Turvapaikanhakijoiden nopeasti kasvanut määrä lisää painetta kunnallisveron korottamiseen. Kuntaliiton mukaan valtion kunnille maksamat korvaukset eivät jatkossa riitä kasvaviin kuluihin.
Kunta saa valtiolta tietyin perustein valtion osuuksia, mutta nämä kattavat vain valitettavan pienen osan kokonaiskustannuksista.
– Alle seitsemänvuotiaiden osalta korvaukset eivät esimerkiksi kata lähes tulkoonkaan päivähoidon kustannuksia, Kietäväinen laskee.
– Jos me tässä kotouttamisessa onnistumme, niin nämä ihmiset työllistyvät ja tilanne on päinvastainen, se vahvistaa kansantaloutta. Jos ollaan massoittain työttöminä, niin näkymä on kyllä huolestuttava, Kietäväinen sanoo.
http://yle.fi/uutiset/kunnallisverossa_korotuspaineita_turvapaikanhakijoiden_takia__korvaukset_eivat_kata_paivahoidon_kustannuksia/8367867

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.