Käsitykseni purjehtijoista on se, että joukko jakaantuu karkeasti kahteen.
Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat purjehtijat, joiden ilo syntyy luonnossa ja vesillä olemisesta.
Toiseen ryhmään kuuluvat sitä viimeistä puolta solmua metsästävät. Näille purjehtiminen on suorituskeskeistä, tavoitteellista.
Saman jaon olen huomannut mökkeilijöissä. On mökillä viihtyjiä, jotka viihtyvät mökillä, on mökki sitten kuinka vaatimaton tahansa. Toinen mökkeilyporukka on projekti-ihmiset, jotka menevät mökilleenkin toteuttamaan jotain tavoitteellista.
Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat purjehtijat, joiden ilo syntyy luonnossa ja vesillä olemisesta.
Toiseen ryhmään kuuluvat sitä viimeistä puolta solmua metsästävät. Näille purjehtiminen on suorituskeskeistä, tavoitteellista.
Saman jaon olen huomannut mökkeilijöissä. On mökillä viihtyjiä, jotka viihtyvät mökillä, on mökki sitten kuinka vaatimaton tahansa. Toinen mökkeilyporukka on projekti-ihmiset, jotka menevät mökilleenkin toteuttamaan jotain tavoitteellista.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Hienoa, että yksi harrastus tuottaa iloa monelle eri syistä. Usealla on jopa jalka molemmissa tässä luokitelluista ryhmistä.
Vähintään kahteen.
Purjehdus on yllättävän monipuolinen harrastus.
Puoli solmua on ihan julmetun iso ero vauhdissa, joka tuntuu jo matkanpurjehduksessa. Se on kutakuinkin sama kuin Lys 1,10 ero 1,10:een.
Eli suorituskeskeiset kilpailijat viilaavat solmun kymmenyksiä ja sitäkin pienempiä eroja...
Ei matkapurjehtija viitsi puolen solmun takia stressata. Normaalilla päivälegillä se vaikuttaa perilletuloaikaan enintään puolisen tuntia. Jos taas on suunniteltu tavallista pidempi veto, vaikkapa suoraan Visbyyn Suomen rannikolta, on joka tapauksessa otettava huomioon mahdollisuus, että tuuli tyyntyy välillä kokonaan, joten muutaman tunninkin heittoon oletusaikataulusta pitää kuitenkin suhtauta zeniläisellä tyyneydellä.
Kun 0,5 mpk nopeampi vene menee ohi, niin ohitettavasta tuntuu, että toinen menee todella paljon kovempaa. Niin se silmä vaan hämääntyy noinkin pienestä erosta. Sen takia moni matkapurjehtija alkaa trimmaamaan purjeitaan.
Perillepääsyaika on todellakin mitätön.
Toki matkapurjehtijoitakin on monenlaisia, toiset ovat vähemmän ja toiset enemmän kilpailuhenkisiä. Itselleni ainakin iskee trimmausvimma aina kun on suhtkoht samanvauhtinen venen rinnalla, vaikken ole koskaan osallistunut yhteenkään kilpaIuun.
Sen takia purjehdin mielummiin omia reittejäni väylien ulkopuolella. Säilyy hermo paremmin kun on kuitenkin niin hidas vene ;) (Lys 1,08)
Ero voi yhtä hyvin olla kaksi tuntia, tai käytännössä puolitoista tuntia vähemmän koneajoa. Olosuhteet kun eivät koskaan ole vakiot koko päivää. Vastaavasti huolehtimalla nousukulmien ja reitinvalinnan optimoinnista, seuraa huomattava ero vendojen lukumäärässä. Tai todennäköisemmin jälleen ero on siinä, purjehditaanko, vai ajetaanko koneella.
Jos mennään pidempi legi Visbyhyn, erot vain kertautuvat matkan suhteessa.
Mistä tiedät, onko ero puoli solmua vai puolitoista solmua? Yli solmun erot samankaltaisten veneiden kesken ovat aivan tavallisia.
No joo, kyllähän minäkin olen niitä nähnyt, joilla jokin kummallinen kilpailuinto herää, kun toinen purje on näköpiirissä. Itseäni ei kiinnosta. Jos oma vene tuntuu kulkevan mukavasti, se riittää, vaikka toinen suhaisi vauhdilla ohi. Toki joskus saattaa tulla pistettyä venemalli mieleen katsoakseni myöhemmin LYS-luvun ihan vain uteliaisuuttani.
Toiselle kirjoittajalle: löysit itse asiassa varmaankin asian ytimen lähes lopussa tekstiäsi: kyllä matkapurjehtijan valinta on mieluumminkin "purjeilla vai koneella" kuin "tuo vai tämä trimmi". Eli jos ei ilman jatkuvaa säätämistä ota kulkeakseen, niin ajetaan koneella.
