Miksi nämä niin useat narsistikuvailuista täällä voisi päteä myös minuun ja toimintaani? Minulla on siis epävakaa persoonallisuushäiriö. Nämä kirjoitukset täällä saavat minut epäilemään itseäni ja toimintani oikeutta. Ei kukaan ole kuitenkaan minua pahaksi sanonut. Olen todella kiltti kynnysmatto ulospäin mutta sisältä en ehkä niinkään... Ja olen tehnyt pahoja asioita salassa, mutta eikös kaikki? Rikkonut jopa lakia.
Epävakaa ja narsismi
rajatila
482697
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Noh, ehkä se usein tuntuva samankaltaisuus saattaa johtua siitä, että epävakaa, huomionhakuinen ja narsistinen persoonallisuushäiriö katsotaan kuuluvan samaan ryhmään kaiketi sitten sen osittain samankaltaisen/yhteneväisen oirekuvaston perusteella
"B-klusteriin kuuluvat epäsosiaalinen (F60.2), epävakaa (F60.3), huomionhakuinen (F60.4) sekä narsistinen persoonallisuushäiriö (F60.8).
Tätä ryhmää leimaavat toistuvat ristiriidat yhteiskunnan ja/tai lähipiirin kanssa. Häiriöstä saattaa aiheutua kärsimystä lähipiirille ja ympäristölle, samoin kuin potilaalle, joka usein hakee apua ihmissuhderistiriidoista aiheutuvaan ahdistuneisuuteen tai masentuneisuuteen. Epäsosiaaliselle persoonallisuudelle on tyypillistä impulsiivisuus sekä piittaamattomuus laista ja moraalista, josta johtuen hän altistuu ristiriidoille lähipiirin ja yhteiskunnan kanssa. Epävakaaseen persoonallisuuteen taas kuuluu mielialojen ja suunnitelmien ailahtelevuus sekä impulsiivisuus, josta seuraa usein ihmissuhdemyllerryksiä ja masennusoireita. Huomionhakuinen persoonallisuus pyrkii hankkimaan erilaisin keinoin huomiota, ja altistaa itsensä parisuhderistiriidoille, sekä huomion puuttuessa myös masennusoireille. Narsistisessa persoonallisuudessa tavoittelun kohteena on arvostus, ja sitä leimaa usein epärealistiset kuvitelmat omista kyvyistä."
https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/Diagnoosi-tietohaku/F60-69/F60/Pages/default.aspx
Mutta mitä tulee epävakaaseen, niin lukemani/hankkimani tiedon perusteella sen sanotaan olevan joiltain osin varsin hyväennusteinen, parannusta tapahtuu sekä iän myötä ja sitä voidaan hoitaa
Mikä varmaan onkin suurin ero narsistiseen persoonallisuushäiriöön jonka katsotaan enimmäkseen olevan hoidon ulottumattomissa, mihin toki vaikuttaa sekin, etteivät koe olevansa "sairaita", kärsi vaivastaan, kun ilmeisesti epävakaat
kärsivät, koska hoitoakin on kehitetty ja aiheesta löytyy jopa Käypä hoito suositus.
"ja altistaa itsensä parisuhderistiriidoille"
Tarkoittaisiko tämä siis sitä että huomionhakuinen persoona voi aiheuttaa perheriitoja saadakseen sillä huomiota itselleen. Lisäksi hän 'lavastaa' olevansa perheriidan uhripuoli vaikka todellisuudessa on itse riidan aiheuttajana. Olen itse kasvanut perheessä, jossa äitini oli kyllä ja on edelleen erityisen huomiota hakeva persoona ja hänellä oli kovin riitaisa suhde isääni. Mutta äitini esitti meille lapsille olevansa aina uhri, mutta seurasin jo lapsena riidan alkua ja muistan ajatelleeni että se oli äiti , joka riidat alulle sai. Eli äitini ei saata ollakaan narsisti jona olen häntä pitänyt, mutta erityisen huomiota hakeva jolla on muitakin häiriöitä.
Ehkä nuo häiriöt ovat sellaisia että joku häiriömuoto on vallitsevin mutta muutkin häiriöt ovat kuitenkin tässä henkilössä läsnä, mutta lievempinä, häiriöiden 'limittymisalueella', siis raja ei ole tarkka, eli alueella jossa voimakkaampi huomionhaku ja lievemmät toiset häiriöt peittävät toisensa, näkyvät kaikki lievemmät voimakkaampina. Päällekkäiset häiriöt voimistavat toisiaan. Tästä voi olla vaikeata löytää mikä henkilö oikeasti on, koska hänessä näkyy monia eri piirteitä. Ja häiriöt voivat vielä kohdistua vain tiettyyn elämänalueeseen eli häiriöinen voi elämässään olla kuin olisi häiriötön kun ollaan sillä alueella johon häiriö ei kanna. Eli narsisti ei ole aina narsisti vaan saattaa olla lähes päinvastainen kun tietyllä elämän alueella ollaan. Hänellä siis kuin liukuu häiriöstä toiseen. Kun voimakkaasti huomionhakuinen siirtyy hänessä olevan lievemmän narsistihäiriön alueelle, häiriöiden peittoalueella lievempi narsismi näkyy myös voimakkaampana.
Hyvä aloittaja (vain aloittajalle)
Jos käyt muilla Suomi24 sivuston mielenterveyspalstoilla, niin huomaat, että tälle palstalle kirjoitetaan jopa kymmenkertainen määrä muihin palstoihin verrattaessa.
Tämä johtuu siitä, että muilla palstoilla puhutaan kenties itsestä ja omista ongelmista, mutta täällä pystytään kaatamaan kaikki omat ongelmat toisten niskaan narsistikortin avulla.
Vain murto-osa tämän sivuston kirjoittajista ja "narsistin uhreista" on oikeasti ollut narsistin uhri. Heille toisen leimaaminen narsistiksi ja kaikkien ongelmien kaataminen hänen niskaansa on ollut keino selittää itselle omia epäonnistumisia, puutteita ja ongelmia. Sana narsisti on tarjonnut heille loistavan syntipukin, jonka avulla he voivat laittaa kaiken mahdollisen toisten syyksi.
Siitä syystä tämän sivuston kirjoitukset kannattaa laittaa omaan "kategoriaansa" ja olla välittämättä niistä sen syvällisemmi. Jos kirjoitat tänne, että poikaystäväsi ei hymyile sinulle aamulla, niin viisi ihmistä todistaa sinulle hänen olevan pesunkestävä narsisti ja hymyilemättömyyden todistavan sen ja tietenkin pakettiratkaisuna on välitön ero.
Niin... varmaan 90% tänne kirjoittajista on katkeroituneita psyykkisiä ongelmia omaavia naisia, joista valtaosa elää (sattumalta) vielä yksin.
Eli älä missään tapauksessa ala vetämään minkäänlaisia johtopäätöksiä tämän sivuston kirjoitusten perusteella1
Epävakaassa persoonallisuudessa on paljon yhtymäkohtia ohutnahkaiseen narsismiin (eli läheisriippuvuuteen) ja siitä syystä läheisriippuvuuden hoidossa käytetyistä menetelmistä on usein apua myös rajatilapersoonille ja epävakaille persoonille. Joissain tapauksissahan on epäselvää se onko henkilö rajatilapersoona vai läheisriippuvainen.
Muistaakseni "yleistä mielenterveydestä" palstalla oli joku aika sitten keskustelua aiheesta.
Vain aloittajalle: Yleensä ihminen joka itse epäilee olevansa narsisti ei sitä ole, sillä oikea narsisti ei koskaan myönnä olevansa sitä, päinvastoin syyttää toisia kuten tuossa edelläkin, klglhjkglgllgl, kirjoitti.
"Rikkonut jopa lakia". Sinua selvästikin vaivaa rikkomuksesi, mikä se sitten onkaan, mutta ei jokainen lainrikkojakaan ole narsisti.
(Vain aloittajalle)
Niin kuin huomaat...
Sain heti tuomion olevani narsisti.
Tämä sivusto on täynnä näitä ihmisiä, jotka lyövät erilaisia leimoja ihmisille ja luulevat olevansa psykiatreja.
Öhömmmmm !!!! mistä tollasta luit???
"syyttää toisia kuten tuossa edelläkin, klglhjkglgllgl" johon oli kyllä lisätty "kirjoitti"
Jos kyse oli viittauksesta minun tekstiini, niin pyydän anteeksi kommenttiani.
Tuon kohdan saattoi/saattaa ymmärtää kahdella tavalla.
Jos olisin kirjoittanut jotain narsistien käytöksestä, niin olisin tulkinnut sen todennäköisesti viittaukseksi. Kirjoituksessani ei kuitenkaan ollut yhtään mitään narsisteista tai heidän toimitavoistaan joten se ei sen perusteella voi olla viittaus ...joten oletin sinun tarkoittavan minua kirjoittajana.
En todellakaan tarkoittanut sinua, vaan ymmärsin tekstisi juur sillä toisella tavalla. Tartuin tähän kappaleseen tekstissäsi. "Vain murto-osa tämän sivuston kirjoittajista ja "narsistin uhreista" on oikeasti ollut narsistin uhri. Heille toisen leimaaminen narsistiksi ja kaikkien ongelmien kaataminen hänen niskaansa on ollut keino selittää itselle omia epäonnistumisia, puutteita ja ongelmia. Sana narsisti on tarjonnut heille loistavan syntipukin, jonka avulla he voivat laittaa kaiken mahdollisen toisten syyksi".
Epävakaa persoonallisuus ja narsistinen persoonallisuushäiriö ovat melkein sama asia. Psyykkeen pohjarakenne on sama. Asia vain mihin suuntaa häiriö kallistuvat. Ne voivat olla samalla ihmisellä.
Aloittaja, olemalla kynnysmatto koitat itsellesi hyvittää pahoja tekojasi.
Toivoisin aloittajalta kommenttia.
Siitä se sitten kai johtuu että ovat samaa persoonallisuusryhmää. Pelkään olevani jotain pahempaa kuin epävakaa. Vaikka on sekin lähipiirille aika raskas. Tunnen kyllä olevani sairas ja voin pahoin, pelkään olevani juurikin narsisti, toivottavasti se sitten tarkoittaa etten tosiaan ole..
Miksi muuten sitten jotkut kallistuvat epävakaiksi ja jotkut narsisteiksi jos psyyken pohjarakenne on siis sama? Vaikuttaako siihen oma persoonallisuus vielä?
Mistä muuten sen läheisriippuvaisuuden erottaa epävakaasta? Onko läheisriippuvaisilla yhtä usein päihdeongelmaa/sekoilua esim? Minun nuoruuteni oli tuollaista ja silloin rikoin lakia. Ja vaivaa kaikki itsessäni huomattu "pahuus". Haluaisin olla hyvä ihminen, mutta olen esim. liian herkkä ja suutun pienistä. Olen aina yrittänyt olla ystävällinen ja hyvä, mutten pysty olemaan tarpeeksi hyvä.
Ja surfaceofthebrain, en muuten osaa auttaa kuin että itse persoonallisuushäiriöisenä voin ainakin kertoa että ajaudun helposti riitoihin, loukkaannun helposti ja koen mustavalkoisesti olevani täysin syytön uhri tai sitten toisaalta joskus koen olevani kaiken pahan alku. Tarkoitan vaan, että muissakin persoonallisuushäiriöissä varmaan voi olla samankaltaista.
Minua vaivaa kyllä pahat tekoni, tunnen välillä pahaa häpeää ja ahdistusta niistä. Ehkä yritänkin hyvittää niitä..
Koska pelkäät ja mielesi askartelee tuon asian kanssa, menisin sinuna psykiatrille tarkistamaan asian.
Siellähän se selviää.
Tälle palstalle kirjoittavat kaikenlaiset ihmiset, hyvin erilaisista lähtökohdista, myös pätemishaluiset narsistit kuuluvat tähän ryhmään.
