänyt ilmoittaa kylmästi ettei käy. Sitten olisi pitänyt vaatia että kreikkaa ei tueta. Seuraavaksi vaatia ettei Sipilän leikkauksia saa tehdä kuten oli suunniteltu vaan kaikki turhat kalliit ja tarpeettomat apurahat ja tuet kotimaahan ja ulkomaille on nollattava. ElinValtava määrä poliittisten puolueiden eri verukkeilla saamia tukieuroja olisi pitänyt vaatia lopetettavaksi. Ensimmäisenä vasemmiston pioneerien, kepulaisten jyväjemarien jne tuet nollille. Tietenkään nämä vaatimukset eivät olisi menneet läpi, mutta olisi ollut hyvät syyt mylviä että EMME HALUA OLLA TÄLLAISESSA HALLITUKSESSA JOKA RIISTÄÄ KÖYHILTÄ jne ja sitten olisi pitänyt erota hallituksesta ja jäädä oppositioon loppuvaalikaudeksi arvostelemaan suurella metelillä hallituspuolueita ja hallituksen politiikkaa.
Suomen tyhmä, sian näköinen (ei koske minua) helposti johdettava tyhmääkin tyhmempi kansa olisi kiittänyt seuraavissa vaaleissa Soinia ja Persuja JYTKYJEN JYTKYLLÄ, nyt äänestäjät kostavat Soinille karmealla tavalla vaaleissa jolloin Persut putoavat kannatuksessa sijalle 6.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


persutmyypersettä kirjoitti:

Tuo pystyyn nostettu kävelevä rasvatukkainen silava ei tainnut tajuta yksinkertaisinta asiaa mitä äänestäjät häneltä odottivat, eli linjan pitämistä muuttumattomana.

Kreikka, Maahanmuutto...

Persuja äänestämään erehtyneet valitsivat suomen poliittisen kentän haisevalta tunkiolta muka vähiten löyhkäävän puolueen. Perus Suomalaiset ja protestiäänesti sitä.

Jytky. Hallituspaikka, Takinkääntö, Lupausten pettäminen, Hallituspaikan aiheuttama harha ylivertaisuudesta, Ylimielisyys, Äänestäjille annettujen lupausten pettäminen

Äänestäjät kostavat seuraavissa vaaleissa siten että persuille äänensä antaneet liikkuvat äänestäjän antavat äänensä nyt oppositiossa olevalle SDP:lle joka on täsmälleen yhtä huono vaihtoehto edellisillä vaalikausilla paidanhelmansa likaiseksi paskonut vaalilupausten pettäjä ja köyhien riistäjä kuin Persut mutta näyttää optisesti muita puolue-paskasäkkejä puhtaammalta pullahdettuaan vaaleissa ulos opposito-pesukoneesta jossa se kieppui kuluvan vaalikauden puhdistumassa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu