On tullut koettua masennusta useita vuosia. Tullut tunne että täytyisi jotenkin koettaa olla hyvä potilas koettaa näyttää normaalilta vaikka sisäinen olotila olisi aivan muuta.
Hyvä masennus potilas
suoritus
1183
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Pitää paikkaansa. Tuli mieleen, että kuinka paljon tuolla työpaikoilla, kaduilla, kaupoissa ja kouluissa kulkee masentuneita ilman, että heistä voi sitä ulospäin nähdä. Putting on a brave face on se yleinen tapa.
itsellä välillä sellanen fiilis että mieluummin ottaisin tän tilalle jonkun fyysisen vamman tai sairauden. Masennuksesta on vain niin vaikeaa parantua kokonaan. Lääkkeet viimeistään turruttaa mielen niin ettei tunne yhtään mitään. tää on helvetti, varsinkin ilman läheisiä ja ystäviä....
miten olet ilman läheisiä? oletko itse katkaissut yhteyden heihin? jos olet, mitäpä jos avaisit oven uudestaan heille, saattaisi auttaa? kyllä läheiset ihmiset ymmärtävät ja ovat apuna, vaikka vain kuuntelemalla.
en ole itse katkaissut yhtäkään ystävyyttä. Tän sairastamisen myötä on vaan ystävät vähentyneet... yhdelle avauduin liikaa ja hän ahdistui itse. toinen käytti heikkouttani hyväksi ja lopuille en vaan osaa kertoa tästä. ei ketään kiinnosta surullisen ihmisen seura. en yhtään ihmettele miksi ketään ei kiinnosta. perheeni vaan ei meinaa ymmärtää tilannettani ja sen takia ollut riitoja. mun on yleensäkin tosi vaikea ottaa vanhoihin tuttuihin yhteyttä. en meinaa luottaa muihin vanhojen traumojen takia. mietin aina että muita ei kiinnosta, ja se on ihan tottakin. kyllähän joku nyt ottaisi yhteyttä jos häntä kiinnostaisi kuulumiseni? perheeni kyllä pitää yhteyttä toisinaan mutta en koe saavani heiltä ymmärrystä ja tukea. enkä kykene ilmaisemaan millaista apua edes tarvitsisin... tiedän että voisin paremmin jos osaisin puhua jollekkin läheiselle, mutta nyt joutuu vaan odottamaan aina seuraavaa psyk. hoitajan tapaamista..
Ongelmasi on kiittämättömyys. Et osaa iloita siitä, että olet fyysisesti terve. Tajuatko yhtään, kuinka moni fyysisesti sairas toivoisi voivansa olla terve? Sinä olisit tuosta vain valmis heittämään fyysisen terveytesi roskakoriin. Mutta tiedätkö mitä? Todennäköisesti tuletkin sairastumaan vielä oikeasti jossain vaiheessa, ja se on sinulle oikein. Silloin tiedät, mitä sairastaminen on. Ja muistelet näitä aikoja ja suret, ettet osannut iloita terveydestäsi silloin, kun se sinulla vielä oli.
Arvoisa "oletkiittämätön": Ongelmasi on julmuus ja tietämättömyys. Älä kommentoi asioita, joista et näköjään mitään tiedä. Älä kulje ympäriinsä tuomitsemassa ihmisiä, sinun kannattaisi sen sijaan katsoa peiliin.
Oletko oikeasti noin tyhmä? Kumpi on tärkeämpää fyysinen vai henkinen terveys? Jos ihminen ajattelee jo itsemurhaa niin eiköhän siinä ole jo menetetty koko elämänhalu ja toivo terveydestä. Sanotko myös fyysisesti sairaalle että olet kiitämätön, olethan henkisesti terve. Et saa valittaa vaan olla kiitollinen kun pää pelaa. Jos on jalka poikki, on elämä toki vaikeaa, mutta kukaan ei epäile kipujasi. Etkö tiedä, että henkinen kipu on yhtä kovaa kuin fyysinen? Ahdistus voi olla todella voimia vievää ja silloin valittaminen voi auttaa. Jos taas toinen vain pakottaa olemaan positiivinen ja jakaa tyhjiä elämänohjeita ilman omaa kokemusta asioista, niin kyllä se saa ärsyyntymään. Toinen ei voi tietää kuinka painavaa rekeä on perässä vedettävä. Jos voisi edes kuunnella syyllistämättä, niin se olisi kaunis teko. Eiköhän jokainen masentunut syyllistä itseään jo tarpeeksi kaikesta. Ei siihen tarvita ketään neuvomaan positiivista asennetta. Juuri tuon takia esitän iloista koska tietyt ihmiset eivät kestä negatiivisia tunteita. Ole sitä ja ole tätä. Kuka haluaa että toiset määrittelee mitä on lupa tuntea ja käydä läpi. Onnellisuus on toki itsestä kiinni, mutta eiköhän ole parempi olla rehellisesti vaikka onneton kuin esittää onnellista, kun niin vain kuuluu olla. Amerikkalainen höttöonni ei vaan sovi suomalaiseen mielenmaisemaan. Pitäisi kai käydä joku perinpohjainen aivopesuohjelma läpi että olisi sellainen kuin odotetaan.