Läheisriippuvuus syntyy sellaisen ihmisen lähellä joka epäsuorasti tai suoraan, tai mykkäkoululla, tai salailemalla tai panttaamalla tietoa kumppanilta pitää suhdetta koko ajan omassa taskussaan, vuorotellen kelaten sisään ja ulos sinua hellyyttään ja hyväksyyntäänsä jakaen, niin että olet lopulta aivan ulalla ja syytät itseäsi, etkä narsistista ihmistä, joka taas vahvistaa omaa olematonta itsetuntoaan tuntiessaan olevansa sinulle elintärkeä.
Läheisriippuva sortuu alkoholiin ja aineisiin monista syistä, mutta harvemmin muusta syystä kuin siksi, että hänellä o n todella paha olla itsensä ja läheisensä lähellä. Aivan kuten muutkin jotka ovat jostain riippuvaisia.
Kun mietit narsismia samassa yhteydessä kuin epävakautta, ajattele asiaa näin:
narsismista ei voi parantua kuin usean vuoden terapialla ja silloin motivaation pitää olla todella kova itsellä. Sitä se todella harvoin narsistilla on.
Narsisti ei pysty pahoittelemaan pahuuttaan tai tarkastelemaan tekojaan koska ei tajua että oikeaa/väärää on edes olemassa. Narsistilta puuttuu häpeän ja syyllisyyden tunne. Sellaista sinulla on, joten et voi olla narsisti.
Meillä kaikilla on tervettä narsismia, se on hyvinvoinnin perusta ja edistää menestystä, pärjäämistä ja toimii myös elämää edistävänä voimavarana.
Epävakaa persoona siis kokee muitakin tunteita kuin epävakaus.
Onko siis sinut diagnosoitu jossain, milloin ja kuka ?
Saatko jotain lääkitystä. oletko ollut terapiassa ?
Epävakauteen pätee sama kuin muihinkin persoonallisuushäiriöihin.
Sellainen, joka epäilee sitä sairastavansa , tuskin sitä on.
Emotionaalista epävakautta voidaan katsoa esiintyvän meillä kaikilla jossain määrin:
on päiviä, jolloin tunnemme iloa, surua, pelkoa, onnea, alakuloa, innostumme, hermostumme jne. Tunteitten vaihtelu kuuluu ihmiselämään sen luonnollisena osana.
Katsoisin sinun lähinnä olevan ahdistunut omasta tilanteestasi, jota narsisti todella harvoin on.
Epävakaudesta tulee sairaus vasta sitten kun se häiritsee normaalia toimintakykyä ja estää arjessa niitä tekoja, joita muuten tekisit, jollei ko häiriö pilaisi aikeitasi tai estäisi sinua toimimasta sellaisten asioiden hyväksi, joita tarvitset ja aiot.
On myös muita sairauksia, joihin liittyy voimakasta, nopeasyklistä, itselle raskasta tunteitten vaihtelua, esim bipolaarihäiriöt ym. sen kaltaiset tilat.
Mutta kirjoituksesi perusteella en usko sinun kovin epävakaa olevan. Se, että riitelet muiden kanssa, eiköhän meistä jokainen riitele joskus muiden kanssa. Mikä on usein, ja miksi ?
Ota iisisti.
Jos asia sinua vaivaa, eikä diagnoosia ole tehty, psykiatri tekee testit ja asia selviää. KELA:n kustantamana saa käyttäytymisterapiaa ( dialektiaterapiaa) , jota kannattaa hakea jos dg tehdään. Epävakaalle on hyvä ennuste ja tulokset ovat pääsääntöisesti hyviä.
Jos ahdistaa oma käytös , sekin on jo hyvä syy hakea apua.
Kaikki joka edistää omaa sisäistä hyvinvointia on syytä tehdä, sillä elämä on liian lyhyt käytettäväksi turhien murheiden vatkaamiseen.
Voimia sinulle ja kaikkea hyvää !
Olen käynyt psykiatreilla ja diagnoosi on rajatila joka vaan pysyy. En silti täysin alitajunnassa luota psykiatreihin.
Minulla ja miehelläni on vähän tuollaista mitä kuvailit suhteessamme, mutta molempien puolelta. Varsinkin minä nään myös mieheni välillä hyvänä ja välillä pahana, mieheni taas ei niin puhu niin en tiedä mitä ajattelee. Mutta olen välillä vainoharhainen luultavasti.
No en tiedä olenko läheisriippuvakin, kun läheiseni käytti silloin väkivaltaa minuun kun sorruin käyttämään päihteitä. Enkä uskonut enää olevani tarpeeksi hyvä kenellekään muulle.
Mulla on kyllä niin että pahoittelen tekojani, mutta epäilen teenkö sen oikeista syistä. Kai teen kyllä. En yhtään tunne itseäni, epäilen itseäni ja itseluottamus on nolla.
Olin monta vuotta terapiassa, mutten parantunut :/ Tosin en osannut sielä puhua mistään vakavista asioista. Odotin että ne kysyisivät.
Minun on vaikea huomata, milloin menen yli esim vihaisuudessa, välillä peittelen suuttumustani ja olen liian kiltti, välillä olen liian ilkeä tarpeettomasti ja huudan. Käytän jopa vahingossa henkistä väkivaltaa, kutsun ilkeillä nimillä, ne vaan lipsahtelee. Kyllä sanon että otan sanani takaisin heti kun huomaan.
Häpeää ja syyllisyyttä tunnen kyllä kokoajan. Kaikesta. Häpeän jopa kokonaan itseäni. Kaikkea minussa. Olen esittänyt häpeämätöntä mutta nykyään sen huomaa minusta, koko olemukseni huokuu häpeää.
On diagnosoinut useampi lääkäri epävakaaksi. Syön lääkkeitä mutten tiedä auttaako.
En kertonut tuolla aikaisemmin, mutta tämä ongelma on ajanut minut siihen etten pysty opiskella ahdistukseltani, olen ollut huumeriippuvainen ja ihmissuhteet ovat olleet huonoja ja vaurioittavia. Ja kaikkea en kehtaa kertoa...
Tuntuu kyllä että näissä viesteissä vähän kaunistelen asioita, en uskalla ihan kaikkea kertoa myöskään tunnistusvaaran takia.
"Häpeää ja syyllisyyttä tunnen kyllä kokoajan. Kaikesta. Häpeän jopa kokonaan itseäni. Kaikkea minussa. Olen esittänyt häpeämätöntä mutta nykyään sen huomaa minusta, koko olemukseni huokuu häpeää."
Niin, syyllisyys ja häpeä ovat tuttuja minullekkin, joskus miettinyt että ehkä olen imenyt jonkinlaisen toisuden tunteen jo äidin maidosta, vaikka osasyy tais kyllä olaa, että lapsuusperheeni oli jo toisenlainen, kotioloja, äitiäkin piti hävetä.
Mutta en nyt osaa muuta neuvoa, kuin laittaa näitä itseäni viisaampien ajatuksia aiheesta, kirjoja jotka ovat muuttaneet minun ajatusmaailmaani...
http://www.adlibris.com/fi/kirja/hapean-monet-kasvot-9789522473547
Tässä vielä artikkeli jossa hieman valotetaan ko. kirjailijan ajatuksia häpeästä.
http://www.voihyvin.fi/artikkeli/itsetuntemus-avain-hapeaan
Lukemiseksi voisin suositella myös Tommy Hellstenin kirjoja, niissä sivutaan paljon niin läheisriippuuvuuden kuin ylipäätään näitä täälläkin käsiteltyjä teemoja, syyllisyyttä ja häpeääkin.
Yhteenlaskutoimitus, sama minulla että häpeäni ja syyllisyyteni saattaa johtua lapsuudestani. Toisella vanhemmistani oli mielenterveyshäiriö ja väkivaltaa oli.
Tuo kirja oli harmillisesti tilapäisesti loppu, mutta aika edullinen että varmaan tilaan sen.
Välillä on niin epätoivoinen olo tilanteeni takia... Narsisti ei kai olisi näin masentunut? Kärsivätkö narsistit muuten muista mielenterveysongelmista yleensä?
Jännä että tuossa artikkelissa sanottiin heti ensin, että häpeäviä ihmisiä on kahta ryhmää, toiset tunnistavat häpeänsä, se olen minä nykyään. Ennen kuuluin tuohon toiseen ryhmään joka rakensi sen muurin. Kumpikohan on terveempää?
Pelkään myös näyttää heikkouttani vaikka nykyään tuntuu että se paistaa jo kauas. Elämässäni tunnen että monet ovat iskeneet arkoihin paikkoihin tai muuten hyväksikäyttäneet aina kun heikkouteni on huomattu.
En ihan ymmärtänyt tuosta tekstistä, miten huumori voi kohdistua itseä kohtaan halveksinnaksi tai pilkaksi, tai toisaalta, teen mielessäni pilkkaa usein itsestäni ja mietin että muutkin varmaan ajattelevat näin.
Minä myös tunnen paljon syyllisyyttä, esimerkiksi kun en vaan jaksa. Syyllistyn myös syyllisyyden tuntemisesta, koska tiedän ettei pitäisi tuntea ns. turhaan syyllisyyttä.
Myös tässä mietin että tulipas vähän liian pitkä kirjoitus :/
"Tuo kirja oli harmillisesti tilapäisesti loppu, mutta aika edullinen että varmaan tilaan sen."
Joo katoin kans että on tilapäisesti loppu, yksi vaihtoehto on myös lainata kirjastosta varsinkin jos rahaa on vähän. Edelleen suosittelen myös niitä Hellstenin kirjoja, yksi suosikeistani on Elämän lapsi, jonka sanotaan olevan kirja jokaiselle joka tunnistaa itsessään sisäisen pahoinvoinnin.
Mitä tulee masennukseen, niin sekin kuuluu kuvioon tuollaisessa tilanteessa kun on itseensä, elämäänsä ja valintoihinsa tyytymätön enemmän tai vähemmän.
Mitä tulee kysymykseesi kumpiko häpeän lajista on terveempää, niin mielestäni se että tunnistaa häpeänsä on terveempää, sillä
"Elämää kahlitsevasta häpeästä alkaa vapautua, kun tunnistaa ja tunnustaa oman häpeänsä. Silloin on mahdollista poistaa itseltä täydellisyyden taakka ja olla inhimillinen ihminen - riittämätön, tarvitseva ja haavoittuvainen."
https://www.nyyti.fi/tietoa/hapea/miten-hapeasta-voi-vapautua/
Loppujen lopuksihan on kyse itsensä hyväksymisestä sellaisena kuin on, sillä häpeähän tunteena kohdistuu itseen, kokee olevansa riittämätön ,vääränlainen, kelpaamaton jopa itselleen...
Kun taas syyllisyyttä tunnetaan enemmänkin teoista tai tekemättä jättämisisistä. Syyllisyys on tunteena terve ja se kuuluu ihmiselämään, sen sanotaan olevan jopa edellytyksenä empatiakyvylle
Liiallinen, sairas syyllisyys taas kuluttaa ihmistä
"Jatkuva syyllisyydentunne alkaa värittää kantajansa koko minäkuvaa, mistä seuraa jatkuvaa kielteisyyttä itseä kohtaan. Syyllisen minäkuvan omaksuneet imevät itseensä kaikki mahdolliset syyllisyydet. Otamme muidenkin syyllisyydet kannettaviksemme ja paisutamme syyllisyyden jokaisesta pienestä rikkeestään valtavaksi."
http://www.naistenkartano.com/artikkelit/mielen_hyvinvointi/syyllisyys/
Minä nyt paljon laitan näitä linkkejä, lainaan toisten tekstejä, koska omin sanoin voi olla vaikeampaa selittää mitä tarkoittaa.
Mutta tosiaan omaakin kokemusta minulla tästä aiheesta on, mutta sanotaanko, että eletyn elämän ja iän karttuessa olen tullut itselleni armollisemmaksi, samalla armollisuus myös muita ihmisiä kohtaan on lisääntynyt...
