niin Kepu kuin Persutkin ovat "vääräoppisten seurassa", kirjoittaa Veli-Antti Savolainen! (HKU 9.10.2015)
"Juha Sipilän hallituksella on vaikeaa kun politiikan tutkijat ja media ei ymmärrä uutta strategista työtapamuutosta, jolla insinööri haluaa maata muuttaa.
Strategiahan on dynaaminen muutoksen hallinnan väline, jossa usein sumeassa ja kaoottisessa toimintavaiheessa, tavoitellulle muutokselle on määritetty selkeät tavoitteet, niille virstapylväät ja arvioitu haluttavat vaikutukset.
Strategialla asetetaan siis päämäärä, olennainen tavoite. - -
Hyvä strategi siis kuuntelee avoimin korvin kun keinoista puhutaan. Sipilä toimii näin, mutta päivä ja asia kerrallaan asioita seuraava media ei tätä ymmärrä eikä voi luonteensa vuoksi ymmärtääkään.- -
Asia kerrallaan ja irrallaan on saatu jo aikaan hirmuinen hässäkkä ja hermoromahdus perussuomalaiseen puolueeseen. Timo Soini tiesi, että hänen puolueensa otettiin hallitukseen kutistumaan. Hän tuskin kuitenkaan osasi painajaisunissaankaan odottaa mitä tuleman piti.
Kaikki olennaisimmat jytkyn aiheet tulivat heti eteen ja kaatuivat syliin ilman vastaan panemisen mahdollisuutta. Kreikan kolmas tukipaketti tehtiin ja perussuomalaiset saivat tehdä vain yhden pellehypyn. Sitten muuten vaatimattomat leikkaukset nostivat koulutuspoliittisen älämölön. Tämän jälkeen työväenpuolueeksi profiloitunut PS joutui SAK:n klassisen, jo aiemmin nähdyn, manoveerauksen uhriksi kun työväenluokan sankarillinen luokkataistelu torilla sai sen asetettua kapitalistien leiriin.
Näyttää siltä, kiitos Alexander Stubbin kokoomuksen liberasiiven sekä keskustan EK-lobbyn, Matti Vanhanen-Anne Berner-Olli Rehn, että yhden neoliberaalin totuuden kova leikkauskuripolitiikka olisi myös perussuomalaisten valitsema tie.
Kun päälle tuli vielä pakolaisvirta, näytti PS, ei vain valinneen herrojen puolen, vaan myös sallineen Mamujen tulla.
Herrasleiri oli pahempi mielikuva kuin takin kääntämiset. Se merkitsi asettumista leiriin, jonka piti olla vastaleiri.
Kun persujen luokkapetos paljastui, alkoi duunareille maistua vanha hyvä työnväen liike.- -
Keskusta ei ole vielä kärsinyt, mutta sitä odottaa kannatuskuilu jos mielikuva uusliberalismista käyttövoimana puolueen kostonhimoisessa työreformissa jää päälle. Sehän tarkoittaa, että kaikki alkaa taas näyttää kokoomuksen johtamalta, kuten kävi Matti Vanhasen hallituksen aikana 2007–2011. Se johti veret seisauttavaan keskustan tappioon.- -
Perussuomalaisilla ja keskustalla on yhteinen alkuprofeetta: viime vuosisadan alun merkittävä poliitikko ja moraaliajattelija Santeri Alkio, joka oli sosiaaliradikaali itsenäisyysmies.
Alkion omintakeisten ja kaukonäköisten aatteiden varassa maaseutupuolue keskusta on selvinnyt yli vuosikymmenten huolimatta maatalousyhteiskunnan katoamisesta. Itse asiassa se selvisi jopa paremmin kuin vasemmisto puolestaan teollisen yhteiskunnan jälkeisessä murroksessa. Yhdessä alkioalkuiset puolueet olivat vaaleissa suurempi allianssi kuin koskaan.
Samaan Alkion perintöönhän juontuu myös populistipuolueidemme perintö. Ne olivat alunperin juuri maalaisliittoa vastaan nousseita protestiliikkeitä; 1930-luvun pulamiehet ja radikaali ,vasemmistolais-kansallismielinen SPP 1929. että sotienjälkeisen ajan vennamolaiset Pientalonpoikien puolue ja SMP. Ne kaikki vetosivat Alkion perintöön syyttäen maalaisliitto-keskustaa Alkion köyhän asian hylkäämisestä. Alkio piti Maalaisliiton tärkeimpänä tehtävänä köyhälistön edustamista ja arvosteli oikeiston suhtautumista sosiaalisiin kysymyksiin.