Molemmat istuu meikäläiseen. Riippuen gastien mieliteoista, osaa kiinnostaa purjeiden trimmaus ja vauhdin kohdilleen saaminen ("suorittaminen") toisia taas kaljakellunta. Mulle kelpaa mainiosti molemmat. Pääasia on, että pääsee merelle.
Mielenkiintoista, miksi pitää olla nopeasti maissa, kun on lähdetty purjehtimaan?
Usein väitetään, että moottoriveneellä mennään paikasta toiseen ja purjeveneellä vesilläolo on se tarkoitus. Ilmeisesti purjehdus lajina antaa kaikille jotain, myös niille, jotka haluaa olla maissa.
Suhteessa päiväpurjehdusmahdollisuuksiin Suomi on päiväpurjehduksen kehitysmaa. Meillä on todella ainutlaatuiset sisävesistöt, jotka tarjoavat valtavasti mahdollisuuksia traileroitaville veneille, mutta jostain syystä purjehdus keskittyy leväpuurovyöhykkeelle.
Sisävesistöillä on myös Metsähallituksen valmiita leiripaikkoja, jotka ovat usein siistejä (huussit mukaan lukien) ja jotka ovat viehättävillä paikoilla, mutta eipä kiinnosta.
Kaipa se teltta sitten on lopullisesti out.
Ihan totta, telttamestari. Samoin olen ihmetellyt, että miksi meillä on niin vähän nostoköliveneitä: sellainen matalalla syväksellä olisi kätevä luonnonsatamissa ja Saimaan hiekkarannoilla, kun saa veneen muuallekin kuin syvään kalliorantaan.
>> ...eipä kiinnosta.
Sehän on vain hyvä. On tilaa ja rauhaa niille jotka siellä viihtyvät.
No sanoisin, että vesillä näkyy aika paljon veneitä joissa purjetrimmit on ihan mitä sattuu kaikilla variaatioilla. Ja tosiaan näkyy vauhdissa aika dramaattisesti.
Voi vain kuvitella mitä veneen käsittely on sitten kovemmassa kelissa jolloin asioilla on todella väliä, mutta kaikki tyylillään, ei siinä mitään.
Viimeiset sanasi ovat ainoat oikeat kuvaamaan todellista elämää. Minä purjehdin kun siltä tuntuu ja ajan koneella muina aikoina. Pääasia on päästä vesille nauttimaan maisemista ja omasta pienestä valtakunnasta, jonka päällikönä saan olla siellä.
Ihailen niitä purjehtijoita, jotka ovat perillä kun astuvat veneeseensä. Itse en siihen pysty, vaan aina on pakko päästä perille mahdollisimman nopeasti - rippumatta siitä mikä kulkupeli sattuu olemaan alla.
On varmaankin ihmisille ominainen piirre pyrkiä parhaaseen mahdolliseen suorituskykyyn kaikilla mahdollisilla alueilla. Muussa tapauksessa meloisimme tyytyväisinä haapiolla ympäri lampea, vaikka voisihan joku meistä ehkä hioa sen pohjasta kirveen jäljet hieman tasaisemmaksi kuin muilla :)
"On varmaankin ihmisille ominainen piirre pyrkiä parhaaseen mahdolliseen suorituskykyyn kaikilla mahdollisilla alueilla."
Ei ole. Kyllä tuo on länsimaille ominainen piirre. Suurimmassa osassa maailmaa toimitaan ihan toisin, pienimmän vaivan periaatteella tai sitten tehdään niin kuin aina on tehty.
"On varmaankin ihmisille ominainen piirre pyrkiä parhaaseen mahdolliseen suorituskykyyn kaikilla mahdollisilla alueilla."
Ei se mitenkään lajityypillinen ominaisuus ole. Joillekin yksilöille tuo on ominaista. Jos se innostus sitten sattuu kohdistumaan johonkin hyödylliseen, niin ihmiskunta tai ainakin lähiympäristö voi siitä hyötyä. Toisaalta sellaiset yksilöt ovat useimmiten aikamoisia kusipäitä. Steve Jobs on "loistava" esimerkki asiast.
Pienimmän vaivan periaate johtaisi koneella ajamiseen, miksi vaivautua nostamaan purjeita ?
Varmaan laiskinkin matkapurjehtija koskee purjetrimmeihin joskus, muutenhan ei pääsisi koskaan perille. Kysehän on lähinnä siitä, missä kohtaa "trimmauskynnys" on ? Jotkut haluavat sen viimeisen sadasosankin, toisille riittää solmu tai kaksi.
Itse haen, jos en sadasosia, niin ainakin kymmenesosia. Ja pidän siitä. Sen sijaan kyllästyn kuoliaaksi, jos samaa halssia pitää ajaa tuntitolkulla samoilla trimmeillä. Ihmiset ovat erilaisia.
"Pienimmän vaivan periaate johtaisi koneella ajamiseen"
Niinhän se usein johtaakin. Vaivaa nähdään vain niin kauan, että se tuottaa mielihyvää, mutta heti kun mielihyvä rupeaa kärsimään, vaivannäöstä luovutaan. Tämä on ihmiselle ominainen käytösmalli kaikissa tilanteissa.
Jos sinun pitäisi käydä töissä veneellä, et tekisi sitä purjeveneellä, koska vaiva kasvaisi liian suureksi.
Tälle porukalle vene on hyötytyökalu. Eivät varmasti optimoi solmun kymmenesosia.
https://youtu.be/_AiqdNkj4d0
>>Jos sinun pitäisi käydä töissä veneellä, et tekisi sitä purjeveneellä, koska vaiva kasvaisi liian suureksi.
Voi vitsi, jos minulla olisi sellainen työmatka jonka voisi tehdä veneellä ja riittävästi aikaa aamuisin, niin varmasti kävisin purkkarilla töissä ;). Yksi hemmo käy säännöllisesti Suomenlinnasta Ruoholahdesta töissä kajakilla. Minä voisin tehdä saman matkan pienellä purkkarilla, vaikka H-veneellä.
>>vene on hyötytyökalu
en nyt noista tideä, mutta nimenomaan ammattiliikenteessä on nopeudella useinkin merkitystä. Esim. Grand Banksin kalastuskuunarit tehtiin nopeiksi, jotta kalat saatiin myyntiin ennen muita kalastajia. Nämä kuunarit, esim. kuuluisa Bluenose vaikuttivat paljon ensimmäisiin kilpaveneisiin.
Todellakin!
Kaksi kertaa purjehtimassa työpäivänä.
Ei huono!
Muuan laivanvarustaja Wihuri meni usein veneellä töihin. Ja vene oli silloisenkin mittapuun mukaan askeettinen kilpavene. Mutta nopea se oli.
Edesmennyt veljeni asui 40-luvun lopulla Lauttasaaressa ja oli töissä Erottajalla. Silloin tällöin hän teki työmatkat purjehtien. Eteläsatamassa oli aina vapaita kiinnittymispaikkoja. Venetyyppiä en suoralta kädeltä muista, mutta pienehkö yksin purjehdittava se oli.
Laivanvarustaja Wihurin nopea vene oli 6mR s/y Wire. Jos Wihuri meni sillä töihin, hän ei taatusti purjehtinut yksin. Kuutonen vaatii vähintään kolmen hengen miehistön. Kokemusta on.
Kyseistä venettä en ole yksin purjehtinut, kaksin kyllä. Toista kuutosta olen nähnyt purjehdittavan myös yksin. Mutta luultavasti Wihurilla on ollut varaa yhteen tai kahteenkin gastiin, jotka jäävät laittamaan veneen kuntoon, kun kippari lähtee töihinsä.
Jakoperustasi on outo siksi, että monet meistä nauttivat luonnosta ja vesilläolemisesta ilman stressiä, mutta silti haluavat trimmata purjeensa saadakseen vaikkapa mainitsemasi 0.5 kn lisävauhtia.
Itse kuulun siihen ikäluokkaan, joka on jättänyt kilpapurjehdusvuodet taakseen ja harrastaa reissupurjehdusta. Matkapurjehduksessakin on nautinto saada vene kulkemaan tuulen voimalla mahdollisimman hyvin! Pitkillä reissuilla polttoaineen saantikaan ei ole itsestään selvyys, joten mieluummin hyvät purjetrimmit ja vaikka mieluummin spinnu ylös kuin koneen käynnistäminen - eli myös käytännöllinen syy saada vene kulkemaan "puolta solmua" paremmin.
Purjehtivaa psykologia kiinnostaisi tietää, mikä kirvoitti aloittajan analyysiinsä?
Antaahan se pientä onnistumisen elämystä säätää purjeet oikein, niin että vene kulkee ominaisuuksiinsa nähden hyvin, riippumatta siitä onko hidas tai nopea vene, ja vaikka ei olisikaan kiire mihinkään. Eihän pienen säätämisen eteen yleensä kovin paljon vaivaa tarvitse eikä viitsiikään nähdä.
Ja sitten on tämä meikäläisen koulukunta, jossa kaikella on paikkansa ja aikansa.
Tarkoittanet, että purjehtiessa meillä on aina aikaa purjesäätöihin myös sen "puolen solmun" takia.
No sitten on sekin "koulukunta", joka ei viitsi nostaa purjeita. Koulukunta-ajattelun mukaan kai ajetaan koneella silloinkin, kun purjeilla pääsisi vauhdikkaammin ja mukavammin. Ehkä on sekin "mustan kartion koulukunta", jonka kiihkeä kiinnostus kohdistuu muiden veneilijöiden tekemisiin ;-)
Minusta nämä Suomi24 kirjoittajat jakaantuvat myös karkeasti kahteen joukkoon. Ne jotka kirjoittavat asiasta ja ne jotka eivät. Tämän ketjun aloittaja kuuluu jälkimmäiseen