Samalla olen tullut ikäänkuin itseni kokoiseksi, yhdeksi ihmiseksi ihmisten monimuotoiseen joukkoon. Meitä on täällä joka lähtöön ja elämään mahtuu monenlaisia tapahtumia ja ajanjaksoja, joiden ei tarvitse määrittää meitä ihmisinä kokonaan saati loppuelämäksi. Samalla kun hyväksymme itsemme ja oman epätäydellsyytemme, annamme myös toisten ihmisten olla sellaisia kuin he ovat...
"Jatkuvasta syyllisyydestä luopuminen on hidas prosessi, jossa muutos tapahtuu askel kerrallaan. Siinä opetellaan luopumaan ylivastuullisuudesta ja ottamaan vastuu vain omista virheistä. Täydellisyyden tavoittelun sijaan tavoitteena on normaali ihmisen osa, jossa kelvataan puutteellisenakin."
Ostan sen kirjan kun niitä tulee lisää. Koitin lainata e-kirjastosta muttei jostain syystä toiminut koneellani.
Olen juurikin noihin kaikkiin tyytymätön. Elämääni ja valintoihini. Tuntuu että kaikki valinnat mitä teen, ovat vääriä. Enkä usko pystyväni tekemään parempia päätöksiä.
Tuosta nyyti.ry linkistä, en ole pystynyt antamaan itselleni anteeksi, ja minulla on ehkä heikon, mutta ainakin miellyttäjän rooli.
Tuntuu että jos hyväksyisin itseni, en kehittyisi. Muutkaan ympärilläni ei mielestäni hyväksy minua näin, minun pitäisi olla parempi. En ole koskaan ollut tarpeeksi hyvä. Enkä halua olla paljoa ihmisiin tekemisissä, eivät ne kuitenkaan hyväkyisi minua omana itsenäni.
Äitini tunsi myös paljon syyllisyyttä.
Tuota naistenkartanon linkkiä ja näitä miettien alkoi itkettää. En edes tiedä miksi. Ja en tiedä miksi tunnen tuota jatkuvaa syyllisyyttä. Minun olisi pitänyt kouluttautua paremmin, pärjätä ja jaksaa paremmin. Päästä töihin eikä sairaslomalle. Olen epäonnistunut kaikessa, ihmisenäkin.
Toivottavasti minullekin tulee tuo armollisuus itseäni kohtaan. Jossain vaiheessa sitä oli, masennus hieman helpottui, mutta sitten halusin päästä elämässä eteenpäin ja aloin vaatimaan enemmän itseltäni ja masennus on palannut. Ehkä tämä persoonallisuushäiriö vaikeuttaa asioita, mutta tuntuu kuin mieleni sabotoisi aina kaikki yritykseni parantua ja päästä eteenpäin.
"Toivottavasti minullekin tulee tuo armollisuus itseäni kohtaan. Jossain vaiheessa sitä oli, masennus hieman helpottui, mutta sitten halusin päästä elämässä eteenpäin ja aloin vaatimaan enemmän itseltäni ja masennus on palannut. Ehkä tämä persoonallisuushäiriö vaikeuttaa asioita, mutta tuntuu kuin mieleni sabotoisi aina kaikki yritykseni parantua ja päästä eteenpäin."
Niin yhtäksisti täältä sivusta katsottuna tuntuu, että ainakin tiedostat tilanteesi, että olet masentunut ja tuntuu että ymmärrät, että osa ongelmaa on sinun omat ajatuksesi, jotka sabotoivat pyrkimyksiäsi, et usko pystyväsi tekemään parempia päätöksiä...
Lukemani perusteella ajatuksesi tuntuvat jauhavan asioita joita et enää voi muuttaa, niitä menneisyydessä tehtyjä valintoja ja soimaat itseäsi niistä, olisi pitänyt silloin olla sitä ja tätä, kouluttautua, jaksaa, pärjätä, olla parempi ihminen.
Toisaalta taas kerrot , että kun masennuksesi hieman helpottui, katseesi siirtyi tulevaisuuteen ja aloit vaatimaan itseltäsi asioita koska halusit päästä eteenpäin elämässäsi...
Tuossa kun luin vastaustasi niin itselle tuli mieleen sellainen asia kuin tietoisen läsnäolon kehittäminen, jota itse aikoinaan aloin tietoisesti opettelemaan, osana siihen kuuluu jonkinlainen sisäisen puheen/omien ajatusten kuunteleminen ikäänkuin hieman kauempaa jolloin saattaa huomata ajatusten tasolla elävänsä joko menneessä tai tulevassa ja tosiaan saattaa huomata itse sabotoivansa jopa omia pyrkimyksiään...
Ajattelin laittaa vastaukseeni aiheesta linkin ja sopivaa linkkiä etsiessäni törmäsinkin sitten epävakaa persoonallisuushäiriön itsehoito oppaaseen johon tietoisen läsnäolon taitojen kehittäminen on myös otettu mukaan...
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_teos=epi&p_selaus=12526&p_osio=103#12526
Tämmöstä ny tuli tähän kohtaan, lopputulemaksi jäi ajatus, että kovin olet armoton itseäsi kohtaan.
Mietis jos kuvittelisit kuuntelevasi samanlaista puhetta jonkun toisen ihmisen suusta. Mitä sanoisit hänelle? Olisko mahdollista että tuntisit edes hivenen myötätuntoa itseäsi kohtaan?
Tiedostan kyllä juuri aika paljon ajatuksiani ja ongelmiani.
Pitää perehtyä tuohon tietoiseen läsnäoloon, nyt on ollut vähän kiirettä mutta paremmalla ajalla oikein syventyen lukemaan. Olen joskus terveyskirjastosta lukenut epävakaasta, mutten enää muista paljoakaan.
Olen armoton, en tiedä mistä se on edes tullut, kun en mielestäni muita kohtaan ole armoton. Muilta siedän ja olen sietänyt vaikka minkälaista käytöstä ja syyttänyt itseäni muiden käytöksestä. Eilen juuri mietin että aiheutanko itse muiden huonon käytöksen, saanko ihmisistä sellaisen puolen esiin.
Hmm... Jos joku muu sanoisi minulle samoja asioita, ehkä ne menisivät jopa todesta minulle, pidän usein muiden sanomia asioita tärkeämpinä kuin omaa mielipidettä. Olen ollut todella paljon muiden vietävissä. Jopa siihen asti että olen pakoillut vastuuta ja aiheuttanut muille ihmisille tuskaa. Häpeän niin paljon sitä, että olen aiheuttanut muille tuskaa ja ehkäpä jopa traumoja. Tiedän miltä tuntuu kokea tuskaa muiden takia joten syytän erittäin paljon itseäni pahoista teoistani. En osaa päästä niistä yli, vaikkei kai enää niiden murehtiminen mitään auta. En pysty edes puhumaan näistä teoistani oikein kenellekään, kun häpeän niin paljon. Haluaisin vaan muuttaa menneisyyttäni tai jopa kuolla, mielestäni ansaitsisin kuoleman, olen niin huono ihminen.
En jotenkin ehkä osaa ajatella, mitä sanoisin jollekin toiselle joka olisi kuin minä. Ehkä että menneisyyttä ei voi muuttaa, ja parempi keskittyä siihen, ettei enää satuta toisia. Pelkään vain satuttavani muita uudelleen, en silloinkaan kai jonkun defenssin takia voinut ymmärtää tekojeni seurauksia. Todellisuuteni oli kai jollain tavalla vääristynyt, luulin ettei minulla tai teoillani voi olla edes merkitystä.
"Olen joskus terveyskirjastosta lukenut epävakaasta, mutten enää muista paljoakaan."
Niin, itse taas olen ihmisenä sellainen tiedonetsijä, että yritän hakea kaikenlaista tietoa liittyen niin omiin asioihini kuin vähän toistenkin asioihin...
Tässä sinun kanssa keskustellessakin, olen yrittänyt tutustua ongelmaasi lukemalla, että kykenisin edes jollain tasolla ymmärtämään sinua...
Kävin myös lukemassa tuon jossain jo mainitsemani epävakaan käypä hoito suosituksenkin ja törmäsin siellä asioihin, jotka sinun olis ehkä hyvä tietää voidaksesi auttaa myös itse itseäsi...
"Diagnoosin kertominen
Diagnoosi on syytä kertoa potilaalle, jotta hänen autonomiaansa voidaan edistää ja tukea potilasopetusta ja yhteistyötä 123.
Potilaalle on syytä tarjota tietoa siitä, mitä epävakaa persoonallisuus tarkoittaa, mistä sen oletetaan johtuvan ja mikä on ajankohtainen käsitys tehokkaasta hoidosta.
Diagnoosin kertomisella ja psykoedukaatiolla on todettu olevan myönteisiä vaikutuksia hoitosuhteeseen 124.
Psykoedukaatio pian diagnoosin kertomisen jälkeen saattaa vähentää impulsiivisuutta ja ihmissuhteiden myrskyisyyttä C.
Internetistä 1 löytyy (8/2015 alkaen) Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin tekemä kaikille suomalaisille avoin epävakaan persoonallisuuden psykoedukaatio -ohjelma, joka tarjoaa tietoa ja tukea häiriöstä kärsiville."
http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50064
joka sitten edelleen vei minut tämmöselle sivulle...
https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/epavakaa_persoonallisuushairio/pages/default.aspx
En tiedä, onko näistä ny mitään apua,kun kovin paljon mutu tuntumalla en viitsi mitään "viisasta" edes yrittää sinulle sanoa, koska maallikkona voi hyvinkin puhua puuta heinää joka saattaa pahentaa asiaa...
Jotain postiivistakin kyllä löytyy, "vaivasi" useimmiten lientyy iän mukana, tuossa käypä hoito suosituksessakin sanottin, että
"Epävakaa persoonallisuus ja sen piirteet lievittyvät useimmilla potilailla, eikä suurin osa potilaista yli kymmenen vuoden kuluttua enää täytä epävakaan persoonallisuushäiriön kriteerejä A. Remissio on epävakaassa persoonallisuushäiriössä tavallista, ja kun se on saavutettu, se on useimmiten vakaa."
Että toivoakin on
Sama minulla, yritän parantaa ongelmiani etsimällä netistä tietoa, monesti kyllä unohdan ne, kiitos huonon muistini.
Kiitos että olet etsinyt tietoa ja auttanut minua.
Mulle ei ole kukaan lääkäri kertonut epävakaasta, kai ne olettaa että joku niistä aikaisemmista olisi kertonut jo. Jotain hoitomuotoja olen jo käynyt läpi, olen kai niin vaikea moniongelmainen tapaus ettei ne ole auttaneet. Tosin en tiedä missä jamassa olisin ilman niitä...
Mikä se psykoeudokaatio on?
Tuolla käypähoidossa kun luetellaan lääkkeitä, olen kokeillut kaikkia. Se on masentavaa.
Minulle ei ole opetettu että tunteita on ok ilmaista, rauhoittumisessa ei ole autettu, pikemminkin provosoitu ja jätetty yksin. Lapsuudessa siis, luen tuota mielenterveysseuran sivua. Toimin tunteiden perusteella ja todella nopeasti. Seurauksien tajuamisessa ongelmia. Olen elänyt todella tarkasti nyt terveellisesti pitkän aikaa, en vaan enää jaksaisi yrittää.
En osaa havannoida tunteitani tai nimetä paljon yhtään, ulospäin yleensä vaikutan paremmalta kuin mitä sisällä tunnen.
Impulsiivisuus on aiheuttanut paljon ongelmia. Ihan liikaa. Välttelen tunteiden käsittelyä. Se sattuu niin paljon. Ahdistus on kokoaikaista. En oikeuta tunteitani ja tuntuu ettei kukaan muukaan elämässäni. En tiedä onko pelko tarpeellista missäkin tilanteissa. Joissain olen liian peloton, joissain liian täynnä pelkoa. Vuorovaikutuksessa tavoite on liian usein saada haluamani asia suoraan sanottuna. Valitettavasti haluamani vaihtelee enkä oikein itsekään tiedä mitä haluan.
Noita tehtäviä pitää myöhemmin tehdä, niissä on varmaan paljon työtä.
Et ole puhunut puutaheinää. Toivottavasti lievittyy... Tai onhan se sillä tavalla lievittynyt etten ehkä ole enää Niin impulsiivinen kuin nuorempana.
Ja noihin muihin viesteihin:
Eikö narsisti tunne häpeää? Olen pyytänyt anteeksi jo ainakin pahimpia tekoja ja niitä joihin on tullut tilaisuus pyytää anteeksi. Ja yhteenlaskutoimitus sanoittikin juuri sen, miksi en halua joiltain ihmisiltä pyytää anteeksi.
"Kiitos että olet etsinyt tietoa ja auttanut minua."
No minä ny keskustelen kanssasi tässä vähän sillä ajatuksella, että ihminen itse on itsensä ja oman elämänsä paras asiantuntija...
Mikä minun mielestäni jollain tavalla velvoittaakin etsimään asioista/sairaudestaan tietoa ja niistä keinoista millä/ miten itse voisin itse itseäni auttaa, oloani helpottaa...
Oman kuvauksesi ja lukemani perusteella olen ymmärtänyt, että sairautesi ei ole mikään pikku juttu, joka paranisi millään hokkuspokkus tempuilla, saati pelkällä positiivisella psykologialla...
"Tiivistetysti epävakaa persoonallisuushäiriö tarkoittaa sitä, että yksilö kärsii syvästä psyykkisestä kivusta ja haavoittuneisuuden tunteesta ja reagoi tähän äärimmäisillä, usein taitamattomilla selviytymisyrityksillä.
Henkilö ajelehtii tunnehyökyjen armoilla eikä näe selviytymiskeinoja. Tilanteeseensa hän reagoi impulsiivisesti ja usein itsetuhoisesti, kuvaa psykoterapeutti Maaria Koivisto"
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/tiede/persoonallisuushairiota-voi-hoitaa-entista-paremmin/
Nuo mainitsemasi tunteet ja niiden kanssa työskentely näyttävät olevan avainasemassa epävakaan paranemisprosessissa. Niihin kun löytäisit jonkun avun niin uskoisin, että sen jälkeen elämäsi, olemisesi alkaisi vähän niinku itsestään mennä parempaan suuntaan...
Mitä tulee tuohon psykoeudokaatioon, niin tässähän me ny tavallaan pyrimme siihen kumpikin omalta osaltamme...
"Psykoedukaatio on erityisesti vaikeissa mielenterveyden häiriöissä käytetty koulutuksellinen työskentelytapa, jonka tavoite on lisätä mielenterveyskuntoutujan ja hänen perheensä tai muun lähiyhteisön ymmärrystä pitkäaikaisesta sairaudesta ja sen mahdollisimman hyvästä hallinnasta jokapäiväisen elämän puitteissa"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Psykoedukaatio
Tuossa ny kun noita lueskelin niin tuon alla olevan lainauksen perusteella itselle heräsi kysymys, onko sinulla nyt mitään virallista hoitosuhdetta, terapiaa?
"Terapeuttinen lähestymistapa ja hyvä hoitosuhde ovat hoidon peruskivi, painottaa Maaria Koivisto. Potilaan on voitava tuntea, että häntä ymmärretään ja hänet hyväksytään. Tätä kautta voidaan edetä tunteiden säätelyyn ja käyttäytymisen hallintaan. Siihen auttaa myös oma harjoittelu, joka tosin toimii parhaiten terapian ohella."
Mitä tulee tuohon
"Noita tehtäviä pitää myöhemmin tehdä, niissä on varmaan paljon työtä."
Niin ajattelisin , että ihminen joutuu aika ajoin palaamaan noiden asioiden äärelle ja arvoimaan itseään, omaa käytöstään, valintojaan, tekemisiään ja tekemättä jättämisiään, että työtä noiden asioiden parissa piisaa kyllä
Uskoisin, että elämä on paljon helpompaa kun hyväksyy itsensä aina joiltain osin keskeneräisenä virheineen päivineen, koska se on ihmisen osa. Millä ny tarkoitan jotain sellaista, että anna aikaa itsellesi parantua, mikä sekään ei tarkoita että tulisit täysin "terveeksi", etkä enää koskaan tekisi vääriä valintoja etkä joutuisi tuntemaan syyllisyyttä mistään...
Mitä muuten tulee sinuun tuntematon kirjoittaja , niin olet nyt antanut kasvot ko. häiriölle, sinun kauttasi olen saanut tutustua hyvin tähän aiheeseen ja uskoisin, että lukijoiden joukossa saattaa olla minun lisäkseni muitakin, joiden ymmärrys on sinun avautumisesi myötä lisääntynyt näiden asioiden suhteen...
Että näin me vaan tuota psykoeudokaatiotakin osaamme vaistonvaraisestikin käyttää vaikka tuota hienoa sanaa emme olleet aiemmin kuulletkaan, emmekä tienneet mitä se tarkoittaa...
Niinhän se pitäisi olla että ihminen on oman elämänsä paras asiantuntija.
Ja ei ole pieni sairaus tämä, paljon on tuskaa arjessa, välillä taas näyttää menevän parempaan ja sitten paha olo tuntuu romuttavan kaiken.
Niin olen myös ymmärtänyt että epävakaa alkaa kehittymään jo lapsuudessa ja silloin ei ole oppinut muita selviytymiskeinoja, siihen kai liittyy nuo että käyttää alkeellisia selviytymiskeinoja. Kuten juurikin impulsiivista toimintaa ja itsetuhoisuutta. Ajan myötä se on kyllä vähentynyt, mutta paljon töitä ja itsekuria olen tarvinnut päästäkseni itsetuhoisuudesta eroon. Välillä impulsiivisuutta kuitenkin vielä on esiintynyt.
Aika vähän väestöstä kuitenkin näyttää kärsivän tästä, alle 1 prosentti tuon sivun mukaan :o
Monesti olen huomannut että tunteeni menee jotenkin ihan yli, yritän pysyä kuitenkin suht tyynenä jos olen jonkun seurassa, ja sitten taas muut ei ymmärrä miten vihainen/surullinen tms jostain olen. Siinä on myös ongelmaa, miten voisin ilmaista tunteitani riehumatta tai huutamatta kuitenkin niin että toinen ymmärtää. Monet kun ei varmaan voi kuvitellakaan tunteiden menevän sellaiselle levelille kun itsellä menee.
Tuo psykoeudokaatio kuulostaa hyvältä, sen tapaista hoitoa olen saanut, mutta kaipaisin kyllä että läheiseni saisivat asiasta lisää tietoa. Tai että heille kerrottaisiin. Läheiseni pitävät sitä vähän pienempänä juttuna kun se onkaan, en osaa ilmaista tunteitani vaan monesti käännän ne sisäänpäin.
Käyn terapiassa ja tapaan psykiatria, en ole kuitenkaan vielä pystynyt heihin niin paljon luottamaan, näin anonyyminä on helpompi kirjoitella.
Toivon juuri noihin asioihin apua, olen yrittänyt analysoida omaa käytöstäni yksin, mutta se on kaiketi aika puolueellista, ehkä terapiassa on parempi yhdessä terapeutin kanssa miettiä asioita. Jotkut valinnat vaan on niin kipeitä ettei pysty puhumaan... Häpeänkin niitä.
Niin kyllä se on totta ettei kukaan ole täydellinen. En tiedä onko hyvä pyrkiäkään täydellisyyteen? Siihen olen yrittänyt pyrkiä mutta se on ehkä aiheuttanut sen että tuntuu etten hyväksy itseäni enää miltään osin.
Toivottavasti olen voinut auttaa joitain ihmisiä ymmärtämään tätä sairautta sairastavia ihmisiä :) Tuntui hyvältä kun sanoit, en itse tajunnutkaan että tosiaan, olen ehkä lisännyt tietoa tästä kirjoitellessani täällä. On vaan tuntunut että olen apua hakenut täältä :D
Autsss: Olen pahoillani kokemastasi, mies teki sinua kohtaan todella väärin ja se ei ollut millään tavalla sinun syy! Samaistun tuohon itsensä syyllistämiseen kyllä. Onneksi et tappanut itseäsi, toivottavasti asiat on nyt paremmin.
Ja yhteenlaskutoimitus kommentoin vielä lyhyesti alempaan tekstiisi, että tuo kiitollisuusjuttu osui kyllä niin oikeaan, silloin kun on eniten romuna, ei jaksa juuri osoittaa kiitollisuutta mutta jälkeenpäin kyllä muistaa ne, ketkä olivat tukena. Siitä kai se sanontakin on; hädässä ystävä tunnetaan.
Ja olen myös samaa mieltä että Autsss syyllisti itseään aivan turhaan ja ei missään nimessä pidä pyytää mieheltä anteeksi vaikka itsestä silloin syylliseltä tuntui! Mies oli heikko, toivottavasti hän pyysi anteeksi. Tuntuu pahalta Autsss:in puolesta.
Ja niin tiedän tuon että syyllisyys tulee välillä ihan turhaan ja joskus pienistä asioista tulee aivan valtava syyllisyys, se raja jotenkin hämärtyy, milloin pitäisi tuntea syyllisyyttä, milloin ei ja miten paljon.
"Niinhän se pitäisi olla että ihminen on oman elämänsä paras asiantuntija."
Niin tarkoitan tuolla jotain sellaista, että lääkäri, terapeutti ja hyvää tarkoittavat ihmiset jakavat neuvojaan, siinä kun tietoa, erilaisia keinoja auttaakseen itse itse itseään on nykyään kaikkien saatavilla, mutta ihminen itse joutuu tavallaan valitsemaan mitä hän haluaa, asettamaan ne omat tavoitteensa ottaen huomioon, mihin hän kykenee, mihin hänen voimavaransa kulloisessakin tilanteessa riittävät. Nuo jälkimmäiset ovat juuri sitä omaa asiantuntijuutta, ulkopuolinen ei voi noita tietää, koska hän ei voi elää sinuna, sinun elämääsi...
Mitä tulee tuohon täydellisyyden tavoitteluun niin tietyllä lailla voi olla niinkin, että ihminen itse asettaessaan tavoitteensa liian korkealle ikäänkuin petaa epäonnistumisensa etukäteen, että voi jälleen kerran soimata itseään että tiesinhän minä ettei musta ole mihinkään...Tai sitten ihminen on niin malttamaton, kaiken pitäisi tapahtua heti ja kun niin ei käy, niin se on merkki epäonnistumisesta, siinä kuin tilapäiset retkahduksetkin, jotka tulkitaan siten ettei kannata enää edes yrittää.
Mitä tulee tuohon
"ehkä terapiassa on parempi yhdessä terapeutin kanssa miettiä asioita.Jotkut valinnat vaan on niin kipeitä ettei pysty puhumaan... Häpeänkin niitä"
Niin, en tiedä mitä sinun taustoissasi on, mutta uskoisin ettei mitään sellaista jota ei ole jossain jo tapahtunut jonkun ihmisen kohdalla ja ne valinnat liittyvät silloiseen elämäntilanteeseesi, eivätkä määritä sinua ihmisenä kokonaan. Uskoisin ammatti ihmisen tietävän/tuntevan koko ihmiselämänkirjon, niin koulutuksen kuin erilaisten elämänkokemusten ja asiakkaiden tapaamisten myötä etten usko hänen tuomitsevan sinua ja puolustuksellakin on aina puheenvuoronsa.
Joskus on myös niin, että ihminen itse saattaa olla itsensä pahin syyttäjä ja tuomari ja saatamme jopa ymmärtää ja antaa anteeksi samat teot toiselle, mutta emme itsellemme.
Muistan joskus lukeneeni noihin eheytymis/paranemisprosessihin liittyen että kaikki luurangot pitäisi kaivaa kaapeista esiin, syystä että ne sitovat ihmisen pelkoon paljastumisesta ja sitä kautta häpeään. Luurankojaan ei toki tarvitse esitellä kaikelle kansalle, ammatti ihmisellä on vaitiolo velvollisuus ja uskoisin keinojakin auttaa käsittelemään niihin liittyvää kipua, häpeää ja syyllisyyttä.
Vielä palaan tuohon anteeksipyytämisjuttuunkin, että tosiaan joku muukin on sitä mieltä ettei anteeksipyytäminen ole tosiaan se ykkösjuttu koska
"Liiallisesta syyllisyydestä ei pääse irti pyytämällä anteeksi
Liialliseen syyllisyyteen liittyvä anteeksipyyntö voi päinvastoin vahvistaa huonommuuden ja arvottomuuden tunteita. Liiallisesta syyllisyydestä irti pääsemiseksi täytyy työstää omia arvottomuuden, huonouden ja häpeän tunteitaan. Siinä auttaa, kun tunnistaa ja tunnustaa omat tunteensa, on myötätuntoinen ja armelias itselleen."
https://www.nyyti.fi/tietoa/syyllisyys/irti-syyllisyydesta/
Minulla on myös tuo ongelmana, että neuvoja annetaan psykiatreilta yms, muttei kaikkia pysty samaan aikaan toteuttaa, enkä tiedä mitä valita. En tiedä mitä pitäisi tavoitella, en tunne itseäni edes. En tiedä mihin kykenen tai mihin voimavarat riittää, tuntuu ettei mihinkään. Ei edes aamulla heräämiseen, silti raahaudun paikkoihin mihin Pitää mennä tai mitä joku muu on minulle suunnitellut,
Voikohan tuo juuri olla minun alitajunnan tapa, yleensä asetan riman niin korkealle etten saa edes aikaiseksi aloittaa kun tiedän epäonnistuvani kuitenkin. Myös malttamattomaksi minua on monesti kuvailtu. Tunnistan sen kyllä.
Totta, tapahtumat on kyllä sellaisia, että joku jossain on varmaan tehnyt samalla tavalla, vaikka se nyt tuntuu että minä olen tehnyt kaiken omituisimmalla tai pahimmalla tavalla. Mä haluaisin esiintyä hyvänä kilttinä ihmisenä, eikä niistä kertominen oikein sopisi, pelkään että ne rupeavat kohtelemaan minua eri tavalla tai halveksimaan tms. Olen kokenut sitäkin, heti kun kerron pahoja asioita itsestäni ammattilaisille, ne alkaa kohtelemaan ihan eri tavalla.
Vaikka eiväthän ne saisi. Syyni minulla on miksi olen toiminut mitenkin, en kyllä tiedä katsonko itseäni vähän liian itsesäälin läpi, vastuutakin pitäisi kantaa, mutta helpoimmalta tuntuisi vaan että unohtaisin ne vaan. En kuitenkaan pysty, mutten haluaisi muistaa.
Kyllä minä ymmärtäisin ehkä jotain joka samat teot olisi tehnyt, varsinkin kun tiedän miten olen silloin voinut ja miten sekaisin olen ollut. Mutta en saa jotenkin hahmoteltua muille silloista tilannettani, kun en muutenkaan saa tunteitani ilmaistua, tuntuu monesti ettei minua ymmärretä.
Onneksi ei tarvitse pyytää anteeksi, se vastapuoli ei edes ymmärtäisi, mitä nyt mietin siis tuota yhtä tekoa, hän ei ehkä pahastunut siitä ollenkaan, mutta oma moraalini tuomitsee sen teon minkä tein.
Muista pahimmista teoistani olen pyytänyt anteeksi, mutta tunnen edelleen syyllisyyttä. Ehkä aika auttaa myös. Ja tuo myötätunto, tiedän miten sekaisin olin, enkä tiennyt mitä teen, en osannut puhua silloinkaan tarpeeksi ajoissa. Olen aika hiljainen kärsijä, moni ei osaa kuvitellakaan ongelmieni suuruutta.
Toi on myös paha, ettei löydä sanoja, miten pahoitella. En tiedä riittääkö, jos sanoo anteeksi tai olen pahoillani.
Niin, tuosta kun luin pohdintojasi
Niin mieleeni tuli parikin ajatusta, joista ensimmäinen on jotain sellaista, että menneisyydessä eläminen saattaa olla tietyllä lailla myös jonkinlainen suojautumiskeino sekin, kun tulevaisuus tuo taas eteen uudet valinnat...
Menneisyys on kuitenkin jotain tuttua , sen suhteen mikään ei muutu. Voimme elää sitä uudelleen ja uudelleen vaikka sinun laillasi muistelemalla tekemiämme virheitä ja vääriä valintoja...
Mikä saattaa johtua jostain sellaisestakin, että ehkä osin tiedostamattomastkin välttelemme ajattelemasta tulevaisuutta koska se pelottaa ja jos haluamme ettei tulevaisuus olisi menneisyyden toisinto niin tiedostamme että jotain tarvitsee muuttaa ja muutos ja siihen liittyvät valinnat pelottaa...
Jäin vielä miettimään tuota kohtaa...
"Mä haluaisin esiintyä hyvänä kilttinä ihmisenä, eikä niistä kertominen oikein sopisi, pelkään että ne rupeavat kohtelemaan minua eri tavalla tai halveksimaan tms. Olen kokenut sitäkin, heti kun kerron pahoja asioita itsestäni ammattilaisille, ne alkaa kohtelemaan ihan eri tavalla."
Niin haluaisit esiintyä ihmisten silmissä muunlaisena kuin millaisena itse itseäsi pidät. Pelkäät että ihmiset tuomitsivat sinut ja alkaisivat halveksimaan sinua jos oikeasti tietäisivät mitä olet tehnyt , miten elänyt menneisyydessä...
En tiedä mitä tarkoitat tuolla "erilaisella kohtelulla", mutta uskon kyllä, että hyvän ja kiltin ihmisen ongelmia hoidetaan terapissa eri tavalla kuin sellaisen ihmisen joka tuntee syyllisyyttä ja häpeää itseään...
En tiedä ehkei ole tarpeellista kovin yksityiskohtaisesti kertoa niistä "pahoista teoista", mutta ajattelisin, että olisi hyvinkin tarpeellista kertoa siitä että tuntee jatkuvaa epätervettä syyllisyyttä ja häpeää itseään...
Jonkin verran aiheesta yritin etsiä tietoa miten noita asioita kohdataan/hoidetaan terapiassa , mutta monessakin kohtaa kyllä oli että hyvin usein häpeä jää huomiotta/käsittelemättä, mutta epävakaan käypähoito ohjeissa asia mainittiin kyllä että terapeutin olisi hyvä tietää asiasta, jolloin jollain tavalla sitäkin asiaa voisi käsitellä, eikä terapeutti joka hänkin on vain ihminen, tahtomattaan lisäisi sitä, kun olemassa sellaistakin kuin tervettä syyllisyyttä ja häpeää...
Mitä tulee tuohon
"Olen aika hiljainen kärsijä, moni ei osaa kuvitellakaan ongelmieni suuruutta."
Niin hyvin monet kärsivät hiljaisuudessa ja monet ikävät/surulliset tapahtumat tulevat lähipiirillekkin yllätyksenä...
Näihin asioihin kun löytäisi jonkun viisasten kiven, häpeähän se on, joka usein estää puhumasta, hakemasta apua...
Siltähän se tuntuukin, ei minulla ole tulevaisuutta enkä edes sellaista haluaisi. Haluaisin vaan pois täältä, kaikesta tästä tuskasta. Elämä tuntuu olevan enimmäkseen vain tuskaa, joka on sisälläni, johon ei vaikuta mitä yritän tehdä tai kuinka positiiviseksi koitan asiat kääntää.
Kunpa muistelemalla menneisyyttä, voisi virheet tehdä tekemättömiksi, ehkä silloin voisin paremmin, jos menneisyys olisi ollut erilainen. Ehkä olisin normaali onnellinen ihminen. Jolla on joku muukin syy elää, kuin ettei osaa/uskalla tappaa itseään.
En tiedä mitä voisin muuttaa, näyttää pahasti siltä, että kierros alkaa taas uudestaan. Samat virheet olen monesti tehnyt, aina yrittänyt muuttua ja muuttaa elämääni ja aina palaan takaisin satuttamaan itseäni ja tuhoamaan elämäni kertaheitolla. Sitten taas yritän kasata elämääni pirstaleista ja se on niin raskasta etten vaan jaksa. Enkä näe että se on sen arvoista, kaikki tuntuu vaan niin pahalta. Ei tämä ole sitä mitä haluan. Tunnen pakokauhua tätä elämää kohtaan.
No olen saanut käsityksen, että olen ilkeä, huono, ruma sisältä jne, aina kun näytän todellisen luontoni, ihmiset loukkaantuvat, suuttuvat tms. Aina pitäisi vaan olla niin kiltti, jos haluaa tulla ihmisten kanssa toimeen. Varsinkin kun jostain pienestä asiasta tekisi mieli huutaa naama punaisena (siis sisältä tuntuu siltä), mutta käsitän että normaalin ihmisen täytyy vaan sanoa ":) ei se kuule mitään!". Tunteeni kun sisältä ovat aika erilaiset kun tavallisilla viilipyttyihmisillä. Vihaa minun sisällä on paljon. En tiedä miksi, ketä kohtaan sitä tunnen, ja kenelle sen voisi/pitäisi näyttää. Kai se huokuu kyllä vähän, sellaisena passiivisagressiivisuutena välillä ja läheisissä ihmissuhteissa raivokohtauksina. Silloin vaan huudan ja huudan ja välillä koitan hillitä itseäni vaikka tekisi mieli huutaa monta tuntia täyttä kurkkua.
Kyllä se pitäisi kertoa, se häpeä ja syyllisyys. En vain osaa muodostaa järkevää kokonaiskuvaa mistään. Tuntuu että mielipiteeni ja tunteeni värittävät aina kertomusta johonkin suuntaan, en saa sitä kerrottua puhtaasti niin kuin se on, vaikka yritän välttää manipulointia (tiedän sen kuuluvan häiriööni).
Enkä ole 100% varma, olenko ansainnutkin kaiken häpeän ja syyllisyyden mitä kannan.
Läheiseni luulevat että kaikki menee paremmin, en halua tuottaa pettymystä. Olen niin lapsellinen ja sairas, ei ne kuitenkaan ymmärtäisi tunteitani, en niistä osaa edes puhua provosoimatta muita ihmisiä. Vihasta varsinkin on vaikea kertoa, ilman että vahingossa näytän olevan vihainen sille, jolle sitä yritän purkaa. Tällä hetkellä vaan vihaan elämääni, olen pettynyt itseeni ja koko elämääni. Haluaisin vaan pois täältä, pois johonkin kauas ja parempaan paikkaan ja jos sellaista ei ole niin mullan alle.
"Kunpa muistelemalla menneisyyttä, voisi virheet tehdä tekemättömiksi, ehkä silloin voisin paremmin, jos menneisyys olisi ollut erilainen. Ehkä olisin normaali onnellinen ihminen."
Niin, voihan noinkin toivoa ja ajatella, mutta hyödytöntä se on, jotenkin pitäis vaan yrittää hyväksyä se todellisuus joka sinun kohdallasi tarkoittaa että sinulla on tuo epävakapersoonallisuushäiriö, joka vaikuttaa olemiseesi, käyttäytymiseesi suuresti, mikä sekään ei silti tarkoita ettet itse voisi vaikuttaa mihinkään...
Mitä tulee tuohon
" Varsinkin kun jostain pienestä asiasta tekisi mieli huutaa naama punaisena (siis sisältä tuntuu siltä),mutta käsitän että normaalin ihmisen täytyy vaan sanoa ":) ei se kuule mitään!".
Niin minäkin luulin aikoinani , että omat tunteet, varsinkin viha pitää kieltää, piilottaa ja teeskennellä ettei tunnu missään, mutta olen oppinut, että vihakin on tunne ja sen ilmaiseminenkin on sallittua...
Eriasia sitten on miten sitä ilmaisee ja ehkei paras tapa ole kaataa sitä toisen niskaan huutamalla, mikä saattaa johtaa siihen, että se toinenkin tulee vihaiseksi, kuten itsekin olet huomannut, että myös muutkin ihmiset loukkaantuvat/suuttuvat mikä on ihan normaalia, vaikka sinun käsityskykysi mukaan ollakseen normaaleja heidänkinkö pitäisi sanoa niissä tilanteissa "ei se mitään"
Laitan ny tästä aiheesta linkin, mihin tuolla edellisellä pyrin, koska tässä tämä tila on rajallista, ettei komnnettini siitä syystä venyisi liian pitkäksi
https://www.nyyti.fi/tietoa/viha/vinkkeja-vihan-kasittelyyn/
Tuntemasi viha kuuluu myös niihin aiheisiin joita olisi hyvä terapiassa tuoda esiin, noiden ed. mainittujen syyllisyyden ja häpeän lisäksi, kuten huomaat linkin lopusta, vihan ilmaisemistakin voi harjoitella terapiassa...
Siinä kun ny tosiaan olen jonkin verran hakenut tietoa vaivastasi edes jollain tavalla ymmärtääkseni sinua, etsin myös jotain epävakaiden vertaistukitoimintaankin liittyyvää, mitä sinällään epävakaille nimettynä en löytänyt, mutta löysin aiheesta joitain blogejakin, joita kirjoittavat epävakaat itse ja uskoisin jonkinlaisia ryhmiäkin epävakaan oireisiin liittyen olevan olemassa
Ajattelisin, että myös niistä voisi olla sinulle apua, voisit peilata omia kokemuksiasi muiden kokemuksiin ja saada mahdollisesti joitain uusia ajatuksiakin, ehkä keinojakin miten tulla toimeen sairautensa kanssa...
Kirjoittamista itsellen voi pitää myös jonkinlaisena itsehoitokeinona omia ajatuksiaan/tunteitaan voi purkaa myös kirjoittamalla varsinkin jos on vaikea ilmaista tunteitaan, ajatusiaan kasvotusten
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=onn00155
Mitä tulee noihin kuoleman toiveisiin nekin pitäisi ottaa puheeksi siellä terapiassa, akuutissa tilanteessa voi saada apua mielenterveysseuran kriisipuhelimesta
http://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/kriisipuhelin-apua-elämän-kriiseihin
Mutta joo, kuten edellisessä jo totesin, hiljainen kärsijä jää helposti apua vaille, kun kukaan ei tiedä mitä hänen mielessään liikkuu, sen vuoksi kehoitankin puhumaan,/kertomaan rehellisesti jolloin apua myös on saatavilla. En usko ollenkaan että olisit joku maailman kauhein ihminen vaikka sinusta itsestäsi niin tuntuukin...
Sinun sairaudellasi näyttää kuitenkin nykytietämyksen olevan suht postiivinen ennuste, vaikka olen ymmärtänyt lukemani perusteella että hoito saattaa olla kovin kirjavaa, että sen vuoksi ny olen yrittänyt kannustaa siihen itsehoitoonkin.
Niin vaikeita asioita, oletko sinä koskaan miettinyt, mikä, kuka, miten sinua voisi auttaa tässä tilanteessa , Miten toivoisit ihmisten suhtautuvan sinuun, Millaisessa maailmassa haluaisit elää sellaisena kuin sinä nyt olet. Mitä asioita on niissä hetkissä jolloin voit paremmin...
Se on totta ettei menneisyyttä voi muuttaa vaan hyväksyä. Välillä tuntuu että taistelen pahoja muistojani vastaan, tyylillä "ei se voi olla niin, en voi hyväksyä!!!".
Vihaa on vaikea ilmaista, varsinkin vanhemmilleni, he menevät heti varuilleen ja tekevät suuren numeron jos vihjaakaan hermostuvansa jostain. Ärsyttää myös, jos joku alkaa soittamaan suuta ja ärsyttämään lisää jos olen vihainen, silloin saatan alkaa huutaa vaikka yritän hillitä itseäni.
Vihaa kyllä pitäisi pystyä ilmaisemaan, en vain tiedä miten, kun mieleeni tulee vain väkivaltaisia toimintamalleja. Vaikka yritän kaikkeni etten niitä toteuta, mutta joskus olen niitäkin käyttänyt, mitä häpeän ja olen hakenut aina heti siihen apua.
Täytyy kyllä ottaa asia esille, pelkään vaan että vaikutan jotenkin uhkaavalta ja terapeutti pelästyy. Itseäni en osaa puolustaa asiallisesti, loukkaannun jos joku kysyy edes tarkentavan kysymyksen jostain asiasta. Tiuskaisen silloin kummastuneena vastauksen ja menen hämilleni enkä osaa edes järkevästi sitä selittää. Myös kouluaikoina ilkeys oli tapani puolustautua jos joku yritti kiusata. Siitä kai vanhempienikin käsitys ilkeydestäni tuli.
Kiitos että olet hakenut minullekin tietoa ja pyrkinyt ymmärtämään tuomitsematta. Olisi mielenkiintoista lukea blogejakin aiheesta, yhtä blogia luin niin että luin kaikki päivitykset sieltä, samaistuin niin paljon ja olisin halunnut häneen ottaa yhteyttäkin.
Olen vähän tuon tyylistä päiväkirjaa pitänytkin vähän aikaa terapeuttini toiveesta. Täytyy tosiaan puhua kuolemantoiveesta, epäilen vaan ottaako todesta tai osaako suhtautua.
Olen joskus soittanutkin tuohon kriisipuhelimeen, en vain sinnekään osannut selkeästi selittää. Kerran olin sortunut huumeisiin, mutta höpisin vaan muista asioista vaikka halusin sisälläni että hän huomaisi sekavuuteni ja auttaisi, en vain uskaltanut pyytää apua. Kerran onnistui kyllä puhelu ihan hyvin, olin silloin käyttänyt väkivaltaa ja soitin sinne, pyysin myös väkivaltani kohdetta puhumaan hänelle, olimme ihan epätoivoisia tilanteesta. Kerroin tekemästäni kaikille läheisille, ehkä yritin olla salaamatta tekoani tai halusin synninpäästön. Vihaan kyllä sitä että pahuutta yritetään peitellä, mutta olen siihen kai itsekin oppinut, nyt kun mietin, en uskalla olla terapiassakaan avoin.
Niin, täytyy puhua ajoissa, muuten tilanne voi mennä paljon pahemmaksi, niinkuin on tapahtunut, kukaan ei ole tajunnut ajoissa. Mietin joskus ettei kukaan vain välittänyt, mutta asia taisi olla niin että en osannut kertoa, tai kukaan ei osannut ottaa tarpeeksi todesta.
vastaan myöhemmin lisää tuli kiire
Onneksi on hyvä ennuste, onhan tämä jo vähän tasaantunutkin onneksi, en tiedä missä olisin jos ei olisi.
Onhan se hoidon kirjo ollut aika kummallista ja vaihtelevaa välillä, diagnooseja vaan on sadellut.
En oikein tiedä mikä apu auttaisi. Toivoisin että joku ohikulkija vaikka, veisi minut hoitoon, olisi oikeanlainen hyvä osastohoito, siellä annettaisiin kaikki mahdolliset auttavat hoidot, sähköshokeista juuri noihin omahoito-oppaisiin, joita onneksi sinä olet minulle antanut, kiitos. Olet auttanut mua oikeasti.
Toivoisin ihmisten suhtautuvan empaattisesti ja ystävällisesti minuun ja pitävän minusta. Edes jotkut. Haluaisin elää maailmassa, jossa ei olisi väkivaltaa, huumeita eikä näin syvää onnettomuutta. Myöskään kiusaajista, psykopaateista enkä narsisteista pidä, eikä kukaan pidä totuuden paljastuttua, näitä asioita vihaan eniten, en voi heihin tuntea empatiaa edes, he ovat jo liian pahoja, pelkään välillä että minussa on samaa, niinkuin varmaan jotain käyttäytymismalleja ehkä onkin, kun tällä palstalla voin samaistua tai ainakin koen olevani yhtä paha, se on kylläkin kai harha. Anteeksi pitkä lause, kirjotin vain ajatuksiani mitä mieleen tuli. Myös hyväksikäyttäjiä pelkään. Pelkään niin paljon että joudun vielä pahan uhriksi, en vain kestäisi enempää tuskaa enää.
Toivo on ainakin se mikä saa ajoittain voimaan paremmin, se että pystyn johonkin jota pelkäsin etten pysty tekemään. Liikunta ja ylpeys siitä että jaksoin liikkua vaikka olen niin väsynyt ja masentunut, se että jaksan välillä pitää itsestäni huoltakin. Ja että välitän nykyään terveydestäni, joskus halusin vaan tuhota terveyttäni. En halunnut olla enää, halusin vaan kuolla edes hitaasti. Nykyään mietin kai, että ehkä tässä on jotain toivoa.
"Toivoisin että joku ohikulkija vaikka, veisi minut hoitoon, olisi oikeanlainen hyvä osastohoito"
Niin kyllähän lyhytaikainen osastohoito puolustaa paikkaansa akuuteissa kriisitilanteissa , mutta henk. en usko että tämän tyyppisiin, ylipäätäänkään mielenterveyspuolen sairauksiin on olemassa mitään täsmähoitoa, saati ihmepilleriä vaan kuntoutuminen on elämänmittainen projekti, jonka toteuttamisessa ihmisellä itsellään on se suurin osuus.
Puhetta oli myös vihasta ja sen ilmaisemisesta, hyvä olisi pohtia myös vihan syitä ja olla tietoinenkin siitäkin, mitä, ketä itseasiassa vihaa...
"Meillä on hyviä syitä olla vihaisia. Muut eivät ymmärrä meitä. Muut eivät tee sitä, mitä me tahtoisimme. He tekevät asioita, joita me emme tahdo. Emme pidä joistakin piirteistä itsessämme. Meitä voi olla kohdeltu väärin. Olemme pakkomielteisiä ja olemme voineet kohdella muita väärin. Olemme kohdelleet itseämme väärin. Me emme saa sitä huomiota, joka mielestämme kuuluisi meille. Maailma kohtelee meitä epäreilusti. Maailma kohtelee muita epäreilusti."
http://www.healingeagle.net/Fin/Txt/Ch8.html
Tilanpuutteen vuoksi laitoin ny taas linkin, jonka pohjalta voi ns. syitä pohtia, tuossa josta tuo lainaus on peräisin, käsitellään myös itsevihaa, muutenkin sivustolla on paljon hyvää luettavaa, vaikka ei varsinaisesti epävakaalle pers. häiriöisille ole kohdennettukaan.
Mitä tulee noihin blogeihin ja muiden kaltaistesi kokemuksiin, niin tosiaan netistä löytyy paljon kaikenlaista siltäkin saralta, mielenterveys sivustojen keskustelupalstoilla käydään keskustelua ja tosiaan noita blogejakin on useampiakin...
Jossain kohtaa kerroitkin että anonyymina on helpompi keskustella kuin myös on tullut selväksi että kasvotusten on vaikea puhua. Yhtäkisti tuli mieleen semmonenkin juttu, että voisit jättää terapeutille kirjeen pois lähtiessäsi jossa kerrot niitä asioita/olostasi joita et kehtaa/osaa kasvotusten puhua...
