Joskus on päiviä, esim. viikonloppuisin, jolloin jää pyjamassa istumaan sängyn päälle lukemaan netistä juttuja, murehtimaan asioita tai vain tuijottamaan seinää. Olo on masentunut, vetämätön, tuntuu kolotuksia siellä täällä ja paikallaan oleminen ja murehtiminen vielä lisää keskittymistä kolotuksiin. Olo on täysin paska, kyllästynyt, mikään ei huvita. Mitä pitemmälle tila jatkuu, sitä raihnaisemmaksi olo käy. Jossain vaiheessa pelkästä masennuksesta ja toimettomuudesta seuraa niin voimakas uupumus, että täytyy uudestaan paneutua makuulle ja antaa itsensä vaipua horrokseen, jos nyt ei kokonaan uneen.
Onko teillä muilla joskus tällaista? Minulla on, liian usein. Minulla ei ole masennus-diagnoosia enkä koe sellaista tarvitsevanikaan, vaikka toisinaan pitkälläkin aikavälillä masennuksen kriteerit varmaan täyttyvät. Oma filosofiani on, että masennusoireet kuuluvat ihmiseloon eivätkä asiat ainakaan paremmiksi muutu sillä, että ne nimetään sairaudeksi.
No niin, palataanpa asiaan. Huonoa, raihnaista ja masentunutta oloa pohdittuani aloin katsella Youtubesta ihmisten videoblogeja, joissa he kertovat elämästään. Eräs brittiläinen nuori nainen, jonka videoblogia silloin tällöin seuraan, kertoi kärsivänsä sitkeistä masennusoireista, jotka toisinaan aiheuttavat juuri sellaista vetämätöntä oloa, jota alussa kuvailin.
Nainen kertoi kuin ohimennen, kuin itsestään selvyytenä, että päätti tehdä olonsa paremmaksi. "So I decided to make myself feel better." Hän kertoi, että oli käynyt kävelylenkillä, suihkussa, oli sheivannut säärensä, laittanut hiuksensa, meikannut ja syönyt terveellisen lounaan. Näiden toimenpiteiden jälkeen hänen olonsa oli parempi, ja hän alkoi kuvata videoblogia.
Yhtäkkiä tajusin, että yksi ongelmistani on, etten osaa ja ymmärrä tehdä oloani paremmaksi. En tiedä, onko häiriö siinä, etten osaa eritellä fyysisiä tarpeitani: janoa, nälkää, puhdistautumisen tarvetta, tarvetta liikkeeseen ja lihasten stimulointiin, tarvetta raikkaaseen ilmaan, valon tarvetta, tarvetta sosiaaliseen kanssakäymiseen, taide-elämyksiin yms.
Vai onko häiriö siinä kohtaa, etten osaa tarttua toimeen ja täyttää näitä tarpeita, vaikka osaisin ne tunnistaa ja eritelläkin ja tiedän, kuinka tarpeet täytetään, esim. jos on jano, kävellään keittiöön, lasketaan hanasta vettä juomalasiin ja juodaan se.
Jokin estää minua tekemästä oloani paremmaksi. Kärsin välillä nestehukasta ja nälästä. Vatsa kurnii, mutten koe sitä näläksi, vaan koen epämääräistä, kokonaisvaltaista tyytymättömyyttä, epämukavuutta. Ja niin saatan olla myöhäiseen iltaan asti syömättä ja juomatta – ei ihme, jos olo on raihnainen!
En tunnista perustarpeitani ja sen vuoksi kärsin? Joskus, jos onnistun järjestelmällisellä havainnoinnilla ja rationaalisella pohdinnalla tunnistamaan ja nimeämään tarpeeni, ongelmaksi tulee vielä se, että en osaa / jaksa tehdä päätöstä siitä, missä järjestyksessä alan täyttää tarpeitani, eli tehdä oloani paremmaksi.
