Ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilin peppuseksiä jokin aika sitten, suht uuden miesystäväni kanssa. Puhuimme että kumpaakin kiinnostaisi se ja kumpikaan ei koskaan ole sitä tehnyt, olen aina pelännyt että se sattuu hirveästi. Eka kerta olikin tosi kivuliasta vaikka liukkaria ostimme, silti äärettömän kiihottavaa....
Nyt ollaan sitä kerta viikossa tehty, miesystäväni sanoo että se on kiihottavinta mitä hän ikinä on tehnyt.
Vähän pelottaa aina että mitä jos jää kakkaa hepin päähän, koitan kyllä pestä perän ensin hyvin mutta silti, mahtaako olla yleistä?
Miten sen kivun saisi vähenemään kun mies työntyy peppuun, on todella kova kipu aluksi, sitten helpottaa kun pääsee ilmeisesti sulkijalihaksen ohi, se luiskahtaa sinne, ja sitten on todella kiihottavaa kun mies työntelee, ei hirveän rajusti vaan hitaasti ja pitkään, lopulta laukeaa peppuun.
Onko peppupano yleensä lähes jokaisen miehen unelma?
Olemme vaikka mitä muutakin tehneet, sm-leikkejä, rajua suuseksiä, vaikka mitä asentoja tavallisessa panossa, eri paikoissa myös.
Seksiasut ovat aina leikeissä mukana myös.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kivusta:pitää olla rentona.Snadi stimulointi auttaa.Ensin suosittelen peppureiän nuolemista/imemistä(rimjob)ja yleensä sillä leikkimistä.Sormilla ym.Naisen peppureikä on todella maukas ja seksikäs!Toimii!Lihas pitää saada rentoutumaan.Hyväily auttaa.
Kakasta: älä välitä.Peräruiske/huuhtelu tepsii mutta ei haittaa jos vähän kakkaa tulee mukaan leikkiin.Se kuka leikkiin ryhtyy se...
Kuluu aihepiiriin.Ei todellakaan mikään "turn off".
ota muhun yhteyttä jos ei homma skulaa.Tsemppiä!
iloisia rytkytys hetkiä
Anaaliseksi ilman kondoomia, tietää sukupuolitautia.
Eikös se sulkijalihas kuulemma löysty ajan mittaan kun sitä väkisin runnotaan, siinäpä sitten mennee peräpään pikkuhousunsuojat kaupaksi anaalinharrastajille ennen 40. ikävuotta, buhaha
"Buhaha".
Ei sitä pidä väkisin runnoa.
Kyllä peppuseksi on miesten enemmistön, jos ei unelma niin ainakin yksi fantasia, itseasiassa n. 40% 25-50v miehistä on sitä joskus ainakin kerran kokeillutkin. Eli ihan marginaali-ilmiöstä ei ole kysymys.
Kipuun miehesi työntyessä sisään auttaa tietysti rentoutuminen, riittävä esileikki, peräaukon valmistelu (sormilla, dildolla tms. sekä riittävällä määrällä liukastetta) ja työntöhetkellä tapahtuva, vastaanottavan osapuolen oma työntäminen. Eli työnnät samalla tavalla kuin ulostaessa. Se tietenkin kuulostaa oudolta, mutta toimii, koska työntäessäsi peräsuolen lihakset jännittyvät, mutta samalla sulkijalihas rentoutuu. Kun toimitte seuraavasti, pitäisi kokemuksen olla merkittävästi nautinnollisempi molemmille! Eli kun esileikeistä ollaan nautittu tarpeeksi ja tuntuu siltä että voitaisiin siirtyä varsinaiseen penetraatioon, voidelkaa vielä kerran kaikki paikat liukasteella. Tämän jälkeen ottakaa asento, jossa kummankin on helppo ja rento olla, ja osat osuvat kohdalleen (itse suosittelen "lusikka-asentoa"). Tämän jälkeen mies asettaa peniksensä peräaukon suulle ja painaa kevyesti ja rauhallisesti. Samaan aikaan nainen työntää vastaan kevyesti edellä mainitulla tavalla. Tässä yhteydessä voidaan myös hyväillä klitorista, rintoja ja mitä tahansa kehon osaa joko miehen tai naisen toimesta, jolloin mahdollinen pieni kipu ei erotu niin kovasti. Kun miehen penis alkaa pikkuhiljaa uppoamaan sisälle, kannattaa naisen keskittyä rentoutumaan kokonaan ja nauttimaan kyydistä... Näillä ohjeilla harvoin ollaan menty metsään. Ilmoittakaa auttoiko mikään näistä millään tavalla!