Pirkko Jalovaara Poriin

Jalovaaran rahankeräysvyyhti on poliisitutkinnassa ja kristillinen media ja muut kristilliset toimijat ovat laittaneet Pirkon boikottiin.

Porista löytyy nyt kuitenkin Pirkolle saarnapaikka, jossa hän omien sanojensa mukaan jatkaa samoilla opeilla kuin ennenkin, joka tarkoittanee kai ihmisten kaatamista, ihmeparantumisia ja rahankeräystä.

Elämän eliksiiri antaa tilansa Pirkon käyttöön 24.10.2015 alkaen.
http://elamaneliksiiri.fi/fi-FI/tulevia-tilaisuuksia

Mainittakoon että Elämän eliksiiri saa Porin kaupungin tukea, joten verorahoilla sitä Pirkkoa nyt Poriin tuodaan.

Luin vanhempia juttuja Elämän eliksiiristä, eikä ne kovin mairittelevia ole, kun kaupppojen ilmaiseksi jakoon tarkoitetuissa ruokakasseissakin on kristillisyys-ehto ja ovat pyytäneet niistä rahaakin kolehtiin.

26

218

    Vastaukset 26

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pirkonvoimankokenut

      Pirkko Jalovaara on todellinen saarnaaja. Hän pysyy raamatun opetuksissa ja puhuu juuri niinkuin se on sanassa sanottu.
      Jalovaara on tarkoituksella ryvetetty valheellisin uutisoinnein jonka takana on kukapas muukaan kuin media eli valtio. Ja miksi. Koska jalovaara on uhka ja suuri haastaja valtionkirkolle. Evluti menettää jäseniään kaiken aikaa ja se huolestuttaa valtionkirkkoa., kun taas pirkko lisää kannatustaan oikean sanan julistajana.
      Valtionjohto eli kokoomus ei salli horjuttaa valtakirkon asemaa. Pirkkoa loataan täysin aiheetta.
      Ministerit saavat tehdä vaikka mitä laittomuuksia ja pääsevät ilman seuraamuksia, mutta kun saarnaaja saa tuloja työstään, suomi järjestää poliisitutkinnan. Melkoinen valtio jossa ministeri teettää pimeitä töitä samaan aikaan kun kansalle saarnataan että pimeä työ on kriminalisoitu.
      Tsemppiä pirkolle.
      Ja turha sinun on pullistella että verorahoilla pirkkoa tuodaan eliksiiriin. Ei kuule tuoda. Eliksiiri tekee oikean kristillisen työn tarjotessaan tilojaan oikealle saarnaajalle.
      Sillä ei ole mitään merkitystä mitä joku kristillinen media sanoo. Se on antikristuksen oma stt koko pulju.


      • Jumalasiunatkoon

        Meneeköhän sulla sekaisin huijari Pirkko Jalovaara Pirkko Vesavaaraan? Meinaan Jalovaarassa ei Pyhä Henki vaikuta ollenkaan, näkeehän sen jokainen. Siunauksia hänelle, että muuttaa tapansa.


    • hehehahaa

      Huijareita kaikki uskikset.

      • Islam

        Niinpä , Allahkin on suuri.


    • syntistä

      Nyt pirkulta pyytämään armolahjaa ja pelastusta, samalla roponen pirkun kassaan, eikö juu?

      • Myös kaupunki tukee.
        Onneksi en ole porilainen veronmaksaja.


      • liianahneyrittäjä

        Seteleit se himoitsee. Miksei roposetki kelpais.


    • Seteliselkärankaisiako

      Huijari mikä huijari, vaikka voissa paistaisi.
      Vaikea ymmärtää miksi Elämän Eliksiiri antaa tälläiselle tilansa käyttöön.
      Ellei sitten ole diilinä, että sekin saa osingon huijatuista rahoista.

      • Jotainjärkeätarttisolla

        Pisnes on pisnestä. Jumala vain huijaamisvälineenä.


      • samaalahkoa

        "miksi Elämän Eliksiiri"

        Googlaas vähän heidän taustojaan ja ketä muita saarnaamassa.
        Olisiko niin, että siinä liikkeessä on ainoat Jalovaaran tukijat Suomessa?


    • Onkojärkeevaiei-noei

      Kun tuomiota ei vielä ole langetettu niin saarnatkoon.
      Ainoa huono asia on se, kun höynäytettyjä aina löytyy niin tulee lisää uhreja.

      • järkikäyttöön

        Eikö rikoksen ennaltaehkäisy ole laillista.
        Elämäneliksiirin tiloista vastaavien pitäisi kieltää tälläisen henkilön tilaisuudet.