Juha Sipilä on valinnut suurella riskillä vääräoppista seuraa, ei persuista vaan kokoomuksesta. Alkio halusi omasta taustastaan johtuen luotsata maalaisliittoa yhteistyöhön sosialistien kanssa ja näki puolueen sijainnin ei oikealla vaan nimenomaan poliittisessa vasemmistossa toimivana kansallisena puolueena. Alkio visioi talonpojasta ja pienviljelijästä kansallisperheen isänä, joka toimisi veriheimolaisuutensa työläisten kanssa.
Hän piti sisällissodan yhtenä alkusyynä porvariston moraalista rappiota. Erityisellä ja ruoski sisällissodanaikaisten gulashien keinottelevaa ja kahlehtimatonta kapitalismia. Kapitalismi tehnyt syntiä ja rikkaudenhimo tukahduttanut tuhansilta ihmisäänet rinnasta.
Alkio visioi jo 1920 yhteismarkkinoihin ja yhteisvaluuttaan nojaavien Euroopan yhdysvaltoja mahdollisena heti, kun molemmat kommunismi ja kapitalismi olisivat sortuneet. Hän tuomitsi Lapuan liikkeen syyttäen Kokoomusta kyynisestä yrityksestä hyötyä lapualaisten toiminnasta.
Perussuomalaiset pelastaa kutistumiselta vain oikea leiri, joka ei ole oikealla.
Suurin kysymys, jossa leirivalinta persuissa joudutaan tekemään, ei ole talous- eikä edes pakolaispolitiikka, vaan kuntien, aluehallinnon ja soteen liittyvä aluepolitiikka.- -"
Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset 9.10.2015
http://www.kaupunkiuutiset.com/uutiset/273584-tarttukaa-alkioon-soini-ja-sipila
JK. Siksi tarvitaan
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ensinnäkään Keskustan romahdus ei johtunut mistään Vanhasesta, vaan Kiviniemestä.
Vanhasenhan SAK/demarimafia kokoomuuksen avustamana savusti pihalle valheiden ja hirvittävän törkeän lokakamppanjan avulla, kun alkoi näyttää siltä, että Vanhanen olisi pääministerinä vielä kolmannenkin kauden.
Kaikki muukin tuossa avauksessa on pelkää tarkoituksenhakuista vääristelyä kepua vastaan.
Uskokaa jo huviksenne pölvästit, että nyt on maailman ökyrosvot ajamassa maahamme jenkkimallista kaspuoluejärjestelmää, eli käytänössä diktatuuria, sillä kokoomu ja demarithan ovat aivan sama asia, vaikka muka muodollisesti riitelevätkin, mikä riitely on vain pelkkää työläisten kusetusta suostumaan suurituloisten suurempiin palkankorotuksiin.
Siksi nuo aina sopivat prosentuaaliset korotukset, ett isopalkkaiset saisivat enemmän, ja kuilu kasvaisi, Eli köyhien määrä lisääntyisi.
Kyllä ihminen on tyhmä, jos ei huomaa miten kierosti politiikalla kusetetaan äänestäjiä, ja varsinkin köyhiä kusemaan omille kasvoilleen.
Vasukatkin on täysiä porvareita, vai oletteko nähneet jonkun Arhinmäen tai li andersonin koskaan olevan ruokajonoissa puolustamassa ihmisiä...
Kyllä täyty todellakin sanoa, että kun kansa on hölmöä, niin siksi niitä on noiden ketkujen helppo kusettaa.
Nytkin on tuo mamutus selaista touhua, että herrat ökyrosvot suorittaa sen avulla härskiä yhteiskuntarosvousta, ja kuten olette huomanneet, niin vassukkahöperöt ja viherhörhöt tukevat niitä täysin rinnoin, ollen itsekkin saaliin jaolla.
Eli tavallisen työläisen lomsaa ryöstämässä. voi voi kun ne onkin säälittäviä nuo ylen propakandaohjelmatkin...
Nyt kun Sipilä olisi hieman antanut köyhillekkin, niin hänen savustamisensa alkoin punaporvareiden taholta välittömästi...
PoisPakkoRuotsi