Ja jos pystyn tuottamaan päätöksiä teoriatasolla, edessä on viimeisenä haasteena vielä varsinainen toimeen tarttuminen: nouseminen ylös, käveleminen keittiöön, juomalasin kaapista ottaminen, vesihanan aukaiseminen... vaatteiden valitseminen (mitä on järkevää pukea päälle tänään?), pukeminen... ruokakaupan valitseminen, ostoksista päättäminen (mitä kannattaa ostaa? mikä säilyy? mitä jaksan valmistaa? mitä tekee mieli tänään? mitä söisin huomenna?)...
Onko olemassa häiriötä, joka selittäisi tämän? Onko olemassa terapiaa, joka auttaisi tällaisessa ongelmassa?
Miten kaikki ihmiset jaksavat pyörittää tällaista monimutkaista koneistoa joka päivä!? Sen lisäksi normaali ihminen vielä harrastaa, käy töissä, tapaa ystäviä kahvilla (kumpi päättää kahvilan? millä sinne menisin? onko järkevää tähän kellonaikaan ottaa kahvi? miten olisi tee? voinko olla ottamatta mitään? mitä jos ystäväni kysyy siitä ja siitä asiasta? voinko kertoa valkoisen valheen?...). Havainnointia, tarpeiden tunnistamisia, päätöksiä, päätöksiä, päätöksiä, toimeen tarttumista, priorisointia...
Onko teillä muilla joskus tällaista? Minulla on, liian usein. Minulla ei ole masennus-diagnoosia enkä koe sellaista tarvitsevanikaan, vaikka toisinaan pitkälläkin aikavälillä masennuksen kriteerit varmaan täyttyvät. Oma filosofiani on, että masennusoireet kuuluvat ihmiseloon eivätkä asiat ainakaan paremmiksi muutu sillä, että ne nimetään sairaudeksi.
No niin, palataanpa asiaan. Huonoa, raihnaista ja masentunutta oloa pohdittuani aloin katsella Youtubesta ihmisten videoblogeja, joissa he kertovat elämästään. Eräs brittiläinen nuori nainen, jonka videoblogia silloin tällöin seuraan, kertoi kärsivänsä sitkeistä masennusoireista, jotka toisinaan aiheuttavat juuri sellaista vetämätöntä oloa, jota alussa kuvailin.
Nainen kertoi kuin ohimennen, kuin itsestään selvyytenä, että päätti tehdä olonsa paremmaksi. "So I decided to make myself feel better." Hän kertoi, että oli käynyt kävelylenkillä, suihkussa, oli sheivannut säärensä, laittanut hiuksensa, meikannut ja syönyt terveellisen lounaan. Näiden toimenpiteiden jälkeen hänen olonsa oli parempi, ja hän alkoi kuvata videoblogia.
Yhtäkkiä tajusin, että yksi ongelmistani on, etten osaa ja ymmärrä tehdä oloani paremmaksi. En tiedä, onko häiriö siinä, etten osaa eritellä fyysisiä tarpeitani: janoa, nälkää, puhdistautumisen tarvetta, tarvetta liikkeeseen ja lihasten stimulointiin, tarvetta raikkaaseen ilmaan, valon tarvetta, tarvetta sosiaaliseen kanssakäymiseen, taide-elämyksiin yms.
Vai onko häiriö siinä kohtaa, etten osaa tarttua toimeen ja täyttää näitä tarpeita, vaikka osaisin ne tunnistaa ja eritelläkin ja tiedän, kuinka tarpeet täytetään, esim. jos on jano, kävellään keittiöön, lasketaan hanasta vettä juomalasiin ja juodaan se.
Jokin estää minua tekemästä oloani paremmaksi. Kärsin välillä nestehukasta ja nälästä. Vatsa kurnii, mutten koe sitä näläksi, vaan koen epämääräistä, kokonaisvaltaista tyytymättömyyttä, epämukavuutta. Ja niin saatan olla myöhäiseen iltaan asti syömättä ja juomatta – ei ihme, jos olo on raihnainen!