      • Ilman tuomiotakin on selvinnyt, että kyseessä on huijaus ja nyt on tutkinnan alla vain se, että onko kyseessä myös rikos.


    • Skeptic

      Pirkko Jalovaara on huijari, joka tienaa hyväuskoisten kustannuksella sievoiset ansiotulot joka vuosi, reilusti yli 150 000.

      • järkikäyttöön

        Näin on ja alkaa epäillä, että elämäneliksiirin johto on myös huijariporukkaa.


      • jatkapirkkometuetaansua

        Täällä perseaukiset kateellisena marisee kun joku tienaa. Yhyy yhyy.
        Uskovaista on niin helppo lyödä kun harvoin lyö takaisin.
        Miksette mene marisemaan presidentille tai ministereille. Ne tekee yhtälailla puhetyötä ja saa kauheata palkkaa verovaroista. Paskaa puhumalla ja kansaa kusettamalla.
        Ette uskalla. On niin miehekästä hsukkua uskovaa vanhaa rouvaa joka tekee loistavaa kunnioitettavaa työtä. Toisin kuin te kortistopummit.


    • Merkitseuraavat

      Menepä kerrankin kuuntelemaan Pirkon julistusta ja anna hänen rukoilla puolestasi. Ehkä paranet vihastasi.

      • totuusselvisiminulle

        Olen kuullut hänen julistustaan.
        Nyt kuitenkin Jumala ilmoitti minulle, että Pirkko Jalovaara on saatanasta ja toimii saatanan lähettinä. Hän ilmoitti myös Elämän Eliksiirin johtokunnan olevan paholaisen asialla.


      • totuusselvisiminulle kirjoitti:

        Olen kuullut hänen julistustaan.
        Nyt kuitenkin Jumala ilmoitti minulle, että Pirkko Jalovaara on saatanasta ja toimii saatanan lähettinä. Hän ilmoitti myös Elämän Eliksiirin johtokunnan olevan paholaisen asialla.

        Onko jollain kokemuksia Pirkon uusimmista tilaisuuksista?


      • armolahjat_palautuvat

        nyt pirkun rahankeräyksiä tutkii kanttori ja säveltäjä sekä kapellimestari. Kyllä irtoo totuus kadonneista mummojen roposista. Kirkko varmasti palauttaa vääryydellä viedyt erot ja mummot saavat hyvityksen sekä sielullensa rauhan.


    • hänenpuoleenkääntykää

      Pirkon lempeät opetukset ovat mannaa meille syntisille ja monille avun tuonut.Mikäli ei ole käynyt kuulemassa Pirkon saarnaa niin ei kannata tuomita,hän tekee tärkeää työtä sairaiden ja köyhien puolesta.

      • tosiasiassa

        Jalovaara o uponnut niin syvälle, että hänen pitäisi nyt vain keskittyä omaan pelastumiseensa kaikin voimin.


      • vahvojasanoja

        Ne kauniit lempeät sanat mi Pirkko meille suo,ovat lääkettä sieluillemme.Pirkko myös avustaa köyhäintyössä hädässä olevia joten kerätyt varat menevät hyvään käyttöön.Joulun lähestyessä Pirkko kerää taas köyhille joulumieltä välitettäväksi hänen avustuksellaan joten lahjoittakaa Pirkon kautta.


      • näinmeillä

        En koskaan harhaudu niin syrjään, että antaisin rahaa Jalovaaran keräyksiin, sillä osa menee aina linnojen rakentamiseen. Annan kyllä avustuksia varmoihin kohteisiin. Susi voi olla joskus lammasten vaatteissa.


      • rikollisetkuriin
        vahvojasanoja kirjoitti:

        Ne kauniit lempeät sanat mi Pirkko meille suo,ovat lääkettä sieluillemme.Pirkko myös avustaa köyhäintyössä hädässä olevia joten kerätyt varat menevät hyvään käyttöön.Joulun lähestyessä Pirkko kerää taas köyhille joulumieltä välitettäväksi hänen avustuksellaan joten lahjoittakaa Pirkon kautta.

        Lahjottakaa vaan Pirkon kautta joulumieltä.
        Jos annat kymmenen euroa, niin siitä menee köyhälle 50 centtiä ja loput Pirkon joulumielen kohottamiseen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      822
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      780
    3. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      589
    4. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      575
    5. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      71
      571
    6. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      47
      568
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      556
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    10. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      522
    Aihe