Sipilän konseptit ssekosivat

LiianSuuretSaappaat

23

90

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kunnat_ei_kestä

      .

      Ristiriitaista toimintaa, kunnat menee sippiin pakolaisuuden alla ja samaan aikaan muka "murehditaan" miten kuntien taloutta saataisiin paremmaksi

      .

      • asiantuntijoita

        Kyllä Heikki hoitaa. Kuntien takauslaitos on jo suurin pankki. Taattavia velkoja jo yli 30 miljardia ilmeisesti satoja. Lisäksi kunnat pyörittäneet yritystoimintaa johon upotettu verorahoja ja kaikkea rahan arvoista. Tyhjhät päät kumisee kunnissa eikä kukaan valvo näitä blondeja. Fivakin kai jatkaa vaikka ei ole mitään tekemistä. Voihan sitten räksyttää tvssä koko ajan tyhjiä.


    • Näin on. Eikä mitään ole opittu edellisestä suuresta taantumasta. Yhä vielä uskotaan, että taloustiede on menettänyt merkityksensä ja yhteiskunta on sama asia kuin matti heikäläinen. Enkä nyt tarkoita taloustieteellä pankkien trolleja tai muita komeljanttareita.

      Insinöörien pitäisi keskittyä oman alansa osaamiseen eli tuotekehittelyyn, koska suurin ongelmamme on se, ettei meillä ole myytävää. Se näkyy jo siinä, että pari laivatilausta on saanut talouteen edes jonkinasteista piristystä.

    • Ei mene maalla hyvin, kun pääministerillä on olematon mielikuvitusystävä. Äänestäjäkunta ei liene sieltä penaalin terävimmästä päästä.

      • Äänestäjäkunta? Äänestäjä joutuu aina tekemään valinnan pienimmän pahan valiltä. Joka tapauksessa porvareiden lampuissa ovat watit olleet vähissä jo pitkään.


      • QuiteObvious

        Ää, ei näitä keski-ikäisiä miesolioita se mielikuvitusystävä kiinnosta, vaan jatkuva taattu pillun saanti sekä valta kaikkien naisten, lasten ja poikasten yli.

        Näistähän kaikissa uskonnoissa on lopulta kysymys.


    • lkjhg

      Vaaleanpunaiusen ruusuprofessorin sanoilla ei ole kuin oppositiopoliitkan arvo

    • Sipiläeijyvällä

      Valtion ja kuntien menot nousee sikana! Ei auta eläkeleikkaukset... Mamutusmaksaa maltaita!

    • KmsnUnelmaHemmo

      Äänestäjät menivät jälleen kepun retkuun. Osansa on silläkin, että media päästi mtk:n vaalitäkysen liian helpolla liian kauan.

    • KepullaEiHerraonneaOle

      Lapsikin näkee, ettei kepun keisarilla ole vaatteita.

      • vaatteeton

        No ei vaatteita ole muillakaan ministereillä puoluekannasta viis. Eikä niitä kyllä taida olla paljon kellään,kansasta lähtien.


    • dv8

      Aina joku sosialisti proffa löytyy lausuntoja antamaan.

      • Kuokkakommarit

        Nythän lausunto annettiin agraarisosialistista, jonka lopulta havaittiin kulkevan vaatteitta.


      • Kylmää_kyytiä

        On se kumma kun täällä tehdään Nobelin talouspalkinnon saajistakin sosialisteja mm. Paul Krugman ja Joseph Stiglitz ovat saaneet tämän kunniamaininnan. He sanovat että kasvu on tärkeämpää kuin valtionvelka. Samoin he sanovat että valtionvelkaa ei ole tarkoituskaan maksaa.


      • Antakkieerahhooo

        Tukiaiskuplassa 3 sukpolvea loisineelle kepulle oikeaa työtä tekevät ja tervejärkiset ovat sosialisteja.


      • dv8
        Kylmää_kyytiä kirjoitti:

        On se kumma kun täällä tehdään Nobelin talouspalkinnon saajistakin sosialisteja mm. Paul Krugman ja Joseph Stiglitz ovat saaneet tämän kunniamaininnan. He sanovat että kasvu on tärkeämpää kuin valtionvelka. Samoin he sanovat että valtionvelkaa ei ole tarkoituskaan maksaa.

        Joseph Stiglitz tunnetaan Kreikan neuvonantajana vuosien takaa. Lisää velkaa, kyllä se siitä. Tulos on ollut selvästi näkyvissä vasureiden voitettua vaalit.

        Vasurit ja demut haluavat lisää velkaa ja vetoavat näihin teoreetiikkoihin. Se vaan ei auta nyt, tilanne on toinen kun 90-luvulla.


      • Kysymys on siitä, miten raha käytetään. Kapitalististen rahakasojen edelleen kasvattamisessa ei ole järjen häivää.


      • SuomlaineN

        Lylyn 200 000 euron vuosituloilla on kiva virtsata työttminen niskaan.


      • Lylyn? Missä ovat sarkahousuiset yritysjohtajat ja punakitaiset pankkiirit?


      • säälionsairautta
        Kylmää_kyytiä kirjoitti:

        On se kumma kun täällä tehdään Nobelin talouspalkinnon saajistakin sosialisteja mm. Paul Krugman ja Joseph Stiglitz ovat saaneet tämän kunniamaininnan. He sanovat että kasvu on tärkeämpää kuin valtionvelka. Samoin he sanovat että valtionvelkaa ei ole tarkoituskaan maksaa.

        Ai nyt se selkis, miten tähän kaikkeen on varaa, velkoja ei ole tarkoituskaan maksaa. Sääli heitä, jotka Suomelle lainaavat.


      • Ehkä tuosta käy ilmi miksi matti heikäläinen on eri asia kuin valtio tai kansantalous, heikäläinen delaa ennen pitkää, mutta valtio ja kansantalous on periaatteessa ikuinen. Vaikeaa? Ikuisuus on pitkä aika, kyllä sinne velkaa mahtuu. Ongelma on vain se missä tahdissa velkaa maksetaan takaisin tai mikä on maksuaika. Ylipäätään ahneuden aste.


      • dv8

        Niin valtio onkin, mutta velkaantumalla koko ajan lisää tulee Kreikan hetki. Aika jolloin ulkopuoliset eli velkojat sanelevat leikkaukset.


      • Jos kaikki muut valtiot velkaantuvat, niin pitäisikö meidän olla velkaantumatta? Vaativatko velkojat muun maailman konkurssiin ja antavat Suomelle mitalin, tai ainakin kunniamaininnan?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      1
      3971
    2. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      60
      3664
    3. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      43
      3562
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      18
      3180
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      34
      3158
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2940
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      44
      2580
    8. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      39
      2512
    9. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      2345
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2109
    Aihe