Kaarinan alueen ihmisille tiedoksi

mitähänlapsettouhuavat

https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/kaarinan_alueen_paivittaistiedote_39967


Kaarinan alueen päivittäistiedote
10.10.2015
Lounais-Suomi

Kaarina:

Moottoritien ylittävältä kevyen liikenteen sillalta oli amuttu/heitetty jotain moottoriteillä liikkuneen auton tuulilasiin 08.10. klo 15.00 aikaan. Tuulilasiin oli tullut särö. Tapahtumapaikka oli Turun suunnasta tultaessa ennen Kaarinantien liittymää oleva kevyen liikenteen silta. Sillalla oli ollut kolme noin 15 - 17 -vuotiasta poikaa, joista yksi oli nojannut kaiteen ylin ja tähdännyt autoa jollain esineellä. Asiaa tutkitaan nimikkeellä vaaran aiheuttaminen.

Kaarinan kaupungin työmaalta Munkintie 11:sta anastettiin painepumppu ja työkaluja 08.10. klo 11.30 aikaan. Anastetun omaisuuden arvo oli noin 2500 euroa. Anastus oli tapahtunut työmiesten lounastauon aikana. Alustavan selvityksen jälkeen päätettiin tehdä kotietsintä tapahtumapaikan lähistöllä olevaan taloon, josta koko anastettu omaisuus löytyi.

Pirjeläntiellä oli autosta anastettu molemmat rekisterikilvet 08.-09.10. välisen yön aikana.

0

105

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

        Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
        Maailman menoa
        23
        3113
      2. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

        Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
        Ikävä
        68
        710
      3. Hei! Halusin vain kertoa.

        En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
        Tunteet
        3
        703
      4. Miten voitkin olla aina niin fiksu

        ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
        Ikävä
        32
        581
      5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

        Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
        Ikävä
        35
        567
      6. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

        Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
        Rakkaus ja rakastaminen
        3
        560
      7. Oletko varma

        Ettei meistä tule mitään?
        Ikävä
        40
        501
      8. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

        Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
        Suomalaiset julkkikset
        3
        499
      9. Mitä ajattelet

        Meistä nykyään.
        Ikävä
        36
        495
      10. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

        Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
        Maailman menoa
        17
        495
      Aihe