Onko Kuopion nuohouspalvelut kartelli?

hämmästynytasiakas

Eikö täällä ole sellaista yrittäjää jolla olisi muitakin kuin päiväaikoja lakisääteisen nuohouksen suorittamiseen.
Kuinka monessa perheessä joudutaan tekemään järjestelyjä jos molemmat ovat päivätöissä, sitten jos tiedät että esim. kahden kuukauden päästä on sopiva sauma olla päivällä ovia avaamassa niin nuohooja veloittaa extraa koska tämä alue ei ole nyt listan mukaisessa vuorossa.
Uskon että moni laistaa nuohouksen tälläisen takia, oletteko samaa mieltä?

30

2767

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • exnuohooja

      Nuohostaksoista päättää Kuopiossa Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta. Eli tavallaan kartelli. Extraa veloiteaan siksi että nuohooja voi joutua kesken päivän tulemaan kaukaakin nuohoamaan yksittäisen kiinteistön ja tästä aiheutuu matkakuluja ja aikaakin tuhrautuu. Tuo on kyllä vakava puute jos eivät tee nuohouksia iltaisin tai vaikka lauantaisin, kysyntää saattaisi olla, kysy nuohoojalta.

      PS En ole nykyisin enää missään tekemisissä nuohouksen kanssa, en edes asiakkaana.

    • vapaanuohous

      Koko nuohoushomma on mielestäni yksi iso ?-merkki. Outoa, ettei asiakas saa itse tilata nuohoojaansa sieltä, mistä haluaa. On siinä jotain niin pensasneuvostoliittolaista... Ai että Suomiko vapaa maa? Ei ole tässäkään asiassa.

      • ulospuskasta

        Eikös sitä saa tehdä nuohousta itsekin. Näin olen menneisyydestä ymmärtänyt.Kunhan on välineet ja oikeasti tekee nuohoojan työt. Olenko väärässä?


      • exnuohooja
        ulospuskasta kirjoitti:

        Eikös sitä saa tehdä nuohousta itsekin. Näin olen menneisyydestä ymmärtänyt.Kunhan on välineet ja oikeasti tekee nuohoojan työt. Olenko väärässä?

        Saa toki ja voi kieltäytyä nuohouksesta kokonaan, mutta sitten kun kämppä palaa voi tulla ongelmia vakuutusyhtiön kanssa. Sen verran vapaa maa tämä on.


      • Saa_tilata

        Asiakas saa tilata nuohoojan aivan mistä haluaa. Ei enää ole voimassa ns. piirinuohoojajärjestelmä. Useinhan esimerkiksi kesämökkien kohdalla asiakas tilaakin nuohoojan siihen aikaan, kun itse on mökillä.
        Tottahan pitää maksaa ylimääräistä poikkeavasta työajasta, niin tehdään muillakin aloilla.
        Nuohoojat pystyvät pitämään hintatason kohtuullisena osaksi niin, että tekevät samalla alueella nuohouksia koko päivän. Näin säästyy matkakustannuksia ja matkaan käytettävää aikaa.


    • jäykkäsysteemi

      Tässä olisi kyllä jollekkin nuorelle yrittäjä henkiselle palvelualttiille ihmiselle selvä markkinarako. Iltaisin ja viikonloppuisin asian hoitava firma joka olisi silloin töissä kun muut ihmiset ovat vapaalla.
      Kyllä on muuten kysytty nykyisiltä nuohoojilta etkö voisi hoitaa homman muulloin kuin virka-aikaan niin ei kuulema onnistu.
      Kerätäänkö kimppa ja ryhdytään tilaamaan nuohoojat jostain kauempaa niin saadaan Kuopion nuohoojiin vähän joustavuutta.

    • kun_töitä_riittää

      Taitaa olla sama tilanne muuallakin. Nuohoojat voivat joustaa esimerkiksi mökkiseuduilla kuitenkin niin,että eivät juurikaan lomaile heinäkuussa. Kovin monessa palvelussa on edelleenkin niin,että ei löydy palvelua kuin ns virka-aikaan.

    • varranto

      Taitaa olla sen verran kartellia, että pari yritystä hoitaa nuohouksen Kuopion seudulla. Pitäkää huoli siitä, että nuohous tehdään ohjeiden mukaan, eli takasta myös sivukanavat nuohottava. Meillä vasta pyynnöstä teki vaikka pitäisi aina tehdä.

      • wwwiiiiiiiiiitt

        Ei ne tosiaan osaa hoitaa hommiaan, vaikka luulisi. Meillä EI KOSKAAN NUOHONNUT vuosien ajan takasta kaikkia kanavia. Ihmeteltiin, kun sateella vaan kamala lemu, kun märkä tuhka haisi. Sitten huomasimme, ettei yhtä kanavaa oltu kai koskaan tyhjennetty, Sen verran oli tavaraa siellä. Mutta rahastaa ne osaavat kyllä.


    • enotalomaanuohoustavarte

      Lopettakaa hyvät ihmiset siirtämästä omia menojanne nuohoojien takia ja vaaditaan vaatimalla joustavampia nuohous aikoja, riittävän kova ja sinnikäs vastarinta suurella joukolla kyllä saavat nuohoojat palvelemaan asiakasta.

    • kuinautonkatsastusennen

      Olen muuttanut tänne viime vuonna vieraalta paikkakunnalta ok-taloon ja nyt tuli postilaatikkoon lappu jossa on annettu nuohous päivä sekä kellon aika jolloin nuohous suoritetaan (keskellä päivää) Tämähän on niin kuin ennenvanhaan auton katsastus, annetaan aika jolloin sinun on oltava paikalla. Toisin sanoen lähdettävä töistäsi kesken päivän.
      Nyt ollaan vuodessa 2016 ja kysyttyäni myöhäisempää aikaa niitä ei ollut tarjolla ollenkaan.

    • rahanhukkaa

      Uutta piisiä ei tarvitse joka vuosi nuohouttaa, se ei ole riski rakenne vaikka laki sanoo toista.

      • Enkäytänuohoojaa

        Juuri näin, tärkeintä on että polttaa vain kuivia kuivia puita niin nokipalon vaaraa ei ole.


    • holhousta

      Onneksi tähänkin "laittomaan" monopoliasemaan saadaan loppu vuoden 2018 alusta alkaen....loppuu se kusetus...ja tosiaan härskiä toimintaa on kuopion nuohoojien toimesta jättää nuohoamatta tulisijat niinkuin kuuluisi.. piirinuohousjärjestelmä on ihan verrattavissa siihen, että esim. sähkötöitä ei saa tehä kuopiossa kun 1 firma... tai putkitöitä yki tietty firma jne.

      • pahakellokauskuuluu

        Jos tuo pitää paikkansa niin huudan HURRAA. Loppuu tämä keskentyöpäivän kotona käynti nuohouksen takia.
        Ennen asuin tuolla Tampereen lähellä jossa nuohousajan voi sopia vaikka ilta kuuteen ilman mitään lisähintoja iltatyöstä. Siellä oli asiakaslähtöistä palvelua jossa maksajan ei tarvinnut pitää vapaata lakisääteisen nuohouksen takia.


    • toivottavastion

      Onko uutta tietoa onko tänne tulossa uusia yrittäjiä ensi vuoden alussa jotka eivät ole virka-aikoihin sidottuna ?

    • Pensaasta

      Kyllä se on ollut "kartelli" koska nuohoojat on unhoittaneet asiakkaan toivomukset !
      Mutta, kun lakipykälät muuttuu, asiakas on sitten oikeessa ja Piirinuohoojistakin tulee: "Laanareita" jotka kiertää ympäri Suomen-niemee, joista voi sitten valita parhaan nuohoustyön suorittajan ja myös halavimman !

      • Halvalla_ei_saa_hyvää

        Muista pyytää kuitti.


      • nokikolari

        Onko perävalotakuu? Sitten kun mökki palaa ja kysytään nuohouksesta. No, se oli yksi laanari jostain, En minä sitä nimeä muista. Mustat vaatteet sillä oli ja nokinen naama.


    • Valkoinen

      Kyllä se on aika lähellä, minunkin syntymäkunnassa, eräs rikas ja rahan tarpeessa oleva nuohoojamestari "riisti" jo työhön valitulta piirinuohoojalta kokonaisen nuohouspiirin .

      • Papan_perintöpiiri

        Ettei vain olisi ollut Varpaisjärvi kyseessä?
        Siinä episodissa sai Pohjois-Savon pelastuslaitos em. herralta ja hänen asianajajaltaan n. 16000€ kulut niskaan hallinto-oikeudesta. Pelastuslaitos vain puolusti omaa laillista päätöstään nuohoojavalinnasta, mutta onneksi saa oikeudessa valehdella miten paljon haluaa...


      • Kysyn_vaan_

        Mistä asti Varpaisjärvi on kuulunut Kuopioon?


    • nokipoika

      Pieni nokipoika vaan,
      uuninpiippuun katoaa.
      Yhä ylös yrittää,
      katolle hän kiipeää.

    • Anonyymi

      Ainakin savon nuohouspalvelua kannattaa välttää!!

      • Anonyymi

        Tämä kävi meilläkin tosi töykeä kaveri ja sotki joka paikan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä kävi meilläkin tosi töykeä kaveri ja sotki joka paikan.

        Tällaisesta nuohoojasta on kokemuksia meilläkin...ei kunnon suojauksia ja huit hait, nokea joka paikassa. Sitä ei saa siivottua poiskaan. Nuohous on tärkeä asia ja siksi valvonta on liian vaikea virkamiesmäisesti tehtäväksi. Kun nuohous hoidettaisiin niin, että ilmoitettaisiin alueittain päivät, jolloin nuohooja tulee suorittamaan nuohouksia. Asiakas itse tilaisi ajan tälle päivälle. Näin jäisi vuosittain tuhansia kilometrejä turhaa ajoa pois ja itse nuohous tulisi nk. kylä kerrallaan hoidettuna halvemmaksi asiakkaille. Nyt kulut ovat taivaissa, kun viereisiin kohteisiin ajetaan yksittäin kymmenien kilometrien matkoja. Kumma että vihreät eivät ole tähän puuttuneet.


    • Anonyymi

      Nykyään kun nuohoojista pula ja nuohoojilla todella paljon töitä, tekevät kiireellä ja ala-arvoista työtä. Minä jouduin leivinuunin nuohoamaan itse nuohooja jätti niin karstaiseksi. Uunin poskikanaviin katsoi vain lampulla.
      Poskikanavista tuli lähes ämpärillinen karstaa kun itse nuohosin.

    • Anonyymi

      Savon nuohouspalvelu 👎

    • Anonyymi

      On se hitto et samassa ketjussa ensin valitetaan vanhasta piirinuohouksesta ja sitten uudesta (toki jo 6 vuotta käytössä olleesta)vapaasta kilpailusta!!!koittakaa jo päättää mikä on/oli hyvä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      152
      2864
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      279
      2550
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      39
      1544
    4. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      38
      1510
    5. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      121
      1222
    6. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      108
      1163
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      15
      1075
    8. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1053
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      319
      946
    10. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      60
      922
    Aihe