Tuohon mainitsemaasi liikuntaan liittyen, itse aikoinaan silloin kun mulla oli vaikeaa, ilm. vaistomaisesti osasin purkaa paineitani juurkin liikuntaan, kävin joskus jopa kahdesti päivässä lenkillä, kilometrejäkin kertyi ihan huomaamatta paljon ja kotiin palatessa mieli oli usein paljonkin seestyneempi...
No tämmöstä ny tähän kohtaan, tosiaan sairaudellasi on hyvä ennuste, ihminen kasvaa, kehittyy, kypsyy iän myötä, paljon on keinoja joilla voit itsekin itseäsi auttaa, eikä sekään tarkoita mitään sen kummempaa yrittämistä/suorittamista kuin pyähtymistä itsensä äärelle kuuntelemaan sitä oma puhetta. Millaisena näkee itse itsensä, miten puhuu, kohtelee itse itseään, jos nuo asiat pystyy muuttamaan niin että alkaa arvostamaan itse itseään niin moni asia alkaa sen jälkeen muuttumaan ihan itsestään...
Niin ei se osastohoito mikään ihmekonsti ole, sitäkin on monet kerrat kohdallani kokeiltu. Olen yrittänyt niin kauan, ainakin liian kauan omasta mielestäni vaikken ajallisesti oikeasti niin kauaa. Kun joka päivä on niin tuskallista, joka ikisenä päivänä niin kauan kun muistan olen saanut taistella itsemurha-ajatusten kanssa. Toki joinain päivinä vaan "nyt en ajattele itsemurhaa, se menee siihen taas" eli siihen että saatan impulsiivisesti ja epätoivoisesti sitä yrittää ja epäonnistua ja jatkaa taas matkaa elossa.
Tuosta vihasta ainakin kohdallani tuntuu pätevän erityisesti: Muut tekevät asioita joita en tahdo, eikä niitä mitä tahtoisin, en pidä joistakin piirteistä itsessäni tai en saa päähäni mistä itsessäni pitäisin, minua on kohdeltu paljon väärin, olen pakkomielteinen ja olen kohdellut muita väärin ja oikeastaan nämä kaikki tarkemmin ajateltuna.
Minusta tuntuu että vihani on peräsin myös menneistä tapahtumista ja se on tavallaan myös halvaannuttanut minut, en tiedä enää mitään mitä haluaisin elämältä, mieluummin jos saisi valita niin olisin vaan olematta. Myös vihani on voinut tulla vaaraliseksi ja tuhoisaksi. Silloin kun se pääsee valloilleen, en osaa enää hallita sitä. Noista takaumista tulen aina vihaiseksi, haluaisin että joku ottaisi sen pois sen olon ja muistot joku muu jos en kerran itse ole syyllinen ja välillä syytän itseäni ja vihaan itseäni. Pelkään muiden vihaa, olen nähnyt etteivät muutkaan niinkuin minäkään, osaa hallita vihaa. Jotkut tietenkin osaavat mutten tiedä ketkä niihin kuuluvat.
Huh... tuo mitä tavallaan yritin alussa selittää, lukikin tuolla linkissä; epäonnistun, yritän kovemmin, väsyn ja tuskastun, epäonnistun uudelleen ja palaan alkuun. Tätä olen miettinyt paljon, huumeet houkuttaisi uudelleen, en vaan jaksa enää ja se olisi pikaratkaisu vaikkakin tuhoisa, en vaan jaksa. Olipas outo hetki lukea tuota healingeaglea, itkin ja nauroin. Joku muukin on tuntenut samoin, en olekaan aivan yksin ajatusteni kanssa ja joku sanoitti tunteitani. Tuntuu että olen tullut tuomituksi siitä etten ole tarpeeksi vahva. Että harkitsen edes sortumista entisiin keinoihin selvitä vaikka ne ovat huonoja, en oikein tiedä parempiakaan.
Musta tuntuu, että näistä keskusteluista olen saanut jäsennettyä ajatusmaailmaani, että on helpompi puhua terepeutillekin, vaikeaa se oli kun en edes tiennyt sanoja tunteilleni. Kirjettä pitää miettiä, yhden kirjeen tyylisen menneisyyteni kuvailun näytin hänelle ja tuntui ymmärtävän paremmin, kun suullisesti vain vähättelin tapahtumia.
Mulla on sama, että liikunta rauhoittaa. Alussa se oli vaikeaa, kun kuntoa ei ollut yhtään ja yritin liikaa. Ihmeen paljon liikunnalla on voimaa, en sitä aikaisemmin olisi voinut uskoakaan.
Se oma puhe on vaikeaa tunnistaa, tai saada itse teossa kiinni. Tuntuu että oma sisäinen puheeni on muiden mielipiteitä tai arveluita muiden mielipiteistä, tietysti aina negatiivisia.
"Se oma puhe on vaikeaa tunnistaa, tai saada itse teossa kiinni. Tuntuu että oma sisäinen puheeni on muiden mielipiteitä tai arveluita muiden mielipiteistä, tietysti aina negatiivisia."
Niin me ihmiset käytämme monenlaisia keinoja välttyäksemme ajattelemasta/kuuntelemasta itseämme, vaikkapa kuten sinä sanot tuossa, kerrot ajattelevasi ja arvuuttelevasi muiden mielipiteitä ja oman laatusi mukaan aina negatiivisuuden kautta...
Tuossa kun luin tuota vastaustasi niin tekee edelleen mieli palata tuohon laittamani linkin sivustoon ja sen teksteihin, edellisessä jo totesinkin, että sielä on paljon hyvää luettavaa vaikka ei erityisesti epävakaille ole ns. korvamerkittykään...
Erityisesti tämä kohta ny tuli mieleeni, jonka aiheena on hyväksyminen
http://www.healingeagle.net/Fin/Txt/Ch2.html
Minun on pakko puuttua keskusteluunne. Olen lukenut ketjua ja tullut siihen tulokseen että ongelmasi voi olla hengellinen. Kerrot tahtovasi pois täältä toiseen paikkaan joka olisi parempi. Koska uskon että tiedän sen toisen paikan ja se on todella parempi ja sinne voi päästä ja heti, minä tahdon kertoa sinulle siitä toisesta paikasta.
Tarkoitan Jumalan valtakuntaa. Se on todellinen valtakunta ja se ON TÄÄLLÄ MAAN PÄÄLLÄ jo tänään. Jumalan valtakunta on tullut Jeesuksessa Kristuksessa. Sinä olet kaikesta päätellen ulkopuolella Jumalan valtakunnan. Siksi sinä koet näitä vaikeita asioita. Minulla itselläni oli elämä vaikeassa jamassa uskoon tuloni edellä. Mutta kun olin tullut uskoon, olin päässyt sisälle paratiisiin. Olin sisällä Jumalan valtakunnassa. Ja minä olin todella onnellinen mies. Muutos aikaisempaan oli ihan valtava. Jeesus oli tullut elämääni ja muttanut kaiken. Kannattaa ottaa nämä hengelliset asiat vakavasti.
Elämä voi hymyillä vielä, ja hymy voi olla korvasta toiseen korvaan asti. Lue kokemuksiani ja pelastukseen johdattavia kirjoituksiani. Luen myös "Jumalan ihmetekoja" teksti. Kerron Jumalan valtakunnasta ja sen todellisuudesta ja miten sinne valtakuntaan pääsee sisälle www.jaikal.se
Tekstit ovat suomeksi.
Kiitos mutta olen rukoillut jumalalta ja jeesukselta apua, en oikein ymmärrä miten se jumala sitten sinne valtakuntaan ottaa.
Kaipa en myöskään uskalla kuunnella itseäni.
Luin tuolta aikaisemmin myös muita tekstejä. Koskettivat paljon.
Tuo minkä linkkasit, oli pelottava. Osui todella lähelle elämääni, otin nimittäin tässä yksi päivä huumeen yliannostuksen. Ihmettelen miten olen kaikkien tapahtumien jälkeen vielä elossa. Tuntuu oudolta, että kirjoitat asioita, kuin tuntisit minut. Melkeinpä pelottavaa. En muista, otinko sen yliannostuksen juuri tuona päivänä vielä kun olit tekstisi kirjoittanut ja tuon linkannut. Viimeiset päivät ovat menneet täysin hämärässä, olin sekaisin kai kaksi päivää, en muista enkä haluakaan muistaa tarkalleen.
Olen edelleen hämmentynyt tapahtuneesta, mikä minut ajoi siihen. Ja toisaalta haluaisin vähätellä sitä, en haluaisi kohdata todellisuutta, miten säälittävä ja heikko olen.
"Kiitos mutta olen rukoillut jumalalta ja jeesukselta apua, en oikein ymmärrä miten se jumala sitten sinne valtakuntaan ottaa."
Niin toivottavasti tuo Jaikalii palaa keskusteluun tältä osin, koska itse en ole mikään asiantuntija uskon kysymysten suhteen vaikka uskonkin omalla tavallani ja mielestäni kyse ei ole siitä, että Jumala ottaa vaan enemmänkin siitä, että me itse "otamme" jumalan vastaan sydämeemme, osaksi elämäämme...
Noilla jo ed. linkittämilläni sivuistollakin puhutaan aiheesta usko ja kaikkiin paranemisprosesseihin hengellisyys liittyy kyllä olennaisena osana, koska meissä ihmisissä on psyykkisen ja fyysisen lisäksi henkinen/hengellinen puoli. Tuossa kun luin noilta sivuilta tuota otsikolla usko nimettyä sivua niin törmäsin myös tuohon diagnoosiiskin...
"Tätä kirjoittaessani olen juuri lukenut Soulin artikkelit rajatilahäiriöstä (epästabiili persoonallisuushäiriö, BPD, Borderline Personality Disorder) toiseen kertaan. Olen tunnistanut itsessäni monia rajatilahäiriön oireita, mikä tuntuu vain luonnolliselta. Artikkelien lukeminen uudelleen herätti suuren surun niistä vuosista, jotka olin viettänyt vihaten itseäni, vihaten jotakin joka ei ollut minä, vaan sen puuttuminen, tai oman identiteettini puuttuminen. Suru oli rauhallista, vaikka voimakasta, sillä ymmärsin, että olen oppinut rakastamaan ja kunnioittamaan itseäni. Pakkomielteeni, häpeäni ja levottomuuteni ovat jo poissa, jättäen tilaa hienovaraisemmille asioille. BPD:n oireet, tai paremminkin enää niiden jäljet, ovat enemmän tai vähemmän mahdollisuuksia kasvaa ja oppia rakastamaan itseäni uusilla ja tuoreilla tavoilla."
http://www.healingeagle.net/Fin/Txt/Ch12.html
Aeimmin vaikka olen noita lukenut, en ole kiinnittänyt tuohon huomiota ja jossain kohtaa sanoinkin, että kannattaa lukea vaikka epävakaille ei ole ns. korvamerkittykään...
Loppuun laitan vielä toisen linkn, jonka pohjalta voit pohtia paranemista prosessina, siinä yhteydessä myös tuo hengellisyys, kuten jo mainitsinkin on vahvasti mukana.
http://www.healingeagle.net/Fin/Txt/kartta.html
"Tuntuu oudolta, että kirjoitat asioita, kuin tuntisit minut."
Ahas vastasit minun komenttiini sillä välin kun itse kommentoin tuota ilm. Jaikaliille tarkoittamaasi vastausta liittyen uskonasioihin...
Mitä tulee tuohon...
"Tuntuu oudolta, että kirjoitat asioita, kuin tuntisit minut."
Niin kuten jo jossain kohtaa mainitsinkin, ongelmasi eivät ole sillä tavalla ainutlaatuisia, etteikö kaltaisiasi olisi muitakin vaikka itse saatat pitää itseäsi maailman huonoimpana ihmisenä.
Mitä tulee noihin mainitsemiisi itsemurhayrityksiin, niin kaiketi se on se tuska, joka ajaa siihen kuin myös tarve saada apua...
