Kärkihankkeet

Hallitus on päättänyt panna Suomen kuntoon sinisen biotalouden avulla. Tämä on hallituksen tärkein kärkihanke, kärkihanke. Nyt vaihdetaan navettojen ja karjasuojien lahonneet laudat ja maalataan koko navetta siniseksi. Tämä on sitä sinistä biotaloutta, nimensä mukaisesti. Jokainen varmaan ymmärtää, että jollain tavalla tämä kärkihanke on rahoitettava, rahoitettava. Hallitus on päättänyt alentaa ansiosidonnaista työttömyyspäivärahan maksuaikaa ja siitä saadaan suunnilleen sen verrran kuin näihin lisämaataloustu-, tarkoitan siis sinisen biotalouden edistämiseen tarvitaan. Ja kyllä isännät varmasti pestaavat talkooväkeä maalaustöihin, joten onhan tästä suuri hyöty joutilaillekin. Isännät tarjoavat mehut talkooväelle, emännät leipovat nisua suurimpaan nälkään ja minun vaimoni juuri kuiskasi korvaani, että johonkin tyhjillään olevista asunnoistani voidaan myös talkooväkeä majoittaa, majoittaa.

Tsemppiä!

Juha

Hallituksen sisällä on ihan kolmistaan juteltu, että onhan se todella omituista, jos jotkut virkamiehet tuottavat valtiolle enemmän rahaa kuin mitä heistä aiheutuvat kulut nielevät. Tämän ongelman poistamiseksi hallitus on päättänytkin vähentää talousrikosten ja harmaan talouden torjuntaan pestattua väkeä oikein kunnolla. Samaan aikaa hallitus pitää huolta siitä, että hyvät rikostilaisuudet eivät pääsisi ihan tykkänään loppumaan varakkaalta väeltä. Nyt on siis aika hämärä- , tarkoitan siis hallintarekisteriuudistukselle.

Twiittaillaan selfien kera!

Aleksi

Mulle käy ihan mikä vaan. Olen vieläkin niin innoissani, kun Obama ei onnistunut ohittamaan mua ilman kädenpuristusta. Sanoin sille suomeksi ja osin myös amerikanenglanniksi, että hyvin poika kuule toimit ja minuun voit aina luottaa. Juha ja Aleksi, Häkä ja koko EK ovat alkaneet pitää minua luottomiehenä eli mussa on sellaista pääluottamusmiehenkin vikaa. Duunarilta tulee välillä vasenta koukkua, mutta kyllä tällainen puupää iskuja kestää, jos aleta kirveellä huitoo. Lavrovin tapaan jo ties monennenko kerran ja nyt kyllä aion kysyä, että onkos hänkin ravimiehiä, kun on niin usein laukalla. Heh, heh, taitaa olla niitä perusvenäläisiä.

Taas reissussa!

Timo
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

mielipidepankki kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu