Minun mielestäni jotain on vialla, jos kohta 4-kymppinen mies ei ole ollut yhdessäkään vakavassa parisuhteessa. Ihastunut lukuisiin naisiin mutta ei rakasta ketään. Naiset on vain hetken hupina panon merkeissä. Ei tuo ole normaalia, ei vaan kertakaikkiaan ole. Tunne-elämä on vinksallaan eikä sellainen ihminen osaa/pysty rakastamaan. Eikä ole tutustumisen arvoinen jos itse haluaa rakastavan parisuhteen.
39-vuotias tunne-elämän broileri
vaikkaulkoisestimenestyy
21182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Hyvä kun kerroit:D Mitäs muuta asiaa sinulla on meille?
ei nyt tule muuta mieleen, halusin avautua, täällä on hullumpiakin kirjoituksia nähty
Terve mies ku panee
pelkkää panemista
Se heillä on ongelmana, olivatpa miehiä tai naisia, että ovat tulleet niin itsellisiksi, että heidän on vaikea sitoutua olemaan parisuhteeseen, kun ovat tottuneet välittämään itsekkäästi vain itsestään ja omista tarpeistaan. Kumppanin huomioiminen siinä rinnalla on vaikeaa, koska ei ole opittu elämässä joustamaan ja tekemään niitä kompromisseja sen puolison hyväksi tai puolison kanssa kimpassa sekä omista menoistakaan ei ole ollut tarvetta ilmoittaa tai selitellä mitään. Hankala on seurustella ihmisen kanssa, joka ei osaa sitä toisen huomioisen ja välittämisen taitoa. Parisuhde/seurusteleminenkin on taitolaji eikä sitä opi yhdessä yössä, mutta se on opittavissa, jos on halua muuttua ihmisenä.
Toi on niin totta! Itse olin aikoinaan (yli 15v.) parisuhteessa ja nyt vuosien jälkeen ajatuskin uudesta parisuhteesta hieman arveluttaa...minusta on tullut itsekäs?:(((
Kaikki eivät vain rakastu. Ehkä se on jotain aivokemiaa. Toisaalta muiden suhteet tai suhteettomuudet on heidän asiansa, eivät sinun.
En ole kanssasi samaa mieltä sinkkujen itsekkyydestä, nimimerkki Hyvääyötätännekin. Kun olin pitkästä aikaa parisuhteessa, niin elämä oli helppoa ja hyvin itseriittoista. En ollut riippuvainen kenestäkään parisuhteen ulkopuolisesta ihmisestä, koska tiesin että minulla on aina kumppani ja apu missä vain asiassa.
Sinkkuna eläminen vaatii päivittäin hirveän määrän voimavaroja. Esimerkiksi jos haluan puhua niitä näitä, niin joudun erikseen "pokaamaan" jonkun, jolle puhua. Kokemukseni on, että silloin kun olen masentunut ja kaikkein eniten kaipaisin seuraa, niin kukaan ei puhu minulle sanaakaan, koska en itse jaksa ottaa aktiivisesti kontaktia. Jos ei jaksa soittaa kellekään tai sopia tapaamista, niin sitten sitä jää kotiin tuijottamaan seiniä.
Jos aikoo laittaa hyvän aterian, niin sinkkuna siihen tarvitsee erikseen psyykata itsensä, kun taas suhteessa se oli kivaa yhteistä tekemistä. Nuorena laitettiin kaverien kanssa yhdessä ruokaakin ja tehtiin monia muita juttuja, mutta heidän perheellistyttyään he ovat siirtyneet tekemään kaiken oman perheen kanssa, kuten luontevaa on.
Jos vaikka tarvitsisi siirtää jotain painavaa esinettä, jota ei yksin pysty (niin kuin itse asiassa juuri tänään pitäisi), niin joudun miettimään ja soittelemaan, että kukahan ehtisi vähimmällä vaivalla sen tehdä ja miten voin korvata sen hänelle. Perheelliset ihmiset ovat niin kiireisiä lasten harrastusten kanssa, että heille on iso vaiva tällaiset jutut. Yleensä päädyn siihen, että joko jätän homman tekemättä tai raahaan sitä isoa esinettä itse jonkun ihmeen maton avulla (josta yleensä seuraa tuhoa). Oli aika ihme tunne suhteessa, kun yht'äkkiä tällaisia ongelmia ei ollut arkipäivässä.
Olisko jollain mahdollisesti innostus lähteä raahaamaan jotain just nyt? :)
Ja vielä lisäyksenä, että exäni oli just tuollainen liki nelikymppinen, joka ei ole kuulemma ikinä rakastunut ja hyvin vähän suhteillut. Ei kyllä juuri paneskellutkaan. Hän oli minun kanssani ilmeisesti siksi, että oli epätoivoinen. Niinkö sinun mielestäsi kuuluu tehdä, vaikka ei rakastaisi toista? En ole ihan varma, että olisiko suhde jatkunut epätoivopohjalla loppuiän, jos en olisi ns. heittäytynyt hankalaksi, vai oliko se treeniä, joka olisi päättynyt täsmällisesti aikataulun mukaan joka tapauksessa. Enkä tiedä olisinko itse pystynyt lähtemään, koska suhteessa oli kuitenkin niin paljon hyvää.
Ei ole oikein kiva kuulla seurustelukumppaniltaan, että tämä ei ole ikinä ollut rakastunut, sisältäen siis nykyhetken. Vaikka tietäähän sen kuulemattakin.
Ehkä se sinun tuttusi on vain poikkeuksellisen rehellinen ihminen. Ehkä hän ei halua elää valheessa.
Ja olen joskus tapaillut pitkästä liitosta eronnutta, jonka kanssa ongelma oli juuri tuo toisen huomioiminen ja oman elämän synkkaaminen toisen elämään. Siksi juuri hän olikin eronnut. Hän kai oli kohdellut puolisoaan kuin mukavaa vanhaa sohvaa, joka odottaa kotona aina tarvittaessa. Hänkään ei ollut omien sanojensa mukaan koskaan elämässään rakastunut. Ymmärsin täysin, miksi hänen puolisonsa oli ollut pakko lähteä. Hän itse taas ei sitä ymmärtänyt.
Tuota noin.... Luonani on käynyt juuri tuollainen mies.... Kohta 40-vuotias, jolla on ollut vain lyhyitä suhteita.... Ja luonanikin käy vaan paneskelemassa.... Kovasti olen pohtinut voisiko suhde edetä jotenkin, mutta onhan se aika vaikeaa, jos mies on sellainen erakko-tyyppinen ikisinkku.... Mies on kovin juro ja melko hiljainen mies, eikä osaa avoimesti keskustella mistään tärkeämmästä.... Niin eli onkohan ihan mahdoton tehtävä edes yrittää suhdetta, voihan se olla, ettei toinen ole kykenevä edes suhteeseen.....
Tai sitten tarvitsee vain itseään ymmärtävän naisen itselleen. Naisen joka ei syyllistä. Naisen joka ehkä itsekin kaipaa enemmän tilaa ympärilleen eikä ole niin ripustautuva. Ymmärtävässä seurassa jurokin alkaa avautumaan ja puhumaan.
hyvä pointti! Juuri näin. Meitä on erilaisia erilaisille ihmisille. Joskus se palikka vaan osuu kohdalle ja siinä se on, Det glider in:D
Naisen pitäisi ymmärtää mitä? Että tyyppi käy panemassa mutta ei ole aikomustakaan sitoutua. Naisten pitäisi ymmärtää kuoliaaksi näitä itsekkäitä broileireita omalla kustannuksellaan. Mitä sinä haluat? Haluatko satunnaiset panot vai oikean parisuhteen? Kunnioita itseäsi jos hän ei kunnioita.
Naisen pitäisi ymmärtää olla avaamasta niitä haaroja joka kollille. Ootko tosiaan noin helppo?
Sä siis avaat haarojas ja annat tussuus tosta vaan ja sit iniset täällä kun tajuut ettei se tussun antaminen vielä mikää parisuhde ole? Kannattaisko sitä vaikka vähän aikaan pihdata ja katella sillee rauhas sitä sun uutta ukkoo eikä heti alkaa nysvää peiton alla ja pettyä?
No ei se pihtaaminen ole mikään automaattinen tapa olla pettymättä. Itse asiassa siinä on riski päätyä yhteen sovinistisian tai pihtarimiehen kanssa.
Sitä voi pettyä toiseen vaikka 20 vuoden katselemisen jälkeen.
Pelkäät parisuhdetta/sitoutumista, ihan niin kuin minä! Haluan kuitenkin uskoa, että minullekin se oikea vielä löytyy;) Siis, jos huolin sen;)
Se on sun mielipide. Jokaisella on oikeus mielipiteeseen Suomessa. Se, että onko sillä mitään painoarvoa, on eriasia. Meillä miehillä ei ole niin kiire perheen perustamisessa, kun emme rupsahda, niin kuin naiset ja siemenet lentää vielä vanhempanakin. Ennemminhän sitä on jonku parikymppisen kanssa, kuin jonkun ruttunaaman.
Kyllähän jokainen vanhentuu, miehet siinä missä naisetkin. Jos ei ole kypsyyttä perustaa perhettä niin se onkin syytä jättää tekemättä. Vastuuttomilta jää lapset hoitamatta kuitenkin.
Minusta vastenmielisintä miehessä on nimenomaan on tuo asenne että naisia pidetään persoonattomina pillunkantotelineinä ja omien tarpeiden tyydyttäjinä. Kylmälle miesbroilerille on se ja sama kuka ottaa suihin ja ketä pannaan koska hän ei yksinkertaisesti kunnioita naista tasaveroisena ihmisenä. Naisella on vain välinearvo. Tuollaiset miehet on tunne-elämältään roskasakkia koulutuksesta tai asemasta riippumatta.
Jos mies rakastaa naista ihmisenä, persoonana, kumppanina hän rakastaa tätä läpi koko elämän. Sellainen kumppanuus on kunnioittavaa, tasa-arvoista ja hyvin onnellista ja antoisaa.
"Minusta vastenmielisintä naisessa on nimenomaan on tuo asenne että miehiä pidetään persoonattomina munankantotelineinä ja omien tarpeiden tyydyttäjinä. Kylmälle naisbroilerille on se ja sama keneltä ottaa suihin ja ketä pannaan koska hän ei yksinkertaisesti kunnioita miestä tasaveroisena ihmisenä. Miehellä on vain välinearvo. "
Etpä tuota voinut paremmin sanoa.
Meikäläiselle, kun ei ole tullut vastaan sitä oikeaa. Pitänee vaan jatkaa odottamista..