Kuinka hyvin luette toisten ihmisten eleet ja ilmeet? Vai vaistoatteko syvällä sisimmässänne asioita? Kuinka vahvasti uskotte "näkemäänne/kokemaanne"?
Itse näen ja koen voimakkaasti asioita. Se ei aina välttämättä ole "ihan kiva juttu". Joskus se voi olla myös hyvin raskasta, koska näkee myös paljon sellaista, mitä ei haluaisi nähdä tai tietää. Ja nyt en tarkoita pelkästään ihmisten ilmeitä vaan niin kuin ylipäätänsä kaikki se aistimus, mitä mahdollisesti koette. Onko tämä kuinka yleistä? Jos itse saisin päättää, niin haluaisin olla kykenemätön tämän kaltaiseen aistimuksiin, mutta minkäs teet. Joskus koen syvää ulkopuolisuuden tunnetta juuri ehkä myös tämän aistin takia. Sanoisin, että aika riesa, koska olisi kiva liihottaa tietämättä ja tajuamatta mistään mitään:D olisi niin helppoa olla ja hengittää
Itse näen ja koen voimakkaasti asioita. Se ei aina välttämättä ole "ihan kiva juttu". Joskus se voi olla myös hyvin raskasta, koska näkee myös paljon sellaista, mitä ei haluaisi nähdä tai tietää. Ja nyt en tarkoita pelkästään ihmisten ilmeitä vaan niin kuin ylipäätänsä kaikki se aistimus, mitä mahdollisesti koette. Onko tämä kuinka yleistä? Jos itse saisin päättää, niin haluaisin olla kykenemätön tämän kaltaiseen aistimuksiin, mutta minkäs teet. Joskus koen syvää ulkopuolisuuden tunnetta juuri ehkä myös tämän aistin takia. Sanoisin, että aika riesa, koska olisi kiva liihottaa tietämättä ja tajuamatta mistään mitään:D olisi niin helppoa olla ja hengittää
Vastaukset 40
Vanhimmat
Kuulostaa tutulta, mutta koska itseluottamus nolla niin en usko tulkintoihini.
Luulin ennen aistivani hyvinkin helposti ja jopa paljastavan tarkasti. Nyt en enää tiedä, ehkä vain luulin... Syynä erityisesti yksi ilmeisen totaalinen väärintulkinta josta kaikki kyseenalaistaminen alkoi. Jatkossa kysyn tai ainakin pidän luuloni vain omana tietonani. Ihan tervettä niin ettei ylitulkitse muita. Syvimpiä tuntoja tuskin olen ikinä aistinutkaan mutta perustunteet, pitämisen, kiusaantuneisuuden, surun, vihan, epäluuloisuuden, peittelyn ym huomasin helposti.
Mä en oo juurikaan erehtynyt mutta epäilen ja arkailen todella paljon juuri koska niin huono itseluottamus. Aina jonkin saa minut epäilemään omia tulkintoja ja vetäydyn. Yleensä kun sitten uskallan alkaa aika uskaliaastikin puhumaan tuleee tappelu ensin koska tarkkaa analysointiani joka osuu oikeaan vihataan. Monesti sitten myöhemmin mulle hiukan närkästyneenä tiuskastaan että oikeeseen osuin. Ihmiset vihaa tulla paljastetuksi ja se saa minut arkaileen vieläkin enemmän. On mahdollisuus julkeaan erehdykseen jolloin loukkaan ja pahoin jonka takia pelkään sanoa ääneen tulkintojani ja epäilyjäni. Minulla on kovat paineet asian suhteen koska minussa riitelee tulkinta ja se luotanko itseeni tarpeeksi uskoakseni tulkintaani.
Olen myös aika vittumainen ollut joskus parisuhde riidoissa. Olen tiennyt tasan tarkkaan mitä minulta halutaan ja mistä kenkä on puristanut ja tiennyt myös mikä eniten alkaa ärsyttämään toista. Olen alkanut tahallaan analysoimaan toista täysin väärin. Ihan vain siksi että mua on ärsyttänyt riidellä ja olen halunnut saada toisen vain suuttuun niin paljon että se on luovuttanu ja lopettanu mun kans tappelun. Toimii. Kun ampuu täysin tulkinnat metsään, kääntäen kaiken ihan nurin niskoin niin toinen suuttuu täysin ja antaa mun olla ilmoittaen että olen mahdoton.
Mutta tuota riitely taktiikkaani en milloinkaan parisuhteissa ole paljastanut. Se on mun oma salaisuus jolla pääsen eroon inhottavasta tilanteesta. Tuskin minun jäljilleni aikaisemmat kumppanit ovat koskaan päässeet. En usko ainakaan.
VaikeampiJuttu miksi tuommoinen "taktiikka"? Ei tuolleen saa selvitettyä asioita. Puhumalla toiselle ne asiat selviää, eikä suututtamalla toista.
Mä todennäköisesti olen silloin ollut väsynyt ja kyllästynyt tappeleen. Varmaan ollut tilanteita kun mies on hiillostanu ja kävelly perässä jankuttanu ja mä hiukan tympääntynyt jääräpää mieheen joka yrittää tapella jääräpää naisen kanssa tuloksetta. Olen halunnut saada tauon, koska yksi asia jääräpäisillä ihmisillä on ongelmana. Vihaisena heidän jääräpäisyys lisääntyy joten vihan pitää laskea ennen kuin pystyy rakentavaan laadulliseen keskusteluun. Siksi se sellainen turha jankkaus ei oikein jääräilyyn taipuvien vihaisten ihmisten kanssa toimi.
Yleensä jääräpää parit kun vihaisena jää jankuttaan sitä omaa kantaa ja riita jumiutuu paikalleen. Varmaan siis ollut joku sellainen tilanne syynä
Sen voisi ratkaista empatialla, eikä suututtamisella. Kyllä jääräpääkin leppyy, kun osaa sanoa oikeat sanat oikeaan paikkaan, se kun sinulla taitaa onnistuakin.
Jos suhteessa kaksi jääräpäätä niin tuo ei toimi noin. Minun suhteissa on näin ollut. Kumpikin jääräilijä odottaa että se toinen antaa sitä ematiaa ja sanoo ne oikeet sanat ensin ja sitten vasta voin minäkin.
Tämä on jääräilijöiden ongelma. Vihan on siksi laskettava koska vain vihan laskettua pystyy ehkä taipumaan oleen se ensimmäinen vaikka olisikin hyvin voimakkaasti jääräpää luonteinen.
Minun suhteista tästä "kumpi on ensin" oli ikuinen käden vääntö riidoissa. Alussa se oli mun mies aika usein. Lopussa se aloin oleen minä useimmiten.
Niin. Itse ainakin en suututtaisi toista enempää, vaan antaisin toisen vain olla. Ajan kanssa molemmat leppyy ja pystyvät sopimaan riidan.
Jääräpäillä on myös yksi hassu juttu joka usein vihaisena esiintyy. Vaikka itse haluaisi jo sopia ja toinen jo sovittelee niin kun vielä itse on pikkasen vihanen niin jääräpäähän ei ole valmis sopiin. Sitä mieltä osoitetaan vielä hetki, vaikka itseäkin harmittaa jo se että nyt tilanne näin. Silti pitää hetki vielä olla vihainen.
Minun mies oli joskus tässä hauska. Oltiin jostain tapeltu ja minä itten olin se eka joka sovitteli. Halasin sitä ja pussailin puskelle ja pyysin anteeksi. Se oli jäinen ja tuijotti vaan kiukusen ja vakavan näköisenä telkkaria. (minulle tuttua kun olimme jo vuosia yhdessä oltu ja tiesin että siinä se taas jääräilee) joten naurahdin ja silitin poskea ja lähdin tekeen omia hommiani hetkeksi. Kului jotain ehkä 30 minuuttia kun se sitten jo asiasta yli pääseenä tuli etsiin mua ja halaan myös ja pyytään anteeksi. :)
Jääräpäiden parisuhdetta.
