Olen 17-vuotias nuorukainen, joka kesällä etsiskeli paria kirjoitusprojektia varten. Paria ei ole löytynyt, mutta olen saanut nyt uuden idean projektista, jonka toteuttamiseen tarvitsisin useita kirjoittajia. Ehkä noin 4-5 voisi olla sopiva määrä. Projektin tuotoksia olisi kiva myös julkaista jossain.
Tarkoituksena olisi kirjoittaa novelleja (miksei jopa pienoisromaaneja) vuorovaikutteisesti muiden kanssa, mutta kuitenkin niin, että jokainen kirjoittaa omia tekstejään. Käytännössä siis aluksi suunnitellaan yhdessä maailma, johon novellit sijoittuvat. Voidaan myös miettiä yhteisiä juonikuvioita. Mielenkiintoiseksi tämän tekee se, että saadaan aikaan monia erilaisia näkökulmia ja tarinoita samasta miljööstä.
Genrellä tällaisessa projektissa tuskin on kauheasti merkitystä, ainakaan minulle ei ole. Tietysti fantasia ja scifi tekevät miljöön suunnittelusta mielenkiintoisempaa.
Kirjoittajien kokemuksella ei ole väliä. Parhaimmassa tapauksessa vähän kokemattomammat voivat oppia kokeneemmilta jotakin.
Jos kiinnoistuit tai haluat lisää tietoa projektista, niin laita viestiä sähköpostiini [email protected]

Vastaukset 2
Vanhimmat
Lisäys ilmoitukseen:
Kirjoittajien IÄN SUHTEEN EI OLE RAJOITUKSIA, mutta jos jollakulla on ikäskaalan suhteen vaatimuksia, niin toivoisin siitä ilmoitettavan minulle. Yritän koostaa ryhmän siten, että jokaisen mielipide tulee huomioiduksi. Tämä siis tarkoittaa sitä, että mukaanpääsy ei ole satavarmaa.
Asetan hakuajan päättymään 8.11.15.
Ilmoitus löytyy myös Demi.fi:stä.
VÄLI-ILMOITUS!!!
Kiinnostuneita alkaa olla siinä määrin, että päätin siirtää hakuajan päättymistä lähemmäksi.
HAKUAIKA PÄÄTTYY PERJANTAINA 23.10.15
Tällä hetkellä minulla on mielestäni melko hyvä kattaus kirjoittajia. Pari nopeinta yhteydenottajaa voivat päästä vielä suoraan mukaan, mikäli vaikuttavat sopivilta. Jos kiinnostuneiden määrä alkaa olla siellä 10 paikkeilla, niin sitten on valitettavasti pakko alkaa karsimaan porukkaa.
Tulevaisuudessa, ryhmätyöskentelyn onnistumisesta riippuen, voidaan ryhmään ottaa mukaan lisää kirjoittajia. Näistä ilmoittelen sitten erikseen. Asiaa voi tiedustella myös suoraan minulta.