En tunnista perustarpeitani ja sen vuoksi kärsin? Joskus, jos onnistun järjestelmällisellä havainnoinnilla ja rationaalisella pohdinnalla tunnistamaan ja nimeämään tarpeeni, ongelmaksi tulee vielä se, että en osaa / jaksa tehdä päätöstä siitä, missä järjestyksessä alan täyttää tarpeitani, eli tehdä oloani paremmaksi.
Ja jos pystyn tuottamaan päätöksiä teoriatasolla, edessä on viimeisenä haasteena vielä varsinainen toimeen tarttuminen: nouseminen ylös, käveleminen keittiöön, juomalasin kaapista ottaminen, vesihanan aukaiseminen... vaatteiden valitseminen (mitä on järkevää pukea päälle tänään?), pukeminen... ruokakaupan valitseminen, ostoksista päättäminen (mitä kannattaa ostaa? mikä säilyy? mitä jaksan valmistaa? mitä tekee mieli tänään? mitä söisin huomenna?)...
Onko olemassa häiriötä, joka selittäisi tämän? Onko olemassa terapiaa, joka auttaisi tällaisessa ongelmassa?
Miten kaikki ihmiset jaksavat pyörittää tällaista monimutkaista koneistoa joka päivä!? Sen lisäksi normaali ihminen vielä harrastaa, käy töissä, tapaa ystäviä kahvilla (kumpi päättää kahvilan? millä sinne menisin? onko järkevää tähän kellonaikaan ottaa kahvi? miten olisi tee? voinko olla ottamatta mitään? mitä jos ystäväni kysyy siitä ja siitä asiasta? voinko kertoa valkoisen valheen?...). Havainnointia, tarpeiden tunnistamisia, päätöksiä, päätöksiä, päätöksiä, toimeen tarttumista, priorisointia...
Vastaukset 4
Vanhimmat
On samanlaista tietyllä tapaa.
Nytkin on koko viikonloppu mennyt siihen että olen vain jumittanut koneella perjantai iltapäivästä lähtien. Kerran käynyt kuntosalilla tunnin ja muu aika koneella kotona.
En tiedä mitä tehdä tai minne lähteä tai ketä tavata.
Näin on mennyt oikeastaan aina viikonloput, puuttuu se kaveripiiri ja tyttöystävä joten on orpo olo.
Huomisaamuna tuntuu masentavalta herätä kun viikonlopun "levolla" pitäisi selvitä taas 5 päivää.
Kuulostaa hyvin tutulta. Itsehän en tosiaan ole työ enkä opiskeluelämässä enkä harrasta mitään enkä myöksään näe kavereitakaan kovin usein vaikka minulla sellaisia onkin. Jotenkin sitä vain ei saa oikein mitään aikaan elämässä ja on jatkuvasti sellainen ajatus ettei tässä ole mitään järkeä.
Hyvä kun kaupassa saa käytyä ja osaa päättää mitä sieltä hakis eikä ruokaakaan oikein jaksais laittaa. Mitä järkeä siinä edes on nähdä kauheeta vaivaa laittaakseen ruokaa pelkästään itselleen kun ei ole edes puolisoa eikä taida tulla koskaan olemaankaan. Varmasti tämä kaikki aikaansaamattomuss ja ilottomuus johtuu juurikin ahdistuksesta, sosiaalisista peloista ja masennuksesta mutta mitä se tieto minua hyödyttää vaikka tiedostankin omat ongelmani kun en osaa tehdä niille mitään.
Olen siis ollut tässä noidankehässä kohta jo lähemmäs 10 vuotta eikä loppua ole näkyvissä. :(
Itselläni on juuri tuollaista melkein joka päivä, ja minulla on diagnosoitu MS-tauti (keskushermoston sairaus). Eilen viimeksi vietin koko päivän sängyssä, vaikken olisi halunnut. Pesin vain pyykit koko eilisen aikana.
Se on kognitiivinen häiriö niin kuin aloittaja epäilee. MS-muutoksia aivoissa on monella Suomessa, vaikkei ole diagnoosia. Jos oireita ja häiriöitä on ongelmaksi, suosittelen menemään lääkärille ja pyytämään magneettikuvausta.