Viime aikaisten koettelemusten alla olen miettinyt, olenko menettänyt tulevaisuuden uskon lisäksi myös uskon Jumalaan. Olenko enää Jumalalle kelvollinen. Onko edes Jumalaa?
Tällä hetkellä on taas vaihteeksi usko tulevaisuuteen parantunut, sillä sain kuin sainkin lopulta jo täksi päiväksi ajan, jossa pääsen käsittelee omia asioitani. Ja todennäköisesti tulen ehkä sittenkin saamaan rahaa, jolla elää. Suhteellisen skeptinen asian suhteen kuitenkin vielä olen, koska niin moni muukin apu jota olen uskonut saavani, onkin jäänyt saamatta. Jonkinlaista toivoa vielä on. Soitin sossuun ja kerroin itsemurha-aikeista, jotka ovat alkaneet tuntumaan yhä varteenotettavammalta vaihtoehdolta. Tämä soitto auttoi siihen, että sain tälle päivälle ajan ja mahdollisesti ensi viikolla saatan saada rahaakin.
Mutta vaikka saisinkin apua, saanko enää uskoa Jumalaan takaisin. Näinä koettelemusten aikoina oon niin monta kertaa toiminut toisin, miten uskovaisen kuuluisi. Tai ainakin sellaisen uskovaisen, niin kuin meillä kotona käsitettiin uskovaisten olevan. Eli jos kukaan ei tiedä, niin olen siis vanhoillislestadiolainen taustaltaan. Ei ole kovin helppoa vaihtaa uskoa toisenlaiseen tapaan uskoa, koska se ei toisi mulle turvaa. Ei, koska mun alitajuntaan on niin syvästi iskostettu ajatus, että vain yksi joukko pelastuu.
Jos ja kun selviän tästä taloudellisesta ahdingosta, miten selvittelen näistä asioista johtuneet uskonsotkut? Ja saanko minä synnintuntoa tai katumusta takaisin?
No... tällaisia mietteitä nyt.
Erityisesti te vanhoillislestadiolaiset, tiedätte varmaan, millaisessa sotkussa asiani ovat. On paljon selvitettäviä asioita, jotta voisin jatkaa toimeen tulevana ihmisenä, sekä uskovaisena.
Ja te muulla tavoin uskovat, sekä ateistit. Kiitos, että teistäkin moni on jaksanut ymmärtää minua ja halunnut auttaakin. Kunnioitan kaikkien tapaa elää ja uskoa. Mun on vain vaikeaa vaihtaa omaa ideologiaa yhtäkkiä toisenlaiseen. Toivottavasti te ymmärtäisitte sen. Eli en voi tuosta vain vaihtaa esimerkiksi karismaattiseen uskonsuuntaan, koska se on minulle hyvin vierasta kenttää. Jos joku kokee karismaattisen suunnan omakseen, niin mikä siinä. Tärkeintä on, että ihminen saa kokea olonsa tasapainoiseksi ja hyväksi. Mitä pelastuksen tulee, se on vaikea asia. On monenlaista opetusta. Ja kaikille opetuksille löytyy puolustajansa. Jos uskoo jonkin opetuksen mukaisesti, niin kuin esimerkiksi vanhoillislestadiolainen omaan oppiinsa niin, että vain 'me pelastutaan', ei tarkoita sitä, etteivätkö he arvostais ja kunnioitettais myös muulla tavoin uskovia. Usko on aina henkilökohtainen asia.
Aika sekavia ajatuksia, mutta mun mielestä jokainen saa uskoa millä tavalla tahtoo, eikä meidän pitäisi miettiä, mitä muut ihmiset tai yhteisöt ajattelevat meistä.
Eihän Jehovan todistajatkaan usko vl:ien pääsevän taivaaseen, mutta vl:t uskovat itse lujasti pääsevänsä, eikä ne sen koommin ajattele, mitä Jehovan todistajat ajattelevat ja toisin päin. Ja jos ei johonkin yhteisöön sovi, niin pitäisi olla tilaa myös oman tien uskolle. Se on tärkeintä, että saisi jonkinlaisen mielenrauhan, mutta tässä uskontojen ja erilaisten ideologioiden sekamelskassa on vaikeaa löytää sitä itselle sopivaa.
Itse tunnen olevani nyt tuuliajolla ja etsin paikkaani. Haluni olisi palata takaisin tuttuun ja turvalliseen, vanhoillislestadiolaiseen uskoon, koska siinä on niin paljon hyvää. Mutta jos usko Jumalaan ja sen johdatukseen on kokenut kovan kolauksen, en tiedä, kykenenkö enää uskomaan.
P.S. Nyt olen toistaiseksi jättänyt uskon asioiden hoitamisen toissijaiseksi jutuksi ja pyrin käyttämään kaikki paukkuni siihen, että saan itteni kuntoon. Toisaalta uskon asioita ei voi täysin sivuuttaa, koska ne vaikuttavat kuitenkin tavalla tai toisella minuun ja minun jaksamiseeni.... Kiitoksia teille, jotka olette jaksaneet auttaa ja kuunnella mua. mm. Lissu008, Exnäre jne. Kiva, että teidän kaltaisia ihmisiä on olemassa!
Tällä hetkellä on taas vaihteeksi usko tulevaisuuteen parantunut, sillä sain kuin sainkin lopulta jo täksi päiväksi ajan, jossa pääsen käsittelee omia asioitani. Ja todennäköisesti tulen ehkä sittenkin saamaan rahaa, jolla elää. Suhteellisen skeptinen asian suhteen kuitenkin vielä olen, koska niin moni muukin apu jota olen uskonut saavani, onkin jäänyt saamatta. Jonkinlaista toivoa vielä on. Soitin sossuun ja kerroin itsemurha-aikeista, jotka ovat alkaneet tuntumaan yhä varteenotettavammalta vaihtoehdolta. Tämä soitto auttoi siihen, että sain tälle päivälle ajan ja mahdollisesti ensi viikolla saatan saada rahaakin.
Mutta vaikka saisinkin apua, saanko enää uskoa Jumalaan takaisin. Näinä koettelemusten aikoina oon niin monta kertaa toiminut toisin, miten uskovaisen kuuluisi. Tai ainakin sellaisen uskovaisen, niin kuin meillä kotona käsitettiin uskovaisten olevan. Eli jos kukaan ei tiedä, niin olen siis vanhoillislestadiolainen taustaltaan. Ei ole kovin helppoa vaihtaa uskoa toisenlaiseen tapaan uskoa, koska se ei toisi mulle turvaa. Ei, koska mun alitajuntaan on niin syvästi iskostettu ajatus, että vain yksi joukko pelastuu.
Jos ja kun selviän tästä taloudellisesta ahdingosta, miten selvittelen näistä asioista johtuneet uskonsotkut? Ja saanko minä synnintuntoa tai katumusta takaisin?
No... tällaisia mietteitä nyt.
Erityisesti te vanhoillislestadiolaiset, tiedätte varmaan, millaisessa sotkussa asiani ovat. On paljon selvitettäviä asioita, jotta voisin jatkaa toimeen tulevana ihmisenä, sekä uskovaisena.
Ja te muulla tavoin uskovat, sekä ateistit. Kiitos, että teistäkin moni on jaksanut ymmärtää minua ja halunnut auttaakin. Kunnioitan kaikkien tapaa elää ja uskoa. Mun on vain vaikeaa vaihtaa omaa ideologiaa yhtäkkiä toisenlaiseen. Toivottavasti te ymmärtäisitte sen. Eli en voi tuosta vain vaihtaa esimerkiksi karismaattiseen uskonsuuntaan, koska se on minulle hyvin vierasta kenttää. Jos joku kokee karismaattisen suunnan omakseen, niin mikä siinä. Tärkeintä on, että ihminen saa kokea olonsa tasapainoiseksi ja hyväksi. Mitä pelastuksen tulee, se on vaikea asia. On monenlaista opetusta. Ja kaikille opetuksille löytyy puolustajansa. Jos uskoo jonkin opetuksen mukaisesti, niin kuin esimerkiksi vanhoillislestadiolainen omaan oppiinsa niin, että vain 'me pelastutaan', ei tarkoita sitä, etteivätkö he arvostais ja kunnioitettais myös muulla tavoin uskovia. Usko on aina henkilökohtainen asia.
Aika sekavia ajatuksia, mutta mun mielestä jokainen saa uskoa millä tavalla tahtoo, eikä meidän pitäisi miettiä, mitä muut ihmiset tai yhteisöt ajattelevat meistä.
Eihän Jehovan todistajatkaan usko vl:ien pääsevän taivaaseen, mutta vl:t uskovat itse lujasti pääsevänsä, eikä ne sen koommin ajattele, mitä Jehovan todistajat ajattelevat ja toisin päin. Ja jos ei johonkin yhteisöön sovi, niin pitäisi olla tilaa myös oman tien uskolle. Se on tärkeintä, että saisi jonkinlaisen mielenrauhan, mutta tässä uskontojen ja erilaisten ideologioiden sekamelskassa on vaikeaa löytää sitä itselle sopivaa.
Itse tunnen olevani nyt tuuliajolla ja etsin paikkaani. Haluni olisi palata takaisin tuttuun ja turvalliseen, vanhoillislestadiolaiseen uskoon, koska siinä on niin paljon hyvää. Mutta jos usko Jumalaan ja sen johdatukseen on kokenut kovan kolauksen, en tiedä, kykenenkö enää uskomaan.
P.S. Nyt olen toistaiseksi jättänyt uskon asioiden hoitamisen toissijaiseksi jutuksi ja pyrin käyttämään kaikki paukkuni siihen, että saan itteni kuntoon. Toisaalta uskon asioita ei voi täysin sivuuttaa, koska ne vaikuttavat kuitenkin tavalla tai toisella minuun ja minun jaksamiseeni.... Kiitoksia teille, jotka olette jaksaneet auttaa ja kuunnella mua. mm. Lissu008, Exnäre jne. Kiva, että teidän kaltaisia ihmisiä on olemassa!
Vastaukset 17
Vanhimmat
Hyvä juttu, kun sait sen sossuajan. Mutta mites se reissu meni, löytyikö mitään apua tilanteeseesi?
Omasta kokemuksesta sanon, että kun mieli on heikoilla ja jos voi valita, ei kannata suuremmin pohtia uskoon liittyviä asioita. On hienoa, jos usko saa olla elämän voimavara, mutta jollei se siinä asemassa ole tai jotenkin itsestään siihen asentoon loksahda, on vaara että uskon etsintä vahingoittaa haurasta mieltä entisestään. Silti suosittelen lukemaan Raamattua, lukemaan ja kuuntelemaan virsiä ja Siionin lauluja sekä käymään seuroissa, mutta vain jos se tuntuu hyvältä. Jollei se tunnu hyvältä, se ei ole hyväksi. Tuosta syystä minä itse en tällä hetkellä käy seuroissa juuri koskaan. Nettiseuroja kyllä kuuntelen viikottain. Elämä on erilaista eri tilanteissa ja sairaana tekee ehkä erilaisia valintoja kuin terveenä.
Olen vieläkin aika rikki. Unettomia öitä kertynyt viljalti. Onneksi on jokunen ystävä, jotka jaksavat vielä ruikutustani. Tällä hetkellä elämäni on ehkä menossa parempaan suuntaan, mutta en liene vieläkään työkykyinen. Täytyy antaa parantumiselle aikaa. On jotenkin nihkeetä huomata, että voimat vain ovat pois, eikä niitä voi pakottaa tulemaan takaisin tuosta vain. Sain vihdoin ja viimein toimeentulotukea ja näillä näkymin saatan päästä jo intensiivisemman hoidon pariin. Mulle annettiin oikeus levätä, vaikka edelleen tuntuu, etten ole oikeutettu siihen. Tässä kuntoutumisessa tarvitaan munkin panosta, sillä kyse on omasta elämästäni. Mutta kun voimia ei ole tällä hetkellä vielä paljoakaan, täytyy edetä pienin askelin.
Pitkästä aikaa sain jopa ostettua ruokaa kaupasta, eikä tarvinut hakea sitä leipäjonosta. Vielä kun saisin itteni vielä niin hyvään kuntoon, että kykenisin tekemään töitä ja ansaitsemaan itse elantoni. Siihen päin olen ehkä vihdoin matkalla. Olen käynyt seuroissa ja pitänyt yhteyttä parhaisiin ystäviini. Uusia ystävyyssuhteita en ole jaksanut solmia ja olen muutenkin nykyisin hyvin varautunut kohdatessani uusia ihmisiä. En jaksa, eikä ole tarvettakaan kertoa omaa tilannetta kelle tahansa. Jos vähemmän tuttu kysyy multa, mitä teen tällä hetkellä, kierrän kysymyksen ja vetäydyn. Ehkä tulee se aika taas, jolloin voin taas kohdata paremmin uusia ihmisiä.
Ajatuksesi vaikuttavat monelta osin varsin tutuilta. Ei ole mukavaa olla sairas ja tavallaan sivussa siitä elämästä, jota toivoisi terveenä elävänsä. Odotan sitä päivää, jolloin olisin työkykyinen. Yhtenä hetkenä voi tuntua siltä, että se olisi jo lähelläkin, mutta toisena epäilen mahtaako sitä päivää enää tullakaan. Tänään ajatus on taas lähempänä tuota jälkimmäistä, kun tuntuu että toimeentulotukihakemuksen täyttäminen ja liitteiden kasaaminen meni jo melkein jaksamisen äärirajoilla.
Minä toivoisin jaksavani pitää yhteyttä ystäviini, mutta hiukan huonolla tolalla sekin on. Uusista ystävyyssuhteista en edes haaveile, kunhan onnistuisin säilyttämään edes vanhat. Kaikesta huolimatta haluan pitää kiinni siitä, että elämässäni olisi aina tilaa uusille ihmisille. En halua kääntää selkääni ystävää ja apua kaipaavalle.
monenlaisia selviytymisvaihtoehtoja:
Löytyisikö kaveria?
1234werty
18.9.2015 21:57
Olen ajatellut viettää talven saaressa vaatimattomassa pienessä mökissä. Saari sijaitsee suurella järvellä Länsi-Suomessa. Soutumatkaa sinne on vain 1-2 km. Saarella ei asu ketään.
Olen 55-vuotias leskimies ja terve. Taannoin yliopistokoulutettu, mutta sillä nyt ei ole suurtakaan merkitystä. Olen kiinnostunut mm. uskonnollisista asioista. historiasta ja yhteiskunnallisista asioista. Pelaan mm. shakkia. Luen paljon kaikenlaista. Korttipeleista ja kilpaurheilusta en ole kiinnostunut. Tykkään myös keskustella. Poltan tupakkaa.
Jos sattuisi löytymään joku hiemankin samanhenkinen viettämään talven kanssani mökillä. Terve täytyisi olla, koska jäiden takia sekä syksyllä että keväällä lienee pari kuukautta, jolloin saareen ei pääse eikä sieltä pääse pois. Talvikuukausina saaressa ei ole paljoakaan tekemistä, vain leppoisaa oleilua, mökkihöperehtimistä. Halpaa ja yksinkertaista oleilemista. Täytyy tulla toimeen sillä, mitä syksyllä saadaan saareen kuljetetuksi.
Ensisijaisesti toivoisin kaveriksi naista. Kaveriksi käy mieskin, mutta ei homomies.
Jos Sinusta tuntuu, että Sinulla olisi tilaisuus tulla, ole rohkea ja kirjoita; ehkä ensin kirjoitellaan ja tutustutaan:
[email protected]
Näistä tunnoista kannattaa jutella jonku luotettavan uskovaisen kans. Jos haluaa uskoa synnit anteeksi, se riittää. Itse oon kokenut usein että kaikki kirkastuu ja herää kuin uudelleen eloon, kun synnit saa uskoa anteeksi. Kyllä sinä selviät, kun uskot itseesi ja ennen kaikkea luotat Jumalaan ja Hänen johdatukseen.
Jumala kutsuu monin tavoin ihmistä, eritoten vaikeuksien kautta. Rukoile Jeesusta Kristusta että Hän kirkastaisi itseään sinulle Henkensä kautta. Silloin kun ihminen tulee oikeasti uskoon, ja on uskossa (ei uskomassa), niin Jumala pitää kyllä omistaan huolen vaikka vaikeuksiakin on ihan varmasti. Mutta silloin tuntee olevansa oikeasti turvassa ja menossa kohti ikuista elämää. Kun usko on rakennettu Kristus kalliolle muuttuu elämä totaalisesti. Älä laske uskoa minkään "seurakunnan" varaan. Rukoile että saisit kohdata aitoja kristittyjä Lue Jumalan sanaa (rukouksella). Jeesus opettaa Pyhän Henkensä kautta kun vaan uskot vilpittömällä ja rehellisellä sydämellä. Siunausta sinulle!
Et ole tainnut lukea Raamattua. Lue kokonaisuudessa Johanneksen evankeliumi, ja ajattele sen jälkeen, että mitä tuli sanottua.
No Kerrohan? Tietäisitpä kuinka paljon olen lukenut ja ollut uskossa
Nyt kyllä mieli keveni, kun luin tuon uusimman kirjoituksesi! Olet ollut usein ajatuksissani, että mitähän sulle kuuluu... Elämä voittaa pikkuhiljaa. Pääasia, että et haudo niita kauheita itsetuhoajatuksia enää !!! Nyt, kun saat säännöllisesti rahaa, on paljon helpompi suunnitella elämää eteenpäin. Ja täällähän voit aina "ruikuttaa", jos ei
löydy ketään muutakaan. Mehän netti-ihmiset olemme sinun kavereitasi.
Tsemppiä sulle ja käy vaan siellä seuroissa, ei se ole pahaksi.
:-D
En vielä saa säännöllisesti rahaa. Asiani ovat kuitenkin menneet eteenpäin ja uskon nyt enemmän siihen, että jossain vaiheessa alan saamaan myös säännöllisesti rahaa. Usko siihen on jossain määrin palautunut. Ja jos näin käy, ni se toki edistää kuntoutumista. Pitää vain hyväksyä se, etten ole saman tien kunnossa vaikka niin haluaisin kovasti!
Sain myös maksusitoumuksen lääkkeisiin, joiden käyttö on askarruttanut minua. Päätin sitten kokeilla ja se vei minut aika voimattomaksi. Terapeutti oli sitä mieltä, että minun kannattaisi aloittaa tämä lääkitys, joka minulle määrättiin. Eli Mirtazapin 15 mg. Yksi tabletti ennen nukkumaan menoa. Uneni oli yhtä katkonaista, eli lääke ei vielä ilmeisesti vaikuta muuta, kun että fyysiset voimani olivat aamulla aika kateissa. Olin todella flegmaattinen pitkään aamulla. Haluan kuitenkin uskoa, että tämä kuuluukin tähän lääkehoidon alkuvaiheeseen. Nyt onneksi olen saamassa lääkkeiden rinnalle myös muuta apua, sillä eihän napit tilannetta yksistään ratkaise. Niitä pitäisi käyttää vain terapian tukena.
Nyt fyysinen voimattomuus alkaa vähenemään. Toivon mukaan nämä lääkkeet osoittautuvat minulle sopiviksi.
Onko tämä jotain rauhoittavaa lääkettä? Voisit kokeilla ottaa puolikkaan, silloin olo ei ehkä ole niin tokkurainen aamulla. Itselläni on nukahtamislääke. Otan sitä tarvittaessa neljäsosan, vaikka annostus on puoli-yksi tabletti.
Olen joskus vuosia sitten käyttänyt tuota Mirtaa juurikin nukkumiseen. Vetämätön olo aamuisin kuuluu vähän niinkuin lääkkeen kuvaan. Mutta tässä lääkkeessä on se erikoinen ominaisuus, että vähempi toimii paremmin. Minä pilkoin tabletin noin parin mg:n palasiin, vaikka hoitaja ei uskonut sen kokoisilla murusilla olevan enää mitään vaikutusta. Niillä murusilla sain kuitenkin uneni takaisin ja aamut eivät menneet enää niin puuroksi. Annoksen pienentämistä kannattaa kokeilla, jos aamuhankaluudet jatkuvat ja hoitavan tahon kanssa asiasta keskustelee.
Mirtalla on myös yksi varsin yleisesti ilmenevä haittapuolensa. Se kasvattaa ruokahalua ja makeanhimoa. Painon kanssa kannattaa olla tarkkana, jos huomaa Mirtan sitä nostavan. Se voi käydä nopeastikin. Itse en tarvitse nyt unilääkkeitä, mutta jos tarvitsisin, en luultavasti käyttäisi Mirtaa sen aiheuttamien syömismuutosten takia, vaikka uniongelmiin se onkin loistava aine.
Lissu008, Mirtazapin ei ole rauhoittava lääke. Se on pitkään käytössä ollut vanhemman polven masennuslääke, jota käytetään myös pienempinä annoksina mm. krooniseen kipuun ja uniongelmiin.
Ok... Opamoxia käytän tosiaan tilapäisiin nukkumisongelmiin ja sen kanssa ihan sama kokemus, että pieni muru auttaa paremmin, kuin isompi annos. Aamulla on olo pirteä, eikä tokkurainen.
Tuo Opamox on myös tuttu valmiste. Minulla se on käytössä rauhoittavana. Sen kanssa en ole kokenut mitään huomattavia haittavaikutuksia, vaikka en murusina sitä otakaan. Se tekee sitä mitä pitääkin eli leikkaa pahinta ahdistusta (ja kuolemanhalua) ja relaksoi hiukan lihaksia, ja niihin se sitten jääkin. Yksilöllisiähän nuo vaikutukset ovat ja joku toinen voi kokea lääkkeen eritavoin.
Ottakaas nyt paremmin selvää Raamatun taruista ja tarkastelkaa uskoanne uudelleen sen jälkeen. Ei beduiinien tarinoita pidä kenenkään uskoa.
Mihin sinä uskot? Kuka loi maapallon. Antoiko Isä Poikansa uhrattavaksi?
Miksi Isä teki luodessaan virheen? Isä teki virheen siinä, kun hän loi epäonnistuivaisen ihmisen. Miksi hän näin teki?
200-luvulla oli monta eri uskoa jotka kilpailivat keskenään. Kristinusko voitti kilpailun, mutta toisaalta pyhä maa menetettiin muslimeille. Oliko Israel pyhä?
Entä onko mikään entisistä ja nykyisistä uskonnoista enemmän oikeassa kuin muut?
Vai onko vain niin, ettemme vain kertakaikkiaan tiedä, kuka maailman loi, vai loiko tätä kukaan!
Ei minun tarvitse uskoa alkuasukkaiden keksimiin kirjoituksiin, koska mielikuvitus loi kaikenmoisia luuloja hengistä ja jumalista. Ne liittyivät yleensä selittämättömiin ilmiöihin ja silloin keksittiin yliluonnolliset voimat ja jumalat. Kirkkohistoria osoittaa että etenkin 300-luvulla tapeltiin oikein tosissaan luulojen oikeellisudesta ja silloiset paavit ja uskonnolliset johtajat muovasivat oppinsa oman mielen mukaan. Te uskotte nyt niihin ja pidätte sitä vielä totena.