Herpes vai ei

Ehkäherpes

Itselläni oli joskus nuorena n. 12v sitten herpeksen kaltaisia oireita kahteen kertaan joita ei kuitenkaan koskaan ole lääkärissä todettu. Eivät suostuneet ottaa verikoetta ja rakkulavaihe oli mennyt ohi toisella kertaa, kun lääkäriin menin. Olin tuossa juuri 7v. suhteessa eikä ainakaan hänelle mitään oireita koskaan tullut. Tietenkin kerroin epäilyni taudista hänelle. Nyt suhteen loputtua olin unohtanut koko asian, kunnes eilen juolahti asia taas mieleen. Olen tapaillut uutta henkilöä ja olemme paristi ollut jo sukupuoliyhteydessä. Eilen iski paniikki, että ei herran jumala se "ehkä herpes". Eli nyt vaan sit taas kertomaan, että mulla ehkä voi mahdollisesti olla herpes, mut en ole ihan varma. Ei kivaa ollenkaan:(

1

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rennosti-m

      Ei mitään syytä panikoitua. Suurimmalla osalla ihmisiä on herpes joko huulessa tai vitussa/kyrvässä, eivätkä he tunne mitään tarvetta edes kertoa asiasta, eivätkä edes ajattele koko asiaa. Herpes on niin yleinen, että kumppanilla se on todennäköisesti ylä- tai alapäässä tai molemmissa. Se ei millään tavalla estä yhdyntää tai suuseksiä, ellei ole rakkulavaiheessa. Herpeksen kantajia, joille ei edes tule rakkulavaihetta, on pilvin pimein. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      192
      1368
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      903
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      862
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      761
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      637
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      320
      614
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      595
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      589
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      584
    Aihe