Olisin hyvin kiitollinen, jos saisin tietää, onko kyseisellä SPR:n paikallisyhdistyksen puheenjohtajalla, myös paikallispoliitikassa, jotain tehtäviä ja onko hän ottanut osaa Kangasalan kunnallispolitiikkaan?
Matti Kauhanen SPR:n paikallispuheen johtaja
sovik
13226
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
paikallispuheen johtaja??
Matti Kauhanen oli Kangasalan Sanomien aikaisempi päätoimittaja.
Piiri pieni pyörii...
Hänenkö ansiotaan on se että nyt pitää hiljentää keskellä valtatietä?
"Ely-keskus on päättänyt laskea valtatie 12:n nopeusrajoitusta vieressä sijaitsevan vastaanottokeskuksen vuoksi.
Pyyntö laskea nopeutta tuli punaiselta ristiltä.
- Sillä alueella on satoja turvapaikanhakijoita ja monilla ei ole tietoa, miten tiellä kuljetaan.
Totta kai heitä ohjeistetaan, mutta nopeuksia pudotetaan nyt varotoimenpiteenä, toteaa Pirkanmaan ely-keskuksen projektivastaava Tapio Syrjänen Aamulehdelle."
Häh? Siis nyt pitää alkaa valmistaa Varokaa hirviä varoitusmerkin rinnalle Varokaa pakolaisia?!
"klo 20 aikaan tyttäreni oli tulossa kotiin Pohjois-Hervannan koulun kohdalla.
Häntä oli lähtenyt seuraamaan ulkomaalaistaustainen mies.
Jonkin matkaa tytärtäni seurattuaan mies oli tavoittanut hänet ja käynyt kiinni.
Kouraisi takapuolesta ja piti kiinni tytön toisesta kädestä.
Tyttö hätääntyi ja purskahti itkuun.
Tämän jälkeen mies oli oli suukotellut otsaan ja toistellut "I'm sorry, I'm sorry" ja poistunut paikalta.
Tyttö oli lähtenyt kotia kohti Etelä-Hervantaan ja saanut puhelimitse kiinni kaverinsa.
Teekkarinkadun K-kaupan kohdalla kaveri oli tullut autolla äitinsä kanssa ja poiminut tytön kyytiin.
Tyttö keskustellut poliisin kanssa ja antanut tämän tyypin tuntomerkit.
Kuulimme myös että tuossa noin klo 21 aikaan Teekkarinkadulla oli käynyt samoin."
Mitähän tytön naapuri kunnan Kangasalan kavannon SPR-Matti sanoisi tälle tytölle ja hänen läheisilleen?!
Käskisikö heidän olla suvaitsevaisia ja sietää monikulttuurista käytöstä eikä porata turhista?
Vai syyttäisi lapsiuhria väittämällä että "Jokaisessa maassa on naisia(lapsia?) jotka antavat ymmärtää, mutta eivät ymmärrä antaa, joten väärinkäsitysten määrä kasvaa helposti"?
Törkeä ja tuomittava teko! Kyseinen turvapaikanhakija on palautettava heti lähtömaahansa. Se on viesti muille, että täällä on ihmisten, erityisesti lasten ja naisten, annettava liikkua rauhassa ja heidän koskemattomuuttaan on kunnioitettava.
Meidän on suvaittava etkö vielä ole sisäistänyt sitä. eivät he kotoudu jos yritetään pakottaa väkisin suomalaisiin normeihin.
No onneksi Helsinkiläispoliisit vakuuttavat toteuttavansa murhatun Tuulin isän toiveen, ettei somalimurhaaja ehtisi olla vapaudessa hetkeäkään vaan poliisi ottaisi miehen heti kiinni odottamaan karkotusta Somaliaan.
– Uskoisin, että hänet saadaan karkotettua tavalla tai toisella Somaliaan. Kun hänet lasketaan vapaaksi, hänet otetaan säilöön ja katsotaan, miten maasta poistaminen tehdään. On hyvin todennäköistä, ettei hän ole vapaana hetkeäkään, ylikomisario Kaj Wahlman Helsingin poliisista kertoi.
Poliisilla on vakaa aikomus ja tavoite saada somalimies Somaliaan karkotuspäätöksen mukaisesti.
- Jos ei heti, niin myöhemmin. Pidämme säilössä niin kauan, että maasta poistaminen onnistuu, Wahlman vakuutti.
Vaikka somalimies suostuisi lähtemään vapaaehtoisesti, tarvitsee hän poliisit matkalle saattajaksi.
– Saattajia tarvitaan tuollaiselle matkalle keskimäärin kolme. Kyllä siinä äkkiä saa lipuille hintaa tuhansia euroja, Wahlman laski.
Somali tuli Suomeen 25.5.1990 ja haki turvapaikkaa. Sitä hänelle ei myönnetty. Hän sai kuitenkin väliaikaisen oleskeluluvan vuodeksi humanitaarista syistä. Oleskelulupa päättyi jo 4.5.1994, eikä somalimiehelle ole myönnetty uutta oleskelulupaa.
Ulkomaalaisvirasto antoi somalimiehestä karkotuspäätöksen syyskuussa 2001. Somalin katsottiin käyttäytymisellään olevan vaaraksi muiden turvallisuudelle.
Ennen Tuulin murhaa 1995 somalimies oli raiskannut kaksi vuotta aiemmin Tampereella 13-vuotiaan tytön.
Elinkautisen vankeustuomion aikana somali syyllistyi lyhyellä vain muutaman tunnin vankilomalla pienen lapsen törkeään seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
Hyvä että edes Helsingin poliisi koittaa suojella suomalaisia?
Poliisi toimii oikein! Tänne ei haluta/elätetä rikollisia, elintasoa hakevia, saati lasten raiskaajia. Suvaitsevaisuus tarkoittaa kaikkien ihmisiksi käyttäytyvien ihmisarvon kunnioittamista, ei minkäänlaisen rikollisuuden hyväksymistä.
Eihän kaikki suomalaisetkaan ole kirvesmurhaajia, vaikka niitä aika monta on vuosien kuluessa ollutkin! Jokainen ihminen on yksilö, jonka pitää vastata omista rikoksistaan, mutta ei muiden tekemistä!
Entinen Kangasalan Sanomien päätoimittaja Matti Kauhanen kannatti ja hyväksyi lasten pahoinpitelyn ja jopa kirjoitti hyväksymisestään aikoinaan pääkirjoituksessaan Kangasalan Sanomiin, vaikka kasvatuskeinona lasten ruumiillinen ja henkinen kuritus eli pahoinpitely oli Suomessa jo silloin lailla kielletty.
Tällä tyypillä muijineen on näitä karvalapsia facekavereina. Vaikuttaa aika epäeettiseltä.
SPR tekee bisnestä siinä missä muutkin yhdistykset. Verenluovutuksesta tulee jo 66 miljoonaa euroa vuodessa. Sen lisäksi SPR majoittaa maahanmuuttajia valtion piikkiin, eli veronmaksajien. Ei pysty edes arvailemaan, kuinka suuri voitto on kyseisellä laitoksella. Jokainen maahanmuuttaja kartuttaa SPR:n kassaa 40€ vuorokaudessa, siittä vaan laskemaan ja miettimään, että mihin niitä verovaroja käytetään.