Mistä terveydestä ei osannut iloita? Jos ei ole henkisesti terve, niin miten voi iloita terveydestä? Oikein toivot toiselle fyysistä kipua kaiken henkisen kivun lisäksi. Oletpa ihana ja empaattinen ihminen. Tiedätkö itse, että usein henkiset kivut aiheuttavat myös sairauksia. Sinun ei tarvitse toivoa niitä toiselle. Itselleni ainakin ovat tuttuja kaikenlaiset kivut ja kolotukset. Lääkityksen mukana tulee järkyttävä väsymys, pahonvointi ja ties mitä kaikkea. Mutta kun pitää vaan hymyillä ja olla tyytyväinen, kun ei ole pää kainalossa. Mustathan sinäkin olla aina iloinen ja tyytyväinen elämääsi. Älä valita ikinä mitään, jos et taistele hengestäsi kuolinvuoteella. Varmaan silloinkin pitää muistaa esittää kuinka kiitollinen on elämälle. Itse ainakin hymyilen... Helvetti nimeltä elämä on ohitse eikä kukaan enää vaadi minulta mitään.
Joo, viiminen vastaaja puhuu asiaa: Masentunut tuhoaa fyysisen puolensa. Koetappa itse edistää terveyttäsi, kun päässäsi vaihtuvat itsetuhoiset ja jopa voimakkaanpina esiintyvät sellaiset; itsemurha-ajatukset. Tiedän mistä puhun, se on jopa unissa. Juuri nyt haluaisin lopettaa yöllä menneisyyden tapahtumiin viittaavien unien vuoksi heräilyn keskellä yötä, nämä vahvat itsetuhoiset ajatukset joita ei päällepäin näe. Haluaisin osata kertoa tarkemmin kaikesta psykiatrille, mutta unohdan ne kun menen niistä puhumaan. Valehtelen ja teen väärin koska en pysty välittämään jatkuvan mielialani vuoksi. Olen 20, ja koen että se on liikaa eletty, sillä viimeiset viisi vuotta olen ollut henkisesti reunalla. Puhutaanpa koko elämästä yleensä, olen kokenut paljon ja uskoni ei enään riitä. Kuinka eroon noista itsetuhoisista ajatuksista?
Aivan sama kokemus täällä. Psykiatriassa tykätään helpoista ja kilteistä potilaista. Ei saa näyttää negatiivisia tunteita, ei olla eri mieltä. Ei ne kestä sitä, ei niillä ole ammattitaitoa. Käyttävät tunteitasi aseina sinua vastaan monin eri tavoin, heillähän on valta. Ainakin näin toimitaan julkisella puolella. Aivan hirveää kuraa.
Kaikilla ei vaan ymmärrys ja ammattitaito riitä. Jos lähtee terapiaan, niin tottahan sen tietää aloittaessa, että kovia juttuja ja tunteita tulee vastaan. Se on oikeasti henkistä työtä josta ei kannata puhua uteliaille pahantahtoisille ihmisille mitään.
Tarkoitan nyt oikeaa psykoterapiaa, jossa on lupa olla ja tuntea. Se on ihan muuta kuin nämä hoitajan kanssa keskustelut. Siinä on tarkoitus oivaltaa asioita ja muuttaa juurikin asennetta ja ajatuksia. Ei ne muutu millään hokkuspokkus-tempuilla, vaan vaativat aikaa ja itsetutkiskelua.
Ei masentunut tai psyykkisesti sairas tarkoita automaattisesti tyhmää. Itse ainakin ymmärrän millainen ajattelu ja toiminta on hyväksi. Analyyttinen järkeily ei vaan auta, kun on kyse tunteista ja tunnelukoista. On käytävä ehkä vuosiakin kestävä prosessi läpi. Menneisyyden rankat jutut elävät meissä, vaikka miten yritämme unohtaa. Miksi ei sitten saisi olla hetkittäin heikko. Sitä en ymmärrä. Miksi pitäisi hihkua innosta, kun olen fyysisesti terve jos ajatukset on täynnä tuskaa ja yöt hikoillaan nähden painajaisia? Onks tää joku sellanen juttu, että kun minäkin kestän tuon ja tämän niin sinunkin pitää. Turpa kiinni ja hymyä huulille. Kestihän ne sodatkin. Kuka kestää mitäkin ja missä menee raja.
Älä tuomitse ihmistä ennenkuin olet kävellyt päivän hänen mokkasiineissaan. - Intiaanien vanha sananlasku