Hajoaako SDP?

Turvallisuuspolitiikassa SDP on yhä pahemmin hajalla. Erityisesti Liisa Jaakonsaari on ollut hallituksen ja SDP:n enemmistön mielipidettä vastaan NATOon liittymistä puolustaessaan. Tosin Jaakonsaari ei ole mielipiteineen aivan yksin, Paavo Lipposenkin tiedetään lukeutuvan Naton kannattajiin.

Mutta miksi Jaakonsaaren pitää tuoda hallituksen (ja siis myös SDP:n virallisesta kannasta) poikkeavia näkemyksiään jatkuvasti esiin? Haluavatko Lipponen ja Jaakonsaari hajottaa puolueen yhä selkeämmin kahteen blokkiin, jossa toisella puolella majailevat Halonen ja Tuomioja ja toisella laidalla Lipposlaiset? Ja miksi ihmeessä he sen haluaisivat tehdä?

Kahtia jakautuminen on pahinta, mitä hegemoniapuolueelle voi käydä. Tähän saakka puolueen selkeä kaksineuvoisuus on saattanut tuoda jopa lisää ääniä puolueen tilille, mutta tilanne ei välttämättä jatku sellaisena kovin pitkään. Äänestäjät saattavat huomata, etteivät tiedä mitä ja ketä äänestävät SDP:lle tukensa antaessaan. Tuloksena saattaa olla äänestäjien siirtyminen sinne, missä he tietävät paremmin mitä äänellään saavat.

Sosialidemokraattisesta näkökulmasta katsoen suosittelisin Jaakonsaarelle ja Lipposelle harkitsevaista politikointia, meidän kaikkien muiden puolesta toivon heidän jatkavan samaan tyyliin.
3204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

jo aikanaan olisi pitänyt nämä kaksi köyhien
tuholaista siirtää kokooomukseen suunnittele,
maan työssä käynti rajoja.

Äänestä
  • kun nämä viidennen kolonnan NATO hihhulit siirtyisivät suoraan Kokoomukseen?

    Äänestä

  • selvintä kirjoitti:

    kun nämä viidennen kolonnan NATO hihhulit siirtyisivät suoraan Kokoomukseen?

    vielä oikeammalle jo hyytyneeseen Tuure Junnilan ja joriseen puolueeseen. Silloin ei voitaisi juuri oikealta ajaa ohi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


stara kirjoitti:

Turvallisuuspolitiikassa SDP on yhä pahemmin hajalla. Erityisesti Liisa Jaakonsaari on ollut hallituksen ja SDP:n enemmistön mielipidettä vastaan NATOon liittymistä puolustaessaan. Tosin Jaakonsaari ei ole mielipiteineen aivan yksin, Paavo Lipposenkin tiedetään lukeutuvan Naton kannattajiin.

Mutta miksi Jaakonsaaren pitää tuoda hallituksen (ja siis myös SDP:n virallisesta kannasta) poikkeavia näkemyksiään jatkuvasti esiin? Haluavatko Lipponen ja Jaakonsaari hajottaa puolueen yhä selkeämmin kahteen blokkiin, jossa toisella puolella majailevat Halonen ja Tuomioja ja toisella laidalla Lipposlaiset? Ja miksi ihmeessä he sen haluaisivat tehdä?

Kahtia jakautuminen on pahinta, mitä hegemoniapuolueelle voi käydä. Tähän saakka puolueen selkeä kaksineuvoisuus on saattanut tuoda jopa lisää ääniä puolueen tilille, mutta tilanne ei välttämättä jatku sellaisena kovin pitkään. Äänestäjät saattavat huomata, etteivät tiedä mitä ja ketä äänestävät SDP:lle tukensa antaessaan. Tuloksena saattaa olla äänestäjien siirtyminen sinne, missä he tietävät paremmin mitä äänellään saavat.

Sosialidemokraattisesta näkökulmasta katsoen suosittelisin Jaakonsaarelle ja Lipposelle harkitsevaista politikointia, meidän kaikkien muiden puolesta toivon heidän jatkavan samaan tyyliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu