Kuinka eroon ujoudesta - Omia kokemuksiani :)

Hei kaikille ujoudesta ja siitä vapautumisesta kiinnostuneille!

Olen julkaissut syyskuussa Eroon ujoudesta –kirjan (www.eroonujoudesta.fi) ja siihen liittyen haluan kirjoitella ujoudesta myös tänne.

Olen ollut itse aikoinani äärimmäisen ujo (olen kirjoittanut kokemuksistani täällä http://elaparemmin.fi/blogi/kuinka-paasin-eroon-ujoudesta/ ) ja epävarma. Pitkän ja keskittyneen harjoittelun myötä ujous on kuitenkin enemmän tai vähemmän kadonnut. Nykyään autankin työkseni muita löytämään oman itsevarmuutensa ja vähentämään ujouttaan.

Haluan jakaa muutaman ajatuksen ujoudesta, näistä on yleensä ollut ujoudesta kärsiville iloa.

Onko ujous synnynnäistä?

Keskeisin ja ikävin uskomus, mikä monella arkuuteen ja ujouteen liittyy, on ajatus sen synnynnäisyydestä. Ajatellaan, että ollaan satuttu syntymään ujoiksi ja epävarmoiksi, eikä asialle voi mitään. Tietyssä määrin tämä on totta. Synnynnäinen temperamentti vaikuttaa ja voi tehdä elämästä hyvin paljon hankalampaa sosiaalisessa mielessä. Vetäytyvä (“ujo”) temperamentti, jota itsekin edustan, voi helposti hankaloittaa tai hidastaa sosiaalisten taitojen ja itsevarmuuden kehittymistä. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei se kuitenkaan estä sitä. Ihan kuka tahansa voi oppia paljon rohkeammaksi ja itsevarmemmaksi.

Onko ujoudessa jotain vikaa?

Yksi toistuva asia johon törmään, on eräänlainen ujouden syyllistäminen. Nykyään sosiaalisuus on valttia ja itsevarmuus usein melkeinpä vaatimus “elämässä onnistumiselle”, mikä näkyy ujouden ja epävarmuuden väheksymisenä ja syyllistämisenä. Moni ujo kokee, että heissä on jonkinlaista vikaa. Itse lähden siitä, että ujous on äärimmäisen okei. Jos sattuu olemaan ujo niin sattuu olemaan ujo, ei siitä huonoa omatuntoa tarvitse tuntea. Se on ominaisuus siinä missä moni muukin. Mikäli ujoutensa kuitenkin kokee häiritseväksi ja elämää rajoittavaksi, voi siitä silloin pyrkiä myös pois.

Kuinka ujoudesta päästään eroon?

Ujoudesta ei voi eikä tarvitsekkaan koskaan päästä täysin “eroon”. Sen kanssa voi kuitenkin oppia tulemaan toimeen niin hyvin, ettei se oikeastaan enää vaikuta rajoittavasti omaan elämään. Tunnen yhä ujouden läsnäolon sisälläni, mutta se ei enää haittaa, sillä en enää anna sen ohjata käytöstäni.

Rohkeus on taito. Ja kuten mitä tahansa muita taitoja, voi rohkeutta oppia. Verrataan sitä esimerkiksi matematiikan opiskeluun. Et aloita matikan pänttäämistä suoraan derivaatoista tai todennäköisyyslaskennasta, vaan opettelet ensin numerot, sitten yksinkertaiset ynnäys- ja vähennyslaskut, sitten siirryt kerto- ja jakolaskuihin ja niinedelleen. Koska eteneminen on systemaattista “helposta hankalampaan”, ei tie nouse missään vaiheessa liian jyrkäksi.

Sama pätee myös rohkeuden opetteluun. Esimerkiksi tuntemattomalle ihmisille puhuminen voi olla aluksi aivan liian haastavaa, mutta samaiselle ihmiselle hymyileminen ei. Opettelin aikoinaan ottamaan kontaktia ihmisiin niin, että totuttelin ensin katsomaan heitä kohti, sitten katsomaan heitä silmiin, sitten hymyilemään heille, sitten tervehtimään tuskin huomaamattomasti nyökäten, sitten tervehtimään selkeämmin, sitten uskaltauduinkin jo vaihtamaan muutamia sanoja ja niin edelleen. Etenemällä pienenpieni askel kerrallaan totutin itseni ihmisten seuraan. Vastaavalla tavalla opettelin myös eroon esiintymispelosta aina siihen pisteeseen saakka, että pystyn nyt esiintymään ammatikseni :--)

Alussa mainitsemani Eroon ujoudesta –kirjani (www.eroonujoudesta.fi) lähestyy asiaa juuri tältä kantilta. Aloitetaan helposta, edetään hieman haastavampaan ja joka välissä hiotaan omaa tietämystä ja asennetta paremmaksi ja itsevarmemmaksi. Lukijat ovat kovasti pitäneet, joten ehkä joku täältäkin tulee pitämään.

Jätän tämän nyt tähän ja palailen katsomaan hieman myöhemmin, jos sinulta löytyy kysyttävää ujoudesta niin pyrin vastailemaan ehtimisen mukaan :)

Rakkaudella,

Jevgeni Särki