Totta. Toinen vielä vihanen ja toinen jo leppynyt. Hauska piirre :)
Enemmänkin se että sovittelua ei pakosti jääräilijä ensin ota vastaan. Olin itse samanlainen välillä, sillä erotuksella että muhun ei saanu edes koskea.
Jos siinä alkais uuden metelin pistään että miksi sinä nyt et halua sopia ja miksi oot tuollainen niin uusi riitahan siitä olisi syntynyt. Jääräilijöinä me tarvittiin se hetki ennen kuin pystyttiin siitä vihasta ja ylpeydestä päästään irti ja antaan ja pyytään anteeksi.
Se kun ei ole jääräpäille helppo tehtävä. Vaatii pientä taistelua itsensä kanssa.
Totta. Ajan kanssa jäärät leppyy.
Niin jos ei saa uutta provokaatioo. Kyllä se vanha riita sieltä helposti nousee uuteen kukoistukseen jos sen sieltä alkaa kaivaan, siksi me yritimmekin aina olla vanhoja tappeluja muistelematta ja uudelleen esiin seuraavassa riidassa ottamatta. Se olisi mennyt ihan mahdottomaksi sitten eikä me oltais mahduttu enää ollenkaan saman katon alle.
Niin menneet on menneitä. Ei niitä tarvitse kaivella esille.
Tuo on oikeastaan sellainen asia mikä kannattais selvittää aika nopeasti uuden kanssa tapailun alkaessa että mikä sen tapa on tuossa vanhojen riitojen muistelussa. Minulla yksi suhde kaatu siihen että toinen nosti aina kaikki vanhatkin riidat esille ja riita kiihtyis siitä ihan massiivisiin mittoihin ja samoin myös jääräily luvut. Minulle sellainen ei soveltunut.
Totta.
no, ainakin huonossa ilmapiirissä on epämiellyttävää olla.
Tutulta kaverilta&kumppanilta lipsahtaneen valheen kai kaikki huomaa?
JUU, olisin tyytyväinen, jos ei olisi tuota paskanpuhumisen tutkaa päällä!
jotkut tuntemattomatkin on niin läpinäkyviä, että ihan kuvottaa miten pieniä ihmiset voi olla.
Siitä asiasta tietää, jos kumppanit antavat toisilleen mitä hauskempia hellittely nimiä. Niitä ei koskaan ole liikaa. Itse olen leskimies.
Minun serkkuni on tulkinnut"ihmisiä"jo useita vuosia ja melkein aina(hämmästymme)kun hän osaa sanoa ns"ennakkoon"kivoistakin ihmisistä...!!?? Profijoina hän olis hyvä POLIISI TYÖHÖN!! Uskokaa omaan tunteeseenne...Tsemppiä kaikille suomalaisille elämään.
Tämä on se kaikkein tärkein. Ei muu pinnallinen pee. Eleet, ilmeet, ilmapiiri,, olemus.
Olen tässä tosi huono. Oma elekieleni on täysin luettavissa ja olen se mikä olen milloin olen -kaikki sen hetkinen näkyy päälle. Mutta toisia en osaa lukea.
Epävakaat ihmiset eivät osaa tehdä rajaa omien ja toisten tunteiden välille.
Kaikki ei ole aina vikaa tai häiriötä... Toiset nyt vaan aistii muiden(kin) tunteet hetkemmin, ja siksi kykenevät helpommin empatiaankin monesti. Välillä tuntuu että vähemmän herkkiä tämä ärsyttää jopa, aiheuttaa jopa kateutta tai väheksymistä kun ennakkoaavistukset osoittautuvat oikeiksi. Tärkeää lienee ensin tuntea, uskoa itseään mutta sitten varmistaa ihmisiltä itseltään menikö oikein vain pieleen.
Osaan lukea pienistäkin eleistä, se on joskus raivostuttavaa!
Luulin osaavani lukea ihmisiä, lähimenneisyys taisi osoittaa sen vääräksi. Ehkä tässä tapauksessa kuitenkaan en tiedä vielä tarpeeksi, aika näyttää sen reaalielämän puolella. Herkkävaistoisena silti itseäni pidän.
usein luen mutten tiedä menevätkö aina oikein.välillä joutuu kysymään.eri juttu saako vastauksia.
Tuo piirre on todella raskas kantajalleen ja tekee helposti ihmisestä kyynisen. Aina ajattelee pidemmälle ja miettii mitä motiiveja ihmisillä on tehdä asioita. Tiedän usein, mikä minkäkin reaktion taustalla on. Näen ihmisten itsekkyyden ja omahyväisyyden taakse nopeasti ja erilaiset pyrkyrit jäävät haaviin melko pian.
Huomaan pian seksuaalisen vetovoiman ihmisten välillä hyvin pian ryhmätilanteissa ja ounasteluni osoittautuu oikeaksi usein esim. pikkujouluissa.
Ihmisillä on vaivautunut olo joskus, kun olen huomannut käsien huomaamattoman tärinän ja tulee puhetta asiasta myöhemmin. He eivät ole voineet uskoa, että huomasin asian. Ihmiset kavahtavat usein "tarkkaa silmää" . Eikä tuo kyylänä olo itsellekään mitään herkkua aina ole.
Sitten kun yliherkän aistimisen lisäksi on voimakas tunne-elämä, niin elämä on välillä yhtä kärsimystä.
Rakkauselämässähän piirre ei toimi sitten yhtään, olen täysin sokea. Asiat pitää vääntää rautalangasta. En usko, että joku voisi oikeasti välittää minusta. Aina epäilen pahinta. Kestämätöntä välillä.
Kannattaa mieluummin jutella sen toisen ihmisen kanssa eikä päätellä asioita omassa mielessään ilmeistä/eleistä. Väärinkäsitysten vaara on suuri ja siksi parisuhteessakin se rehellinen avoin puhe on paljon parempi kuin ne valkoiset valheet, ja suhde toimii, kun kumpikin todella tietää missä mennään eikä tarvitse yhtään mitään epäillä tai olla epävarma mistään. Kun ihmisen käytös ja puhe on ristiriidassa keskenään, niin silloin on syytä epäillä ettei ihminen ole luotettava.
Minulla ei ole vaihtoehtoja "haluaisinko nähdä vai en". Minä vaan näen, halusin tai en. En osaa selittää, mutta minulla ei sinänsä ole mitään tarvetta tulkita asioita vaan "asiat vaan puskee päälle". En minä koskaan puhu näkemästäni, en ikinä, eikä ole edes tarvettakaan siihen. Ei se ole tarkoitus. Päinvastoin koen, että niitä ei ole tarkoitettu "tongittavaksi". Ja tämä on ollut lapsesta asti tämä ominaisuus minussa. Enkä näe tai koe vain sen hetkistä tilannetta tai asiaa, mutta voin nähdä pitkälle tulevaisuuteen, ikään kuin tiedän vaan, että näin on, ja myöhemmin olen saanut tietää tai minulle näytetään, että näin on. Muistan jo joskus lapsena tiesin yhdestä ihmisestä, että hänen elämänsä ei tule päättymään hyvin. Meni parikymmentä vuotta ja meni just niin kuin olin ajat sitten "ajatellut". Ilman minkäänlaisia perusteita. Ihan pikku tyttönä. Pikku tytön ei pitäisi edes kuulua tietää sellaisia asioita.
En nykyisin enää viitsi lukea ihmisiä vaan asetan kaikki samaan kategoriaan -merkityksettömät sukupuuton ansaitsevat eliöt-.
Se on hiuksen hieno raja, joka kulkee vainoharhainen suhtautumisen ja tämän herkkyyden välillä. Itse tiedostan sen. Tulee tajuta, että ihminen on aina erehtyväinen. Toiset vain on herkempiä kuin toiset. Sen kummempaa mystiikkaa en tähän liitä. Puhuminen kannattaa yleensä aina.
Iteppä oon aineki näköjää lukenu ihan väärin :((
Olen aina luottanut vaistooni sitä sen enempää miettimättäkään. Ja hyvätahtoisesti ajatellut muita jos näen jonkun kärsivän, olen ollut liiankin empaattinen. Tajunnut nyt että kaikki eivät ansaitse ymmärrystä, koska eivät osaa sitä vastaanottaa, eivätkä edes huomaa tarvitsevansa sitä.
Tai sitten heillä on huonoja kokemuksia liikaa...
Tuttua on. Kyllähän jokainen ihminen varmasti kykenee jossain määrin tulkitsemaan eleitä/ilmeitä, koska osa viestinnästä tapahtuu muutenkin kuin sanallisesti ja meidät on luotu siihen että me osataan myös tulkita sanatonta viestintää. Eri asia sitten on, osuuko tulkinta aina oikeaan.
Mutta aavistan ehkä mitä ap. ajaa takaa. Se aistimus tai tunne, minkä kokee voi olla joskus raastavaa. Itse myös koen aika voimakkaita tuntemuksia. En ymmärrä, miksi se tuntemus tulee niin voimakkaana. Esim. aistin omasta mielestäni helposti, jos joku ei musta tykkää. Työpaikalla on välillä ahdistavaa, koska työkavereita ei voi valita eikä pääse pakoon. Työntekijän kanssa yhteistyö sujuu kuitenkin suhteellisen hyvin, mutta aistin tietyistä eleistä ja äänen painosta, ettei hän oikein musta tykkää tai arvosta. Ja vaikka työasiat sujuukin, ja toisaalta ymmärrän ettei kaikkien tarvitse tykätä kaikista, niin silti ahdistaa, koska koen tämän aistimuksen (ettei tykkää) jotenkin niin voimakkaasti. Itse koen myös välillä sellaista ulkopuolisuuden tunnetta aika herkästi. Ihan kuin olisin jossakin väärässä maailmassa. Vaikea selittää. Ymmärrän hyvin ap:n ajatuksen, että tuntuisi helpommalta vain liihottaa ymmärtämättä tai tuntematta mitään.
En silti aina ole varma, osuuko vaistot oikeaan. Mutta ehkä se ei olekaan se juttu mikä tuntuu raskaalta, osuuko oikeaan vai väärään. Vaan nimenomaan se syvästi aistiminen. Rakkausasioissa itsetunto kylläkin on nolla. Vaikka aistisin jonkun kiinnostuksen tai välittämisen, niin en kyllä hevillä usko. Josko rokki auttais....
No.. Puheen osuus viestinnästä on yllättävän pieni.. Muistaakseni jotain alle 10 %:n luokkaa (7-8% ?). Suurin osa viestinnästä koostuu siis ilmeistä ja eleistä (äänen painollakin on merkitys.. eli se mitä sanot ja miten sen sanot)..
Eli.. Kyllä kai minä 'luen' ihmisiä juuri niiden ilmeiden ja eleiden kautta, aika pitkältikin.. Ja vaistoonkin luotan, sekin on ihan totta.. Joskus tulee jostakin ihmisestä sellainen tunne et parempi pysyä kaukana ja niin sitten teenkin.. Tai toisinaan en voi luottaa jonkun ihmisen sanoihin.. Kun taas jostakin ihmisestä voi tulla tunne et hän vaikuttaa luotettavalta ja rehellisestä vaikken en edes tunne häntä. Syynsä kaikkeen.. Viestimme ympäristöön tiedostamattomastikin joitain asioita..
Mitä tulee ihastumiseen.. Siihen minä suhtaudun nykyään aika kyynisesti kai.. Syynsä siihenkin.. Haluaisin luottaa siihen tunteeseen ja tottahan se omalta osalta onkin mut toisen puolelta.. Niin, siinäpä se onkin.. En osaa enää oikein luottaa siihen tunteeseen.. Haluaisin kyllä.. Ehkä sitten joskus..