Niin jäin eiliseltä vielä hieman miettimään, kun kerroit että olet hämmentynyt siitä, "mikä sinut ajoi hankkimaan huumeita ja ottamaan yliannostuksen"
että miten suuri osuus tuolla huumeidenkäytöllä on sinun elämässäsi, varsinkin kun aiemmin jo kerroit että olet käyttänyt ja huumeet houkuttaa edelleen.
Oletko hakenut/saanut apua huumeista irtipääsemiseen liittyen ?
Minä olen kirjoittanut pelastukseen sisälle (Jumalan valtakuntaan sisälle) johdattavia kirjoituksia kotisivullani. Olen itse kokenut pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa. Olen siis sisällä Jumalan valtakunnassa kun olen sisällä Jeesuksessa Kristuksessa. Puhun hengellisiä. Onko vaikeaa ymmärtää? Älä huolestu. Kyllä nämä hengelliset asiat selviävät sinulle jos sinua uskon asiat kiinnostavat.
Uskon että jos joku tahtoo tulla uskoon, hän löytää teksteistäni miten uskoon voi tulla. Mutta ratkaisevaa uskoon tulossa on se että ihminen todella itse tahtoo. Jos ihminen tahtoo tulla uskoon ja lähteä seuraamaan Jeesusta (uskovien tapa ilmaista käytännön uskon elämää), hänen tahtonsa on sama kuin Jumalan tahto. Jumala nimittäin tahtoo aina sitä että me tulemme sydämen tasolla Jeesuksen luokse ja että me seuraamme Jeesusta Kristusta. Jumala tahtoo että jokainen meistä tulee tuntemaan Hänet ja pelastuu. Se on Jumalan tahto että me pelastumme ja että me uskomme Jeesukseen. Nyt kun yksilöihminen tahtoo samaa, Jumalan tahto voi toteutua yksilön elämässä. Emme silloin sodi Jumalaa ja Hänen tahtoaan vastaan.
Uskoon tuleminen on helppoa heti kun ihminen on tullut tähän päätökseen. Jumala on tehnyt kaiken muun valmiksi. Meiltä kysytään vain tahtoa ja antautumista Jumalalle. Jos sinä tahdot kohdata Jumalan Jeesuksessa Kristuksessa ja lähteä seuraamaan Häntä, sinä voit tehdä niin yksinkertaisesti että sinä vain sanot Jumalalle että sinä annat itsesi Hänelle tässä ja nyt ihan tällaisenaan. Raamattu nimittäin kehottaa meitä antamaan itsemme Jumalalle. Raamattu kehottaa meitä myös antamaan pelastaa itsemme. Jeesus on jo pelastanut meidät Golgatan ristillä mutta meidän tulee antaa itsemme Hänelle Hänen pelastettavakseen. Silloin Jeesuksen suorittama pelastus astuu voimaan meidän kohdallamme ja me pelastumme ja me myös koemme sen. Jeesus on ainoa Pelastaja. Siksi me käännymme Hänen puoleensa näissä asioissa. Pyydä Jeesusta Kristusta tulemaan elämääsi ja antamaan sinulle kaikki synnit anteeksi ja pelastamaan sinut. Ja se tapahtuu. Elämäsi muuttuu ja Jeesus sen tekee sinulle.
Jos tahdot lukea lisää uskosta Jeesukseen ja pelastusasioista, voit käydä sivustollani www.jaikal.se
Jumala lähestyy meitä ihmisiä rakkautensa kautta. Jumalan rakkaus koetaan Jeesuksessa Kristuksessa. Minä olen sen kokenut ja koen. Suurinta mitä voimme kokea tässä elämässämme onkin Jumalan rakkaus. Jumala ja Hänen rakkautensa on todellista ja koettavaa todellisuutta. Mutta Jumalan rakkaus on Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa.
Jumalan armo ja rakkaus Jeesuksessa hoitaa meitä heikkoja yksilöitä. Hän rakastaa meitä vaikka me emme ole niin hyviä ihmisiä että me ansaitsemme rakkautta. Hän rakastaa koska Hän on rakkaus ja Hän on sovittanut syntimme Golgatalla Jeesuksessa Kristuksessa. Jeesuksessa Jumala on solminut rauhan liiton ihmisen kanssa. Jeesuksen kohdatessamme me saamme rauhan. Meille tapahtuu Raamatun Sana: "Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden. Rangaistus oli Hänen päällään että meillä rauha (kaikki hyvin) olisi". "Minun rauhani, sen minä annan teille, en minä anna niin kuin maailma antaa" (Jeesus Kristus). Jeesus Kristus antaa enemmän kuin maailma parhaimmillaan voi antaa.
Uskovat todistavat kokemuksistaan elävästä Jumalasta. Uskovat ovat tehneet paljon hengellisiä lauluja. Ne sanoitukset eivät ole teoreettisia olettamuksia. Ne ovat oman kokemuksen perustalla tehtyjä. Voin itse samaistua moniin hengellisiin lauluihin koska itse olen kokenut ja koen niiden sanoman omassa elämässäni. Tässä muutama sellainen
https://www.youtube.com/watch?v=37LMmGB0DUQ
https://www.youtube.com/watch?v=GVP7fYngzWw
Aloittajalle, jos koet häpeää niin et ole narsisti.
Aloittaja voisi purkaa omaa häpeään pyytämällä anteeksi niiltä joita on loukannut. Ei riitä, että on pahoillaan. Ei sinulle eikä muille, koska paha olo ei purkaudu miettimällä vaan päästämällä se ulos.
"Aloittaja voisi purkaa omaa häpeään pyytämällä anteeksi niiltä joita on loukannut."
Niin ymmärrän kyllä pointtisi, mutta mene ja tiedä mikä milloinkin on kenellekkin hyväksi ja missä kohtaa varsinkin jos kyse on sairaalloisesta syyllisyydestä ja häpeäkin on niin kokonaisvaltaista kohdistuen itseen, että kokee olevansa ihmisenä niin huono, kelvoton , vääränlainen ettei edes ansaitse elää...
Kaikelle on oma aikansa, ehkei tuo anteeksipyytäminen ole kuitenkaan ihan se ykkösjuttu, ainakin monissa paranemisen askelissakin, tuo askel tulee vasta loppupuolella...
"Niin ymmärrän kyllä pointtisi, mutta mene ja tiedä mikä milloinkin on kenellekkin hyväksi ja missä kohtaa varsinkin jos kyse on sairaalloisesta syyllisyydestä ja häpeäkin on niin kokonaisvaltaista kohdistuen itseen, että kokee olevansa ihmisenä niin huono, kelvoton , vääränlainen ettei edes ansaitse elää..."
Sanasi koskettivat. Kun olin vakavasti sairaana ja mieheni petti minua, koska meni sekaisin ja pelkäsi menettävänsä minut lopullisesti, niin häpesin itseäni. Häpesin ,että olin ollut niin huono vaimo hänelle, suorastaan kelvoton kiviriippa. Ajattelin, että en ansaitse edes elää, mutta en pystynyt kuitenkaan riistämään lapsieni vuoksi henkeäni.....................
"Sanasi koskettivat."
Niin kommentoin asiaa tuohon anteeksipyytämisjuttuun liittyen, että ajattelisin ettei anteeksipyytäminen ole sellaisessa tapauksessa ehkä ihan se ykkösjuttu jossa ihmisen häpeä kohdistuu kokonaisvaltaisesti itseen, hän kokee itsensä kokonaisvaltaisesti huonoksi...
Jotenkin vaan sielusilmilläni ajattelen, ettei silloin välttämättä oikea hetki ns. lakki kourassa lähteä mihinkään anteksipyytelykierrokselle jos mieli/itsetunto on jo valmiiksi maassa, ihminen tuntee itsensä huonoksi, arvottomaksi.
Vähän sama juttu voi olla kiitollisuuden kanssa. Ihmiset monesti antaessaan odottavat jos ei peräti vaativat saajalta kiitollisuutta, mutta niissäkin tilanteissa voi olla niin ettei ihminen kertakaikkiaan jaksa hymyillä/ilmaista kiitollisuuttaan, mutta kun voimat alkavat palata, ihminen alkaa selvityä paremmin, elämä seestyy, hän muistelee mitkä tekijät auttoivat erityisesti, niin hyvin monet palaavat kiittämään vielä pitkien aikojen/vuosien jälkeenkin...
Että kaikelle on oma aikansa ja uskon, että noissa parantumisen askelissakin on tosiaan tarkoituksellisesti jätetty nuo anteeksipyynnöt ja toisille hyvittäminen vasta sinne loppupuolelle, ensin pitäisi keskittyä siihen omaan paranemiseen, opetella antamaan anteeksi ensin itselleen,muiden ihmisten vuoro on sitten tuonnempana...
En nyt tällä halua mitenkään vähentää anteeksipyytämisen/antamisen tärkeyttä sinällään, mutta sekin on sellainen omanlaisensa juttu, jolle ehkä kannattaa varata sitte oma aikansa ja pohtia tarkemmin. kuka missäkin tilanteessa oli syyllinen, kun kaikki vaikuttaa kaikkeen...
Tuskin kukaan ajattelee, että tuon edellisen kirjoittajan olisi pitänyt pyytää mieheltään anteeksi sairauttaan, joka sitten johti siihen, että myös mies tavallaan "sairastui"
Joskus voi käydä myös niinkin, että tehdyt virheet saattavat omassa päässä saada valtavat mittasuhteet ja sitten kun niitä pyytää anteeksi niin toinen vastaa tyyliin, saat anteeksi, ei se mitään, niin anteeksipyytäjä kokee itsensä ja asiansa mitätöidyksi, mikä sekään ei varmaan mieltä ylennä vaan saattaa lisätä edelleen häpeää...
Kaikkien luonnehäiriöiden kuvaan kuuluun vahva narsistisuus. Siinä sinulle yksinkertainen selitys.
Eiköhän oteta Kaikkivaltiaan Pyhä Sana ja Laki tässäkin elämän perustaksi, etenkin nyt, kun Suomenmaa on siirtynyt jo Koraanin ja profeetta Muhammadin ilmoittaman oikean Islamin alaisuuteen.
Varkaiden nimet ja yhteystiedot otettakoon selville ja laitettakoon julkiseksi niin tiedetään, mistä tavoittaa sitten, kun aletaan käymään ns. islamilaista oikeutta.
Varkaan ja varkauden Jumalan oikeuden mukainen tuomitseminen, rangaistukset ja korvaukset:
Yleislinjaus varastamiseen:
"Älä varasta." (2.Ms.20:15 & 5.Ms.5:19)
"Älä himoitse (tavoittele) lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa." (2.Ms.20:17)
"Älä himoitse (tavoittele) lähimmäisesi vaimoa. Älä halaja lähimmäisesi huonetta, älä hänen peltoansa, älä hänen palvelijaansa, palvelijatartansa, härkäänsä, aasiansa, äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.' (5.Ms.5:21)
"Varkailta taasen, olkootpa mies- tai naispuolisia, leikatkaa kädet. Se on palkka heidän omista teoistaan ja muita varoittava kuritus Jumalalta. ALJAH (Jumala) on mahtava, viisas.
Mutta ken tekee katumuksen ja parannuksen pahoista teoistaan, häntä kohtaan on ALJAH (Jumala) sääliväinen. ALJAH (Jumala) on totisesti armahtava, laupias."
(Koraani 5:38-39)
"Mutta jos sinun kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; parempi on sinulle, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat kädet tai molemmat jalat tallella, heitetään iankaikkiseen tuleen.
Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; parempi on sinun silmäpuolena mennä elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvetin tuleen." (Matt.18:8-9 & Mark.9:43-48)
"Joka varastaa Aadamin (ihmisen) ja joko myy hänet tahi pitää häntä hallussansa, se rangaistakoon kuolemalla." (2.Ms.21:16)
"Jos joku tavataan siitä, että hän on varastanut jonkun veljistään, israelilaisista, ja kohdellut häntä tylysti tai myynyt hänet, niin varas kuolkoon. Poista paha keskuudestasi." (5.Ms.24:7)