Kansanedustajat mukaan kansallistalkoisiin.

Ei hyvältä näytä. Ensin puhemiehistö esitti että kansanedustajat luopuisivat viikon palkasta syksyllä ja toisen kerran keväällä. Sitteen tuli eduskunnan palkkiotoimikunta , joka tyrmäsi ajatuksen liian vaikeana ja byrokraattisena, ja vetosi vapaaehtoisuuteen.

Hyvin on kansanedustajat valinneet jäsenet palkkiotoimikuntaansa. Puolustavat kansanedustjien palkkaetuja pontevammin kuin kansanedustajat aikoinaan, kun vielä itse päätivät palkoistaan ja palkkioistaan.

Nyt sitten oppositio puoleetkin alkaneet laistaa omasta osallistumisesta kansallistalkoisiin, vaikk aovat haukkuneet sitä että rikkaiden johtajien psallistuminen on jätetty vapaaehtoisuuden varaan. On siellä muutama sentään osallistunut, mm. Alahuhta ja SP:n Liikanen, joka luopuu kk:n nettopalkastaan.

Nyt sitten oppositiokin kiemurtelee ja valittaa että koko kansanedustajien palkasta nirhaseminen vie keskutelun sivuraiteille tärkeämmistä asioista. No, tehkää puoluekohtaisesti, kaikki puolueet, mutta ainakin SDP, päätös että kaikki puolueen kansanedustajat luopuvat 2 viikon palkastaan. Sen jälkeen asia pois päiväjärjestyksestä ja päästään asiaan, haukkumaan hallitusta - syystäkin.

Ei se bvoi niin vaikeeta olla, eikä niin pahasti taloudellisesti kirpaista. Ei se toki Suomen taloutta muuta sinne ei tänne, mutta olisihan se edes myötätunnon ele pienituloisia kansalaisia kohtaan, joilta ollaan leikaamassa, vaikka absoluuttisesti kentien vähän, mutta suhteellisesti paljon. Tyhjästä ku on paha nyhjästä. Mutta paha, rikas, ei luovu paljostaankaan.

Luulisi että SDP:tä kiinnostaisi nostaa kannatustaan lisää, vaan ei tämän asian osalta siltä vaikuta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


henkinen.demari kirjoitti:

Ei hyvältä näytä. Ensin puhemiehistö esitti että kansanedustajat luopuisivat viikon palkasta syksyllä ja toisen kerran keväällä. Sitteen tuli eduskunnan palkkiotoimikunta , joka tyrmäsi ajatuksen liian vaikeana ja byrokraattisena, ja vetosi vapaaehtoisuuteen.

Hyvin on kansanedustajat valinneet jäsenet palkkiotoimikuntaansa. Puolustavat kansanedustjien palkkaetuja pontevammin kuin kansanedustajat aikoinaan, kun vielä itse päätivät palkoistaan ja palkkioistaan.

Nyt sitten oppositio puoleetkin alkaneet laistaa omasta osallistumisesta kansallistalkoisiin, vaikk aovat haukkuneet sitä että rikkaiden johtajien psallistuminen on jätetty vapaaehtoisuuden varaan. On siellä muutama sentään osallistunut, mm. Alahuhta ja SP:n Liikanen, joka luopuu kk:n nettopalkastaan.

Nyt sitten oppositiokin kiemurtelee ja valittaa että koko kansanedustajien palkasta nirhaseminen vie keskutelun sivuraiteille tärkeämmistä asioista. No, tehkää puoluekohtaisesti, kaikki puolueet, mutta ainakin SDP, päätös että kaikki puolueen kansanedustajat luopuvat 2 viikon palkastaan. Sen jälkeen asia pois päiväjärjestyksestä ja päästään asiaan, haukkumaan hallitusta - syystäkin.

Ei se bvoi niin vaikeeta olla, eikä niin pahasti taloudellisesti kirpaista. Ei se toki Suomen taloutta muuta sinne ei tänne, mutta olisihan se edes myötätunnon ele pienituloisia kansalaisia kohtaan, joilta ollaan leikaamassa, vaikka absoluuttisesti kentien vähän, mutta suhteellisesti paljon. Tyhjästä ku on paha nyhjästä. Mutta paha, rikas, ei luovu paljostaankaan.

Luulisi että SDP:tä kiinnostaisi nostaa kannatustaan lisää, vaan ei tämän asian osalta siltä vaikuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu